Kateissa

ja koskettavakin. Inhimillinen tunnesisältö ei täysin tule esiin vaan jää arvoituksellisena kovin runollisten lauseiden taakse. Lauseiden kautta ja läpikin suodattuu kuitenkin jotain, jota lauseiden runollisuus ei ainoastaan peitä vaan osaltaan myös ilmaisee. Tässä on runouden vaikeus ylipäätään. Tietysti siinä tapauksessa että tekijä ei ainoastaan halua luoda runon vaan myös ilmaista jotakin itselleen koskettavaa ja tärkeää sen välityksellä. Muutenhan runo ja sen sisältö joka tapauksessa ovat yhtä, koska runon ainoa sisältö olisi runo, ilman välineellisiä päämääriä. Nyt kysymys kuuluu siis, kuinka löytää tasapaino runollisten, itsessään ilmaisuvoimaisten sanojen ja sen välillä mitä ilmaistaan. Joskus sanat itsessään ovat niin viehättäviä ja voimakkaita että painopiste siirtyy sanoihin ja niillä luotaviin mielikuviin ilmaisten vain itseään runoa ja sen synnyttämiä aistimuksia, jotka eivät välttämättä ja millään tavalla kosketa tuntoja joita tekijä (mahdollisesti) olisi halunnut kuvata. Mutta nyt lässytän ja kohta kierrän kehää toistaen jo sanomaani. Anyway. Pidän tästä. Lauseiden synnyttämien voimakkaiden aistimusteni takaa ja niistä erillään olen hahmottavinani jonkinlaisen ajatuksen ja tunnetilan runon sisältönä (tietysti sekin on tulkintaani mutta todennäköisesti lähempänä kirjoittajan "tarkoitusta" kuin ensimmäinen, kovin runollisten sanojen synnyttämä vaikutelma). En ryhdy analysoimaan ja kuvaamaan tuntojani tarkasti. Otsikko jo antaa jonkinlaisia viitteitä. Hiljentynyt maa ja valtavat, värisevät siivet luovat voimakkaan, hienon kontrastin - ensimmäisellä lukukerralla runollisuudessaan jopa liian voimakkaan, mutta toinen ja kolmas lukukerta auttaa sulauttamaan kohdan osaksi runon kokonaisuutta ja kontekstia. Samoin lopetus. Ensimmäisellä lukukerralla se on lähinnä vain hyvältäkuulostava runollinen lopetus synnyttäen jonkinlaista epämääräistä tunnelmaa. Kolmannella lukukerralla se hahmottuu osana kokonaisuutta. Loppujen lopuksi runo on mielestäni paitsi mielenkiintoinen yllättävästi tasapainoinen ja ilmaiseva kokonaisuus. Runollisen kauniin "laskeutua hiljentyneeseen maahani / valtavin, värisevin siivin" lisäksi poimisin jonkinlaisina avainsanoina "kiihkeys ja kaiho sekoittuvat". Lopetus on monella tavalla hieno.

Henkilökohtaisemman pohdiskelun osio.
Ja niin... Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen valitsee partenerinsa hajun mukaan koska ihminen etsii itsensäkaltaista hajua, tiedostamattaan. En ole ihan samaa mieltä. Toisaalta. Tuskin kykenisin olemaan parisuhteessa ihmisen kanssa jonka tuoksu tuntuisi epämiellyttävältä. Tämä lienee ikiaikainen moneen suuntaan monella tavalla veivattu kysymys. Rakastuuko ihminen toiseen siksi että hän on kaunis? Vai näyttääkö hän kauniilta koska rakastan? Kysymykset eivät välttämättä kosketa samaa asiaa mutta kallistun jälkimmäisen kannalle, joka jo itsessään sisältää vastauksen. Ei ole niinkään olennaista miltä näytämme, koska rakastuneen silmiin näytämme joka tapauksessa kauniilta. Ehkä myös tuoksumme. Rakastava näkee rakkautensa kohteen kauniina ja arvokkaana koska rakkaus tekee hänestä sellaisen. Todellinen rakastaminen perustuu ulkonäköseikkoja syvempiin asioihin.

Jos edellinen oli pohdiskelua ja kommenttia ensimmäisen kappaleen a-osaan (minunhajuinen, minunoloinen
voi vain löytää olemukseeni), tässä kommenttia b-osaan (laskeutua hiljentyneeseen maahani
valtavin, värisevin siivin):

Todellinen kohtaaminen vaatii aina halua kuunnella... empatiaa, ihmisen yksilöllisyyden aistimista ja arvostamista... laskeutumista toisen maaperälle kunnioittavin ajatuksin. Ainoastaan silloin maamme avautuvat toisillemme ja toistemme siiville. Muussa tapauksessa hetket hajoavat kiihkoonsa - elämyksinä ne voivat olla voimakkaita, mutta eivät jätä jälkeensä paljon: lähinnä vain kivun ja pettymyksen, itseinhonkin tunteita.

I Think.

Musta tämä tuoksupuoli on ollut parinvalinnassa sen lähtökohta ja siten fundamentaali asia. Ja on outoa ettei kaikkia tuokuja tai hajuja oikein edes aisti, ne vain 'aistii'.

Siis itseni kohdalla tämä kävi toteen. Mutta en tietenkään osaa sitä selittää, koska en osaa selittää.

Oikein hjuva runtsu... oik hjuva, haviseva.

oli
elämä
tuli ja meni
katos minuutein
yllättäin
vanhuus tuli
asumaan
kuinka eteenpäin

käsi poskellain
istun murheissain

huomaan
yö tullut on
menen nukkumaan
hyvää yötä