ALLERGISEN KOIRAN RUOKINTA

Elluska82

Mitä te syötätte allergisille koirillenne? Minulla on sekarotuinen, joka ei kestä vehnää eikä mitä ilmeisimmin myöskään maissia, ja syö tällä hetkellä EaglePack Premium-nimistä kuivamuonaa. Olisi kuitenkin kiva kuulla vaihtoehdoista ja etenkin kokemuksista eri ruoista...

47

26061

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesku
      • hariseldon

        Mä melkein suosittelisin siirtämään koiran kotiruualle. Ittelläni kaksi aikuista hurttaa eivät syö kuivamuonaa lainkaan, toiselle aiheutti virtsakiviä ja toiselle jatkuvaa ripulia. Perinteinen Yrjölän puuro ja siihen lihaa, sisälmyksiä luita kalaa ja kananmunia. Jotkut koirat ei oikein kestä puuroa, kaveri korvasi puuron kasviksilla. Sopi paljon paremmin.


    • minä vaan

      Mua kyllä kummastuttaa aika paljon, kun ihmiset kyselee jatkuvasti, että mitä allergisille syötetään. No tietysti jotain sellaista, jolle se koira ei ole allerginen. Mutta eihän sen allergisen tarvii välttää sellaisia ruokia, joille joku muu koira on allerginen. Niin että jos koira on allerginen vehnälle ja maissille, niin se voi tietysti syödä kaikkea muuta kuin niitä vehnää ja maissia. Maailma on täynnä eri raaka-aineista tehtyjä kuivamuonia ja kotiruokavaliolla pystyy antamaan ihan mitä raaka-aineita vaan. Esmes mun riisiallerginen koirani syö kaura-ohra-tattaripuuroa ja sen kanssa sitten vaihdellen erilaisia lihoja, sisäelimiä ja kalaa.

      • elluska82

        Halusin vaan kysellä ihmisten kokemuksia eri ruuista. Koirallani on nyt ruoka joka sopii sille erinomaisesti, mutta olen yleisesti kiinnostunut muiden koirien allergioista ja eri ruoista mitä ihmiset niille syöttävät. Olen pahoillani jos annoin itsestäni uusavuttoman kuvan. Osaan kyllä itse ajatella mikä on koiralleni parasta, mutta olen vain kiinnostunut aiheesta.


      • ???????
        elluska82 kirjoitti:

        Halusin vaan kysellä ihmisten kokemuksia eri ruuista. Koirallani on nyt ruoka joka sopii sille erinomaisesti, mutta olen yleisesti kiinnostunut muiden koirien allergioista ja eri ruoista mitä ihmiset niille syöttävät. Olen pahoillani jos annoin itsestäni uusavuttoman kuvan. Osaan kyllä itse ajatella mikä on koiralleni parasta, mutta olen vain kiinnostunut aiheesta.

        miksi vaihtaisit kuivamuona merkkiä,jos olet kerran löytänyt koirallesi sopivan merkin???välillä voit tietenkin laittaa siihen lisäksi esim.kotiruokaa,jossa ei tietenkään ole koirrasi allergisoivia aineksia.


      • elluska82
        ??????? kirjoitti:

        miksi vaihtaisit kuivamuona merkkiä,jos olet kerran löytänyt koirallesi sopivan merkin???välillä voit tietenkin laittaa siihen lisäksi esim.kotiruokaa,jossa ei tietenkään ole koirrasi allergisoivia aineksia.

        Anteeksi jos en vieläkään tehnyt kysymykseni tarkoitusta selväksi. OLEN itse ottanut selvää mikä on koiralleni hyvä ruoka. EN AIO vaihtaa sitä. Haluaisin vain kuulla muiden ihmisten kokemuksia koska kuvittelin että tämä on keskustelupalsta!! Ilmeisesti jouduin kuitenkin johonkin lastentarhaan. En enää jatkossa häiritse ketään täällä typerillä kysymyksilläni.


      • sanna

        Oletko aivan varma, että kyseessä on ruoka-aine allergia? Luulin itse että omalla setterillä olisi ollut allergia, mutta allergioihin erikoistunut el.lääkäri ilmoitti, et koirilla ei ole tavattu montaa ruoka-aine allergiaa, vaan se on yleensä "korvien välissä". Mutta jos olet sitä mieltä, että on allergiaa osta IVD:tä. Tarkotiettu vain allergisille. ei sisällä vehnä, vaan leseitä


    • Allerginen

      Mulla on nahka, joka on tosi allerginen vähän kaikelle esim. kanamuna, vehnä, suola, mausteet ym. Olen nyt viimeisen vuoden syöttänyt BF kana-riisiä kun siinä ei ole vehnää eikä kananmunaa. Se sopii koiralleni tosi hyvin eikä ole mitään allergioita kun pysyn vain tässä ruuassa. Kannattaa kokeilla. ps. vielä edullinen ja saa normaali kaupasta.

    • toisinajattelija

      Jos koira on allerginen vähän yhdelle sun toiselle, niin miksi sitten ette siirry barf-ruokintaan?
      Koirien allergiat ovat vaan vuosien saatossa lisääntyneet, kun ihmiset ostelevat papanoita sun muita teollisia ruokia.

      • allerginen

        Ei kiinnosta syöttää koiralle mitään raakaravintoa. Jus kuulin yhden koiran menehtyneen suolen puhkeamise seurauksena kun on annettu koiralle raakaravintoa. Minä kun olen löytänyt koiralleni sopivan kuivamuonan, josta ei allergiaa tule niin olen erittäin tyytyväinen.


      • IPe

        "Jos koira on allerginen vähän yhdelle sun toiselle, niin miksi sitten ette siirry barf-ruokintaan? "

        Tai vaihda rotua?


      • Aurum
        allerginen kirjoitti:

        Ei kiinnosta syöttää koiralle mitään raakaravintoa. Jus kuulin yhden koiran menehtyneen suolen puhkeamise seurauksena kun on annettu koiralle raakaravintoa. Minä kun olen löytänyt koiralleni sopivan kuivamuonan, josta ei allergiaa tule niin olen erittäin tyytyväinen.

        Kaikessa on omat riskinsä, mutta kyllä raakaravinnon syöttämisestä aika harvat koirat ovat Suomessa kuolleet. Ennemmin kantaisin huolta siitä, kuinka moni koira on kuollut tai sairastunut teollisten, runsaasti vahingollisia säilötä- ja väriaineita sisältävien ruokien pitkäaikaisen syöttämisen seurauksena. Uskallan väittää, että enemmän, kuin moni tiedostaakaan. Hieno asia, että Suomessakin monet koiranomistajat ovat asettaneet teolliset kuivamuonat ja niiden terveellisyys kyseenalaisiksi ja ryhtyneet etsimään tietoa siitä, mikä olisi koiran terveydelle ja hyvinvoinnille luonnollisinta ruokaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että se luonnollisin ruoka ei ainakaan ole ihmisen silmälle miellyttäväksi värjättyä ja vuosia kestämään kyllästettyä muonaa.


      • juju

        Meillä siirryttiin bafiin, kun koirani on allerginen lähes kaikelle. Aloitin yhdestä ruoka aineesta ja lisäsin niitä pikkuhiljaa. Omituista vaan on, että välillä allergisoivissa ruoka-aineissa ei ole mitään logiikkaa... Naudan liha ei käy, mutta naudan maha käy. Samoin käyvät kana siivet, mutta eivät kaulat. Todella omituista. Onko jollain kokemusta tai tietoa moisesta? Ihmettelen vaan, että miten saman elukan eri osat voivat allergisoida näin erilailla. Silloinhan kuivamuonaa ostaessa pitäisi tietää, että mitä osaa esim. kanasta on käytetty...
        Enkä kyllä usko että nämä allergiat olisivat korvien välissä, kun ihan parin päivän jälkeen, kun olen ottanut uuden ruoka-aineen käyttöön, on naamassa märkivä läntti, korvat tulehtuneet ja silmät samoin ja turpavärkki täynnä kutisevia rupia, jotka sitten vuotavat verta, kun niitä koiruus jatkuvasti hinkkaa.


      • Susan86

        EI le niin yksinkertaista siirtyä Barf-ruokintaa kun pitää kaikki suhteet ottaa selville--> esim vitamiinit ja hivenaineet-->että tulee oikea määrä ettei tule mitään puutoksia!! Mutta hyvin suosittu allergisille koirille. Pystyy määräämään mitä se koira nyt sinne suuhun laittaa...XD


      • lllllllllllllll
        allerginen kirjoitti:

        Ei kiinnosta syöttää koiralle mitään raakaravintoa. Jus kuulin yhden koiran menehtyneen suolen puhkeamise seurauksena kun on annettu koiralle raakaravintoa. Minä kun olen löytänyt koiralleni sopivan kuivamuonan, josta ei allergiaa tule niin olen erittäin tyytyväinen.

        Älä anna luita jos pelottaa liikaa. Kalkin saa jauheenakin. Raakaruoka ei ole yhtäkuin barf, eli koiran voi todellakin ruokkia järkevämminkin kuin melkeen pelkillä luilla.


    • pihlis

      On tääl viisaitakin ihmisiä, meillä oli dalmatian koira jolla samat allergiat kun sun koiral. Me syötettiin sille eläinkaupasta ostettua koiranruokaa jonka nimi Franks Pro Gold kana/riisi.Muutenkin ihmisten pitäisi ostaa enemmän eläinkupan ruokia, niissä on paljon enempi ravintoaineita ja eteenkin lihaa,eikä pelkästään vehnää tai jotain muuta mössöö.kaupan raksuissa ei juuri muuta ole kun vehnää, lihaa muutama prosentti.

    • siru

      eikös tämä palsta ole juuri kokemuksien jakamista varten.. Meillä syötiin aiemmin James Wellbelovedin kalkkuna-riisiä mutta siinä ei ollut tarpeeksi rasvaa meille. Muuten oli erinomaisen toimiva ja maistuva ruoka. Nyt samaa voin sanoa nykyisestä BentoKronen Lamb-Ricesta.
      Ja allergiana siis myös meillä vehnä ja maissi, lisäksi nauta.

      • koira

        Meillä keitellään aina kun keretään omia sapuskoita. Kilon paketti puuroriisiä ( n 1€) ja kilo lammasjauhelihaa ( ei maksa meille mitään) 7 litraa vettä.
        Kattilallinen riittää kolmelle koiralle noin 5 päiväksi. Lisänä annetaan papanoita, onhan ne niin käteviä.


      • amalia
        koira kirjoitti:

        Meillä keitellään aina kun keretään omia sapuskoita. Kilon paketti puuroriisiä ( n 1€) ja kilo lammasjauhelihaa ( ei maksa meille mitään) 7 litraa vettä.
        Kattilallinen riittää kolmelle koiralle noin 5 päiväksi. Lisänä annetaan papanoita, onhan ne niin käteviä.

        Laitatko sen lihan kypsän puuron joukkoon vai annatko raakana,ja kuinka paljon kerralla?


      • Näin on
        koira kirjoitti:

        Meillä keitellään aina kun keretään omia sapuskoita. Kilon paketti puuroriisiä ( n 1€) ja kilo lammasjauhelihaa ( ei maksa meille mitään) 7 litraa vettä.
        Kattilallinen riittää kolmelle koiralle noin 5 päiväksi. Lisänä annetaan papanoita, onhan ne niin käteviä.

        tule tuosta 1kg riisiä/1kg lammasta viideksi päiväksi kovinkaan paljon lihaa per nenä. Lihan tarve on vähintään 1/3 osa koko sapuskasta


    • rytj

      Trovet peruna-peura kuivamuonaa

    • koiralainen

      On Specificin allergisen koiran ruoka tai Trovetin peura-peruna kuivamuona. Specific ruokaa myy vain eläinlääkärit ja löytyy myös munuaisvaivoihin ruokaa, virtsakiviruokaa, laihduttavalle koiralle, vanhalle koiralle, vatsaongelmaiselle...aivan sairaan hyviä sapuskoja!

    • barffi

      Käyppä katsomassa barffista murrenmurkinan sivuilta. Ja kokonaisia luita ei ole pakko syöttää, jos pelkäät suolen puhkeamista. Esim kanansiivet saa jauhettuna, joten ei huolta isoista luunpaloista. Ei kaikille koirille välttämättä barffissa sovi kokonaiset luut, mutta sitten jauhettuna.

    • c

      Omalla koirallani on 26 eri allergiaa, ruoka-aineksia 6. se on täysin keliaatikko ja siihen lisäksi vielä maissi ja kala. Alkuun tuntui ettei ruokia oikein löytynyt. mutta nyt olen antanut nero goldin peura & peruna nappula. olen ollut todella tyytyväinen siihen ja koira myös. Purkki ruokia olen antanut hauhaun merkkiä.
      Ja itse valmistanut myös paljon.

      • kannattaa kokeilla

        Mä olen ollut tosi tyytyväinen Jahti&vahti kana-riisiin.
        Itellä allerginen berni jolle on koitettu kans kaikenmoista ruokaa, parhaiten käyvät kani-riisi, kalkkuna-riisi ruuat...
        Aina olen syöttänyt eläinkauppojen nappuloita, joten tämä jahti&vahti on melko edullista niihin verrattuna.

        Sitä menee nyt kaikille koirille ja kaikkien vatsat on pysyneet tosi hyvässä mallissa, eikä mitään ongelmia oo ilmenny..
        Hyvä hinta/laatu-suhde!


      • Syyskuu02

        Mainitsit että koirallasi peräti 26 allergiaa. Mitä testiä käytitte ja mikä aine nostatti suurimman lukeman ja mikä oli asteikon arvo?


    • ettäsellasta

      Mä syötin allergiselle koiralleni kans tuota Jahti&Vahti kana-riisiä jonkun aikaa, oli tosi hyvä ruoka (syötän sitä toiselle koiralleni edelleen) mutta tämän allergiatapauksen muut allergiat, jotka allergiatesteissä myöhemmin selvisi ja niitä olikin sitten koko liuta, alkoivat paheta, joten se ei enää sopinut. Nyt syötän kotiruokaa, kasviksia ja lihaa, lähinnä sikaa kun ei voi nautaa ja lammasta, ja sillä on pysynyt kurissa allergiat, myös varastopunkkiallergia mikä meillä on ollut hankalin, kun ei edes ruokaa pakastamalla toimi, kun se punkin proteiini jää sinne kytemään, siksi ei myöskään puuroa tai riisiä. Välillä vihoittelee vieläkin, vaikkei mitään allergisoivaa ruuassa saa, mutta kun on myös esim. pölypunkkiallergia, niin se sitten toisinaan punkeaa. Siskoni allergiakoiralle puolestaan sopinut tuo kana-riisi loistavasti, syönyt jo vuosia eikä mitään ongelmaa.
      Kiva tämä keskustelu minusta, itse en oikein paljon tunne ketään jolla allergisia koiria olisi. Vaikkakin kamalasti lisääntynyt allergiat ylipäänsä, mikä on sääli. Itsellä ainakin tuon multiallergikon kanssa ollut välillä itku silmässä kaikkien korvatulehdusten ja varpaiden pureskelujen takia juostujen lääkärikäyntien takia. Vertaistuki olisi ollut monesti enemmän kuin tarpeen :)

      • kaikki järjestyy....

        Meillä syötetty allergiselle Joseran BasicLinen Sensitiveä... olen tykännyt. Hinnaltaankin vielä kohtuullinen 20kg:n säkki maksaa 48.80€. www.josera.fi - sivuilla on luettelo ruoan jälleenmyyjistä. Koiramme kielletyltä listalta löytyy mm. sika,peura,kananmuna,vehnä,ohra,hiiva ja kala . Nämä ruokaaineista, lisäksi varasto-ja pölupunkit ja ettei ois liian helppoa ni allergiaa aiheuttaa lisäksi vielä monet kasvit,sienet yms. :( Ja täälläkin muutamalle epäilijälle tiedoksi, niin kyllä, allergiat on selvitetty eläinlääkärissä verikokein, eikä siis ole omia tulkintoja. Lisäksi olen keitellyt koiruudelle kaurapuuroa, johon olen lisännyt porkkanaa ja runsaasti valkosipulia. ( joko jauheena tai puristettuja kynsiä) Etenkin iho-oireisiin tuo valkosipuli on hyväksi. Että näin meillä.... toivottavasti jollekin on apua tästäkin vähästä :)


    • 8 kk

      Orijen...monen kokeilun jälkeen tämä sopii hyvin sakemannilleni ja loppui itsensä kalvaminen..

      • Sekalinjainen

        Hei,
        mullakin on lämmityskaudella kutiseva sakemanni ja olen kokeillut jos jonkinlaisia ruokia, nyt lopulta kokeiltiin eläinlääkäriltä Walthamin Royal Canin Hypoallergenic reseptiruokaa, mutta siitäkään ei tunnu olevan apua. Parhaiten on sopinut lohipohjaiset ruoat ja muutoin olen antanut koko talven lisäksi lohiöljyä.

        Mikä noista Orijenin ruoista oli tuo sinun sakullesi sopiva, niitähän on erilaisia? Olisin kiinnostunut kokeilemaan samaa omalleni :-).

        Olitko aikaisemmin kokeillut saman tehtaan valmistamaa Acanaa? Meille tuntui suht hyvin sopivan tuo lammas-omena vaihtoehto.....


    • Luomulassi

      No on allergisuutta. Kiinnostaisi tietää, onko oikein lääketieteellisesti tutkittua, vai omistajan itse diagnosoimaa. Itse epäilen sellaista että koiran/kissan sopeutuminen runsaaseen sisälläoloon ei ole niin helppoa. Iho-ongelmia ja tulehduksia syntyy myös siitä että ihmisen asunnossa on turhan korkea lämpötila turkkieläimelle. Eläinlääkärit tuntuvat olevan aika avuttomia tässä asiassa. Oireita hoidetaan, mutta syytä vain arvaillaan. Ja oikeesti - kuka siihen uskoo että lihansyöjä on allerginen lihalle? Nappulassa on valtavasti kaikenlaista lisäainetta. Ensin nyt niitä epäilisin. Huom! eläinlääkärit markkinoivat itse teollisia koiranruokia, heillä on oma lehmä ojassa kun suosittelevat. Ja jos maha menee löysälle tuoreesta ruuasta, se EI ole allergiaa. Tottumattomuutta. Ihmiset reagoivat kärsimättömästi koiran satunnaiseenkin ripuliin, kun hankaluuksia aiheutuu. Koira tarvitsee ruuansulatukseensa suolistoonsa runsasta bakteerikantaa, ja ihmisen ylihygieenisissä oloissa ei sellaista saa. Seurauksena mahaongelmia. Tallille paskansyöntiin vaan! Ja rasvaista lihaa ruokakuppiin.

      • kissamaakari

        Tällainen ruoka kun Power of Nature Country Chicken.
        Kehuvat parhaaksi kuivaruuaksi mitä on tarjolla. Nimenomaan allergisille.
        Tampereella ainakin myynnissä.


      • _

        Ripuli on vain yksi mahdollinen oire allergisella koiralla!! Jos joka kerta kun annat esim. kanaa ja koiran silmät tulehtuvat tai anturat ovat verellä, koirasi on luutavimmin allerginen tuolle kanalle. Omalla allergisella koirallani maha ei ikinä reagoi. Niin ihmisetkin lihansyöjiin lasketaan ja on jos jonkinnäköistä allergiaa.


    • koirahoitola

      Meillä on asiakkaina moniallergisia koiria ja Nutro natura Choice on yksi joka on toiminut ja toinen hyvä on ollut ProBoosterin sensitive lammas-riisi, en mainosta,mutta kerron.

      • Anonyymi

        Luulisi "ammattilaisen" ymmärtävän, mitä tarkoittaa 2,5% Kalsimu pitoisuus kuivaruoassa!?
        Todellista koiranhoitoa...


    • meilleaputuli

      Brit care tai Barking heads(en tarkistanut kirjoitustapaa, voi siis olla virheellinen)sopii meille, vehnä allergia atopineniho.Oireili ihottumalla,ja jatkuvalla ripulilla.El suosituksesta muutettu ruoka vehnättömäksi, herkille koirille sopivaksi.Nykyään ei ole oireita ollut.Jompaa kumpaa noista merkeistä ostan, välillä vaihdellen/kumpaakin sekaisin.

    • Animalfriend8875

      Oma koirani sakemanni narttu on oireillu jo vuosia ihottumien yms kanssa. Eläinlääkärin suosituksesta tehtiin ruokakarsinta vehnät paljastu tässä syyksi. Mutta ai vaan oireet jatku ja jatku ja jatku. Kukaan lääkäri ei antanu kunnon vastausta jokaisella eri. 3viikkoo sitten tehtiin 200€ maksavat allergia testit jotka lähetettiin amerikkaan tänään saatiin vastaukset. Maissi, kana, peruna, tomaatti, merilevä, riisi, kolme eti varastopunkkia, tupakansavu, jalava, tammi, paju, poppeli, leppä, pöppeli, kultapiisku, hierakat, heinäratamo, tuoksukki, niittynurmikka, hyttyset, kolme eri sieni lajiketta (home), soija ja kapokki(toi onnkuulemma sisustuksessa käytettävä kuitu) oli kaikki positiivisia eli allerginen. Tänään alotettiin raakaruokinta poro ja karitsa tän jälkeen lisätään eri ruokia. Arvatkaa onko koirani syöny kanaa, perunaa ja kalkkunaa koko ajan. Ei sitten ollu sille vehnälle allerginen. Ja varastopunkki on KAIKISSA koiran kuiva nappuloissa ja meijän lekuri sano että erittäin yleinen allergia syy. Jos allerginen koira suosittelen että kysytte testeistä meillä vkuutus kattaas ne. Ei muutakun tsemppiä kaikille allergisten ystävien omistajille.

      • morgan13

        meillä on melken tasan samat allergiat koiralla. kokeilin ensin dermacomforttia joka oli ihan ok. sit kokeilin hypoallergia ruokaa joka vain pahensi oireita ja värjäsi naaman ruskeaksi , vaikka vielä pakastin ruuat ennen antoa. joka tukee eläinlääkärin sanomaa ettei varastopunkin olemassa olosta ole mitään todisteita. sen jälkeen kokeilin sian jauhelihaa ja sikaa erimuodoissa, hieman kasviksia ja muutama sisäelinpulla, vitamiinit jne siihen päälle. oireet ei kadonneet. hotspotteja vähän väliä. ja kaiken lisäksi koira ripuloi joka yö sisälle monta kertaa. nyt kokeilen taas sitä dermacomfort nappulaa..... en tiedä mitä tässä tekisi kaikki neuvot ja vinkit otan ilomielin vastaan.....


      • redsox
        morgan13 kirjoitti:

        meillä on melken tasan samat allergiat koiralla. kokeilin ensin dermacomforttia joka oli ihan ok. sit kokeilin hypoallergia ruokaa joka vain pahensi oireita ja värjäsi naaman ruskeaksi , vaikka vielä pakastin ruuat ennen antoa. joka tukee eläinlääkärin sanomaa ettei varastopunkin olemassa olosta ole mitään todisteita. sen jälkeen kokeilin sian jauhelihaa ja sikaa erimuodoissa, hieman kasviksia ja muutama sisäelinpulla, vitamiinit jne siihen päälle. oireet ei kadonneet. hotspotteja vähän väliä. ja kaiken lisäksi koira ripuloi joka yö sisälle monta kertaa. nyt kokeilen taas sitä dermacomfort nappulaa..... en tiedä mitä tässä tekisi kaikki neuvot ja vinkit otan ilomielin vastaan.....

        "Eli ekaksi pitäisi heti ottaa verikokeet, mitä ne näyttää. Ja sitä myöten myös selvittää, onko atopiaa.
        Sen jälkeen aloittaa heti eliminaatiodietti selvittämään mahdolliset ruoka-aineallergiat."

        Lainattua toiselta kirjoittajalta. Siinä ohjeet.


    • Mahtimasu

      Ja varastopunkki on KAIKISSA koiran kuiva nappuloissa. Kyseistä asiaa ei ole todistettu mitenkään? joten.. on jopa olemassa "varastopunkittomia" kuivaruokia. Se lääkäri tietää koirista paljon, mutta ei ruuasta. Ps. Kokemusta on :) Varastopunkista löytyy ihan fakta tietoa internetistä ja sen synnystä koiranruokaan. Se on yleisimpiä allergioita koiralla.. kuivapapanat ovat yleisinruoka vai olenko väärässä = rahastaa saa kukin tavallaan, tietämätön maksaa..?

      Mulla meni monta sataa euroa lääkäriin ja koiranruokiin..epäilen että oli kyllä lääkärin omia ruokia. Kannattaa kattoo kunnol koko tuoteseloste kun kyseessä on kuivaruoka ja niistä ne täyteaineet......!! Hyvää loman jatkoa kaikille ja työn iloa!

      • allergikkox

        Minunkin koiralla epäillään allergiaa. Kun kutisee silmät ja nahka ja rapsuttelee itseään ja iho menee rikki niin tulehduksia toistuvasti. Minulla ei ole juurikaan kokemusta tai tietoa allergioista, joten aika haastavalta tuntuu ja kurja katsoa kun koira kärsii vaikka kaikkensa yrittää oikein ja hänelle sopivasi ruokkia ja hoitaa.

        Kodin puhtaus/pölyttömyystasoa olen nyt nostanut ja panostanut sisäilman puhtauteen kun aattelen et tuo silmien kutina voisi johtua jostain ympäristötekijästä, sisällä kun tuo koiruus enimmän ajan on. Sisäilman lpt olen pitänyt kesällä hiukan alle 20 C ja talvella hiukan yli, mutta tietty pikkusen vaihtelee lpt mutta ei kovin paljon. Matohäädön vaik ei havaintoja madoista tein axilurilla, rokotus tehtiin nelos rabies, punkkikarkote on bayvantic 4 vkon välein muuna aikana paitsi ei talvella. Mietin voisikohan bayvantic aiheuttaa tuota kutinaa. Juomavesi tulee kunnan vesijohdosta talon putket on 30v vanhoja. Koira juo mieluummin ulkoa ojista kuin kupista. Omasta mielestäni vesi maistuu ihan ok eikä itselläni ole oireita mutta en ole muutenkaan allergikko. Vaihdoin koiran vesikupin teräskupista lasiseen sillä ei ollut koiran juominkeihin vaikutusta. Koiralla käytetään vedonestopantaa, joka on nylon tms kangasainetta koiran niskaan osuvat soljet on jotain muovia metallinen kiinnitys rengas leuan alla ei mielestäni osu koiran nahkaan . (Koiran pään alue kutisee siis eniten ) . Koira syö aamulla kennelrehun lihoja jäisinä tai kypsennettynä ja kasviksia kuten kurkku-salaattimössöä (valmispakaste) ja vesitilkassa kypsennettyä kasvisraastetta(porkkana-kaali-kurpitsa) aiemmin tässä oli myös kaurapuuroa mutta kokeilen nyt täysin viljatonta niin puuro on pois ja kasvisten määrää on lisätty tähän sekoitetaan lisäravinteet mm. öljyä ja maitohappobbakteereja, merilevän jätin pois koska havaintojeni mukaan aiehutti tällä hilseilyä. Illalla syö pakastettuja kanankauloja. Ja muulloin saa lisäksi keitettyjä rustoja koska ei syö niitä raakana sekä putkiluita joskus kalvaa raakana nisstähän ei juuri syötävää irtoa.


      • allergikkox

        Just tajusin kun lähetin tuon että puruluitahan tuolla kyllä kanssa on tosiaan niissähän voi olla viljaa mukana pitää varmaan kerättä kaikki puruluut pois toistaiseksi. Kananmunen valkuaisia tämä ei halua syödä mutta keltuaisia syö miellellään.


    • Siis mitä tarkoittaa epäillään? Miksi ei tutkita? Jos on useampia tulehduksia ollut, niin pitäähän tuo alkaa jo tutkia, mikä homman nimi...
      Eli ekaksi pitäisi heti ottaa verikokeet, mitä ne näyttää. Ja sitä myöten myös selvittää, onko atopiaa.
      Sen jälkeen aloittaa heti eliminaatiodietti selvittämään mahdolliset ruoka-aineallergiat.
      Koira voi olla ihan samoin eri proteiineille allerginen, kuin viljoillekkin. Ja tietyille kasviksillekkin. Joten ei siitä ole mitään hyötyä, kuin tuurilla, että sulkee pois vain jonkun viljan. Varsinkaan jos on monipuolisesta oireilusta kyse.
      En kyllä antaisi punkkikarkotetta koiralle, jonka immuunivastike on selvästi pielessä (elleinyt ihan pakko ole asumisen puolesta). Voihan nuot itsessäänkin jo aiheuttaa, tai edesauttaa, varsinkin pitemmän päälle yliherkkyysoireita. Veden voi keittää, ainakin siksi aikaa, kun selvitellään oireita.
      Noi nyt kannattaa ensin selvittää. Jos ei eläinlääkäri tajua, niin sitten itse pyytää verikokeet.

      Minkä ikäisenä oireet alkoi? Entä rotu? Onko mahdollisesti allergioita enemmän rodussa? Onko kasvattajalta kysytty, miten vanhemmat ja sisarukset?
      Myös hormoonitoiminta voi tehdä tepposiaan, joten sekin kannattaa huomioida ja seurata koirassa.

      Joskus on hankalakin selvittää aiheuttajat, mutta kunnon tutkimuksilla ja seurannalla saa useinkin paljoa aikaan.

    • mahtimasu

      Ootko kokeillu cibaun kalariisiä, suhteellisen halpa ja toiminut meillä kana-allergiaan. Ei ehkä paras energiselle koiralle, mutta jos allergioita haluaa välttää. Toiseltaki koiralta lähti kutinat pois vaikka ei sen enempiä allergioita ollutkaan tosin vaihdoin marketti ruuasta pois..

    • ruokakauppakoirille

      Meillä on tullut vastaan paljon allergisia koira-asiakkaita. Listoilta löytyy mm. vehnä, maissi, peruna, kala, riisi, kaura, ohra, hiiva, kana, nauta, sika. Aina tutkitaan ja koitetaan löytää koirille ruoka joka sopii. Tähän mennessä olemme löytäneet. ProBooster lammas-riisi, Nutro natural choise, Earthborn holistic meadow feast, Pro pac meadow prime, Taste of wild lammas-bataatti.
      Kaikki ei käy kaikille ja toiset sisältää jotain mitä taas toisissa ei ole, mutta etsimällä löytää sopivan.
      Toivottavasti tästä listasta on jotain apua jollekin!

    • Anonyymi

      Clinivet viljaton kala on sopinut meidän moniallergiselle koiralle.

    • Anonyymi

      Minun koirani on söi HauHau lammas-riisiä, kun ilmeni kana-riisistä oireita. Oli siis kanalle allerginen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4377
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4315
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4026
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2907
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2561
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2128
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      198
      2044
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe