Olen mukana kehittämässä kaupallisia ohjelmia, ja rehellisesti sanottuna vituttaa oikein kympillä kun me uurastetaan viikkotolkulla jonkun ominaisuuden kanssa ja se kopioidaan vähän ajan päästä jonkun opiskelijapellen, mikä ei halua muuta kun tunnustusta työlleen, avoimen koodin jätteisiin, alentamaan meidän myyntilukuja. VITTU!
SULJETUN koodin ratkaisut toimii parhaiten. Kukaan ei pysty tietämään tietoturva-aukoista, kukaan ei pysty niitä hyödyntämään. Ohjelmistosuunnittelussa kuunnellaan asiakkaiden toiveita, ja vanhan sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa. ASIAKAS, ei warettaja. Avoimen koodin tuotteisiin taas pystyy aivan kuka tahansa tekemään muutoksia ja levittämään eteenpäin. Kenties näin on jo käynyt?
GPL ja open source ovat syöpä, mistä on päästävä eroon. Mitä nopeammin, sen parempi. Suljetun koodin ohjelmistoilla on aivan kaikki mitä avoimellakin puolella on, yleensä aika kivalla etumatkalla.
Mutta ehei. Maksaa.... saatanan kommaripellet.
SULJETUN koodin ratkaisut toimii parhaiten. Kukaan ei pysty tietämään tietoturva-aukoista, kukaan ei pysty niitä hyödyntämään. Ohjelmistosuunnittelussa kuunnellaan asiakkaiden toiveita, ja vanhan sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa. ASIAKAS, ei warettaja. Avoimen koodin tuotteisiin taas pystyy aivan kuka tahansa tekemään muutoksia ja levittämään eteenpäin. Kenties näin on jo käynyt?
GPL ja open source ovat syöpä, mistä on päästävä eroon. Mitä nopeammin, sen parempi. Suljetun koodin ohjelmistoilla on aivan kaikki mitä avoimellakin puolella on, yleensä aika kivalla etumatkalla.
Mutta ehei. Maksaa.... saatanan kommaripellet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
no onkos sulla antaa jokin esimerkki mitä ominaisuuksia ollaan kopioitu?
tietysti olishan se kiva jos microsoft saisi patentin pikakuvakkeille.
ainakin ie on tullut ff:n perässä, viiveellä mutta tullut on, kesti pitkään ennen kuin tuo hakupalkki siihen yläkulmaan tuli. varmaan nolous syistä niin.
onnneksi tämä vapaa lähdekoodi ei auta ketään ohjelmoimaan vaan antaa mahdollisuuden tehdä tietoturva aukkoja.
"Kukaan ei pysty tietämään tietoturva-aukoista, kukaan ei pysty niitä hyödyntämään."
Aika paljon noita näyttää löytyvän ja hyödynnetäänkin. Etkö seuraa alan uutisia ?
"Ohjelmistosuunnittelussa kuunnellaan asiakkaiden toiveita, ja vanhan sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa."
Joskus harvoin ehkä joku ohjelmistotalo kuunteleekin asiakkaiden toiveita, useimmille tuntuu olevan sama mitä asiakas haluaa ja mitä sontaa myydään kunhan rahaa tulee.
"Avoimen koodin tuotteisiin taas pystyy aivan kuka tahansa tekemään muutoksia ja levittämään eteenpäin. Kenties näin on jo käynyt?"
Myös suljetun koodin ohjelmista löytyy ikäviä yllätyksiä, yhtälailla kukatahansa voi kirjoittaa suljettua koodia joka sisältää troijalaisia tai muuta sontaa. Tämänvuoksi on tärkeää katsoa mistä ohjelmat hankkii riippumatta siitä onko se avointa vai suljettua koodia.
mä keksin, sä teet työkses internet sivustoja...
kun buumi oli kovin ennen it kupla 1. yks mun kaveri palkattiin tekeen html sivuja yrityksille, hirveillä summilla.
tää jätkä sai vielä siitä fyrkkkaa vaikka se tuli suoraan metalliseppä arteesaani koulutuksesta firmaan, oli vähän hötömölöö opiskellu koululla.
tän kaverin nuoruuden vaki harrastuksiin kuuluin muis bensan imppaus. tästä aiheitui se että hän baareissa esitteli itsensä koodaajana vaan ei duunarina. (linukka jäi asentamatta vaikka raimo koski häntä kiusasi kirjallisessa muodossa)
(muuten ihan ok tyyppi, ennen kuin oli jenkkeihin muuttamassa, oli jo artesaani koulussa ihmeissään kun kylässä oli liikenne valot)
Näin se on:
http://mikeely.files.wordpress.com/2009/05/open_source_is_communism.jpg
hah hah.
Avoin koodi ei ole kommunismia! Sen sijaan se sun rakas mikkisotkus nimenomaan on kommunismia pahimmillaan!
kukaan ei pysty niitä hyödyntämään
Höpö. Päin vastoin, rikolliset rakastavat esim. Adoben kökkö-Readerin aukkoja. Rikolliset käyttävät paljon aikaa järjestelmälliseen aukkojen etsintään ja suositut poropietariohjelmat ovat varmaankin ensimmäiset kohteet.
Isot firmat, kuten IBM, on vahvasti OpenSourcen takana. Microsoftin kokoiset pikkukioskit yrittää vielä sinnitellä poropietarilla mutta kellot soivat jo. ;)
IHAN EKAKSI PAKKO SANOA: HAISTA SINÄ VALEPUKKI VITTU!
>Olen mukana kehittämässä kaupallisia ohjelmia, ja rehellisesti sanottuna vituttaa oikein kympillä kun me uurastetaan viikkotolkulla jonkun ominaisuuden kanssa ja se kopioidaan vähän ajan päästä jonkun opiskelijapellen, mikä ei halua muuta kun tunnustusta työlleen, avoimen koodin jätteisiin, alentamaan meidän myyntilukuja. VITTU!<
JOS JOKU NIITÄ OMINAISUUKSIA KOPIOI, NIIN JUURI KAUPALLISET FIRMAT! Microsoft esim. on yks suurimmista kopioijista ja varkaista!
>SULJETUN koodin ratkaisut toimii parhaiten.<
EI TOIMI!
> Kukaan ei pysty tietämään tietoturva-aukoista, kukaan ei pysty niitä hyödyntämään. <
AI EI VAI??? Jatkuvasti tulee jostain SULJETUN KOODIN OHJELMASTA uutista miten sen aukkoja on hyödynnetty!
>Ohjelmistosuunnittelussa kuunnellaan asiakkaiden toiveita,<
No ei tasan kuunnella! Suljetun koodin ohjelmasuunnittelussa siis.
> ja vanhan sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa.<
Se on totta. Sen kun te suljetun koodin kommunistikyrvät vielä oppisitte ottamaan huomioonkin.
> ASIAKAS, ei warettaja. Avoimen koodin tuotteisiin taas pystyy aivan kuka tahansa tekemään muutoksia ja levittämään eteenpäin. Kenties näin on jo käynyt?<
Periaatteessa pystyy.
>GPL ja open source ovat syöpä, mistä on päästävä eroon. <
Ei vaan kaltaisesi ääliöt ovat syöpä ja teistä on päästävä eroon. Edustat juuri sitä kommunismia mitä väität avoimen koodin ohjelmistoista.
>Mitä nopeammin, sen parempi.<
Mitä nopeammin SUSTA päästään eroon, Pentti, sitä parempi!
> Suljetun koodin ohjelmistoilla on aivan kaikki mitä avoimellakin puolella on, yleensä aika kivalla etumatkalla.<
EI OLE ja sitä etumatkaa ei varsinkaan ole!
>Mutta ehei. Maksaa.... saatanan kommaripellet.<
Niin juuri, te saatanan suljetun koodin kommaripellet!