Miten olette onnistuneet olemaan kavereita entisen tyttöystävänne kanssa? Tämä on siis tavoitteeni. Hän on edelleen yksi tärkeimmistä ihmisistäni, paras ystäväni voisi sanoa, enkä haluaisi ystävyytemme päättyvän. Erosimme jo pitkän aikaa sitten, mutta vieläkään en osaa levollisin mielin asian suhteen olla. Erityisesti hänen nykyiset suhteet häiritsevät/masentavat minua. Tavallaan vertaan itseäni/meitä heihin. No mutta, miten te olette onnistuneet pysymään läheisinä ystävinä vai onko tämä jo ajatuksena ihan älytön?
kaveri exän kanssa?
your_friend
6402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä olen onnistunut hyvin. Tietenkin aluksi oli vaikeaa. Mustasukkaisuutta molemminpuolin kun oltiin isommassa porukassa. Ja kun oltiin kahden kesken tunteet palasi pintaan ja helli hetkiä tuli vietetyä, mutta lopetimme senkin lopulta. Muutaman kuukauden päästä pystyimme olemaan "normaalisti" ja nykyisin pystymme jo nauramaan tapahtuneelle.
sä nyt sotket ystävyyden ja rakastamisen? Ehkä sä voisit ottaa ensin etäisyyttä ettet ajattele häntä exänä vaan ystävänä. Haluat vielä liikaa. Nollaa eka tilanne ja ei hän mihinkään häviä, ystävyys säilyy kyllä jos se on ystävyyttä. Minä olen kaikkien kanssa jäänyt väleihin eikä minulla ole kehenkään mitään ylimääräisä tunteita.
kun mun exä, johon olen vielä kiintynyt, on löytänyt uuden ja nyt haluaakin sitten tapailla mua?
Miten suhtautua, on vähän liian aikaista olla ystävä ja puolen vuoden kuluttua asia olisi ihan paikallaan.
En tiedä miten hänen tapaamisehdotuksensa tulisi ymmärtää ........
Sitähän sanotaan, että eron jälkeen pitäisi pistää kontaktit poikki joksikin aikaa, mieluiten kokonaan jos vain mahdollista. Näin kun tekee niin pääsee itse eteenpäin elämässä ja yli tunteistaan, jolloin myöhemmin pystyy palata pelkkään ystävyyteen. Jos näette exäsi kanssa jatkuvasti eron jälkeen niin ei ne tunteet pääse kuihtumaan kokonaan. Siitä syystä sitten koet mustasukkaisuutta, masennusta, kaipausta, jne. Totta kai ne tunteet katoaa jossakin vaiheessa, mutta pahimmassa tapauksessa siihen voi mennä vaikka vuosia... Hitaampaa se joka tapauksessa on, jos ette pistä suhdetta katkolle joksikin aikaa.
"Erosimme jo pitkän aikaa sitten, mutta vieläkään en osaa levollisin mielin asian suhteen olla. Erityisesti hänen nykyiset suhteet häiritsevät/masentavat minua."
Mitä mieltä olet tuosta ? Itse sen kuitenkin kirjoitit !
Kuullostaa melkoisen sairaalta. Ei sinusta ole ystäväksi, jos et ole ensin ymmärtänyt suhteenne täydellistä loppumista. On aivan yks hailee, kuinka paljon eksäsi nykyiset suhteet häiritsevät ja masentavat sinua. Sinua ei vain ole olemassa. Ei hänelle.
mielestäni nyt ihan sairaalta kuulostanut. ihan normaaleja tuntemuksia.
omalta kohdaltani voin sanoa sen, että tosiaankin oli hyväksyttävä se etten ollut hänelle enää olemassa muuta kuin kaverina. pahaltahan se tuntui, mutta ei toisessa voi olla ikuisesti kiinni. ja se auttoi kun ajattelin hänen huonoja puoliaan. ja niitä kyllä löytyikin. :)
toiseen kannattaa tehdä pieni pesäero.
omasta erosta on vasta kaksi kuukautta, mutta eteenpäin mennään koko ajan. ei tunnu enää niin pahalta. tosin, jos nyt kuulisin hänellä olevan joku uusi, se satuttaisi. mutta juurikin tuo huonojen puolien ajattelu auttaa laskeutumaan pilvilinnoista. nyt olen jo siinä pisteessä ettei ole kiusauksia soittaa tai lähettää viestiä hänelle. mutta jos hän soittaa minulle, olen kuitenkin hyvin mielissäni, vaikka puhelu onkin pelkästään kaverillinen.
ja kun niitä huonoja puolia on pyöritellyt päässä, niin olen tullut tulokseen, etten haluaisikaan enää häntä elämääni romanttisessa mielessä, vaikka tunteet eivät ole täysin kadonneetkaan...