ja muita puolivakavavia sanaleikkejä.
Wikipediasta:
*Kyynikot olivat hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Koulukunta keskittyi lähes pelkästään etiikkaan.
Koulukunnan nimen sanotaan tulevan joko Ateenassa sijainneesta gymnasionista nimeltä Kynosarges, jossa koulu alun perin kokoontui, tai kreikan sanasta κύων (kyon), joka tarkoittaa koiraa. Koulukunnan jäsenille oli tapana käyttäytyä hiomattomasti ja jopa aggressiivisesti. Kumpi näistä selityksistä lieneekään oikeampi, kyynikot joka tapauksessa pitivät koiraa symbolinaan, se esiintyi mm. Diogenes "Koiran" hautakivessä.
Kyynikoihin yleisesti liitetyistä ominaisuuksista tulevat myös kaikki ne merkitykset, jotka liitetään nykyajan sanaan "kyynikko": siihen sisältyy epäilevä suhtautuminen yksilön todellisiin tarkoituksiin.*
Ja sitten tähän päivään.
Keskittyykö 50 ihminen etikkaan vai onko kyy sittenkin nisempi kuin koira?
Sen vaan sanon, että itse tultuani tähän ikään, huomasin entisestä pelkästä skeptikosta muuttuneeni kyyniseksi. Mitä tämä merkitsee vai eikö millään ole minulle enää mitään väliä?
Wikipediasta:
*Kyynikot olivat hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Koulukunta keskittyi lähes pelkästään etiikkaan.
Koulukunnan nimen sanotaan tulevan joko Ateenassa sijainneesta gymnasionista nimeltä Kynosarges, jossa koulu alun perin kokoontui, tai kreikan sanasta κύων (kyon), joka tarkoittaa koiraa. Koulukunnan jäsenille oli tapana käyttäytyä hiomattomasti ja jopa aggressiivisesti. Kumpi näistä selityksistä lieneekään oikeampi, kyynikot joka tapauksessa pitivät koiraa symbolinaan, se esiintyi mm. Diogenes "Koiran" hautakivessä.
Kyynikoihin yleisesti liitetyistä ominaisuuksista tulevat myös kaikki ne merkitykset, jotka liitetään nykyajan sanaan "kyynikko": siihen sisältyy epäilevä suhtautuminen yksilön todellisiin tarkoituksiin.*
Ja sitten tähän päivään.
Keskittyykö 50 ihminen etikkaan vai onko kyy sittenkin nisempi kuin koira?
Sen vaan sanon, että itse tultuani tähän ikään, huomasin entisestä pelkästä skeptikosta muuttuneeni kyyniseksi. Mitä tämä merkitsee vai eikö millään ole minulle enää mitään väliä?
Vastaukset 35
Vanhimmat
kysymyksestäsi johon ei ole vastausta muualla kun aivoissasi, jos laitat linkin Wikipediaan.
Sinne voit myös kirjoittaa, asiantuntija kun sinusta on tullut, lisää tietoa aiheesta.
Muuten, olen sitä mieltä että Kyynisyys on kuoleman esiaste, joten sinulla ei ole enää mitään väliä.
Tässä kävi kuitenkin nyt niin, että selain tai serveri otti etäisyyttä ja päivitti viiveellä. Joten väliä on. Oli aika pitkäkin väli.
kaukaa lähtee pohdintasi.Vaikka ainahan joku on kerinnyt määrittelemään jokaisen asian joka mieleen tulee.
Itseäni koskettaa enempi määritelmä "kaiken nähnyt" tai kokenut.
Vaikka en sitä ole, muutoin kuin suppean elämäni piirissä.
Ei ole vihaa, ei nisempiä,ei kiukkua, katkeruutta. Huokaus vaan, kun ajattelee että jaha, taas mennään.
Mietin sitä just suhteessa kokemattomampaan, nuorempaan.Miten monelta sudenkuopalta välttyy.
Kun tietää jo.
Minusta kyynisyys, on tietyssä mielessä periksi antamista, voimattoman vihaa..?
kuinka hyvin oivalsit! Kyynisyys on voimattoman vihaa. Juuri sitä se on. Ja hetzetan kommentti oli erinomainen esimerkki siitä.
mennä henkilöön?
Ei se minua hätkäytä eikä elämääni vaikuta, kuka on mitäkin..
Mutta minä en, vielä, ole ihan kyyninen.
60v. joten sekin aika lähestyy jolloin "kaikki on nähty ja koettu".
En sellaista haluaisi mutta kohtalo on väistämätön.
Sen verran olen esi-isiäni ja äitiäni nähnyt ja kokenut.
Voimatonta vihaa. Makustelen sanaparia. Haa ja voi. Äkkiseltään en myönnä mutten myöskään kiellä.
"Sen vaan sanon, että itse tultuani tähän ikään, huomasin entisestä pelkästä skeptikosta muuttuneeni kyyniseksi. Mitä tämä merkitsee vai eikö millään ole minulle enää mitään väliä? "
Näin luki aloituksessa, oletan että tämä on aloittajan ajatuksia? Eli henkilökohtaisuuksia?
henkilökohtaisesti ;)
Oli vaan ajatus ja määritelmä sekin, noin yhtäkkiseltään ;)
koitin napata ajatuksen, vilosovioijja.
Leikkiä ajatuksella, määritelmällä.
Minul ei tee mieli lähteä arvioimaan aloittajaa tai hänen ominaisuuksiaan.
Kun en tunne,
Ajatuksista voi puhua, kajoamatta henkilöön.
Olen joskus ajatellut ääneen että skeptikkoja on kahdenlaisia, niitä jotka epäilevät uskomuksiaan ja niitä jotka epäilevät toisten uskomuksia. Jälkimmäisistä ei ole enää pitkä matka kyynikoihin.
Kyllä kyynisyys on totaalista pettymystä ihmisiin. Näin vanhalle se suotakoon, on tässä iässä jokainen jo monen mankelin läpi mennyt, mutta se on murheellista että asenne on levinnyt nykyisin nuoriinkin. Mitä parempi yhteiskunta, sitä pidempään ihmiset säilyttävät uskonsa siihen että hyviäkin ihmisiä on. Nykyisin meitä viedään klassisten kuolemansyntien ehdoilla.
Taidan olla superkyynikko kun en usko omiin enkä muiden uskomuksiin. Itselle jotenkin on liittynyt kyky tai kyvyttömyys tuntea kyynisyyteen. Ei taida olla lainkaan samasta asiasta kyse.
voi kohdistua ihmiseenkin, mutta ihmiseen se kohdistuu elämän kautta.
Ihminen ei voi kohdistaa tunteita toiseen ihmiseen ilman omaa kokemustaan elämästä.
Joten kyynisyys ja arvostelu, toiseen ihmiseen, syntyy siitä miten:
Elävä ihminen: Miten itse elää ja tuntee.
Kyynikko: Miten itse on elänyt ja tuntenut.
Minä taas olen mieltänyt jutun niin että nykyinen kyynikko tulee sellaisesta joka tuntee vahvasti, pettymykset vain tappavat ne positiiviset tunteet.
Klassinen kyynikko kuten Diogenes teki valintansa älyllisin perustein, halunaan asettaa ihmiset vastakkain valintojensa kanssa ja näyttää että kaiken nautinnon kieltäminen itseltään ei johda umpikujaan vaan vapauteen. Hänellehän jokainen ihminen oli vain ihminen ja ainoa kansalaisuus maailman kansalaisuus.
Niin. Jotkut masentuvat vähemmästä kuin toiset ja kutistuvat kyynikoiksi, sanan nykyisessä merkityksessä.
Siihen kai omakin pieni ajattelutapani pohjautui eli kun kerran kuurjuudesta pääsee luopumalla, tunteista pääsee tuntematta. Ainoastaan ensimmäinen osa pitää paikkansa. Enkä usko, että itseltään nautinnon kieltäminenkään johtaisi vapauteen. Pahempaan vankilaan pikemminkin. Äkkipikainen yhteenveto: kyynisyys kumpuaa pettymyksistä. Pettymyksistä pääsee luopumalla.
Kyynikko ei tunne enää mitään.
Kun puhutaan kyynikosta ei tunteista puhuta.
Tunteista voi puhua vain siten että elämänaikaiset tunteet tekevät kyynikon.
Kyynikolla ei ole koskaan, enää, tunteita.
En tunne Diogenesta, mutta saatan kuvitella ajatuksensa kyynikon vapaudesta.
Kyynikko on vapaa, tunteista, muusta hän ei sitten olekaan vapaa.
aitona, kumpua pettymyksistä, rakkaudesta, vihasta tai muista tunteista.
Kyynisyys johtuu siitä että luulee tietävänsä kaiken, ja ei näe edessään mitään uutta tai ihmeellistä.
Rudolf Valentino saattoi olla kyyninen naisten suhteen, sikäli kun hän oli kaiken kokenut, tarkoitan ihan kaiken.
Vanhukset, kuten me, alamme olemaan kyynisiä koska lapset on tehty, lapsenlapset ovat samaa kantaa kun omatkin. Ukkoja ja Akkoja on tullut ja mennyt, on oltu innostuneita musiikista, politiikasta, uskonnoista..
Mutta mikään ei enää kiinnosta: "no joo, tuokin on tullut laulettua kirkkokuorossa".
Luin jutun, ikäisistämme, vanhuksista jotka juoksevat lavatansseissa, hakemassa vielä jotain, säälittävää.
Leikataan Suonikohjut, jotta voidaan laittaa vielä lyhyt, kellohame.
masentunut, päinvastoin.
Hän seuraa elämää aktiivisesti ja saa nautinnon siitä että voi heittää maailmalle oman kommenttinsa:
Kyl määki ennen..
Diogenes ja muut sen ajan kyynikot olivat vapaat kaikista sen ajan valtion velvoitteista koska he eivät tunnustaneet mitään muuta omaisuutta kuin elämän. He elivät kulkukoiran elämää. Siihen se homma lopulta sitten kaatuikin, ihmiset alkoivat todella kohdella heitä kuin kulkukoiria, tosin vasta paljon Diogeneen kuoleman jälkeen, hän nautti eläessään suurta arvostusta ja taitaa nauttia vieläkin.
Niin, asiat näyttävät erilaisilta riippuen kummalta puolelta niitä katsoo.
tarkoitat?
Heitit vanhan fraasin.
Eikös Rudolf ollutkaan seksuaalisesti poikkeava? Niin minä luulin ja petyin taas ja tulin kyynisemmäksi.
Kyynisyys kohdallani ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mikään enää kiinnostaisi. Kirkkokuorokin on kokematta, mutta tokko minä siitäkään tykkäisin.
Yritin havainnollistaa sinulle miten kyynikko puheesi tulkitsee.
Taisin lähteä vähän liian kaukaa liikeelle :D Mutta jo muinaiset Kreikkalaiset ...mutta nykyinen minäni ihan hieman kaipaa tänään viikon hoidossa ollutta kissaa.
sinä liian kaukaa lähtenyt liikkeelle...syythän ovat yleensä syntyjä syvemmällä. Kuten jo muinaiset kreikkalaiset sanoivat. :)
Minä en ole skeptikko. Turhankin luottavainen ja naiivin innokas. Mutta en pidä sitä pelkästään huonona luonteenpiirteenä, koska se pitää uteliaisuuteni vireänä ja maailman värikkäänä.
Kyynisyys kyllä iskee valitettavasti kyntensä minuun aina silloin tällöin.
lepsoko sitä ollaan?
:)
Jaa HÄH? Sallin itseni nauraa sekä jonkun muunkin lukijan. Jos en ennen kommenttiasi ollut pihalla aloituksestani niin nyt ainakin olen.
Pärkkele. Olisi pitänyt arvata, ettei tästäkään mitään tule.
sinä kaipasit?
:)
H.
Juupa juu. Ja tässä lienee nyt korkeampaa symboliikkaa jota kyynikkonaiset eivät ymmärrä. *naur*
ja kuulun Skepsikseen, mutta kyynikko en tunne olevani.
Niin, kumman lajin skeptikko olitkaan, se, joka kyseenalaistaa omia uskomuksiaan vai se joka kyseenalaistaa toisten?
mikä on skeptikko?
Alunperin termi on uskonnosta.
huomasit, mihin ruutitynnyriin sohaisit?
Tällä palstalla ei keskustella asiasta, vaan terminologiasta.
Punainen on punainen. Eipäs kun sininen. Ei edes mustaa minulle, joka olen sokea.
;)
Lumisokea ja sadekuuro olen itsekin. Hyvinhän tämä aloitus etenee siitäkin huolimatta, että aloittaja putosi kärryiltä jo ennen aloitustaan.