Kauniin pakkasaamun kunniaksi pieni kysely:
Miten päädyit ottamaan tietyn rotuisen koiran?
perheessäni jo kolmas kääpiösnautseri, muistan kuinka noin 15 vuotiaana näin käppänän ensimmäisen kerrran eräällä junamatkalla ja ihastuin ensisilmäyksellä. Päätin silloin , että kun koiran otan niin otan tuollaisen. Silloin en vanhempieni kotiin saanut koiraan mutta heti kun muutin omaan huusholliin sinne muutti myös ensimmäinen käppänäni, nyt olen jo 40 v edelleen on käppänä, ovat aivan ihania.....varmasti joku muukin rotu olisi yhtä ihana..
Miten päädyit ottamaan tietyn rotuisen koiran?
perheessäni jo kolmas kääpiösnautseri, muistan kuinka noin 15 vuotiaana näin käppänän ensimmäisen kerrran eräällä junamatkalla ja ihastuin ensisilmäyksellä. Päätin silloin , että kun koiran otan niin otan tuollaisen. Silloin en vanhempieni kotiin saanut koiraan mutta heti kun muutin omaan huusholliin sinne muutti myös ensimmäinen käppänäni, nyt olen jo 40 v edelleen on käppänä, ovat aivan ihania.....varmasti joku muukin rotu olisi yhtä ihana..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on kaksi venäjäntoyta. Valitsin ko. rodun, koska halusin pikkuisen koiran, jolla on kuitenkin ison koiran luonne, ja joka jaksaa pitkiäkin lenkkejä suhteessa kokoonsa. Aluksi harkitsin chihuahuaa, mutta en oikein pidä chihujen ulkonäöstä, mielestäni niillä on kummaliiset mittasuhteet ja "ruma" naama. Sitten törmäsin venäjäntoyhin ja ihastuin saman tien. Toitsut ovat mittasuhteiltaan enemmän isoa koiraa muistuttavia ja niillä on kauniimmat kasvot. Luettuani lisää venäjäntoystä rotuna, päädyimme siihen, että meille on myös tuollainen pikkuepeli saatava.
Ensimmäinen toitusmme on lyhytkarvainen, ja hänen luonteensa oli niin valloittava; tempperamenttinen, aina valmis kaikkeen ja helppo kouluttaa, että aika pian päätin, että haluan meille toisenkin saman rodun edustajan. Koiramme ollessa reilu 1,5v otimme hänelle kaveriksi toisen toitsun, tällä kertaa pitkäkarvaisen. Nyt meillä on kaksi maailman ihaninta ja suloisinta koiraa.
jo lapsena saksanpaimenkoiria ja päätin, että kun tulen isoksi niin sitten. Minusta se vain oli niin upean ja uljaan näköinen. Nythän noita on tullut nähtyä jo jos jonkinnäköistä, eivätkä ne kaikki enää niin uljaalta näytä. Suosikkirotu kuitenkin edelleen luonteensakin puolesta. Jostain syystä luonne, jota minun on helppo ymmärtää. Minustahan se jotain kertoo.
no meillä haluttiin ison koiran jälkeen pieni ja löysimme kaksi vaihtoehtoa jotka oli hyvin erilaisia..sheltti tai karkkari kettuterrieri..pidimme lopulta enemmän tempperamentikkaasta joka paikan uteliaasta iloisesta otuksesta ja päädyimme kettikseen..nyt on menossa toinen sellainen. Foxyn monipuolisuus ja työkoiramaisuus ja osallistuminen joka touhuun viehättää sekä tietenkin ulkonäkö. :)
foxylla on myös vahvat mielipiteet asiasta kuin asiasta ja se osaa ilmaista itseään hyvin. Tosin aina se ei ole hauskaa ja vaatii tietyn jämäkkyyden ettei ota ohjia tassuihinsa. ;) Vaatii toisinaan omistajalta huumoria ja kärsivällisyyttä mutta todella mielenkiintoinen rotu luonteeltaan. Toinen piirre mikä viehättää rodussa on tietynlainen sähäkkyys eli ei ole tasainen luonne vaan elää vahvasti tunteella. :)
rotu vaatii minusta myös aimo annoksen ymmärrystä mihin rotu on jalostettu ja ohjaus on oltava hyvä kontaktin johtajuuden ja motivoinnin suhteen..mahtava rotu oikeissa käsissä. :)