Menkat etuajassa pillereistä huolimatta

Minun täytyy tunnustaa tietämättömyyteni, mutta onko aivan normaalia, että menkat (tai siis tyhjennysvuoto) tulee etuajassa?
Olen syönyt vuoden e-pillereitä ja vuoto on alkanut 3-4 päivää viimeisen pillerin jälkeen. Siirsin kuukautisiani 3 päivää eteenpäin en nyt viime, mutta sitä edellisellä laatalla. Silloin tuli ihan normaalisti 3 päivää viimeisen pillerin jälkeen vuoto, mutta nyt eilen söin viimeisen pillerin ja tänään alkoi vuoto.. Elämäni on tällä hetkellä hyvin helppoa, eikä ole mitään, mistä pitäisi stressata, joten stressin piikkiin on paha pistää mitään.
Mutta siis onko normaalia, että vaikka aina tähän mennessä on tullut säännöllisesti niin nyt voi sitten tulla poikkeuksellisesti. Minulla on myös ollut rusehtavaa valkovuotoa tiistaista lähtien. Pelkään koko ajan, että pillerit pettävät ja olen raskaana.

Voiko tämä kaikki johtua siitä, että siirsin kuukautisiani? Kaiken järkeilyni mukaan kaikki tämä olisi pitänyt tapahtua edellisen kierron aikana, jos siirto ja etuajassa oleva vuoto ovat keskenään tekemisissä..

Olisin todella kiitollinen vastauksista. :)
31286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sinulla ei ole mitään kipuja, niin veikkaisin sen olevan vain sattumaa.

Äänestä

Kaikkea sitä voikin ihmiselle sattua. Vaan johtuisko ihan siitä, että ihminen ei ole kone joka kuukaudesta ja vuodesta toiseen toimii samalla tavalla. Jos sinä teet muutoksia syöntirytmiin, niin tietysti sillä voi olla vaikutuksia siihen miten tyhjennysvuoto tulee. Järkeilysi menee pieleen siinä, että oletat siirron olevan yhteydessä vain ja ainoastaan seuraavaan vuotoon, kun sinä todellisuudessa olet tehnyt muutoksen syöntirytmiin, mikä voi aiheuttaa pitkäänkin tai jopa pysyvästi muutoksia.

Mietipä tätä: Jos et olisi siirtänyt edellisellä kerralla vuotoa eteenpäin 3 päivää, niin mikä päivä olisi pitänyt alkaa tämän kuukauden tyhjennysvuoto?

Äänestä
  • Ah kiitoksia, nyt kun joku asian sanoo ääneen, nii siinä on heti järkeä.. koska jos en olisi siirtänyt tyhjennysvuotoa niin sen todellakin olisi pitänyt alkaa lauantaina. Ja tässä vessassa käydessäni olenkin todennut nämä ns. kuukautiset ainoastaan tiputteluvuodoksi, että katsotaan ja odotetaan jos se varsinainen vuotokin tulisi ja tiputtelu loppuisi.. :D

    Mutta vielä kerran kiitoksia :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zoooh kirjoitti:

Minun täytyy tunnustaa tietämättömyyteni, mutta onko aivan normaalia, että menkat (tai siis tyhjennysvuoto) tulee etuajassa?
Olen syönyt vuoden e-pillereitä ja vuoto on alkanut 3-4 päivää viimeisen pillerin jälkeen. Siirsin kuukautisiani 3 päivää eteenpäin en nyt viime, mutta sitä edellisellä laatalla. Silloin tuli ihan normaalisti 3 päivää viimeisen pillerin jälkeen vuoto, mutta nyt eilen söin viimeisen pillerin ja tänään alkoi vuoto.. Elämäni on tällä hetkellä hyvin helppoa, eikä ole mitään, mistä pitäisi stressata, joten stressin piikkiin on paha pistää mitään.
Mutta siis onko normaalia, että vaikka aina tähän mennessä on tullut säännöllisesti niin nyt voi sitten tulla poikkeuksellisesti. Minulla on myös ollut rusehtavaa valkovuotoa tiistaista lähtien. Pelkään koko ajan, että pillerit pettävät ja olen raskaana.

Voiko tämä kaikki johtua siitä, että siirsin kuukautisiani? Kaiken järkeilyni mukaan kaikki tämä olisi pitänyt tapahtua edellisen kierron aikana, jos siirto ja etuajassa oleva vuoto ovat keskenään tekemisissä..

Olisin todella kiitollinen vastauksista. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu