Mahtavia

suomalaisilla Vancouverissa. Ja TV myllyttää koko ajan tuutin täydeltä. Hemohes Jari vouhottaa ja läähättää, vaikka maalissa ovat jo kaikki.
Niilläkin rahoilla olisi saatu vanhainkoteihin monta vaippaa...
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

palasi mäkeen miljoonia hakemaan kun entiset alkoi loppua.. Noin siinä kävi:
WHISTLER. Janne Ahosen tuntemukset lauantai-iltana osoittautuivat oikeiksi. Konkarihyppääjä empi jo tuolloin osallistumistaan maanantaiseen joukkuemäen kilpailuun Vancouverin olympialaisissa.
Sunnuntaina asia varmistui.

"Jalka on pirun kipeä edelleen, siitä ei pääse mihinkään. Teimme päätöksen, että en hyppää”, Ahonen kertoi Helsingin Sanomille.
Suomen joukkueen lääkäri Harri Hakkarainen elätteli vielä lauantaisen magneettikuvauksen jälkeen, että Ahosen polvi kestäisi kilpailemisen. Siinä on lievä sivusidevamma.

”Itselleni oli oikeastaan alusta alkaen selvää, että polven kanssa ei voi mennä mäkeen, saatikka menestyä. Olympiakisoihin on turha mennä pelleilemään”, Ahonen sanoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vetoja kirjoitti:

suomalaisilla Vancouverissa. Ja TV myllyttää koko ajan tuutin täydeltä. Hemohes Jari vouhottaa ja läähättää, vaikka maalissa ovat jo kaikki.
Niilläkin rahoilla olisi saatu vanhainkoteihin monta vaippaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu