Lumityöt

Laiskat naapurini eivät tee omalta pihalta (rivari) lumitöitä. Vituttaa raapustaa heidänkin pihan edustaa lumesta. Tänään teinkin vittumaiset naapurille, ja kasasin lumikasat heidän pihaovelle vievän käytävän eteen. Isännöitsijä on huomauttanut heitä asiasta, mutta apinat eivät laita tikkua ristiin ja laiminlyövät turvallisuutta. Nyt kun tuota lunta on tullut enemmän kuin laki sallisi, he paiskovat ovia sydämmensä kyyllyydestä sillä seurauksella, että kaksi juomalasiakin on tuppunut avohyllyltä ja rikkoutunut. Voin vaan varoittaa, että kyllä alkaa heillä silmäkulma mustumaan,jos jotain tapahtuu eikä ambulanssi pääse kenenkään ulko-ovelle sen takia kun laiskaperseet ei viitti edes omaa tonttiaan hoitaa.
3406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

miten toi ovien paiskominen liittyy lumen tuloon? oonko tyhmä kun en tajuu?

Äänestä

Mä tein äsken naapurinkin puolesta lumityöt, koska hän on aamuvuorossa töissä. Pieni vaiva, mutta uskon, että naapuri on iloinen, kun tulee kotiin..

Äänestä
  • me ollaan kans tehty naapureiden eteen lumitöitä, eikä kertaakaan edes kiitosta tullut. Ovat varmaan joo tyytyväisiä, kun ite röhnöttää päivät pitkät kotona. kun me työssä käyvinä vielä rehkitään päivän päätteeks lumityötkin. Tyhmiähän me ollaan, kun niidenkin eteen hikoillaan. On se kiva käyttää naapuriaan hyväksi. Ehkä mäkin kesällä käyn vähän "lainaamassa" niiltä kukkasia maljakkooni ja marjapensaasta marjoja kakkuuni.
    Ovat varmaan kans tyytyväisiä, kun voivat vuorostaan auttaa meitä.9

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myymimmu kirjoitti:

Laiskat naapurini eivät tee omalta pihalta (rivari) lumitöitä. Vituttaa raapustaa heidänkin pihan edustaa lumesta. Tänään teinkin vittumaiset naapurille, ja kasasin lumikasat heidän pihaovelle vievän käytävän eteen. Isännöitsijä on huomauttanut heitä asiasta, mutta apinat eivät laita tikkua ristiin ja laiminlyövät turvallisuutta. Nyt kun tuota lunta on tullut enemmän kuin laki sallisi, he paiskovat ovia sydämmensä kyyllyydestä sillä seurauksella, että kaksi juomalasiakin on tuppunut avohyllyltä ja rikkoutunut. Voin vaan varoittaa, että kyllä alkaa heillä silmäkulma mustumaan,jos jotain tapahtuu eikä ambulanssi pääse kenenkään ulko-ovelle sen takia kun laiskaperseet ei viitti edes omaa tonttiaan hoitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu