Säätilanne Azoreilla

Suomessa on kerrottu Madeiralla, etenkin saariryhmän etelärannikolla lauantaina vakavaa tuhoa tehneestä ja kymmeniä ihmishenkiä vaatineesta rankkasateesta.

Azoreilla, São Miguelin saarella, johon suomalaisten ryhmämatkat suuntautuvat, lauantain sää oli pääosin aurinkoinen, tuuli etelästä noin 30 km/t. Seuraavan kolmen päivän sääennustus lupaa samantyyppistä säätä, tosin tuuli voimistuu ja suunta muuttuu. Vähäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Tällä tietämällä tiistai-iltaina tulisi vettä. Päivälämpötilat liikkuvat 15-16 C:n tietämissä, yöllä todennäköisesti pysytään 10 C:n yläpuolella. Kuluneen vuorokauden lämpötilalukemat olivat min 13 C, max 16 C.

Portugalin ilmatieteen laitoksen sääennusteet avautuvat osoitteesta www.meteo.pt.
3742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ettei se ole ihan niin hurjaa, kuin miltä olisi voinut epäillä. AccuWeatherin mukaan kuitenkin tuulet on reippaita myrskytuulia eli yli 89km/h. Mutta toivotaan että ei ole ihan noin kova tuuli.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuulen nopeus voi puuskissa noustu yllämainittuun lukuun, jopa ylikin. Portugalin meteorologisen laitoksen Azorien osaston ennuste tuulen nopeudeksi maanantaille on 50-65 km/t. Ennusteen mukaan tuuli heikkenee tiistaina lukemiin 30-50 km/t. Tämän päivän tuuliennuste on 40-65 km. Tuuli on lännestä ja puuskainen. Silloin tällöin tulee pieni sadekuuro ja välillä paistaa hieman aurinko. Lämpötilaennuste Ponta Delgadalle 17 C.

    Azoreilla ja osissa Portugalin mannerta on voimassa säävaroitus (alerta amarela) voimakkaan tuulen vuoksi.

    Ihminen on aina sään armoilla. Kuluneena talvena poikkeukselliset sääolosuhteet ovat koetelleet monia paikkoja pohjoisella pallonpuoliskolla.

    www.meteo.pt

    Äänestä

  • old_profile_25393 kirjoitti:

    Ottaa patikoinneille asianmukainen varustus. Ettei lähde Stadi tyylillä, eli T-paita ja farkit päälle vaan. Sitten kun alkaa satamaan ja tuulemaan tulee aikalailla nopeasti paha vilu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_25393 kirjoitti:

Suomessa on kerrottu Madeiralla, etenkin saariryhmän etelärannikolla lauantaina vakavaa tuhoa tehneestä ja kymmeniä ihmishenkiä vaatineesta rankkasateesta.

Azoreilla, São Miguelin saarella, johon suomalaisten ryhmämatkat suuntautuvat, lauantain sää oli pääosin aurinkoinen, tuuli etelästä noin 30 km/t. Seuraavan kolmen päivän sääennustus lupaa samantyyppistä säätä, tosin tuuli voimistuu ja suunta muuttuu. Vähäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Tällä tietämällä tiistai-iltaina tulisi vettä. Päivälämpötilat liikkuvat 15-16 C:n tietämissä, yöllä todennäköisesti pysytään 10 C:n yläpuolella. Kuluneen vuorokauden lämpötilalukemat olivat min 13 C, max 16 C.

Portugalin ilmatieteen laitoksen sääennusteet avautuvat osoitteesta www.meteo.pt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu