joka sävelis romanien kansalishymmin.
Saban Bajramovic oli alkuperäinen romani rokkitähti, jonka elämä oli kovaa ja nopeaa, joka tunsi vankilat ja kuuluisuuden, sekä köyhyyden. Mutta kun hänen kuoleman vuosipäivänsä saapuu, Romanien kansallishymnin säveltäjää Saban Baijramovicia kunnioitetaan hänen omalle nimelleen vihityllä bulevardilla.
Eteläserbian suuriman kaupungin Nis,in yksi bulevardeista kantaa pian legendaarisen laulajan Saban Bajramovicin nimeä Ehdotus tästä on tehty Serbian kulttuuriministerille , sekä paikalliselle hallinolle.
Saban Bajramovic syntyi Nis,ssä 1936. ja karkasi 19 vuotiaana armeasta, tytön vuoksi johon hän oli rakastunut. Hän sai tästä kolmen vuoden tuomian ja joutui sovittamaan sitä Golin Otokin pahanmaineisell vankilaraarelle, samalle saarell minnen Titon vastustajat lähetettiin.
Hän aloitti musikaalisen uransa vankilaorkesterissa missä soitettiin jaztsia, laulettin Luis Armstrongia ja Sinatraa. ja josku John Coltrane. espanjalaisia ja Meksikolaisia kappaleita. vapaudutuaan Goli Otokista . Hän aloitti elämänsä siviilissä muusikkona ja julkaisi ensimäisen levynsä 1964, ja siitä lähtien uskotaan hänen säveltäneen 650 laulua. Saban sävelsi myöskin Romanien virallisekssi tulleen kansallishymmin “Djelem, Djelem” 1964.
Monen kovan ja nopean elinvuoden jälkeen hän katosi parrasvaloisasta ja vuonna 2008 hänen löydettiin improvoitunutta eloaan Nis,ssä, vakavailtti terveytensä kadottaneena, niin ettei enää kyennyt omin avuin liikumaan. Serbian valtio tuli väliin avustamalla tätä entistä laulajaa jollakin summalla. Saban kuoli synkänkohtaukseen 8, keräkuuta 2008
http://www.youtube.com/watch?v=BdVVXt29bos&feature=player_embedded

Vastaukset 2
Vanhimmat
kiitti tiedoista, olen kuullut miehen musiikkia leffoissa kuten Black Cat White Cat ja kyllähän se on vaa vetävää
Hei suden huuto
Laulu on kovin kaunis. Lähetin toisen, eli alkuperäisen laulajan esityksensen eilen illalla Mirkulle. eli tämän
http://www.youtube.com/watch?v=P5V07-LHOAs&feature=related
Mukavaa viikonloppua kaikille