Madeiralta maanantaina palaavat.

Pati Koija

Maanantaina Madeiralta palaajilta pyytäisin tänne palstalle kuulumisia, miten siellä pärjäiltiin. Olen matkaillut jo useammankin kerran siellä ja kiinnostaisi kuulla paikan päällä olleiden kokemuksia myrskystä.

23

4178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matkaaja,,

      Minä lähden ensiviikolla sinne pariksviikkoo??. Toivottavasti on kaikki jo OK. Eihä se ole kuin pieneltä alueelta tuhonnut ja se paikka on kuulemma eristetty turisteilta.

      • Matkalta palannut.

        maanantaina 20 vuotta sitten enkä toista kertaa mene on niin kämäinen saareke.

      • kakskytviis
        Matkalta palannut. kirjoitti:

        maanantaina 20 vuotta sitten enkä toista kertaa mene on niin kämäinen saareke.

        22 vuotta ja kuusi viikkoa sitten, ja olen haavellut paluusta tämän ajan. On pitänyt käydä kaiken maailman muissa paikoissa. Uuden vuoden ilotulitus oli mahtava, ja join vahingossa kokopullon herkullista madeiraviiniä. No, ei mitään! Söin peixe espadaa, ja tutustuin tamarilloon. Kovavirtaiset joet ja kanavat toivat vettä vuorilta. Tulvia ei ollut.

      • sitten
        Matkalta palannut. kirjoitti:

        maanantaina 20 vuotta sitten enkä toista kertaa mene on niin kämäinen saareke.

        20 v sitten paikka oli vähän toisen näköinen ja oloinen, varsinkin ydinkeskustan ulkopuolelta.
        Toki tämä myrsky sotki paikkoja, mutta aikaa myöten taas entistä ehompi.

      • -tulitus
        kakskytviis kirjoitti:

        22 vuotta ja kuusi viikkoa sitten, ja olen haavellut paluusta tämän ajan. On pitänyt käydä kaiken maailman muissa paikoissa. Uuden vuoden ilotulitus oli mahtava, ja join vahingossa kokopullon herkullista madeiraviiniä. No, ei mitään! Söin peixe espadaa, ja tutustuin tamarilloon. Kovavirtaiset joet ja kanavat toivat vettä vuorilta. Tulvia ei ollut.

        http://www.madeira-live.com/en/newsflash/guinness-world-record.html
        Onpa näemmä päässyt kirjoihinkin siitä.
        Juutuupissahan on videoita, kiinnostuneille.

      • mukanaan

        Näin on aina, kunnes puut ja alkuperäiset lehtimetsät on saatu kasvamaan sielläkin.

    • märät kengät

      Maanantaina palasin saarelta perheeni kanssa. Olimme kaupungissa tulvan alkaessa ja kaaos siellä oli aivan kauhea, paikalliset luulivat että meri tulee. Lidon alue on aivan kunnossa, mutta televisiokuva kaupungilta ja osittain muualtakin on aivan lohdutonta. Viimeiset kaksi päivää olin todella ahdistunut, uni ei tullut ja ruoka ei maistunut. Muuten ihastuin saareen ja paikallisiin ihmisiin. Varmasti palaan vielä, sillä liian paljon jäi näkemättä. Yrittävät saada parissa päivässä osan kaupungista kuntoon. Matkatoimiston päidenluku oli vasta maanantaina kentälle lähdettäessä, mitä ihmettelimme suuresti.

      • jake12345

        mitä sieltä jäi näkemättä mielestäsi? lisää sitä vesirännin vierustaa, vai mitä?
        Kysyn siksi kun juttu ei oo mulle täällä lukemastani huolimatta oikein kolahtanut. Levadoita, juu, joiden 'reunakaidetta' tai polkua pitkin kiivetään mäkeä ylös... ja välillä katsotaan alas ja ihmetellään, ett pitäiskö vielä jaksaa. Onks siellä muuta ton lisäks, ku joku orkidea jossain ja pari paikallista pikkulintulajia? Puistojahan on täällä koti-Suomessakin - toki erimerkkisillä puilla, mutt vihreitä nekin kesäisin.

        No, tuntuu vaan hölmöltä maksaa, ett pääsee sinne käveleen ...ja taitaa hikikin tulla...

      • näin on
        jake12345 kirjoitti:

        On se hölmöä mennä sinne tuolla asenteella. Ellin rannat ja ryysyrannat ovat juuri sinua varten. Näissä suomipoika tuntee itsensä tervetulleeksi ryyppyporukkaan. On yhtä kotoista kun paikalliseen naapurikuppilan läävään menisi.

      • Just...
        näin on kirjoitti:

        Niin, jotkut vain nauttii enemmän niistä maisemista ja liikunnasta kuin toiset...!!

      • jake12345
        näin on kirjoitti:

        On se hölmöä mennä sinne tuolla asenteella. Ellin rannat ja ryysyrannat ovat juuri sinua varten. Näissä suomipoika tuntee itsensä tervetulleeksi ryyppyporukkaan. On yhtä kotoista kun paikalliseen naapurikuppilan läävään menisi.

        Miksi noin luulet ...ryysyrannat vai Ellin rintojako suosittelit...
        oon kuitenkin muuten liki absolutisti, enkä missään naapurikuppiloissa pyörivä.

        Toivoisin vaan jotain muutaKIN nähtävää kuin kaupunkipuisto.
        Eli miksi mennä 100 000 asukkaan kaupunkiin, jos luontoa haluaa ihailla?

        Kaupunkilomat on ihan erikseen. Niistä minäkin tykkään.

      • jake12345
        näin on kirjoitti:

        On se hölmöä mennä sinne tuolla asenteella. Ellin rannat ja ryysyrannat ovat juuri sinua varten. Näissä suomipoika tuntee itsensä tervetulleeksi ryyppyporukkaan. On yhtä kotoista kun paikalliseen naapurikuppilan läävään menisi.

        No niin, rakas epäilijäni, tulipa Madeiralla käytyä ...ja muuten selvin päin, niinkuin muillakin matkoillani...
        Itse kaupunki on viehättävä ja positiivinen 'muodoltaan' ja olemukseltaan. Siellä on paljon vehreitä puistoja, jotka tekevät vaikutuksen myös kaltaiseeni asfalttiihmiseen.
        Kävin jopa siellä korkealla sijaitsevassa kasvitieteellisessä puistossa. Ja vaikka en erimerkkisistä kasveista olekaan kiinnostunut pätkän vertaa, niin upeahan se oli omituisesti leikattuine puu-pensaineen ja muotoistutuksineen.
        Rakennukset ovat tosi viehättäviä, pääosin valkoisia julkisivuiltaan ja 'kaikissa' punainen tiilikatto, mitkä antavat yhtenäisen vaikutelman kokonaisuudesta, vaikka siellä onkin kerrostalot ja pientalot (omakotitalot) tiukasti sikin sokin pitkin kaupunkia ja sen jyrkkiä rinteitä.
        Tuli oikeesti hyvälle mielelle sitä iloista sekamelskan tiukkaa 'yuhtenäisyyttä' katsellessa, milloin kävellen, milloin kiertoajelubussin 'katolta' ja milloin niiltä parilta gondoolihissiltä kateltuna.
        Levadat oli pettymyksiä seurueemme joillekin jäsenille - minähän en moisille edes mennyt.

      • jake12345
        näin on kirjoitti:

        On se hölmöä mennä sinne tuolla asenteella. Ellin rannat ja ryysyrannat ovat juuri sinua varten. Näissä suomipoika tuntee itsensä tervetulleeksi ryyppyporukkaan. On yhtä kotoista kun paikalliseen naapurikuppilan läävään menisi.

        juu tarkennan sitt vielä just äsken antamaani matkakommenttiani, ett eipä tullut tutustuttua suosittelemiisi Ellin rintoihin eikä Madeiran ryysyrantoihin, kun kumpiakaan en löytänyt - tosin empä juuri hakenutkaan... ;)

        Eli terveisiä vaan sinulle sinne luulosairaalaan - kaikki eivät ole kaltaisiasi eivät uskomisiasi...

    • Smoothi

      Hei, tulin Madeiralta maanantaina 1.3. eli yli viikon tuon luonnonkatastrofin jälkeen. Tiedoksi teille huolestuneille: Funchalin alueella on kaikki paikat siivottu ja korjattu, ja myrsky on enää muisto vaan. Työmiehet tekivät aluksi hommia keskustassa yötäpäivää, ja keskusta oli turisteilta suljettu, mutta tämä kesti vain muutaman päivän. Osa muualle saarelle suuntautuvista retkistä oli peruttu, koska tiet olivat huonossa kunnossa, samoin levada-kävelyt tietyillä reiteillä oli kielletty. Muutamassa viikossa nämäkin asiat saatanee siellä kuntoon, koska paikalliset todella haluavat saada matkailubisneksen taas toimimaan. Alueelle on myönnetty useita miljoonia euroja kunnostusta varten ja toimitettu paljon lisää korjauskalustoa mantereelta.

      Kenenkään ei kannata perua reissua sen takia, että Madeira olisi "tuhoutunut". Ehdottomasti matkan arvoinen paikka, edelleenkin.

      • fdykgoihg

        hanavesi kannattaa keittaa ainakin 5-10 min jos ruokavetena.Mahasairaudet vaivanneet myrskyn jalkeen.

    • hankien keskeltä

      Palasin myöhästyneellä lennolla.
      Veden kanssa kannattaa olla varovainen, mutta muuten kaikki on ihan hyvin.
      Yksi pienempi kaupunki lännessä on joutunut pahemmin runnelluksi, mutta Funchalissa kulkee jo hissikin kaupungin yllä. Kauppahalli pysyy suljettuna ehkä pitkään ja muutenkin teiden ja katujen korjaukset kyllä jatkuvat vielä kauan ja aiheuttavat jonkun verran kiertoa ja reitin suunnittelua.
      Levadoista osa on kunnossa ja Funchalin rantakatu oli auki jo maanantaina 1.3.
      Hyvää matkaa siis! Käsidesin kanssa.

      • Fado

        Toista kertaa Madeiralla, ja varmasti menemme uudestaankin. Kauppahalli oli loppuviikosta jo auki, ja muutkin paikat keskustassa olivat avoinna, Anadia-ostoskeskusta lukuunottamatta. Säätkin olivat mainiot .
        Me saimme noroviruksen jo lentomatkalla Funchaliin, eli 1 matkapäivä meni suomalaista vatsatautia sairastellessa (koneestamme myös parikymmentä muuta sairastui...). Mutavyöryt ovat paha muisto vain, nauttikaa Madeirasta täysin siemauksin (ja madeiraa siemaillen..)!

      • Tyyrpuuri
        Fado kirjoitti:

        Minkä matkatoimiston matkalla olitte? Saitteko sen noroviruksen lentokoneruuasta?

      • äyskäri()
        Tyyrpuuri kirjoitti:

        Minkä matkatoimiston matkalla olitte? Saitteko sen noroviruksen lentokoneruuasta?

        Loma vai reittilento

      • Fado
        Tyyrpuuri kirjoitti:

        Minkä matkatoimiston matkalla olitte? Saitteko sen noroviruksen lentokoneruuasta?

        Olimme hispanian lomalennolla, eikä tauti tullut lentokoneruuasta, kun en sitä syönyt - matkaoppaan mukaan Suomeen palanneessa matkustajaryhmässä oli ollut useampi kymmen sairastuneita, jotka olivat sitten jättäneet pöpön meille valmiiksi lentokoneeseen. Norohan tarttuu tosi herkästi (huomattiin)!!

    • melkein

      Myrskystä ei ole ainakaan turistille maininnan arvoista haittaa. Useampaa paikallista myräkkä saattaa harmittaa vielä melko pitkän aikaa.
      Sunnuntaina 14.03. palattiin viikon "omatoimimatkalta". Oli toinen reissu Madeiralle eikä toivon mukaan läheskään viimeinen. Ilmatkin toimivat niin hyvin meidän kannalta "ohjelmoidusti", että ainoat sateetkin sattuivat bussimatkan ajalle - oli unohtunut sateenvarjo kotiin;-)

      • Rankkasateen kauhut ja niiden aiheuttamista vahingoista tietävät luonnollisesti parhaiten madeiralaiset. Tilanteesta sai myös aika hyvän kuvan Portugalin television lähetyksistä. Näkymät olivat kuin pahimmassakin kauhuleffassa. Kokonaisvahingot ovat samaa luokkaa kuin Madeiran autonomisen alueen budjetti eli noin 1,4 mrd euroa. Jälleenrakentamiseen saadaan jonkin verran EU:n apua.

      • ja Barosokin
        masseur kirjoitti:

        Rankkasateen kauhut ja niiden aiheuttamista vahingoista tietävät luonnollisesti parhaiten madeiralaiset. Tilanteesta sai myös aika hyvän kuvan Portugalin television lähetyksistä. Näkymät olivat kuin pahimmassakin kauhuleffassa. Kokonaisvahingot ovat samaa luokkaa kuin Madeiran autonomisen alueen budjetti eli noin 1,4 mrd euroa. Jälleenrakentamiseen saadaan jonkin verran EU:n apua.

        Funchalin rantabulevardilla ihan livenä.
        Useita siltojakin poikki ja taloja siirtynyt sijoiltaan pienempien vahinkijen lisäksi. Olihan siellä joku pikkukylä ollut eristyksissä kolme päivää, mutta siitä huolimatta n. viikon aikana ei meikäläistä turistia enää menneet haitanneet kuin lähinnä pahana mielenä paikallisten luonnon myllerryksestä kärsineiden takia.
        Kyllähän kaiken vahingoittuneen korjaaminen paljon maksaa, mutta myös juuri senkin takia sinne tarvitaan turisteja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe