Millä unta?

Ongelmani on, että herään aina aikaisin aamuyöstä. Kello on siinä kahden - kolmen välillä. Viime aikoina en ole sen jälkeen saanut nukutuksi. Ylös nousen kuuden-kahdeksan välillä riippuen, onko työpäivä vai ei. Käyn nukkumaan ennen iltakymmentä. Nukahdan lähes 100 %:sti melko pian, siis nukahtaminen ei ole ongelmani. Tai ityse asiassa saattaisi olla, mutta käytän unilääkkeitä. Ilman niitä en pystyisi nukkumaan lainkaan. Edes bentsot (tilapaiskäytössä) eivät takaa unen jatkumista aamuun. Mikä psyykkinen oire voisi olla kyse? Millä saisin uneni jatkumaan tuonne viiteen asti. Välillä se onnistui, nyt ei viikkoihin.
6401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mene myöhemmin nukkumaan,puolen yön aikaan,kokeile!

Äänestä

Kun kehon vireystila on liian korkea, nukahtaminen saattaa olla vaikeaa, vaikka olisi kuinkakin väsynyt tai uni katkeaa kesken kaiken ja uudelleen nukahtaminen voi olla mahdotonta. Tällainen tilanne syntyy, kun huonosti toimiva tasapainoaisti aiheuttaa kehossa kroonista lihasjännitystä ja samalla adrenaliinin (ponnistushormonin) eritys lisääntyy. Samasta syystä jännittynyt keho ei saata lepääntyä kunnolla pitkänkään unen aikana, josta seuraa usein päiväväsymystä.
Tasapainoaistia on mahdollista hoitaa asentohoidolla, joka tarkoittaa itsehoitona toistuvasti tehtäviä liikesarjoja. Hoidon teho perustuu painovoiman hyväksikäyttöön ja sen välitön vaikutus on lihasten rentoutuminen.

Katso lisätietoja osoitteessa asentohoito.auttaa.fi

Äänestä

Miksi ajattelet, että vaivasi johtuu psyykkisestä oireesta?
Onko sinulla muita vaivoja: kohonnut verenpaine, päiväväsymystä, masennusta, yöhikoilua, ylipainoa, kuorsaamista jne.......
Oletko tutkituttanut/ollut uniapneatutkimuksissa?
T. Elämänlaatu parantunut 100 % CPAP:n myötä

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa CPAP? Aika paljon lupaat, jun sanot, että elämänlaatuni paranee 100 % CPAP:n myötä? Jokin tutkimus, miten sinne pääsee, missä tehdään, paljonko maksaa, jalkihoito ym? Sehän olisi uneni ja elämänlaadun suhteen suurehko lottovoitto, niin paljon univaivoistani kärsin!

    Äänestä

  • Itse aisassa olen hoikka, ei ole päivähikoilua, ei päiväväsymystä muuten kuin, jos en ole nukkunut, kai hiemaan kuorsaan (poikani sanoi). Masennuslääkettä käytän Mirtazapinia. Mielestäni aika vahvasti teet epäilyksesi uniapneasta näiden reunaehtojen jälkeen! Miksei se voisi olla psyykkistä, lapsuudessa koettuja traumoja? Univasivani jatkuneet pari vuosikymmentä. Alkoholi oli kuvioissa aiemmij mukana, nyt en ole puoleen vuoteen juonut tippakaan. Syön terveellisesti, liikun paljon myös ulkona, en polta enkä juo. Elämäntapani ovat aika ihanteeelliset. Olen herkkä ihminen, jne. Tunnepuoli voisi täten olla syynä.

    Äänestä

Olen kärsinyt uniongelmista monia vuosia. Menen kymmenen aikoihin nukkumaan ja nukahdan tosi nopeasti. Mutta herään kahdesti yössä. Ensin 2-3 aikoihin, silloin saan unesta vielä kiinni. Mutta sitten herään neljän, puoli viiden aikoihin, eikä uni enää tule. Olen herkkäkuuloinen, ja herään pienimpiinkin ääniin korvatulpista huolimatta. Tuo aamuyön herääminen saattaa välillä johtua sanomalehden kopsahduksesta, mutta ei aina.

Loppuviikosta olen niin väsynyt, ettei ajatus kulje ja töistä on vaikea suoriutua. Kuten tänään. Silmiä kirveltää unenpuute, päässä tuntuu välillä outoa painetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yöherääjä kirjoitti:

Ongelmani on, että herään aina aikaisin aamuyöstä. Kello on siinä kahden - kolmen välillä. Viime aikoina en ole sen jälkeen saanut nukutuksi. Ylös nousen kuuden-kahdeksan välillä riippuen, onko työpäivä vai ei. Käyn nukkumaan ennen iltakymmentä. Nukahdan lähes 100 %:sti melko pian, siis nukahtaminen ei ole ongelmani. Tai ityse asiassa saattaisi olla, mutta käytän unilääkkeitä. Ilman niitä en pystyisi nukkumaan lainkaan. Edes bentsot (tilapaiskäytössä) eivät takaa unen jatkumista aamuun. Mikä psyykkinen oire voisi olla kyse? Millä saisin uneni jatkumaan tuonne viiteen asti. Välillä se onnistui, nyt ei viikkoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu