Hei!
Uskoisin että on muitakin jotka tuntevat olonsa loukatuksi ja todella vihaiseksi. Minä tunnen niin koska lasteni isä jätti lauantaina tulematta, hakematta lapset, jotka olivat laskeneet öitä, koska oli ollut poikkeuksellisen pitkä väli tapaamisissa. Yleensä asiat hoitunut hyvin, yhtä aikaisempaa poikkeusta lukuunottamatta. Isä kertonut ikävöineensä puhelimessa, mutta lauantaina tuli vain viesti 10.30 että ollankiin vielä reissun päällä, mutta tulossa. Koko päivän odotimme. Minä vihainen....se näkyi myös käytöksessäni lapsiin, mistä tietenkin poden syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Ei koko päivänä kuulu mitään. Puhelut menee vastaajaan, lapset kyselee. Myöhään illalla saan hänet kiinni ja lupaa tulla sunnuntaina. "Sano lapsille tulen iltapäivällä". No en tietenkään sano, ennen kuin todella tiedän hänen olevan tulossa. Eipä ole mitään kuulunut vieläkään. Nyt mietin kauheita kostosuunnitelmia, mutta ei mikään voi korvata tätä viikonloppua lapsille eikä minulle. Tottakai muakin harmittaa kun olen joutunut perumaan kaikki suunnitellut juttuni, mutta ehkä kuitenkin eniten harmittaa lasten puolesta. Mitä mun pitäisi nyt tehdä?? En halua soittaa hänelle. Lapset pyytää kyllä. Haluaisin että hän itse ottaa yhteyttä, mutta toisaalta en tiedä vastaisinko nyt puhelimeen jos se soisi. Miten joku voi tehdä jotain näin ajattelematonta... no tässäkin tapauksessa uskoisin kaiken takana on nainen...tai ainakin uusi kaveripiiri. Kertoo juu paljon kypsyydestä. Ei mulla ole mitään oikeutta kieltää tulevia tapaamisia, mutta tuntuu niin väärältä että hän voi niitä hallita tällä tavalla....
Jos jollain vastaavia kokemuksia..kertokaa ihmeessä miten näistä surkeista fiiliksistä pääsee, kun koko aika mielessä katkeruus ja viha, pettymys ja suru. Ja mitä nyt pitäs tehdä??
Uskoisin että on muitakin jotka tuntevat olonsa loukatuksi ja todella vihaiseksi. Minä tunnen niin koska lasteni isä jätti lauantaina tulematta, hakematta lapset, jotka olivat laskeneet öitä, koska oli ollut poikkeuksellisen pitkä väli tapaamisissa. Yleensä asiat hoitunut hyvin, yhtä aikaisempaa poikkeusta lukuunottamatta. Isä kertonut ikävöineensä puhelimessa, mutta lauantaina tuli vain viesti 10.30 että ollankiin vielä reissun päällä, mutta tulossa. Koko päivän odotimme. Minä vihainen....se näkyi myös käytöksessäni lapsiin, mistä tietenkin poden syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Ei koko päivänä kuulu mitään. Puhelut menee vastaajaan, lapset kyselee. Myöhään illalla saan hänet kiinni ja lupaa tulla sunnuntaina. "Sano lapsille tulen iltapäivällä". No en tietenkään sano, ennen kuin todella tiedän hänen olevan tulossa. Eipä ole mitään kuulunut vieläkään. Nyt mietin kauheita kostosuunnitelmia, mutta ei mikään voi korvata tätä viikonloppua lapsille eikä minulle. Tottakai muakin harmittaa kun olen joutunut perumaan kaikki suunnitellut juttuni, mutta ehkä kuitenkin eniten harmittaa lasten puolesta. Mitä mun pitäisi nyt tehdä?? En halua soittaa hänelle. Lapset pyytää kyllä. Haluaisin että hän itse ottaa yhteyttä, mutta toisaalta en tiedä vastaisinko nyt puhelimeen jos se soisi. Miten joku voi tehdä jotain näin ajattelematonta... no tässäkin tapauksessa uskoisin kaiken takana on nainen...tai ainakin uusi kaveripiiri. Kertoo juu paljon kypsyydestä. Ei mulla ole mitään oikeutta kieltää tulevia tapaamisia, mutta tuntuu niin väärältä että hän voi niitä hallita tällä tavalla....
Jos jollain vastaavia kokemuksia..kertokaa ihmeessä miten näistä surkeista fiiliksistä pääsee, kun koko aika mielessä katkeruus ja viha, pettymys ja suru. Ja mitä nyt pitäs tehdä??
Vastaukset 14
Vanhimmat
Keskityt tästä lähin lapsiin ja itseesi.
Älä jää kotiin murehtimaan,
vaan hakeudu ihmisten ilmoille.
Voit ottaa yhteyttä lastenvalvojaan
jos sitä kautta saat puhuttua exäsi kanssa.
Tuollainen tilanne ei voi jatkua!
Mies ei ole kypsynyt vielä ajatukseen,
että omia lapsiaan hän kiusaa.. :(
Älä elä enää miehen rytmin mukaan!
Tsemiä! :)
Meillä mies käyttäytyi just tuolleen ekan vuoden ajan eron jälkeen. Oli nii sekaisin vaan kertakaikkiaan. Rankkaa oli meillä lasten kans toki myös. Mä jouduin lopulta sanomaan lapsille et isi ei aina tarkoita/pidä lupauksiaan..vaik se niit rakastaakin.. Mä ja lapset haettiin apua vaikeaan tilanteeseen perheneuvolasta ja sieltä sai mielestäni hyvin tukea. Niin meillä lasten isä siis tuli järkiinsä pikkuhiljaa...Myöhemmmin kertoi et oli käyttänyt silloin mm. huumeita yms. ajautunut´melkoisiin sotkuihin muutenkin. Päällisin puolin oli ihan siisti töissä käyvä hemmo. Mun kavereilla monella on ainaki äijät seonnut 1/2-1 vuodeks eron jälkeen melko totaalisesti. Vai´k äijät ois itse eron aiheuttaneet.
Mä en taas saa soittaa lapselleni, koska lapsen äiti kielsi. Kuulemma menee vaan muksulla pasmat sekaisin jos soitan. Joka ikinen kerta muksu on ollut luonani, kun on pitänyt ja enemmänkin jos hänellä on ollut menoa. Nyt saan hakea kuulemma perjantain ja tuoda takaisin sunnuntaina, vaikka olisi mahdollisuus to-ti.
Sen takia näin, koska lapsella ei ole kuulemma kuria luonani. Siis liian hauskaa. Sehän on selvä että iskää kun näkee joka toinen viikonloppu, niin hauskaa silloin pyritään pitämään. Toki nukkumaan menoajat sun muut rajat on. Onneksi on yhteishuoltajuus, mihin hän tosin aikoo hakea muutosta, esillä olleista syistä. Kyllä mä ymmärrän äitejä, että välillä on raskasta, mutta pitäis osata puhua asiosta lapsen kuulematta ja rakentavasti, nytkin lapsi itki taustalla kun soitti ja haukku mut.
Meillä neljä vuotta erosta, ei tulis mieleenkään jättää lapsi viikonloppua väliin.
Silti mä olen kuulemma mulkku, enkä välitä lapsestani. vituttaa
Juu ei nää asiat näytä olevan yksin meidän äitien ongelmia. Kyllä isitkin varmasti saa asiatonta kohtelua osakseen meidän äippien taholta. Teidän erosta jo kuitenkin aika kauan, joten luulisi ettei enää mitään mustasukkaisuutta olisi, mutta siltähän tuo kuulostaa!!
Mun kaveri kans valittaa välillä kun lapset isän luona ja sillo on vaa mäkkäriä ja kaikkea hauskaa ja eihän sieltä sit "arkeen" niin aina haluttais palata. Mulle tärkeintä kuitenkin että tapaavat isää ja muodostavat sen arjen siellä, niitten näköisen.
Meidän erostakin jo yli vuosi ja nyt on asiat toiminut jo yli puol vuotta ok ja ollaan oltu ihan ystäviä ja tehty yhdessä koko perhekin asioita. En tiedä mikä ihme viime viikonlopun osalta meni myttyyn...mutta ei ole herrasta vieläkään kuulunut. Ja minä olen päätöksen tehnyt että ottakoon itse yhteyttä kun lapsia haluaa nähdä ja anteeksi pyytää.
Kasvun paikka mulla ainakin vielä tuo kuinka lapsille rakentavasti pystyn tässä tilanteessa isästä puhumaan...sen verran #%&# "piipittää" muakin. Onneks mummo asiaa käsitelly lasten kanssa.
Tsemppiä meille kaikille "kovia kokeneille" =))
Elämä voittaa!!
Jos sulla on paperilla tapaamisoikeus. Soita lastensuojelijalle ja kerro tilanne. Muutenkin kannattaa kertoa, jos ex-vaimosi aikoo hakea yksinhuoltajuutta, on hyvä, että asiat on tiedossa sun näkökulmasta. Jos oot kunnon mies ja hoidat lapsesi, en ymmärrä ex-vaimosi käytöstä.
Sinulla on yhtä suuri oikeus olla lastesi kanssa kuin hänellä. Mitä se haittaa, jos valvotte ja teillä on hauskaa. Oiskohan tuo kateellinen. Onko sulla uus hellu, voi sekin häntä harmittaa, jos näin on.
Itse erosin 3 vuotta sitten ja tyttäreni isä ei ole kertaakaan pitänyt käräjillä sovituista tapaamisoikeuksista kiinni. Joskus pitää yhden yön, vaikka sovittu on joka toinen viikonloppu pe-ma. Aluksi se oli tosi rankkaa, kun en voinut koskaan tehdä mitään suunnitelmia. Nyt se ei enää haittaa ja tyttökään ei isäänsä edes kaipaa.Nyt isä ollut ulkomailla yli 3 kk, eikä lähtiessä edes ilmoittanut tytölle mitään.
Pidä puolesi, jos saan sanoa. Isä on tärkeä lapselle ja yhdessä vietetty aika.
odotetaan, sitä hetkeä kun reppu pakataan
ja lähdetään äidin luokse, kuten
sovittu on. Perille kun päästään, saamme vain
todeta äidin olevan ryyppypäällä tai krapulassa,
jolloin joudumme palaamaan kotiin.
Kyllä nuo tilanteet itsestä hieman pahalta tuntuvat, mitkähän tunteet ovat lapsella !
Taas torstaina on tarkoitus mennä, luulisin etten mene, koska , kun etukäteen kerron lapselle että menemme äidin luokse ja sitten Hän sinne ei voikaan jäädä, vaan melkein väkisin täytyy viedä autoon, lapsi varmasti kärsii tilanteesta , ehkä Hän pienessä päässään syyttääkin isiä, minua, ettei saanut jäädä äitinsä luokse.
Mutta enhän minä voi jättää lastani ryyppyporukkaan.
Olen tottunut näihin jo niin paljon, etten ota enää paineita, taidan tehdä niin että jos äiti haluaa tavata lastansa, tulkoot tänne.
pahalta tuntuu nimen omaan lasten kannalta. Mun lapsista ainakin huomaa että nyt niillä paha olla. Isää ikävöidään joka ilta ja pohditaan mitä sattunut..
Minulla ainakin on sellainen tukiverkosto ympärillä että saan omat vapaa-aikani tarvittaessa järjestettyä muutenkin kuin viemällä lapseni isän luokse. Lapsillani ei kuitenkiaan ole kuin yksi isä jota ei niin vaan voi korvata.
Ja vaikka lapsi pettyy kovasti, niinkuin sinun lapsesi on varmasti pettynyt äitiinsä on se hänen äiti ja lapsilla on kova usko.... jossain vaiheessa ehkä murrosiässä se usko sitten karisee... Sinä teet mielestäni kuitenkin ihan oikein. Ei lasta voi jättää epäsuotuisiin oloihin vaikka kuinka äiti olisikin. Olisi hyvä jos se äitikin vaan tunnistaisi tilanteet etukäteet ja voisi sinulle ilmoittaa että ei nyt voi huolehtia lapsesta syystä tai toisesta, niin voisi pettymystä jo vähän valmistella ja miettiä muuta ettei tarvitsisi kotia kääntyä. Epävarmuus on inhottava tunne. Aina ei kuitenkaan kaikki valitettavsti kypsy sille tasolle että osasivat asioistaan ilmoitella saati niistä niin huolehtia että lastensa parasta ajattelisivat.
Tavarat mukaan ja äidin luokse,
äitipä ei ollutkaan kotona, kuten olimme sopineet
Hänellä oli "tilipäivä", ymmärrän ettei ehtinyt
lastaan tavata, viinapullo on tärkeämpi
kuin oma lapsi.
Tapasin kaupungilla eilen pari sosiaalialalla työskentelevää , he sanoivat, älä vie lasta
sellaiseen paikkaan, jotenkin tuntuu
että he olivat oikeassa.
Pääsiäinen levätään traumoja parannellessa,
olkoon äiti navetassa, kuten lapsi asian ilmaisi.
Pitääkö olla niin "antelias" ja tehdä lapsia suin päin, kenen kanssa vaan.
joka elää "puutteessa", eikä tiedä sitä
että kun paljon annetaan niin myös paljon saadaan.
Ei sitten pitäisi olla valittamista, vaan olla tyytyväinen saamiseen, voi pyhä yksinkertaisuus!
koko tekstiä..samapa tuo mitä juuri sinä ajattelet. Minä olin naimisissa kyseisen ihmisen kanssa 8 vuotta ja paljon hyvääkin elämään mahtui ja on mahtunut sen jälkeen, eiköhän tästäkin sotkusta selvitä. Pahaa oloani tänne purin. Kiitokset teille jotka kannustavampia kommentteja tahi omia kokemuksia kerroitte!
asiallisista vastauksista, joita kyllä saammekin täällä yllättävän paljon.