Ikä-ihmisetkö

tuovat yrityksen menestykseen? Sellainen käsitys syntyi vahvasti kun katsoin tuon dokumentin. Neula-alan tehtaassa työskentelee 35 ikääntynyttä ihmistä, jotka eläköityään ovat halunneet jatkaa työssä. Joukkoon oli hakeutunut ihmisiä hyvistäkin viroista, johtajia, insinöörejä ym...Sellaisia jotka halusivat vielä tehdä työtä.

Ohjelmasta välittyi lämminhenkisyys ja toisistaan välittäminen. Vanhin oli peräti 96v ja ajoi edelleen työmatkansa autolla? Ajatus ja äly pelasi. Työntekijöiden keski-ikä on 74v. Onko työ vireyden salaisuus? Ohjelmassa tuli esiin, että jos ei olisi tuota työtä, kuolisi hyvin pian. Tärkeä edellytys oli kiivetä parikymmentä porrasta tehdassaliin. Jos kiipeäminen ei onnistunut, ei kelpaa työhön. Työstä poistuessa piti kyetä laskeutumaan samat portaat.

Katsokaa dokumentti vaikka uteliasuuttanne. Se näkyy vielä n kk:n ajan Ylen Areenalta, mutta oletan että myös uusitaan tv:ssä. Mielenkiintoinen näkökulma ja puolusti ihmisen oikeutta tehdä työtä vaikka yli 90v jos tämä niin haluaa. Kyseinen yritys oli menestyvä ja juuri vanhusten ansiosta. Myös nuoremmat työntekijät kiittelivät vanhuksia, koska heiltä oppii eniten. Ovat hyviä työntekijöitä ja tietysti sopivat tuohon yritykseen ja siellä tehtäviin työvaiheisiin.

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/ykkosdokumentti-elakelaisten-tehdas
15205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

mutta olin nähnyt sen aikaisemmin. Tuli mieleen, että tuollainenhan pitäisi jokaisen työyhteisön olla: paikka, joka on työntekijöitä ja heidän yksilöllisyyttään kunnioittava, kiireetön ja kannustava, kilpailusta vapaa, sosiaalisuutta suosiva...

Äänestä
  • muistan nähneeni tuota ohjelmaa aiemmin. Silloin en nähnyt kokonaan, mutta nyt katsoin. Tosiasia on että vanhus ei pysty tekemään mitä tahansa työtä, mutta tuon tapainen kevyt työ onnistuu useimmalta. Ainoa työn raskaus oli heillä, jotka kärräsivät laatikot raput alas.

    Ohjelma oli sinänsä mielenkiintoinen ja näytti että jokin mielekäs tekeminen tuo elämään paljon. Työstä oli tullut usealle elämäntapa. Sama voi toteutua meilläkin vaikka vapaaehtoistoiminnan puitteissa. Ne pyörivät tunnetusti eläkeläisten voimin. Yhdysvalloissa eläminen voi maksaa enemmän, asuminen terveydenhoito jne..?
    Miten lienee, kun en tunne maan asioita muuten kuin yli 20 meillä asuneen vaihto-opiskelijan kautta. Hän kauhisteli suomalaisia hintoja kaupoissa ja kertoi, että meillä tämä ja tämä maksaa vain tämän verran. Terveydenhoitoa tyttö kiitteli, kun sai ilmaiseksi hoidettua hampaansa.

    Mutta ihmemummo oli se Rosa, 96v. Järki pelasi ja autoakin ajoi. Joku tosiaan mainitsikin, että jos Rosa jäisi työstä hän kuolisi oitis. Palkka oli työnilon päälle mukava lisäiloa tuottava.
    Saa nähdä mikä suomalainen yritys ottaa tuosta firmasta mallia ja alkaa palkkaamaan vanhuksia..? Sama malli sopii jollekin jossa tehdään kevyttä "käsityötä" ja kyetään joustamaan työajoissa.

    Äänestä

  • mikä ettei kirjoitti:

    muistan nähneeni tuota ohjelmaa aiemmin. Silloin en nähnyt kokonaan, mutta nyt katsoin. Tosiasia on että vanhus ei pysty tekemään mitä tahansa työtä, mutta tuon tapainen kevyt työ onnistuu useimmalta. Ainoa työn raskaus oli heillä, jotka kärräsivät laatikot raput alas.

    Ohjelma oli sinänsä mielenkiintoinen ja näytti että jokin mielekäs tekeminen tuo elämään paljon. Työstä oli tullut usealle elämäntapa. Sama voi toteutua meilläkin vaikka vapaaehtoistoiminnan puitteissa. Ne pyörivät tunnetusti eläkeläisten voimin. Yhdysvalloissa eläminen voi maksaa enemmän, asuminen terveydenhoito jne..?
    Miten lienee, kun en tunne maan asioita muuten kuin yli 20 meillä asuneen vaihto-opiskelijan kautta. Hän kauhisteli suomalaisia hintoja kaupoissa ja kertoi, että meillä tämä ja tämä maksaa vain tämän verran. Terveydenhoitoa tyttö kiitteli, kun sai ilmaiseksi hoidettua hampaansa.

    Mutta ihmemummo oli se Rosa, 96v. Järki pelasi ja autoakin ajoi. Joku tosiaan mainitsikin, että jos Rosa jäisi työstä hän kuolisi oitis. Palkka oli työnilon päälle mukava lisäiloa tuottava.
    Saa nähdä mikä suomalainen yritys ottaa tuosta firmasta mallia ja alkaa palkkaamaan vanhuksia..? Sama malli sopii jollekin jossa tehdään kevyttä "käsityötä" ja kyetään joustamaan työajoissa.

    Hesarin sunnuntailiitteessä oli joskus juttu mainostoimistosta, jonne oli palkattu "oma vaari" muistuttamaan hitauden kulttuurista, läsnaolon ja pysähtymisen tärkeydestä.

    Sellaista työnkuvaa taisin itsekin toteuttaa viimeisinä työvuosinani. Nuoret jututtivat mielellään ja tuntui, että itsellä oli varallisuutta kannustaa muita, kun ei tarvinnut enää todistaa omaa pätevyyttään.

    Tosin tämä erilaisuuden arvostus päti vain silloin, kun työpaine ei ollut kova, kun se oli sitä, erilaisuus ei ollutkaan enää rikkautta vaan riesa. Nopea suorituskyky on se, joka ankarissa työpaineissa muodostuu ykkösarvoksi ja sitä ei ikääntynyt tutkitusti pysty kokoaikaisesti ylläpitämään.

    Äänestä

sama dokumentti, jonka katselin muutama vuosi sitten. Itse olin silloin vielä työelämässä, ja ajattelin silloin, mikä oli syynä siihen, että näin ikääntyneet vielä osallistuivat työelämään. Käväisin niinä aikoina myös USA:ssa, ja tuntui kummalta kun yli 7-kymppiset miehet toimivat kärrypoikina marketeissa ja samanikäiset naiset olivat kassoilla pakkaamassa ostoksia kasseihin. Silloin ajattelin, että taitaa olla eläkekertymä Valloissa olla aika pieni, kun tuon ikäiset joutuvat vielä työtä tekemään. Ei näyttänyt kevyeltä, kun vanhat miehet pylly pitkänä työnsivät raskaita kärryjonoja.

itse en olisi valmis enää työhön, kuin pakosta, jos eläkerahat tyrehtyisivät, ja meidät pakotettaisiin nälkäpalkalla tyhön, henkemme pitimiksi.

Olivathan nuo vanhukset dokumentissa hyväkuntoisen näköisiä, tarkoituksella valittujako?

Äänestä
  • tarkoitushakuista, Mathilda*, että "valikoituneet" vanhukset esiintyvät idean mannekiineina. Sitähän Suomessakin nyt tahdotaan, työurien pidentämistä.

    Eikö sosiaaliturva Yhdysvalloissa ole aika olematon pohjoismaihin verrattuna? Eläkkeistä en tiedä ollenkaan.

    Äänestä

  • Minun mielipiteeni on näin lonkalta heitettynä,että jos tämä työ ei sovellu nuorille työttömille,niin sitten vanhukset saavat sen tehdä. Muuten vanhat eläkkeelle ja nuoret töihin.

    Äänestä

  • Kalle* kirjoitti:

    Minun mielipiteeni on näin lonkalta heitettynä,että jos tämä työ ei sovellu nuorille työttömille,niin sitten vanhukset saavat sen tehdä. Muuten vanhat eläkkeelle ja nuoret töihin.

    Suurin osa vanhuksista liikkuu rollaattorin kanssa. Saakohan sinne töihin sitten vaivatta rollaattorin mukaan, jos joudumme tekemään töitä 70-96 v. eläkeläisinä täällä Suomessa?

    Äänestä

joka tuli jo vuosia sitten ja ajattelin että voi kauhistus.
Mutta miksei nämä insinöörit ja johtajat sitten jatkaneet entisessä työssään 9-kymppisiksi?
Siis poispotkittuina tulivat neuloja sortteeraan nälkäpalkalla. Sos.turva lienee erilainen usalaisilla, mutta kyllä sielläkin se on. Tai sitten heillä ei ollut vakuutusta eläkkeeseen ja sairauksien yms.sellaisen varalle.
Tuskinpa suomalaisfirmat pitävät noin iäkkäitä työssä, ellei ole joku yrityksen perustaja kyseessä.

Äänestä

Onhan tässä parhaillaankin oikeus ja mahdolisuus ihan koto-Suomessa tehdä työtä vaikka kuolinvuoteelleen saakka, ei sitä kukaan kiellä. Yrittämään vaan, työtä saa silloin tehdä täydet 24 tuntia, jos jaksaa ja vaikka ei jaksaisikaan. Eikä pääse turhan rikkaaksi. Palkkatyötä tuskin monellekaan on enää tarjolla, kun ikää alkaa olla yli kuudenkymmenen. Itse sen sijaan voi työllistää itsensä.

Tärkeämpää kuin työ on yhdessäolo, viihtyminen jossakin porukassa ja porukan hyväksyntä, tehtiin yhdessä työtä tai lyötiin vaikka korttia tai hoilotettaisiin karaokea. Ihmisparka on onneton ollessaan aina yksin. Tarvitsemme toinen toisiamme jakamaan arkipäivää ainakin silloin tällöin. Siksi mekin tässä kirjoittelemme.

Kieltäydyn näin vanhana uskomaan siihen, että vain työ on onnen avain ja että kuolinvuoteelleen saakka pitää tehdä ansiotyötä hampaat irvessä, koska laiska ei saisi olla. Pyh, viihdyn mainiosti eläkeläisenä ja jouten, mutta minulla on ystäviä ja osaan keksiä tekemistä ilman vakituista työtä enkä sitä tasan tarkkaan yhtään kaipaa enkä enää mitään työyhteisöäkään sen puoleen. Minulla oli työssä ollessakin omaa elämää työpaikan ulkopuolella enkä ripustautunut työkuvioiden ihmisiin niin, että niitä kaipaisin enää. Jos joku tykkää raataa loppuun saakka, siitä vaan, mutta se ei ole mikään yleislääke.

Ohjelma on tehty tietyllä näkökulmalla ja saattaa se pedata myös tätä eläkkeelle siirtymisen myöhentymistä, mikä on ilmeisen kuuma juttu. Olen täysin varma, että suurin osa vanhoista ihmisistä eli päälle kuudenkymmenen olevista, jotka ovat tehneet työtä nuoresta lähtien, eivät ole niinkään halukkaita samanlaiseen raadantaan kuolinpäiväänsä saakka. Disneyn Lumikki-filmissä kääpiöt laulavat Ain´laulain työtäs tee, tralallaallaaa, mutta se onkin satua emmekä me ole kääpiöitä muiden kuin poliitikkojen ja Matti Vanhasen mielestä. No jaa, saattaa osa nuorisosta pitää meitä aivokääpiöinä. Eikä ehkä syyttä.

Paljon tärkeämpää kuin vanhojen ihmisten ikuinen työssäolo ja tällaiset "valistusfimit" on, että saadaan nuorillemme työtä ja normaalia elämää. Se onkin vaikeammin tehty kuin sanottu. Sinänsä on tietysti hyvä, että työpaikoissa on sekä vanhoja että nuoria, mutta 70-kymppinen ja 30-kymppinen, joiden molempien pitää pystyä samaan työsuoritukseen nykytahdilla - kyllä on niin, että punaposkisinkaan 70-kymppinen ei pärjää 30-kymppiselle esimerkiksi nopeudessa ja asioiden muistamisessa.

Vanhusten tieto ja osaaminen riippuu ja roikuu täysin siitä, mistä alasta on kyse. Jos on esimerkiksi tietotekniikasta tai elektroniikasta, vanhojen tiedoilla ja taidoila ei ole kysyntää, koska heidän tietonsa ovat historiaa. Käsityössä metodit eivät juuri muutu, työkalut ainoastaan, joten sellaisissa opettamiselle voikin olla osoitetta.

Valitettavasti en oikein usko vanhojen ihmisten valtakuntaan ja siihen, että heitä töissä viimeiseen saakka kyykyttämällä luodaan Suomelle uusi tulevaisuus. Propagandaa sen sijaan on osattu tehdä maailman sivu. Arbeit macht frei, vai kuinka se olikaan?

Äänestä

tiedä miten kyllästynyt mie olen 30 vuoden päästä eläkkeellä oloon, - toivottavasti sitten 93 vuotiaalle on joku duunipaikka..:)

Voihan se olla että jos mie olen sitten vanhainkodissa, mie teen töitä siellä vanhusten hoito puolella. :)

Äänestä
  • vielä sitä tässä iässä voi pistää huumoriksi moisen asian, valitettavasti ne voimat vaan vähenee, ja työintoa ei enää saa, vaikka mieleen pulahtaisikin moinen ajatus... kolotukset kouluttaa...

    Mutta tuohon vanhuksien työntekoon Amerikoissa, sanoihan se työnantaja, että otetaan lisää työvoimaa, jos työtahti hidastuu. Saattaa vain ajatella, että nälkäpalkalla siellä töitä tehdään, eihän mikään yritys pelkällä hyväntekeväisyydellä tule toimeen, Amerikassakaan....

    Vapaaehtoistyötä me täällä jo tehdään, mielenvirkistystä sillä haetaan, mutta jokapäiväinen työnteko, hui... ihan puistattaa... tuommoinen tulevaisuus.

    Eikä ne filmin työntekijätkään varmaan vapaaehtoistyötä tehneet, amerikkalainen unelma vaan on ikuinen nuoruus, mummotkin plastiikkakirgilla käyntiin rutkasti taaloja tarvitsee....

    Äänestä

  • Mathilda* kirjoitti:

    vielä sitä tässä iässä voi pistää huumoriksi moisen asian, valitettavasti ne voimat vaan vähenee, ja työintoa ei enää saa, vaikka mieleen pulahtaisikin moinen ajatus... kolotukset kouluttaa...

    Mutta tuohon vanhuksien työntekoon Amerikoissa, sanoihan se työnantaja, että otetaan lisää työvoimaa, jos työtahti hidastuu. Saattaa vain ajatella, että nälkäpalkalla siellä töitä tehdään, eihän mikään yritys pelkällä hyväntekeväisyydellä tule toimeen, Amerikassakaan....

    Vapaaehtoistyötä me täällä jo tehdään, mielenvirkistystä sillä haetaan, mutta jokapäiväinen työnteko, hui... ihan puistattaa... tuommoinen tulevaisuus.

    Eikä ne filmin työntekijätkään varmaan vapaaehtoistyötä tehneet, amerikkalainen unelma vaan on ikuinen nuoruus, mummotkin plastiikkakirgilla käyntiin rutkasti taaloja tarvitsee....

    vapaaehtoisuuden pohjalta ihan hyvä kun ihmisillä on luonteva paikka olla yhdessä ja tuntea elävänsä ja kuuluvansa johonkin, - ainakin mukava vaihtoehto yksin kerrostalon ikkunasta ulos kahtelulle..:/

    Äänestä

Olen nyt "latautunut" vuosikausia ja kuntoni sekä terveyteni ovat paljon paremmat kuin ennen "latautumisen" aloitusta.

Jos tämä kehitys jatkuu vielä 8-vuotta niin keski-iässä, 74-vuotisena olen todella iskussa.
Ilmeisesti silloin minua ei mikään pitele työelämän ulkopuolella!

Äänestä
  • meiltä, Laiska-Lasse! Ei sinun tarvitse enempää latautua. Sinä valaiset jo nyt estraadin, milloin sinne sitten tuletkin!

    Äänestä

ettei kelpais töihin ellei pystyis nousemaan portaita???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhus työssä kirjoitti:

tuovat yrityksen menestykseen? Sellainen käsitys syntyi vahvasti kun katsoin tuon dokumentin. Neula-alan tehtaassa työskentelee 35 ikääntynyttä ihmistä, jotka eläköityään ovat halunneet jatkaa työssä. Joukkoon oli hakeutunut ihmisiä hyvistäkin viroista, johtajia, insinöörejä ym...Sellaisia jotka halusivat vielä tehdä työtä.

Ohjelmasta välittyi lämminhenkisyys ja toisistaan välittäminen. Vanhin oli peräti 96v ja ajoi edelleen työmatkansa autolla? Ajatus ja äly pelasi. Työntekijöiden keski-ikä on 74v. Onko työ vireyden salaisuus? Ohjelmassa tuli esiin, että jos ei olisi tuota työtä, kuolisi hyvin pian. Tärkeä edellytys oli kiivetä parikymmentä porrasta tehdassaliin. Jos kiipeäminen ei onnistunut, ei kelpaa työhön. Työstä poistuessa piti kyetä laskeutumaan samat portaat.

Katsokaa dokumentti vaikka uteliasuuttanne. Se näkyy vielä n kk:n ajan Ylen Areenalta, mutta oletan että myös uusitaan tv:ssä. Mielenkiintoinen näkökulma ja puolusti ihmisen oikeutta tehdä työtä vaikka yli 90v jos tämä niin haluaa. Kyseinen yritys oli menestyvä ja juuri vanhusten ansiosta. Myös nuoremmat työntekijät kiittelivät vanhuksia, koska heiltä oppii eniten. Ovat hyviä työntekijöitä ja tietysti sopivat tuohon yritykseen ja siellä tehtäviin työvaiheisiin.

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/ykkosdokumentti-elakelaisten-tehdas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu