Minkä ikäisestä menee vesimaksu? Eihan vastasyntynyt käytä juurikaan vettä. Maitoa juo tissistä ja kylvyssä käy korkeintaan kerran viikossa alkuun.
vesimaksu
vauvasta?
183612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Se asia lukee yhtiöjärjestyksessä.
Koirasta ei mene vesimaksua, koska koiraa ei lasketa henkilöksi ja silloin tulisi vastaan asoy-laki.
Voiko olla sitten kun lapsella on nimi ja sotu tunnus?
Puhdasta spekulointia.
Jep, vaikka koirasta ei mee vesimaksua, pitäisi mun mielestä mennä. Nimittäin tiedän paljon koiraihmisiä, jotka tosiaan omistaa isojakin koiria ja pesevät niitä tosi tiuhaan ja juohan koirakin vettä.
Taidat olla vähän järkeä vailla.
Aivan normaalisti henkilöluvun mukaan se vesilasku lasketaan. Eikä siinä auta jos joku on allevuoden ikäinen.
Kannattaako edes täällä kysellä moisia?
Kuule, kyllä sinä sen vauvas pyykit pese samoin esim. tutit. Pyykkiä niistä sinappikoneista kertyy ihan reilusti. Vauvat kuluttaa hyvinkin helposti enemmän vettä kuin aikuinen, joten lakkaa loisimasta ja ala maksaa tenavastas vesimaksua. Jos ei siihen ole varaa, niin olisit lapsenkin jättäny tekemättä. Itse asiassa, ois ehkä parempi ollu joka tapauksessa jättää ihan ajatustasolle tuo vauvan tehtailu. Meinaan kun et osaa puhelinta käteen ottaa ja soittaa isännöitsijälle. Taas immeinen kuka kasvattaa kädettömiä ja edesvastuuttomia kakaroita.
Kaikki vauvat ei syö tuttia. Vauvat ei synny tehtaassa. Kaikki vauvat ei puklaa ts. sotke koko ajan. Pyykki on hyvin vähäistä vastasyntyneellä.
Ja vielä hiukan asiallisemmin sama asia kuin muutama on jo yrittänyt. Eli jos vesimaksu laskutetaan henkilöluvun mukaan, niin silloin myös vauvasta menee maksu, hän on henkilö. Lohduttaudu sillä, että vauvan vesimaksuun saat lutata aika paljon tutti- ja vaatepyykkiä, jota tulee henkilön kokoon nähden aika mojovat määrät. Ja todennäköisesti usein kakkivan vauvan takapuoli putsataan joka kerta vaipanvaihdon yhteydessä, vaikka varsinaisia kylvettelyjä ei niin olisikaan. Juoksevan veden alla olen nähnyt vaavia onnellisten vanhempien putsaavan, vaikka veden tuhlaamisesta niin paljon puhutaan...
Tosiaan lapsesi noin likaisena. Älä nyt edes kuvittele selviäväsi noin vähällä vedellä. Vauva on siinä henkilö kuin sinäkin ja todennäköisesti vettä "palaa" saman verran kuin sinullakin.
onko sulla ees lapsia?? ap varmasti tarkotti ihan kylvetys kylpyjä, jolloin siellä kylvyssä vietetään aikaa vähän aikaa. erikseen on sitten pelkät pyllypesut. eikä kuule vastasyntyneitä nyt joka pvä tartte pestäkkään, iho kuivuu.
Lasten kanssa vietetyn ajan määrällä ei nyt kuitenkaan ole tässä keskustelussa merkitystä. ;-) Ei siis ole väliä, kuinka paljon aikaa siellä "kylvetys kylvyssä" vietetään, jos ei koko ajan vettä loristella. Ja ne pyllypesut, niissä taas vettä kuluu. Useimmat varmaan pesevät pilttinsä pyllyn joka kerta, kun takamus sotkuuntuu ja vaippaikäisillä sitä sattuu usein. Ja vedenkulutus on vesimaksun peruste, ei "kylvetys kylvyssä" käytetyn ajan määrä. ;D
huoneistossa kirjoilla olevista henkilöistä, eli kun vauva merkitään väestörekisteriin ja hänelle annetaan osoite tulee hänestä myös vesimaksun maksaja. Ratkaisevaa on väestörekisterin tiedot.
Jos on henkilömäärään perustuva vesimaksu, ei ole oikein muuta tapaa kuin ynnätä kustannukset (yleensä vesikustannukset ja jos on keskuslämmitys, osa lämmityskustannuksista), jakaa ne asukkaiden määrällä ja jakaa 12 = vesimaksu/kk/hlö.
Kulutuksissa per hlö on isoja eroja. Lueskelin taannoin aiheesta tehtyä tutkimusta, jossa todettiin, että pieni vähemmistö nostaa suurella kulutuksella keskikulutuksen sinne missä se nykyisin on eli noin 160l/vrk/hlö, kun suuri enemmistö kuluttaa keskimäärin vähän yli 100l/vrk/hlö.
Itse en oikein ymmärrä jos jollain keskikulutus pyörii vakiona 300l/vrk. Mihinkään sitä vettä ei niin paljoa tarvita. Syitä moiseen tuhlaamiseen voi vain arvailla.
Vanhoihin taloihin jälkikäteen asennettavia asuntokohtaisia vesimittareita pidetään kalliina investointina, siksi sitä ei tehdä kuin korkeintaan putkiremontin yhteydessä. Uudisrakennuksiin ne pitäisi asentaa automaattisesti mutta aina jäädään odottamaan lakia...
Yksi syy veden tuhlaukseen on - yllätys yllätys - suihkuveden lorottaminen. Yhtiössämme on asukas joka käy kahdesti päivässä suihkussa puoli tuntia (!) kerrallaan ja vesi juoksee koko ajan. Laskimme että hän kuluttaa kolminkertaisesti sen määrän vettä mitä muut asukkaat. Hän ei kuitenkaan maksa kuin sen 200 €/v vaikka todellinen kustannus on 600 €/v. Minkäs teet kun vesimaksu jaetaan pääluvulla. Harmittaa niin vietävästi kun joutuu maksamaan toisten tuhlauksesta.
... luokka 25 - 30/kk/hlö, kun kaikki käytetty vesi, jätevesi ja veden lämmitys lasketaan mukaan. Jos keskikulutus on taloyhtiössä yläkanttiin, maksat hyvinkin 10 e/kk muiden aiheuttamia kustannuksia. Jos perheessä on 4 hlö, tekee se jo 40 e/kk ja vuodessa noin 500 e. Lisäksi, veden ja lämmityksen hinta tulevat arvioiden mukaan nousemaan suhteessa nopeammin kuin muu hintataso eli voidaan laskea helpostikin, että em. perhe maksaa 10 vuodessa 7500 e muiden käyttämästä vedestä ja sen lämmityksestä, tämänpäivän rahan arvolla mitattuna. Jokohan sillä saisi vesimittarin vaikka sitten 10 vuoden laina-ajalla, lyhennys 40 e/kk?
Kiitos asiallisille vastaajille, 16 1, Jotta, tuhlausta vastaan, ITS ja VCXV.... On se jännä miten aletaan syyttää huonosta lapsen hoidosta, hygieniasta jne. Mutta ei se mitään. Tiedän olevani hyvä vanhempi. En ota nokkiin. Ehkä tarkoitukseni olikin herättää keskustelua. Tosiaan vauvan pylly pestään kakkaamisen jälkeen, kylpyä ei ihon kuivumisen takia suositella kuin kerran viikossa varsinkin talvella. Ja tosiaan ei sitä pyllyä pestä hanan alla kauan. Vauvat ei useinkaan kaki päivittäin, koska täysimetyksellä ainakin käyttävät rintamaidon perusteellisemmin ja voivat kakkia vain 1-2 kertaa viikossa. Ymmärrän, että se vesimaksu menee henkilöluvun mukaan, vettä ei kuitenkaan mene saman verran. Juuri luin jostain alan lehdestä, että taloyhtiöihin olisi parempi asennuttaa asuntokohtaiset vesimittarit, koska ei ole tasapuolista laskuttaa henkilöluvun mukaan. Usein mökkeillään vuodesta parikin kuukautta, matkustellaan jne. Toiset kuluttaa ja todella lutraavat ja jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla, että nyt voi sitten lutrata, niin kyllähän se sitten kostautuu vesilaskun korotttamisella. Vesimittarit opettaisivat ihmisiä myös säästämään veden käytössä eli suihku kiinni vaahdotuksen ajaksi jne. Ja meillä tosiaan aiemmin on vesilasku kuulunut vuokraan, nyt ollaan velattomia omistusasujia. Tottakai teen ilmoituksen isännöitsijälle syntyvästä lapsesta. ja miksei olisi varaa maksaa tästäkin. Sanoivat, ettei ihan heti tarvitse ilmoitella, jos syntyy vaikka niin, että on kerennyt jo vastikkeensa maksaa.
katso vaikka.....pointti ehkä tässä.....ja aiheesta löytyy lisää kun googlettaa...
http://www.vesiverto.fi/index.php?id=22&mod_action=show_news&mod_news_entry_id=3
http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/talotekniikka/18283.html
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/koti/kodinhoito/1743403/mihin-menee-ylimaaraiset-vesimaksut/
Palaan minäkin hiukan. Nimittäin kohtuullisuusasiaan. Vesimaksu henkilön mukaan on toiseksi paras ratkaisu, paras olisi tietysti asuntokohtaiset mittarit. Yleisesti voidaan nimittäin varmaan sanoa, että mitä enemmän jäseniä taloudessa, sen enemmän vettäkin kuluu. No, tietysti nyt jokainen voi intoontua esittelemään, kuinka juuri heidän tapauksessaan sääntö ei mitenkään pidä paikkaansa, tai he tietävät jonkun, joka käyttää niin älyttömän paljon/vähän. Mutta noin yleispätevästi uskallan silti veikata, että taloyhtiön yksinäinen mummeli kuluttaa vähemmän vettä kuin vaikka nelilapsinen perhe. Kun otetaan huomioon kaikki vessanvedot sun muut. Ja toki mitä enemmän jäseniä perheessä, sen nopeammin täyttyy pyykki- tai tiskikone. Mummolle voi riittää kerta viikossa, kun monilapsinen perhe pyörittää koneita kerran päivässä. Joten, kyllä se periaatteessa on ihan oikein, että laskutetaan nuppiluvun mukaan.
Toki asuntokohtainen mittaus olisi paras, koska se hillitsisi ainakin niiden tuhlausta, joilla asia on rahasta kiinni. Ne taas, jotka eivät asiasta yleisesti piittaa, eikä rahakaan ole tiukassa, eivät välttämättä tapojaan muuttaisi. Mutta maksaisivat ainakin itse kulutuksensa.
kakkasi kolme kertaa päivässä, puklasi joka syötön jälkeen ja teki pyykkiä julmetusti, sekä isoja että pieniä vaatteita piti pestä päivittäin. Ihan joka ilta ei kylvetetty, mutta kakkapyllyä piti kyllä pestä usein.
Hän nyt sattui olemaan semmoinen "läpipasko", nyt 14-vuotiaana on 180 cm ja painaa 52 kg, poika!
Ihan mielelläni maksoin vesimaksua, kun tiesin että lämmintä pyllynpesuvettä on tarjolla keskellä yötä, kun sitä sattuu tarvitsemaan.
Tuo on oikea asenne.Nyt vain oli kysyjällä epäselvää koska maksaminen pitäisi aloittaa.
Yritti lohduta omaatuntoaan sillä että vauva on vielä niin pieni.
On ilo huomata että asukkaat kokevat saavansa rahoilleen vastinetta.