Logitech media keyboard elite ja erikoinen ongelma

Kyllästynyt.

Näppäimistö on ollut minulla jo kohta 5 vuotta käytössä ja olen osittain alkanut tottua ongelmaan joka on piinannut minua kaikkien noiden viiden vuoden aikana.

Sattumanvaraisesti, enintään kymmenen minuutin viiveen välein näppäin ja pohjaan pariksi sekunniksi. Jos yksikään näppäin ei ole pohjassa, silloin näppäimistö ei huomioi yhtään uutta painallusta noiden muutaman sekunnin ajan.

Kun kirjoitan tekstiä, yhtäkkiä viimeisintä kirjainta tulee useita kappaleita vaikka en painaisi mitään, tai Backspace yhtäkkiä pyyhkii pois enemmän tekstiä kuin olisin halunnut tai jos kopioin tekstiä, sitä liitetään enemmän kuin kerran.

Jos suljen selaimesta välilehden käyttämällä CTRL W yhdistelmää, joskus saattaa kaikki välilehdet sulkeutua tai jos avaan uuden välilehden niin yhtäkkiä on koko välilehti palkki täynnä tyhjiä välilehtiä.

Peleissä, oli sitten kyseessä DOS-peli, tavallinen Windowsilla toimiva peli tai selainpeli, täytyy olla aina varuillaan koska kymmenen minuutin sisällä näppäimistö rupeaa hetken aikaa elämään omaa elämäänsä mikä usein riittää luomaan hankaluuksia.

Ja ei, kyseessä ei ole haittaohjelma koska vika ilmeni jo kauan aikaa sitten kun omistin edes yhteyden Internetiin. Vika ilmenee myös jo Windowsin asennusvaiheessa. Samoin muissa käyttöjärjestelmissä tosin hieman eri tavalla. FreeBSD ja NetBSD pysäyttävät joka kerta syötteen kun vika alkaa ja parin sekunnin päästä alkaa taas uusi kymmenen minuutin jakso.

Näppäimistö myös reagoi seuraavan näppäimen painalluksen kun vika ilmenee. Minun piti poistaa yksi hakemisto painamalla Shift Delete ja sen jälkeen Enter. Vika ilmeni ennen Enterin painallusta ja focuksen vaihtuessa seuraavaan hakemistoon, poistinkin 28 hakemistoa.

Kysynkin vielä täältä, onko tälle ongelmalle olemassa mitään ratkaisua? Olen kokeillut lyhentää toistoviivettä jne. mutta mistään ei ole tuntunut olevan apua.

Tätä viestiä kirjoittaessani vika on ilmennyt kaksi kertaa ja tulokset ovat näyttäneet seuraavilta:

eninnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn
Näppäiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

2

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllästynyt.

      Kiitoksia vain vastauksistanne. Huomaankin, ettei käyttäjät täällä näköjään tiedä mistään mitään.

    • ...

      Täällä on vain asiantuntematonta porukkaa. Kysy muualta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3113
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      720
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      703
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      581
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      580
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      577
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      19
      510
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      509
    9. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      501
    10. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      495
    Aihe