Pitkä ikä on tehty hyvästä perimästä, terveistä elintavoista ja valoisasta mielestä. Elintapoihin ja mielialaan pystymme itse vaikuttamaan – ja perimääkin voimme nykyisin auttaa, kiitos lääketieteen.
Pienet, hyvät asiat
Pitkäikäisiä terveitä vanhuksia yhdistää myös valoisa luonne. Yhdeksänkymppisissä ja satavuotiaissa ei juuri masentuneisuuteen tai synkkyyteen taipuvaisia tapaa.
– Hyvä itsetunto ja optimismi tuovat lisävuosia, pitävät pyörät pyörimässä.
Jos on tottunut näkemään lasin puoliksi tyhjillään, on vaikea yhtäkkiä ruveta näkemään asioita kovin valoisasti.
– Työelämän kurimuksessa elämän hyviä puolia voi olla välillä vaikea havaita, mutta viimeistään eläkkeelle jäädessä kannattaisi kunkin miettiä, kantaako jatkuvasti mukanaan kaiken maailman murheita ja kielteisiä näkemyksiä. Ne lisäävät riskiä sairastua ja jumiuttaa toimintakykyä.
Hyvin iäkkäillä mielialan tärkeys korostuu entisestään. Moni tietää lähipiiristään, että kun vanhus luovuttaa, menettää motivaationsa ja elämänuskonsa, hautajaiset ovat pian edessä.
Kun on uskoa omaan itseen ja huomiseen, on helpompi pitää yllä henkistä suorituskykyä, mikä puolestaan lisää hyvää elinaikaa.
Joku saa virikkeitä lastenlasten – tai lastenlastenlasten – kanssa puuhailusta, toinen syventyy kirjoihin, kutomiseen tai sanaristikoihin. Mukava tekeminen ehkäisee dementoivia aivosairauksia.
Läheiset ovat vanhenevalle hyvin tärkeitä, ja liian monen vanhuksen vitsaus on yksinäisyys.
Ikäinstituutin tuore raportti ikäihmisten elämänlaadusta kertoo, että iäkkäät eivät kaipaa piristyäkseen mitään kovin ihmeellistä. Rutiinit ja yksinkertaiset tekemiset – hyvä arki – tekevät elämästä mielekkään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ovat pystyneet pitämään puolensa eivätkä ole masentuneet.