Valvokaa!

Uni jonka näin joskus.


Joskus näin unen siitä, kun Jeesus tuli hakemaan omansa pois. Tahdon kirjoittaa tämän tänne, jotta me todellakin valvoisimme omaa tilaamme.

Olimme vaimoni kanssa siinä unessa seurakunnassa ja kaikki seurakuntalaiset juhlivat jotakin. Seisoimme vaimoni kanssa ikkunan edessä, kunnes näimme, että taivaasta tulee meitä kohti jotain. Kun se "jotain" saapui lähemmäksi, tunnistimme, että Hän on Jeesus ja Hän on tullut hakemaan omansa pois. Ihmiset seurakunnassa huusivat "Jeesus tuli takaisin" ja ryntäsivät ulos.

Minä ja vaimo seistiin ikkunan edessä ja katseltiin onnessamme, että nyt on pelastus saapunut ja pääsemme kotiin. Aikaa kuitenkin kului hetki siinä ja porukkaa pääsi taivaaseen, mutta olimme yhä siinä. Huusin sitten Jeesukselle vitsillä "Ethän sitten unohda meitä" ja hymyilin. Jeesus kääntyi katsomaan minua kohti ja Hän tuijotti minua hetken, kunnes sitten katosi. Tajusin sitten, että en päässyt taivaaseen ja jouduin jäämään maanpäälle.

Vaimoni oli varmaan päässyt taivaaseen, sillä häntä ei enään näkynyt. Koin siinä todella suurta tuskaa, sillä en kelvannut Jeesukselle. Tajusin, että en ole elänyt, niinkuin Hän on opettanut.

Lähdin sitten kadulle etsimään tuttuja ja törmäsin erääseen toiseen uskovaan. Hän kertoi, kuinka oli menossa viemään ihmisille evankeliumia eteenpäin, jotta he voisivat kuoleman jälkeen pelastua.
Kerroin ystävälleni, että nyt on todella vaarallista liikkua kadulla, sillä pahuus on vallannut aivan kaiken.
Ystäväni lähti silti ja minäkin jatkoin matkaani.

Kun kuljin hetken, niin saavuin kristittyjen piilopaikkaan, joka toimi myös seurakuntana. Se oli talo jossain syrjäisessä paikassa. Näin siellä paljon niitä uskovia, joista ajateltiin, että he pääsevät varmasti taivaaseen, mutta niin ei näköjään ollut tapahtunut, vaan he olivat kanssani siellä piilossa rukoilemassa Jeesusta.

Jännää oli se, että juuri niitä oli kadonnut paljon, joista emme uskoneet, että he taivaaseen pääsisivät.

Uni päättyi muistaakseni suurten sotien meteliin.

Kun heräsin, niin tunsin vieläkin sen tuskan, minkä koin unessa, kun Jeesus ei ottanutkaan mua mukaansa. Se oli jotain todella hirveää ja pelkäsin paljon.

Toivon että en pelästyttänyt ketään teistä, vaan toivon, että jokainen meistä voisi hetkeksi pysähtyä ja tarkistaa, että olemme varmasti oikealla tiellä. On niin helppoa eksyä tällä tiellä, mikäli emme pidä katsettamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Valvokaa veljet ja sisaret uskoanne ja pitäkää katseenne Jeesuksessa Kristuksessa!
3139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et kertonut, missä se taivas on nykyisin. silloin kun luultiin, että maa on litteä kuin pannukakku niin taivas kaartui sen päälle, mutta missä se nyt on kun pallo onkin pyöreä ??

Äänestä
  • En minä tiedä missä se taivas on. Jos tietäisin, niin yrittäisin päästä sinne jo. Ja tuo ei ole satu, eikä ole Raamattukaan mikään satukirja, jos niin satut luulemaan.

    Voin toki myöntää sen, että tuo saattaa olla vain pelkkä uni, joka ei tarkoita mitään, mutta itseäni se on herätellyt ja muitakin, joten uskon sen olevan Jumalalta.

    Äänestä

Olipa hyvä kirjotus. Olen itse nähnyt samankaltaisen unen ollessani 15 vuotia nuori tyttö. se tunne kun huomasin etten päässytkään mukaan kun Jeesus tuli, oli todella kamala. Sitä toivon ja rukoilen että saisin olla siinä Jumalan lasten joukossa joka kerran taivaan kotiin pääsee :)

Olen myös kerran nähnyt unen jossa Jumalan käsi kirjoitti taivaalle " Jeesus tulee erään kuun 24pvä, aikaa ei ole paljon Olkaa valmiit". Sitten heräsin. Se oli todella toden tuntuista...mutta sitä en minä voi tietää oliko VAIN uni, vai oliko viesti Jumalalta. Ehkä se jonain päivänä selviää kun Herramme saapuu...onko silloin 24pvä??

Tulkoon Herra Jeesus milloin tahansa, olkaamme silloin valmiit lähtemään täältä ajasta KOTIIN :)

Jumala teitä kaikkia siunatkoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JeesusTuleePian kirjoitti:

Uni jonka näin joskus.


Joskus näin unen siitä, kun Jeesus tuli hakemaan omansa pois. Tahdon kirjoittaa tämän tänne, jotta me todellakin valvoisimme omaa tilaamme.

Olimme vaimoni kanssa siinä unessa seurakunnassa ja kaikki seurakuntalaiset juhlivat jotakin. Seisoimme vaimoni kanssa ikkunan edessä, kunnes näimme, että taivaasta tulee meitä kohti jotain. Kun se "jotain" saapui lähemmäksi, tunnistimme, että Hän on Jeesus ja Hän on tullut hakemaan omansa pois. Ihmiset seurakunnassa huusivat "Jeesus tuli takaisin" ja ryntäsivät ulos.

Minä ja vaimo seistiin ikkunan edessä ja katseltiin onnessamme, että nyt on pelastus saapunut ja pääsemme kotiin. Aikaa kuitenkin kului hetki siinä ja porukkaa pääsi taivaaseen, mutta olimme yhä siinä. Huusin sitten Jeesukselle vitsillä "Ethän sitten unohda meitä" ja hymyilin. Jeesus kääntyi katsomaan minua kohti ja Hän tuijotti minua hetken, kunnes sitten katosi. Tajusin sitten, että en päässyt taivaaseen ja jouduin jäämään maanpäälle.

Vaimoni oli varmaan päässyt taivaaseen, sillä häntä ei enään näkynyt. Koin siinä todella suurta tuskaa, sillä en kelvannut Jeesukselle. Tajusin, että en ole elänyt, niinkuin Hän on opettanut.

Lähdin sitten kadulle etsimään tuttuja ja törmäsin erääseen toiseen uskovaan. Hän kertoi, kuinka oli menossa viemään ihmisille evankeliumia eteenpäin, jotta he voisivat kuoleman jälkeen pelastua.
Kerroin ystävälleni, että nyt on todella vaarallista liikkua kadulla, sillä pahuus on vallannut aivan kaiken.
Ystäväni lähti silti ja minäkin jatkoin matkaani.

Kun kuljin hetken, niin saavuin kristittyjen piilopaikkaan, joka toimi myös seurakuntana. Se oli talo jossain syrjäisessä paikassa. Näin siellä paljon niitä uskovia, joista ajateltiin, että he pääsevät varmasti taivaaseen, mutta niin ei näköjään ollut tapahtunut, vaan he olivat kanssani siellä piilossa rukoilemassa Jeesusta.

Jännää oli se, että juuri niitä oli kadonnut paljon, joista emme uskoneet, että he taivaaseen pääsisivät.

Uni päättyi muistaakseni suurten sotien meteliin.

Kun heräsin, niin tunsin vieläkin sen tuskan, minkä koin unessa, kun Jeesus ei ottanutkaan mua mukaansa. Se oli jotain todella hirveää ja pelkäsin paljon.

Toivon että en pelästyttänyt ketään teistä, vaan toivon, että jokainen meistä voisi hetkeksi pysähtyä ja tarkistaa, että olemme varmasti oikealla tiellä. On niin helppoa eksyä tällä tiellä, mikäli emme pidä katsettamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Valvokaa veljet ja sisaret uskoanne ja pitäkää katseenne Jeesuksessa Kristuksessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu