Kysymys.
Tällä palstallanyt kuitenkin kaiken sonnan seasta löytyy oikeata tietoa, toisinkuin tienauksella jossa lynkataan välittömästi asialliset kysymykset. Ainoa neuvo jonka sieltä voit saada on "Ota yhteyttä puolustusrintaman fincapitals osoitteeseen tyhmä".
No kas kun eivät vastaa kysymykseen. Kertovat vain että sulla ei ole mitään asiaa tänne ennenkuin perut rikosilmoituksen ja lähetät kopion siitä heille (siis tuntemattomille henkilöille).
Mielestäni ilmoituksen tehneitä tulisi ensin valistaa jotta olisi aihetta perumiseen muutakin kuin uhkailu.
Varsinainen asia.
Ritiriitaisen tiedon mukaan, uusi yhtiö on siis joko UUSI yhtiö lainatulla nimellä tai VANHA edellisen toiminnan jatko-osa.
Jos UUSI niin miksi peruisin korvausvaatimukseni ?
Jos VANHA niin miksi peruisin korvausvaatimukseni ?
Ja edelleen onko Wincapitan säännöt ja ohjeistukset edelleen voimassa, kuten esim viimeisimpiä ..
"Sisäiset siirrot maksettava takaisin ennen nostoja ja uussijoituksia".
Ketjussani ylöspäin on tihkunut juoruja Hannun krp.ltä piiloittamista varoista joilla voit systeemissä omalla sulle tehdyllä alustalla treidata itsenäisesti uudella APM-mittarilla. Toinen juoru kertoo taas kertoo sisälle jääneen pääöman ja tuoton jakoa osuuksiin uudelle osakeyhtiölle, osuuksien tuotot sulle.
Sponnssinretkut ja plonzopluntsurit voitte myös vastata, osaan kyllä skipata.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi sinä täällä kyselet yhtiöiden asioita, et kai kuvittele niihin sinulle kenenkään vastaavan
millään rikospalstalla.
Jos sinulla kysyttävää ota sellaisiin henkilöihin yhteys jotka sinua voivat auttaa.
-
"Ota yhteyttä puolustusrintaman fincapitals osoitteeseen tyhmä".
Ei tienauksella noin ole sanottu kenellekkään ja muutkin jutut samaa paskaa, TROLLI PERKELE...... :=)
-
koska kysymyksessä ei ole uusi yhtiö, vaan uusi uskonnollinen yhteisö, Sen vuoksi kaupparekkari-ilmoituskin viipyy, koska kuulemma muutetaan koko rakennetta. Ensi vuonna tulee RAY:n rahaa EOK:n järjestämänä ja toiminta alkaa heti, kun tuottoennusteet paranevat. Sijoitustoiminta tulee olemaan ennen näkemätöntä ja siksi me ns. suursponssit olemme tarkkoja, ettei vasikoita tule uuteen rakenteeseen. Tuoto ovat nimittäin jo demo-vaiheessa yli 1.200%.
koijata apinaa.
"Ketjussani ylöspäin on tihkunut juoruja Hannun krp.ltä piiloittamista varoista joilla voit systeemissä omalla sulle tehdyllä alustalla treidata itsenäisesti uudella APM-mittarilla. Toinen juoru kertoo taas kertoo sisälle jääneen pääöman ja tuoton jakoa osuuksiin uudelle osakeyhtiölle, osuuksien tuotot sulle."
Mikäli Hannu piilottelee sijoittajien rahoja, niin etteivät nämä ole päässeet sijoituksiinsa käsiksi kahteen vuoteen, kyseessä on joko törkeä petos, törkeä kavallus tai törkeä varkaus. Rikosnimike riippuu siitä mikä on ollut rahojen hallintasuhde. Yleisen syyttäjän alaisia rikoksia, joten rikosilmoituksen perumalla varmistaa ainoastaan luopuvansa oikeudestaan vahingonkorvauksiin. Rötöstelijän kannalta kuitenkin yksi lysti; rikoshyöty menee valtion kassaan, kun sitä ei makseta vahinkoa kärsineelle.
Palstalla ei kukaan kai tsissaan usko mitään totuudesta löytävänsä:)))))tämähän on pelkkä hullujen j SUOLINKAISTEN kohtauspaikka.
Tarkoitus on vain venyttää käsittelyä niin kauan, että rikos vanhenee ja nämä 500, jotka keräsivät potin saisivat pitää rikoshyödyn.
Toinen vaihtoehto, joka on todennäköisempi, on loppurahastus. Jos saa kerättyä vaikka millin ja istuu siiltä lisätuomion 3 kk on se tosiaan hyvä palkka. Taviksella työssäkäyvällä millin keräämiseen menee yli 100 vuotta, jos säästöön jää 900 e / kk.
Linnassa rahalla saa hyvän kohtelun. Miettikää vähän?
Asia selvinnyt. Toisen vaihtoehdon mukaan menevät. Keräys on jo alkanut uuteen yhtiöön, jolla ei ole mitään velvoitteita wincapita-klubia kohtaan. Mitä nopeammin(enemmän) sijoitat, sitä parempaan tasoon pääset yrityksen sijoitusorganisaatiossa. Uusi APM tarvitsee nyt pääomaa.
Mitä nopeammin(enemmän) sijoitat, sitä parempaan tasoon pääset yrityksen sijoitusorganisaatiossa. Uusi APM tarvitsee nyt pääomaa.
Erikoinen putka on tuokin taas.
Normaaliin osakeyhtiöön sijoittava henkilö saa sijoituksensa tuotot jokom osinkoina tai mahdollisena osakkeidensa myyntivoittona.
Mutta Paten putkassa pääset sijoittamalla paljon ja nopeasti " parempaan tasoon yrityksen sijoitusorganisaatiossa ".
Ps.
Kuka hullu haluaa minkäänlaiseen tasoon Paulin organisaatiossa?
Mitä merkitystä sillä on, mikä uusi yhtiö on? Toimiala on määritetty. Ulkopuolisille ei ole mitään merkitystä sillä, missä rahat ovat, miten paljon niitä on, milloin ne saadaan jne. Valtiota sen sijaan luulisi kiinnostavat tuloutuksesta maksettavat verot, mutta keskusrikospoliisi on päättänyt pitää luukut kiinni, jotta valtiokonttori ei saisi verotuloja. Kuulostaa kornilta ja yliampuvalta mutta tilanne nyt vain on näin.
Muutaman henkilön porukan toiminnan seurauksena on päivänvaloon noussut poliisin piirissä harjoitettu tyrmistyttävä mielivalta ja jopa rikollisuus.
Selvittämisen paikka on "juorussa", jonka mukaan talousrikoksista valtiolle määrätystä osasta tutkiva ryhmä saisi 35% jopa verottomana. Jos näin on, polttoaineena virka-aseman väärinkäyttöön on silkka ahneus. Pelkkä "on syytä epäillä" -heitto riittää minkä tahansa kohteen tutkinnan aloittamiseen ja suo aikaa lavastamiseen, jolla kohde pyritään osoittamaan rikolliseksi keinoja kaihtamatta. Tuloksesta 35% siirtyy tutkijoille.
Onko jollakin tarkempaa tietoa kyseisestä väittämästä - 35% tutkijoille?
Nykyinen lainsäädäntö suo poliisille mahdollisuuden muuttua rikollisjärjestöksi, jota tilaisuutta poliisi on myös käyttänyt edukseen. Ja laki turvaa vallitsevan tilanteen. Sama mahdollisuus on muutamilla muillakin hallinnon haaroilla. Niillä ei lain suomaa oikeutta väkivaltaan kuten on poliisilla, mutta m'ääräysvaltansa puitteissa niillä on mahdollisuus tehdä lahjontaan rinnastettavia ratkaisuja. Tämän luonteinen toiminta on mahdollista, koska valvovat viranomaiset ovat haluttomia puuttumaan havaittuihin epäkohtiin - lyövät laimin heille kuuluvia tehtäviä. Sama haluttomuus näkyy myös eduskunnassa. Ovatko kytkökset syynä?
Virkamiehet on saatava henkilökohtaiseen vastuuseen tekemisistään.