ja varsinkin uusperheiden lapsilla tuntuu olevan tämän palstan kirjoitusten perusteella paljon ongelmia.
Eikö vihdoinkin olisi aika ruveta tutkimaan rohkeasti sitä, miten avioero ja vanhemman uusi parisuhde vaikuttaa lapsiin, ja ruveta sitten asian vaatimiin toimenpiteisiin?
Eikö vihdoinkin olisi aika ruveta tutkimaan rohkeasti sitä, miten avioero ja vanhemman uusi parisuhde vaikuttaa lapsiin, ja ruveta sitten asian vaatimiin toimenpiteisiin?
Vastaukset 174
Vanhimmat
kun mihin toimepiteisiin ?
kurssitusta eroaville, eronneille ja uusperheellisille, perhepinanreille taloudellisia sanktioita.
Uskon, että keinoja keksitään, kunhan ongelmat myönnetään.
Minun mielestäni mitkään toimeenpiteet ei auta vaan lasten asioissa tarvitaan aikuisilta aikuisuutta, viisautta ja kykyä ajatella asioita lapsen parhaaksi. Kun ihminen on niin "aikuinen" että lapsia hankkii niin kyllä hänen on silloin oltava myös aikuinen jos parisuhde päättyykin. Lapsi on aina ensin ja sen jälkeen tulee kaikki muu. Uudet suhteet ym. pitää ajatella myös lapsen parhaaksi ja niiden aika on aina sitten kun lapsi on selvinnyt vanhempien erosta ym. Ja uusien ihmisten pitää pystyä porukalla toimimaan lapsen parhaaksi niin että lapsen elämästä tulisi paras mahdollinen. Tämä on meistä aikuisista kiinni ja meidän aikuisten on ajateltava aina lapsia.
Tämän palstan kirjoitukset tuntuu provoilta ja en jaksa uskoa että aikuiset ihmiset ajattelisivat asioista todella näin. Ei aikuinen ihminen voi todellakaan ajatella asioista näin kuin useimmat uusikot tuntuvat täällä ajattelevan. Ja muutaman ex:n kirjoitukset tuntuvat myös provoilta ja niissä ei todellakaan ole ajateltu lapsen parasta. Lapsella on oikeus eronkin jälkeen molempiin vanhempiin jos vain mahdollista.
että mitkään toimenpiteet eivät auta, on varsin pessimistinen. Kuitenkin monissa muissa tilanteissa erilaiset toimenpiteet auttavat. Elleivät auttaisi, voitaisiin purkaa suuria toimialoja ja hallintokuntia kokonaan.
Mielestäni on kysymys siitä, että asiaa olisi tutkittava, ongelmakohdat löydettävä ja niiden korjaamiseksi kehiteltävä mahdollisimman tehokkaita toimenpiteitä.
Nyt puhutaan ihmissihteista mutta sä puhut niin kuin jostain teknisestä jutusta;"asiaa olisi tutkittava, ongelmakohdat löydettävä ja niiden korjaamiseksi kehiteltävä mahdollisimman tehokkaita toimenpiteitä."
Jos toista ei enää rakasta, mikä siihen on "toimenpide".
Jos on onneton mikä siihen on "toimepide" ?
Minä olen edelleen sitä mieltä, että lapsen paras toteutuu silloin kun vanhemmilla ja muilla lapsen läheisillä on kyky nähdä se lapsen paras. Jos huomaa että nyt lapsi tarvitsee apua niin pyytää sitä rohkeasti eikä lakaista ongelmaa maton alle. Mielestäni se lapsen paras lähtee aina meistä aikuisista ihmisistä, sen jälkeen on erilaisten toimenpiteiden vuoro jos niitä tarvitaan. Mutta lähtökohtana pitää aina olla se että meidän ratkaisut ja päätökset ovat lapsen parhaaksi ja lapsi otetaan niissä huomioon.
lasten pahoinvoinnista ero- ja uusperheissä ja mahdollisista toimenpiteistä sen vähentämiseksi.
sä kannat huolta vain eroperheiden ja uusperheiden lapsista.
Miksi et kanna huolta ydinperheissä elävistä onnettomista lapsista, lapsista
jotka mahdollisesti kokevat väkivaltaa tai näkevät sitä, jotka mahdollisesti
elävät alkkisten tai narkkareiden kanssa.
Tai jotka elävät vanhmepien kanssa jotka eivät enää rakasta toisiaan, vaan elävät
omia elämiään toistensa rinnalla.
on luontevinta ottaa esille ero- ja uusperheiden lasten ahdinko. Kaikki mainitsemasi tilanteet voivat esiintyä ja esiintyvät myös ero- ja uusperheissä.
Mutta siis edelleenkin: tutkimusta ero- ja uusperheiden lasten hyvinvoinnista kaivataan. Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita.
mitä helvettiä sellaiset tutkimukset auttaa.
Fakta on, että sitä erotaan sen takia että jompikumpi vanhemmista voi huonosti, ja usein hyvin usein myös lapset. He joutuvat kuuntelemaan riitoja ja mahdollisesti todistamaan jopa väkivaltaa.
Uskon että ero on monelle lapselle helpotus.
Uusissa liitoissa otetaan vanhasta opiksi, eikä toisteta vanhoja virheitä.
Uskon että uusperheissä asuu onnellisempia lapsia kuin ydinperheissä.
uskovasi eräitä asioita. Tutkimusta tarvitaan juuri tällaisten uskomusten vahvistamiseksi tai kumoamiseksi.
Tämän palstan antama kuva ero- ja uusperheiden lasten tilanteesta on melko lohduton. Ehkäpä ja toivottavasti tutkimus muuttaisi kuvaa.
ja sinä USKOT että lapset eroperheissä ja uusperheissä voivat huonosti.
Mä en ymmärrä mitä tuollainen tutkimus voisi antaa, ja mitä kukaan siitä hyötyisi (paitsi tutkimuksen tehnyt).
Jokainen kyllä huolehtii omistaan, älä huoli.
Huolehdi sinäkin vain omistasi.
huomannut mm. tämän palstan keskusteluista, että kaikilla ero- ja uusperheiden lapsilla ei mene kovinkaan hyvin. Asia kaipaisikin tutkimusta.
Valitettavasti kaikki eivät huolehdi omistaan, vaan yhteiskunnan apua tarvitaan. Ehkä sitä tarvittaisiin vielä nykyistäkin enemmän.
Mitä ihmettä tutkimukset ja yhteiskunnan apu auttaa jos kukaan ei niitä ota vastaan? Kyllä vastuu lapsen hyvinvoinnista pitää lähteä vanhemmista ja lapsen lähellä olevista aikuisista eikä yhteiskunnan tekemistä tutkimuksista. Kerropa minkälaiset tutkimukset pitäisi tehdä ja minkälaista apua yhteiskunnan tarjota? Tietysti se apu pitäisi tuoda jokaiseen kotiin henkilökohtaisesti eikä jäädä odottamaan että vanhemmat sitä hakevat. Sellaiseksi maailma jonain päivänä menee? Toki siihenhän se on jo mennytkin; vanhemmat odottavat päiväkodin ja koulun huolehtivan lasten kasvatuksesta ym. Aikuiset ovat kadottaneet oman vastuun ja velvollisuuden huolehtia lapsista. Eikä tämä koske vain omia lapsia vaan yleensäkin kaikkia lapsia. Jos minä näen jonkun lapsen tekevän jotain itselleen vaarallista niin kyllä minä aikuisena menen ja puutun siihen. En jää katsomaan sivusta tai odottamaan jotain tutkimusta tai yhteiskunnan apua. Ei lapsia kasvateta ja hoideta yhteiskunnan avulla vaan jokaisen lapsen lähellä olevan aikuisen on lasta hoidettava ja kasvatettava parhaalla mahdollisella tavalla. Rakastamaan ei varmaan kaikki jokaista lasta pysty mutta ilman rakkauttakin voi lapsista huolehtia todella hyvin. Tähän meidän jokaisen aikuisen on pyrittävä, ilman mitään tutkimuksia ja yhteiskunnan apua. Tämä "hyvä" lähtee meidän jokaisen sisältä sillä en jaksa uskoa että ihmiset olisivat niin kylmiä ja välinpitämättömiä.
apua ei kovinkaan usein anneta. Tosin joskus lasten etu vaatii pakkotoimenpiteitäkin, esim. pakkohuostaanottoja.
Luonnollisesti vanhempien pitäisi huolehtia lapsistaan, mutta jos he eivät siihen pysty, tarvitaan ulkopuolista apua.
Mainitsemastani asiasta tarvittaisiin aivan perustutkimusta ja -kartoitusta. Sen perusteella voitaisiin avuntarve kohdentaa.
Minusta se, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan ja se, että lasten hyvinvoinnista tehdään tutkimusta, eivät ole mitenkään ristiriidassa. Niinhän on tehty ties kuinka kauan. Tämän palstan kirjoitukset ja muutamat näkemäni tapaukset herättivät ajatuksen, että ero- ja uusperheiden lasten hyvinvointi vaatisi lisää tutkimusta. Sitä on ilmeisesti paljon vähemmän kuin lasten hyvinvoinnin tutkimusta yleensä.
Humen giljotiini!
niisä miehen pikapikaa etsityissä uuden naisen ajattelukyvyssä. Hän se on joka on se ongelma. Tämä uusio niitä kehittelee tosta noin vain, jolla peittää omat ongelmat.
Se on van manipulointia ettei lapset saisi olla isän luona, katkeruutta.
Mikä on lapsen isän osuus näihin ongelmiin? Mielestäni se on hyvin suuri, ei uusikot ole ongelma jos isä ei anna heidän muodostua ongelmaksi. Jos isä on ollut tunnollinen ja lapsistaan huoltava pitävä isä ennen eroa niin mihin ihmeeseen nämä taidot häneltä katoavat kun uusi rakkaus ilmestyy kuvioihin? Ei rakkaus voi olla niin hullaannuttavaa että vie täysjärkisen miehen mennessään. Vai onko miehet helpommin "vietävissä" kuin naiset? Ei minua kukaan mies saisi luopumaan lapsistani, ennemmin luopuisin miehestä.
Eiköhän nämä isät jotka siirtyvät eron jälkeen syrjään lapsen elämästä ole niitä isiä jotka jo aikaisemmin olivat vähän "ulkopuolisia" isiä. Heille muu elämä oli tärkeämpää kuin se perheen kanssa eletty arki. Lapset oli vaimon vastuulla ja mies huolehti ehkä kaikesta muusta. Ja kun tulee ero niin on helppo aloittaa uusi elämä eräällä tavalla puhtaalta pöydältä ilman lasten tuomaa riesaa. Osa meistä ex:stä hyväksyy tämän ja jatkaa elämäänsä lasten kanssa niin ettei lapset isäänsä kovin usein tapaa. Toiset vaatimalla vaatii tapaamisia ja valitettavasti joskus ne tapahtuu sitten lapsen edun vastaisesti. Mutta jokainen tavallaan, ketään ei voi tuomita tai sanoa, että sinä teet väärin. Jokainen kantaa vastuun omista päätöksistään ja valinnoistaan.
sä olet sitten fiksu !
Ja jaksat kirjoittaa asiallisesti jokaiseen kirjoitukseen myös näihin paskoihin.
Itse en siihen kykene.
Hatun nosto sulle Wilma.
elä sää vaan harhoissas...
Minua ärsyttää nämä kirjoituset aivan suunnattomasti ja jostain syystä tänään taas olen innostunut näihin vastaamaan. En tiedä minkälainen ihminen näiden viestien takana on mutta minut hän saa aina huonolle tuulelle. Mietin monta kertaa mitä ihmeen nautintoa hän näistä viesteistään saa vai onko hän todella niin keskenkasvuinen pentu että haluaa vain härnätä. Ei ainakaan halua uskoa että kirjoittaja on joku täysikasvuinen, akuinen ihminen jolla kenties on lapsia.
Heti helpottaa, kun muistaa että k.o. kirjoittajan ainoa motiivi on juuri ärsyttäminen.
Nykynuoret harrastavat myös sellaista, että ottavat itselleen roolin, mielellään vanhemman ihmisen – sotaveteraanin, eläkeläisen tms, vaikkapa "sairaseläkeläinen Aune Jaatinen Kellokoskelta" ja kirjoittelevat tämän nimissä muun muassa provosoivia kirjoituksia sanomalehtien yleisönosastolle.
Saavat sitten hirveät kicksit, kun joku niihin vastaa. Vedätyshän on aina hauskaa, mutta vedättäjän infantilismi paljastuu yleensä jossakin vaiheessa. Tosin onhan niitä infantiileja eläkeläisiäkin ;)
Mielenkiintoinen kulttuuri-ilmiö, kun tämä nettipelinuoriso valtaa alaa; heille on täysin luonnollista ottaa toinen rooli; he eivät ehkä välttämättä edes koe sitä valehteluksi vaan harmittomaksi hauskanpidoksi.
Olen jo jonkin aikaa seurannut sekä huvittuneena että järkyttyneenä puolituttuni lapsen temmellystä lehdistössä; on vain ajan kysymys, kun joku tällaisella vedätyksellä saa jotakin oikeaa harmia aikaan. Pahimmillaan sellaista, mitä ei voi enää paikata.
Saattaahan olla, että tämä henkilö ihan "oikeasti" on tällainen, mutta kamoon; ei kukaan noin yksinkertainen voi olla. Voihan kyseessä olla joku luuseri, joka on syrjäytynyt yhteiskunnasta ja on nyt omalla kostoretkellään suomi24:ssä.
Veikkaan kuitenkin nuorisopilaksi, jolloin ainoa oikea tapa on ohittaa viestit tyystin ja jatkaa asiallista keskustelua.
Provoilijan taudinkuvaan kuuluu myös jakautunut roolipersoonallisuus; enpä yllättyisi, jos tämä "uusikkojuttuja" hokeva ääliö esiintyisi palstalla myös toisessa hahmossa; paljon järkevämpänä, koulutetumpana, mukatieteellisenä ja tukisi täten häirikön tematiikkaa.
Juuri hänenä, jolla ei ole mitään asiaa uusperhepalstalle, mutta arvostelee jyrkästi ja provosoi. Takuulla tiedätte, ketä tarkoitan.
;D
Ja tän jutun pointti on ??????????
Perhehelvetit, sekä ydinperheissä ja uusperheissä vaatisivat tutkimista ja enennkaikkea vanhemmat tarvitsisivat kaikissa tilanteissa tukea jotta jaksaisivat olla inhimillisiä. Sillä kun riittävän rankkaa on niin valitettavasti sillin kärsii juuri lapset. muuta tilanne ei parane "jeesustelulla" tai päivittelemisellä. Ihmiset tulevat aina muodotamaan suhteita ja niissä syntyy lapsia ja sitten suhteet ehkä katkeaa ja tulee uusia suhteita. jotta lapsia jaksetaan hoitaa kunnolla täytyy aikusiten jaksaminen olla kunnossa.
Ihminen tajuaa usein asiat vasta itse koettuaan ne. On helppo esittää jotain mukamas hyvää ihmistä jos, ei paineessa olla koeteltu se oma hyvyys. Ihmisillä on oma kestokykynsä jos hirveän rankkaa on kaikkialla niin valitettavasti siinä loppunpalamisessa kärsii lapsi. hän on sijaiskärsijänä. Loppuun voi palaa se äiti, isä, ex, nyxä ihan kuka vaan jonka elämässä tulee liikaa paskaa liian nopeasti tai hiljaa hivuttamalla. jos edes maassamme olisi kunnon mahdollisuudet saada apua niin se voisi monta lasta auttaa, mutta ei ole.
Suomessa on tarjolla erittäin paljon apua erilaisissa kriisitilanteissa. Millaisia tilanteita tarkoitat sanomalla, että maassamme ei ole kunnollisia mahdollisuuksia saada apua?
suhteet kaipaa apua, kun harvemmin ovat olleet tekemisissä lasten kanssa. Sieltä se on aloitettava se ongelmien ratkaisu.
Nykypäivänä Suomessa on hyvin monenlaista apua tarjolla jos vain vanhempi sitä pyytää. Ei kaikesta tarvitse selviytyä yksin vaan rohkeasti pyytämään apua kun huomaa ettei omat voimat tai taito riitä. Ainakin itse olen aina saanut apua kasvatus- ja perheneuvolasta, oman kunnan sos.toimesta ym. On vain oltava rohkea ja myönnettävä se, että nyt tarvitsen apua. En jaksa uskoa että apua tarvitseva ihminen jätetään yksin selviytymään jos hän apua pyytää. Mutta ei sitä apua tule kukaan kotiovelle tarjoamaan.
mistä olet saanut tyhmään päähäsi että uusperheen naisilla ei ole lapsia ???
olemassa moniin ongelmiin. Jostakin syystä vain ero- ja uusperheiden lasten ongelmat ovat jääneet/on jätetty melko pienelle huomiolle. Minusta nyt olsii korkea aika puuttua niihin sekä tutkimuksen että toimenpiteiden keinoin.
Olen itse yrittänyt saada apua perheneuvolasta, mutta aikoja ei heru koska niitä ei ole tarpeeksi. Täytyy olla aivan kauhea tilanne jotta sinne pääsee. Koska vielä ole järjissäni emme sinne päässeet. Odotetaan, että tapahtuu jotain muutakin kuin lasten kärsimys jotta apua saa näemmä
ihmiset harkitsevat ennen perheen, sekä ensimmäisen että myöhempien, perustamista, onko heillä riittävästi resursseja siitä huolehtimiseen. Jaksaminen loppuu juuri sen takia, että on haukannut liian suuren palan.
Lähtökohtana on oltava, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan ja elättävät ne. Mielestäni kaivataankin tutkimusta siitä, pystyvätkö ihmiset huolehtimaan riittävästi lapsistaan, jos perheitä perustetaan useita, ja mitä asialle voisi tehdä.
Tämän palstan viestit ovat synkkää luettavaa.
kun ovat useimmiten lapsettomia, eivät osaa ja pysty tajuamaan lasten maailmaa samoin kuin lasten omat vanhemmat. Sitten uusikko joutuu siihen törmäyskurssiin, ettei ymmärrä mitä lapsi vaatii, kun ei koskaan ole ollut niitä huollettavia.
Kun äkkiseltään näkee sitten lapsen, niin tottakai sitä on mustasukkainen sille lapselle, ja miehen exälle kun itsellä ei ole mitään minkä vuoksi tehdä mitään.
Uusikoiden pitää todella miettiä itseään mihin he pystyvät. Lapset ovat kuitenkin miehen tärkeimmät. Uusikot otetaankin poikamiesboksiin kulujen puolittajaksi, kodin siivoojaksi ja seuralaiseksi.
Joitakin asioita voi ennakoida, mutta toisia ei. En käsittänyt, että tarkoititko, että ENNEN harkittiin ja nyt ei vai, että ennen päätöstä tulisi harkita yleensäkin? Ihmisten on suht helppo miettiä asioita taloudellisten seikkojen valossa etukäteen ja omia henkisiäkin resursseja voi miettiä, mutta ilman, että on kokemusta on lähes mahdoton tietää etukäteen joitakin asioita. Myöskään elämässä tapahtuvia itsestä riippumattomia asioita ei voi hallita. Toisten ihmisten tekoja ja tekemättä jättämisiä ei voi myöskään hallita. Tutkimus jossa tutkittaisiin pystyvätkö ihmiset huolehtimaan lapsista jos perustavat useamman perheen kuullostaan vaikealta tutkittavalta. samoin voi tutkia, että pystyvätkö ihmiset huolehtimaan lapsistaan jos perustavat yhden perheen. Vastaus lienee samantapainen. Ihmisten elämään vaikuttaa monet seikat ja ihmisiä on erilaisia. Huolehtimisellekin pitäisi laittaa jokin kriteeri, missä menee raja jossa ei huolehdita...asiaa on vaikea tutkita koska toisilla ei ole yhtään itsekritiikkiä ja toisilla taas sitä on senkin edestä, jos siis kysellään ihmisiltä itseltään. Toiset osaavat ohittaa omat väärin teot ja toiset ottavat vastuuta liikaa toistenkin tekemisistä. Perheissä ei voi olla kokoaikaa tarkkailemassa jotain tukijaa miten asia sitten oli. Ihmiset kehittyvät myös ja toiset taas taantuvat. jotkut oppivat ensimmäisen perheen mokista toiset jatkaa samaa rataa. Jotkut tajuavat vasta kun toinenkin perhe on hajonnut.
Mielestäni lähtökohta olisi parempi jos ihmisiä tuettaisiin erielämäntilanteissa jolloin he saisivat voimaa arkeen ja huolehtisivat paremmin itsestään ja lapsistaan. Sellaista yleispätevää tutkimusta, jossa mitattaisiin pystyvätkö ihmiset huolehtimaan riittävästi lapsistaan, jos perheitä perustetaan useita, on mahdoton tehdä. Kyselyitä voi tehdä, mutta tieteellistä tukimusta ei kylläkään.
Jonkinlaisen kirjallisuuden leviäminen aiheesta olisi hyvä, näin uusioperhe kuvioon menijöille olisi jotain aavistusta siitä mitä ongelmia saattaa tulla. kaikilla ei varmasti näitä ongelmia ole, heillä ei ole siksi tarvetta olla välttämättä äänessä. Nämä keskustelupalstat toimivat varaventtiileinä erilaisissa ongelmatilanteissa ja ihmisellä jolla niitä ei ole ei ole niin suurta tarvetta etsiytyä palstoille.
helvettiin sä perustat väitteesi että uusperheelliset on lapsettomia.
Todista väitteesi äläkä jaksa kirjoittaa faktana omia olettamuksiasi.
viestissäni preesensmuotoa.
Mitä tahansa aihetta voi tutkia tieteellisesti. Se, että aihe on mahdollisesti vaikea, ei ole syy se lakaisemiseksi maton alle.
että tästä samasta aiheesta on tehty eduskuntakysely: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=utpkk&${BASE}=faktautpkk&${THWIDS}=0.24/1266997224_474146&${TRIPPIFE}=PDF.pdf.
Toivottavasti asiat etenevät, ja tutkimus pääsee alkuun.
Haluaisin tietää miten tutkimus voitaisiin toteuttaa?
Kaikkia lapsia jotka tarvitsisivat apua ei kiikuteta terapiaan ja ei kaikkia jotka olisi hyvä huostaanottaa, ei oteta huostaan koska tieto ei kulje ja yhteiskunta säästää. Jostakin perheneuvola käynnistäkään ei voi mitata kellä menee huonoimmin, koska usein ihminen joka hakee apua on vastuuntuntoisempi kuin ihminen joka ei näe itsessään mitään vikaa eikä edes tajua hakea apua. Olisi outoa leimata ne jotka hakevat lapselle apua huonommiksi vanhemmiksi kuin ne jotka eivät hae. Lapsen käytös kertoo paljon, mutta siihenkin vaikuttaa tempperamentti. Ehkä lapsen kanssa jutustelu voisi paljastaa pahoinvoinnin syyn lapsella, mutta lapsen tiedot eivät riitä välttämättä siihen "kenen syy tilanne on" tai mistä se johtuu. Lapsen pahoinvoinnin näkee joskus ja lasten tulisi saada apua. lapsille tulisi olla myös paikkoja mistä hakea helposti apua itse kun ovat siihen riittävän suuria.
Tutkimusta voisi tehdä niin, että kaikki lapset jotka voivat huonosti saisivat apua ja sitten kyselyn tuloksista selviäisi olisiko syy mikä? ongelmaksi muodostuu se, että saako lapsilta moista kysyä ilman vanhempien lupaa? Ja kuka alkaa ajaa asiaa jossa kaikki lapset saisivat apua..ja kuka määrittelisi kuka tarvitsee apua, aina se ei näy päällepäinkään (ujo lapsi).
toteuttaa tutkimus on monia: määrällinen, laadullinen, teoria- ja aineistolähtöinen jne. Nämä tutkimukset, joihin täällä on viitattu ja joissa esitetään esim. huostaanottojen lukumääriä, ovat niiltä osin kvantitaviitisia tutkimuksia. Sillä tavoin kerätyn kovan faktan lisäksi voisi aineistoa kerätä vaikkapa haastattelututkimuksilla, ja kysymyksiä voi asetella ei tavoin, etsiä erilaisia muuttujia yms. Ihan normaalia tutkimuksen tekoa.
Leimaamisesta ei tieteellisessä tutkimuksessa voi olla kysymys. Syyllisiäkään ei tutkimuksessa etsitä. Siitä paljastuu mitä paljastuu, ja ihannetapauksessa sen perusteella voidaan ryhtyä toimenpiteisiin.
Tutkijat noudattavat eettistä säännöstöä.
Mainittakoon, että tämä keskustelu itsessään on pieni mutta erittäin mielenkiintoinen tutkimusaineisto. Tässä on noussut esiin jo monia mielenkiintoisia asioita, joista ehkä selvin ja samalla yllättävin on se, kuinka kielteisesti kirjoittajat suhtautuvat tieteelliseen tutkimukseen. Jopa sen ehdottaja saa osakseen henkilökohtaisia loukkauksia. Monenlaiset pelot ja ennakkoluulot ovat nousseet pintaan, esimerkiksi sinun viestissäsi.
Mutta jääköön tarkempi analysointi tuonnemmaksi. Olen kuitenkin entistäkin vakuuttuneempi siitä, että tätä asiaa olisi syytä tutkia.
provo, nyt aletaan tutkimaan jo miesten lasten älykkyyttä ja mielenterveyttä... hih.. kyllä nämä katkerat uusiot jaksaa.... sanoisin että ovat lissuu pahempia...
taas tuli todistettua ettet raukka osaa edes lukea, tai ainakaan tulkita lukemaasi.
kuin haluat lukea, et niin kuin on kirjoitettu.
Kirjoitettiin eroperheiden ja uusperheiden lapsista, ei miesten lapsista.
Käsittääkseni kummassakin kohderyhmässä voi olla sekä miehiä että naisia.
Sua pahempia ei löydy....Hah Heh Hih.....
näillä miehen uusikoilla että miesten lapset ovat häiriintyneitä, mutta ei uusion omat koskaan, eikähän itse. Se kuvastaa juuri sitä, että omia ongelmai yritetään peittää syyttelemällä muita omista ongelmista.
E kai kukaan ole niin hölmö, että vetää johtopäätöksiä tämän palstan perusteella.
Jokainen tietää oman tilanteensa ja osaa varmasti hakea apua jos sitä tarvitsee.
Itse jouduin hakemaan apua niin itselleni kuin lapselleni ydinperhe-elämämme aikaan.
Syitä en rupea sen enempää ruotimaan.
Eron otettuani tein lupauksen, etten suostu moiseen parisuhteeseen enää koskaan enkä anna
lapseni kärsiä parisuhteeni vuoksi, mieluummin olen sitten yksin.
Nykyisessä liitossani olen ollut viisi vuotta, viisi elämäni parasta vuotta.
Meidän perheessä voidaan hyvin, niin minä, mieheni kuin meidän lapsetkin.
Meidän tapauksessamme onni ja rakkaus asuu uusperheessä.
kaikki eivät osaa hakea apua, vaikka he tai heidän lapsensa sitä tarvitsisivatkin. Tehokkaimman mahdollisen avun tarjoaminen ja antaminen vaatii perustakseen tutkimusta.
koskaan sillon kun miehen tenavat on meillä. Heidän ollessa kotonansa, meillä on rauha maassa ja aivan ihanaa olla oman perheen kanssa. Mutta auta armias kun ne lapset tulee, teksisi mieli kadota kiinaan...
Ei hyvinvointi perustu tutkimuksiin vaan elämään !
tän on kirjoittanut nainen jolla ei edes ole uusperhettä.
Ja sitten toiset vetää johtopäätöksiä näiden aivottomien ääliöiden
kirjoituksista.
mutta jos elämänlaatua halutaan parantaa yhteiskunnan toimin, tarvitaan tutkimusta. Monikin täällä toivoo ja vaatii tukea ja apua yhteiskunnalta, mutta tehokkaan avun antaminen perustuu tieteelliselle tutkimukselle. Jokainen voi omalta kohdaltaan tutkia omaa elämänlaatuaan.
Jokainen huolehtikoon että oma pesä on puhdas, ja antakoon muiden huolehtia omista asioiastaan.
yhteiskunta ei toimi sillä tavoin, vaan täällä pyritään kantamaan yhteistä vastuuta avun tarpeessa olevista. Minusta se on hyvä ja tarpeellinen asia.
Miten saada ihminen hakemaan apua jos ei tämä tajua tarvitsevansa sitä? Siinä pulma. Useimmiten juuri niissä perheissä ( mikä muoto vain) jossa oikeasti lapset tarvitsisivat eniten apua aikuiset/ aikuinen on sokein sille, että lapsen/ lasten pahoinvointi johtuu aikuisen teoista. Omat teot selitetään ja omat vääryydet ohitetaan. Asia on erittäin vaikea.
Voit ehdottaa tutkimusta jonnekkin, mutta edelleen minusta lapsen etua ajatellen realistisen tuloksen saaminen on vaikeaa edellämainituista syistä. Jos joku nyt tekee tutkimuksen jossa vaikka todetaan sitten, että ahaa myös eroperheissä ja uusioperheissä on havaittu lasten pahoinvointia joten lisätäänpä yhteiskunnan resursseja jotta apua on enemmän tarjolla. Tällöin se on hyvä juttu. Mutta jos ihan kaikkien lapsen etua ajattelee se ei toteudu sittenkään koska apua hakevat vain ne fiksuimmat. Huostaanottokin tehdään vain kun tilanne on paha ja joku sen eteenpäin kertoo.
tästä näin...!
Ja tämä tieto on sitten faktaa eikä oletusta.
Huostaanotetuista lapsista yhden vanhemman perheissä vuonna 2006 asui 55 prosenttia.
Siis huostaanotuista lapsista YLI PUOLET asui yhden vanhemman kanssa.
Mitäs jos siis suuntaisit huolesti tuonne yksinhuoltajapalstalle !
tilastot eivät missään muodossa pidä koskaan paikkaansa. Asioita myös suurennellaan kuin lumipalloa, kun on hyvä kohde johon varmasti sattuu. Yh perheet, työttömät ym ovat se kohde, joita on helppo satuttaa ja heidän mielensä pahoittaa.
No nää on tilastoja, faktoja !
Kyllähän huostaanotetuista lapsista pidetään listaa.
Tää on faktaa, eikä fiktiota saati ilkeämielisyyttä.
vanhemman perheet ovat usein eroperheitä, ja usein lapsen toinen vanhempi elää parhaillaan uusperheessä. Näin ollen tämä palsta on aivan sopiva foorumi viesteilleni.
Sinä et sitten tajua ottaa faktaa vastaan. Vai onko niin että tulos onkin vain epämieluisa ja siksi
kiellät totuuden.
T'ässä sitä huutamaasi tutkimustulosta:
"Suurin osa vuonna 2006 huostaanotetuista lapsista eli YHDEN vanhemman perheessä ennen huostaanottoa (54%). ydinperheissä eli 27% lapsista ja uusperheissä (eli perheissä , joihin oli tullut lapsen vanhemman kumppaniksi uusi sosiaalinen vanhempi) asui 19% lapsista.
Ja tässä linkki koko tutkimukseen:
http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/tyopaperit/T21-2008-VERKKO.pdf
Eli voitaisiinko jo lopettaa tämä jauhanta tästä asiasta.
Uskoisin että sitä pahaa oloa on uusperheissä huomattavasti vähemmän kuin muissa perhemuodoissa, jo ihan näiden peräänhuutamisiesi tutkimustenkin perusteella.
lukuja voisi vertailla, tarvitaan myös tiedot näiden eri tyyppisten perheiden prosentuaalisesta määrästä.
Joka tapauksessa yhden vanhemman perheissa elävät lapset näyttävät olevan selvästi yliedustettuina huostaanotoissa. Näiden lasten perheessä on siis yksi vanhempi, mutta lapsilla on tietysti useimmiten elossa kaksi vanhempaa. Nyt olisikin syytä tutkia, osallistuuko etävanhempi riittävästi ja sopivasti lapsestaan huolehtimiseen sekä myös siitä, miten avioero - sehän on useimmiten yhden vanhemman perheiden taustalla - vaikuttaa lapsiin.
Nämä tilastot kertovat ainakin se, että eroperheen lapsen osa on vaikea. Lisätutkimusta tarvitaan.
...ihan niin kun tuuleen huutais.....
melkoinen tietäjä olet... heh.. Jos omassa perheessäsi on asiat noin niin olen pahoillani, mutta älä silti puhu yleisellä tasolla!
Voit hakea apua perheellesi sitä on tarjolla.
Mistä prosentuaalisesta osuudesta ?
Ko. tutkimuksesastahan selviää nimenomaan prosentuaalisesti näiden perhetyyppien osuus huostaanotoissa.
Kuten jo sinua kehoitettiin jos kannat asian suhteen noin suurta murhetta, kannattaa siirtää aihe tuonne yksinhuoltajapalstalle.
En oikein jaksa ymmärtää mihin pyrit tuolla sitkellä TUTKIMUKSIA TARVITAAN kirjoittelulla.
Tutkimuksia on vaikka kuinka, niin Suomeessa kuin maailmalla. Jos aihe kiinnostaa en kun etsit tiedon käsiisi, sen sijaan että kirjoittelet täällä omaa käsitystäsi faktana.
toisen kirjoittajan esittämiin tilastoihin, en omaan perheeseeni.
tyyppisten perheiden prosentuaalisesta osuudesta Suomessa.
Yksinhuoltajaperheissä ja uusperheissä kasvaa suuri määrä samoja lapsia.
En kirjoita omaa käsitystäni faktana, vaan olen tuonut esille toivomuksen, että asiaa tutkittaisiin, niin että "faktoja" saataisiin selville.
kuten sulle on kirjoitettu jo usemman kerran, tutkimuksia ja tilastoja löytyy kyllä ETSI NE ja lopeta
samasta asiasta jauhaminen.
Ärsyttää tällaiset ihmiset jotka vaatii eikä sen verran viitsi et tutkis ensin onko niitä helvetin tutkimuksia.
Googleta !
kuin asiat olisi näin? Pystytkö seisomaan toisen kirjoittajan sanojen takana? Tilastot ovat tilastoja, ei ne ole koskaan 100 % oikeassa. Tilastot ovat suuntaa antavia monessa asiassa, ei täyttä faktaa.
Pitää kirjoittaa oma näkemys, eikä luottaa ja kopioida tilastoja ja toisten kirjoituksia. Eikä yleistää että kaikissa perheissä!!!!
kiinnitin huomioni tämän palstan kirjoituksiin ja niissä esiin tulevaan ero- ja uusperheiden lasten pahoinvointiin. Vasta myöhemmin toinen kirjoittaja esitti nämä mainitut tilastot.
Pystyn edelleen seisomaan sen mielipiteeni takana, että tutkimusta tästä asiasta tarvitaan lisää samoin kuin tutkimustuloksiin perustuvia toimenpiteitä. Tämä keskustelu on vain vahvistanut tätä käsitystäni.
joka on syntynyt muun muassa tämän keskustelupalstan kirjoituksia lukemalla, on se, että ero- ja uusperheissä näyttää olevan paljon lasten pahoinvointia. Näkemykseni on myös se, että tätä asiaa olsii tutkittava tieteellisesti ja että tutkimusten perusteella olsii ryhdyttävä toimenpiteisiin.
En ole yleistänyt mitään kaikkia perheitä koskevaksi.
pyrkinyt vastailemaan parhaani mukaan minulle osoitettuihin viesteihin. Ehkä se on sinun mielestäsi "jauhamista". Minusta se on osa keskustelukulttuuria.
Googlekaan ei kerro, että ero- ja uusperheiden lasten pahoinvoinnista olisi tehty riittävästi tutkimusta.
olettamuksia, ei ne kerro totuutta. Kaikissa perheissä olosuhteet ovat erilaiset. Jos kymmenessä perheessä voidaan huonosti, se ei tarkoita että syy siihen on sama. Mutta se tilastoidaan niin että kun kymmenessä perheessä voidaan huonosti niin syy löytyy samasta asiasta.
Järki käteen pikku filosofisti!
tilastot sentään pelkkiä olettamuksia ole. Mutta kuten sanottu, lisää tutkimusta tarvittaisiin. Se oikaisi tilastovääristymiäkin.
Järki päähän sinulle.
Kyllä ihminen on tyhmä jos vetää johtopäätöksiä siitä mitä kirjoitetaan
jossain nettipalstalla ilman kasvoja ja vastuuta sanomisista.
Ja pahoinvoinnista tälläkin palstalla huutaa ainoastaan nuo yksinhuoltajat joilta mies on lähtenyt kun muut naiset vei.
mainitsemastasi syystä tutkimusta tarvitaankin.
sinulle kun kirjoittaa on kuin puhuisi jauhosäkille, Tämä siitäkin huolimatta vaikka esittää sinulle pyytämäsi faktaa.
En koe tarpeelliseksi enää jatkaa aiheesta, koska olet kykenemätön myöntämään että olet hakoteillä.
Minä onneksi tiedän, että omassa uusperheessäni (jota sinulla ei edes liene) ovat kaikki onnellisia.
mene meuhkaamaan sinne yksinhuoltajien palstalle. Taidat sinne muutenkin kuulua !
etunenässä!
onko oma perhe onnellinen vai ei! Et sinä eikä kukaan muu sitä voi sanoa. Kateelliset vaan arvostelee.
Olet näköhään hyvin kiinnostunut tutkimuksista joten sinun on nyt ruvettava tekemään tutkimus ero- ja uusperheiden lasten pahoinvoinnista. Sen jälkeen mietit toimenpiteet joilla pahoinvoinnista päästään.
Tässä maassa on tehty tutkimuksia vaikka kuinka paljon mutta kun ne tutkimukset ei yksin auta. On olemassa pakkokeinoja, kuten mainitsemasi huostaanotto, jos tilanne perheessä on paha. Ihan nämä samat keinot ovat käytettävissä ero- ja uusperheissäkin. Jos vanhemmilla itsellään ei ole kykyä myöntää että on ongelmia niin kyllä päiväkodin ja koulun henkilöstöllä on velvollisuus puuttua lasten pahoinvointiin. Kuten myös sukulaisilla, ystävillä eli kaikillä jotka ovat lpasen lähellä. Ei kaikki aikuiset voi olla sokeita lapsen hädälle. Jos näin on, niin silloin kaikki aikuisetkin tarvitsevat hoitoa.
Tilasto huostaanotetuista lapsista on faktaa.
Mä en edelleenkään ymmärrä miksi pitäisi saada lisää tutkimuksia.
Työskentelen itse akateemisessa ympäristössä ja voin sanoa että suuri osa tutkimuksista
on vain tutkimusta josta kukaan ei hyödy mitenkään.
Tutkitaan jotta saadaan apurahoja ja joku saattaa vetäistä lisurin tai jopa väikkärin, ja siinä se.
Tutkimukset hautautuu arkistoihin.
En näe mitään tarvetta tälläiselle TUTKIMUKSELLE.
Tutkimus sinänsä ei auta mahdolliseen pahaan oloon.
kuule mulla on ihan mies, ja onnellinen uusperhe.
Mites sulla ????
sinä et näe sellaiselle tutkimukselle tai yleensäkään tutkimukselle mitään tarvetta, ei ole riittävä syy tutkimuksen lopettamiseen. Ajatus, että "kukaan ei hyödy mitenkään" on varsin omintakeinen, varsinkin "akateemisessa ympäristössä" työskentelevältä.
Tutkimus lisää tietoa eikä sellaisenaan auta pahaan oloon. Sen sijaan tutkimuksen pohjalta voidaan kehittää tapoja vähentää pahaa oloa.
jatkan vastailemista niihin runsaslukuisiin viesteihin, joita tällä palstalla saan.
paitsi että siihen tutkimuksen tekoon tarvitaan vähän enemmän paukkuja kuin se, että tullaan uusperhepalstalle kirjoittamaan miten uusperheiden lapset voivat huonosti.
Tämän ihmisen tarve on vain provosoida, ja näemmä hän on siinä hyvin onnistunut.
Itse jätän aiheen, sillä en koe tarpeelliseksi vääntää moisesta aiheesta, varsinkaan ihmisen kanssa jolla ei
ole väittämiinsä riittäviä perusteluita.
omaperäisestä luonnehdinnasta, ja onneksi olkoon perheonnesi johdosta. Minulla ei tosiaankaan ole sinun omaa uusperhettäsi.
Et tullut kertoneeksi, millä tavoin olen hakoteillä.
tutkimusta toiselta alalta.
Muun muassa tämän palstan kirjoituksista ilmenevä ero- ja uusperheiden lasten pahoinvointi huolestuttaa minua vain yksityishenkilönä. Tiedän kuitenkin, että siitäkin aiheesta voi tehdä tutkimusta, jonka tuloksia voi hyödyntää lasten parhaaksi.
sä raukka et vaan osaa vastata. Sä vaan toistat sitä samaa virttä kuin vanha gramofoni.
Mullekin tää nyt riitti. Aivan turhaan sanoa kun vastaanottaja ei ole kykeneväinen keskusteluun, vaan toistaa vain omaa ajatustaan.
ne tietää parhaitten jotka ei tiedä mitään.
Tämänkin aloittajan kirjoitus kumpuaa katkeruudesta ja kateudesta.
Tässäpä se nähtiin.
puhu paskaa !
tosiaankaan. Toivottavasti et sinäkään.
mutta missä nähtiin ja mitä?
sama asia on sanottava moneen kertaan, ennen kuin se menee perille.
Sinun ja minun keskustelumme loppuu alkuunsa, kun äskeinen oli vasta ensimmäinen viesti sinulta ja nyt jo kerrot lopettavasi.
nyt tajuta ettei sun totuus ole ainoa oikea totuus.
Luuletko sä todella että kun sä kerta toisensa jälkeen hoet yhtä ja samaa niin sä saat siten muut uskomaan et sun kanta on oikea.
Sä olet pelkkä provolija jolla on tyhjä elämä, et muuta `!
mikä totuus ja mikä kanta?
Käsittääkseni en ole tarjonnut täällä sen paremmin totuutta kuin kantaakaan. Tutkimustahan tarvitaan juuri lisävalaistuksen saamiseksi asiaan ja siksi, että sen perusteella asiasta kiinnostuneet voisivat mahdollisesti luoda oman kantansa.
On minulla vähän muutakin, mutta se ei kuulu tämän keskustelun piiriin.
Tässä nyt hyvää fakataa sinulle tutkimuksia haluava. Milestäni on aika ymmärrettävää, että yh väsähtää helpommin ja jos väsähtää totaalisesti usein ei ole muuta vaihtoehtoa kuin huostaanotto.
Minusta raknetavampaa olisi tutkia sitä miten yh; ta voisi tukea paremmin jotta jaksaa ja lapsensa eivät kärsi. Kuten muidenkin perhetyyppien kohdalla.
mies ja lapset ihana ydinperhe!
ja tota ei usko kukaan !
Mitä helvettiä onnellinen ydinperheellinen täällä tekisi
jos ei sit oo tulossa ero...
Tästä onkin varmaan tehty kansainvälisesti erilaisia tutkimuksia, kehoitan tarkistamaan asiaa.
Uusperheissä ja eroperheissäkin on ongelmia, ihan kuten ydinperheissäkin. Ja valitettavasti joskus ne ongelmat jatkuvat vielä sieltä ydinperheestä ero- ja uusperheeseen. Esimerkiksi lapsia hajoittaa riitaisa kotiympäristö. Lapsi näkee ja kuulee (lapsilla havaitsee niin paljon ympäristöstään asioita ja vaistoaa ilmapiiristä) vanhempiensa riitelyä, kylmää ilmapiiriä. Kun vanhemmat lopulta päättävät erota, niin siinä usein unohtuu se lapsen kannalta tärkein juttu, eli vihamielisen ilmapiirin tulisi samalla myös loppua. Eroa ei käsitellä, vaan sitä puretaan lapsiin ja muodostetaan lapsesta vanhempien välinen pelinappula. Lapsi laitetaan siihen raastavimpaan tilanteeseen eli hänet pistetään valitsemaan puolia epäsuorasti. Kaikessa paistaa läpi se ongelma: Että se parisuhde-elämä asetetaan lapsen edun edelle. Annetaan kaunojen hallita käyttäytymistä myös vanhempana.
Usein tuntuu, että erityisesti niillä potentiaalisilla ero- ja uusperheellisillä on vähän naiivi ja mustavalkoinen kuva näistä perhemuodoista. Ero itsessään ei tee lapsen elämästä ankeaa ja ongelmallista. Eikä uusperheyskään. Merkittäviä ongelmia syntyy silloin, kun vanhemmat eivät ota vastuuta eropäätöksestään perheellisenä ihmisenä eikä suhtauduta tarpeeksi vakavasti siihen, miten se selvittämätön eroprosessi voi vaikuttaa myös lapsiin. Unohdetaan vanhempien käytös vanhempana ja kuvitellaan, että jotenkin uus- tai ero- liite siinä perhe-sanan edessä olisi se ratkaisevin tekijä.
Esimerkiksi mieheni ja exänsä ovat saaneet itseni erittäin vakuuttuneeksi siitä, että ne on ne aikuiset, jotka synnyttää ongelmat ja juuri käytöksellään. Ja se voidaan estää! Mieheni ja ex erosivat. Tilanne oli hankala ja tähän liittyi se "toinen mies". Mutta asiat käsiteltiin silloin itsekseen ja ikinä mitkään parisuhteessa tapahtuneet asiat ja siitä juontavat tunteet eivät saaneet vaikuttaa siihen, miten he hoitivat osansa vanhempina - edes silloin kun lapsi ei ollut näkemässä. Toinen osapuoli nähdään lapsen toisena vanhempana, ei exänä ja asioista neuvotellaan, jos tarvitsee. Kummallakaan ei ole tarvetta haastaa riitaa turhista asioista. Tämän lisäksi miehellä ei ole mitään lapsensa isäpuolta kohtaan eikä lapsen äidillä minua kohtaan. Ja suurin syy tähän kaikkeen on juuri se, että ei ole katkeria tunteita, jotka ikinä jyräisivät sen perhearjen tai lapsen ylitse. Se lapsen toinen vanhempi on kuin kuka tahansa vastaantuleva ihminen, johon suhtaudutaan neutraalisti eikä vihaisella ennakkoasenteella tai agressiivisesti.
Erohan kääntää elämän aina enemmän tai vähemmän päälaelleen. Ja ne omat tunteensa on otettava vakavasti mutta aikuismaisesti. Tunteissa ei ole mitään väärää, mutta se mitä niiden pohjalta tekee onkin toinen juttu - varsinkin jos kantaa vastuusta lasten elämästä. Ja jos niiden erotunteiden antaa hallita käytöstä, niin kyllä ne heijastuu myös lapsiin - erittäin haitallisesti. Ja näissä ongelmatapauksissa ne tunteet ovat myrkyttäneet jo niin pahasti erovanhempien välejä, että kyseessä todellakin on ongelma. Ja jos sen vasta siinä vaiheessa havaitsee ongelmana, niin tiedä häntä mikä siihen voi auttaa. Terapia?
Helpommin pääsisi oikealle reitille ja pääsisi lapset nauttimaan onnellisesta lapsuudesta, jos näistä tekijöistä oltaisiin tietoisia alusta lähtien. Ja huomattaisiin myös se, että lopulta ei merkitse onko ydin-uus-eroperheessä, koska samalla tavalla vanhempien ja muiden aikuisten riitaisa käytös parisuhdetunteiden pohjalta myrkyttää lasta. Kukaan lapsi ei tykkää kuunella yöllä riitoja - riideltiin sitä ydin-, ero- tai uusperheessä. :(
Ja onneksi tuossa pärjää kyllä aikuinen ihminen ihan sillä järjen käytölläänkin.
ja yleistystä. Vika on vain lapsissa, ei aikuisissa. Melkoinen syytös.
Lasten psykiatri Jari Sinkkonen on sanonut: " Totta kai on yksinhuoltajavanhempia, sekä äitejä että isiä, joiden lapsilla on hyvä ja elävä kontakti ei-huoltajavanhempaan. Ei ole kyse niinkään siitä, onko perhe yksinhuoltaja-, ydin- vai uusperhe, vaan siitä, miten lapsi sen kokee.
Sinkkonen uskoo, että vanhempien avioero on lapselle aina mullistus. Jos eroa on edeltänyt riitaisuus, se voi tuntua myös helpotukselta."
epätoivoiselta ihmiseltä! Provo; kunhan huudattaa!
Laittelinpa hakusanat googleen ja löysin heti viisi eri tutkimusta lasten hyvinvoinnista eri perhetyypeissä. Siis ja noin nyt oli vain viisi ensimmäistä juttua. En tiedä paljonko noita tutkimuksia ollenkaan tulisikaan vastaan jos alkaisi oikein etsimään, saati jos etsisi englanninkielisiäkin.
Joten kyllä tutkimustuloksia on. On vaan toinen asia mitä hyötyä moisesta on.
ja äkkiseltään katsottuna eipä lapset voi yhtään sen huonommin kuin ydinperheiden lapset tai yksinhuoltajien lapset.
lapset ovat usein eroperheiden lapsia, ja heidän toinen vanhempansa elää usein uusperheessä.
Siis mitä se tähän kuuluu jos etä asuu uusperheessä ????
Sillähän tässä on merkitystä millaisessa perheessä lapsi asuu.
Toisaalta useat tutkimukset toetavat, ettei sillä loppujen lopuksi ole merkitystä asuuko
lapsi millaisessa perhetyypissä vaan sillä millä tavoin siinä perheessä asutaan, saako lapsi tukea, puhutaanko asioista, autetaanko jne.
Ymmärrän kyllä sikäli että huostaanotoissa esim. suurin osa lapsista on yh perheistä, sillä yksin sitä
jaksaa huonommin kuin kaksin. Toisaalta uusperheessähän aikuisia on kaksi jakamassa vastuuta.
kannalta sillä on paljonkin merkitystä.
olet pelkkä pelle.
totta?
totta.
totuuttasi ei voi syyttää ainakaan siitä, että se perustuisi tutkimukseen tai asiantuntemukseen.
Kovasti täällä tunnutaan pelättävän asioiden tutkimista. Minkähän vuoksi?
niin tätä....
....Kovasti täällä tunnutaan pelättävän asioiden tutkimista. Minkähän vuoksi?...
Voi pahna, etkö tajua että käyt sana sotaa yhden ja saman kirjoittajan kanssa, joten
älä nyt sorru yleistykseen.
itse se yksi ja sama kirjoittaja vai mistä tiedät sen, mitä kerrot?
asialla! Koko suku saa ihmiset näyttävästiliikkellee hahhaaa....
onpas huvittavaa lueskella näitä monien ihmisten mielipiteitä :) itseasiassa huvittavinta tässä lähinnä on se, että täällä ollaan niin kaikkitietäväisiä. Se on mukava nähdä kuinka muut ihmiset tietävät kaiken paremmin.
voin vastata omasta kokemuksestani, että Lapset ovat voineet paljon,paljon paremmin ja kehityskin jotenkin kääntynyt nousuun kun erosin lasten isästä ja löysin uuden. En myöskään ole ainut joka tämän "ilmiön" on huomannut, Nimittäin monet ystäväni huomasivat tämän myös. Päiväkodissakin tämä huomattiin. Lapset ovat avoimempia, rennonpia,leikkisämpiä ja iloisempia eron jälkeen.
Voin sanoa, että kyllä se uusi terveempi parisuhde on parempi kun riitaisa ja väkivaltainen suhde.
Yksinkertainen juttu. Kun äiti on onnellisempi, niin ovat muksutkin.
Tuli itsellekin mieleen, että miksi eron jälkeen nämä lasten "ongelmat" vasta alkavat, voisikohan ne osaltaan olla peräisin jo ydinperhe ajalta??
Lapsen elämä menee jo erosta sekaisin, jolloin nämä "ongelmat" myös tulevat paremmin esiin.
Ajan myötä asiat rauhoittuvat ja lapsikin useimmiten sopeutuu tilanteeseen.
Ovat vain liian isoja asioita pienen lapsen ymmärrykselle.
Mitä näihin uusperheisiin tulee niin välttämättä yhtään sen huonompia kuin ydinperheetkään, se vaan vaatii enemmän kopromisseja ja joustoa kaikilta siihen kuuluvilta.
Eikä näiden uusperheiden asiat niille entisille juuri kuulu, lapselle luonnollisesti kylläkin.
Antakaahan vanhemmat hyvät lapsen itse päättää pitävätkö näistä uusioista vai ei, vai pelkäättekö sitä, että isän uusi on oikeasti tärkeä lapsen elämässsä....
Täysin sama kokemus täällä.
Välillä juu ikävä kyllä tuntuu, että nämä uusperheettömät tietää asiat "parhaiten".
Onneksi jokainen uusperheellinen tietää totuuden.
kirjoittavat uusperheelliset omista asioistaan.
Etsi joku muu palsta, perhe-, koti-, avioliitto-, lapsipalsta. Tai käy lukemassa eri lehtien keskustelupalstoja,
niin huomaat että, ompa kyseessä millainen perhemuoto tahansa, niin osassa perheitä lapset voivat huonosti.
Suomessa tänän päivänä yksinkertaisesti voidaan huonosti.
pahoinvoinnin syiden tutkiminen on tarpeen, jotta asiaa voitaisiin ymmärtää.
Missään tapauksessa se ei ole turhaa, kuten nimimerkkisi vihjaa.
Uusperheellisten palstalla kiinnitän huomiota nimenomaan uus- ja eroperheiden lasten tilanteeseen.
ja viisastelu ei auta yhtään lasta eikä perhettä, joten se on ihan turhaa jurinaa.
Mene ruohonjuuritasolle tekemään pelastustyötä, siellä se osuu kohteeseen ja tekee tehtävänsä.
Anna rahaa keräyksiin, ryhdy sijaisperheeksi, ota kummilapsia, myy omaisuutesi ja lahjoita rahat tutkimustyöhön jne.
Kaikissa perhemuodoissa voidaan huonosti, ei vain Up ja Yh-perheissä.
Syy on useimmiten välinpitämättömissä aikuisissa, ei itsessään lapsessa, välillistä oirehdintaa.
Jollain keskustelupalstalla jeesustelu ei vaikuta mihinkään.
tiedät, mitä minä muilla foorumeilla, esimerkiksi mainitsemallasi "ruohonjuuritasolla", teen?
En ole jeesustellut, mutta aloitukseni tällä palstalla on herättänyt suurta mielenkiintoa ja kirvoittanut paljon viestejä. Ihmiset, muun muassa sinä, ovat siis heränneet ajattelemaan tätä asiaa, ja sehän on pelkästään hyvä asia.
enkä sitä kirjoittanutkaan että tietäisin, puhuin hypoteettisesti, mutta kun sinulle onkin näköjään tärkeintä halkoa vain hiuksia.
Minä olen nyt lomalla ja lomani jälkeen palaan oikeaan ruohonjuuritason työhöni lasten pariin,
se on tärkeintä, eikä sanakikkailu jollain keskustelupalstalla.
tietenkään tarkemmin, millaista työtä lasten parissa teet, mutta olipa se millaista tahansa, se perustuu erittäin todennäköisesti ja toivottavasti vankan tutkimuksen pohjalle.
Tutkimusta tarvitaan edelleenkin.
ne miehen uudet suhteet, jotka vaikeuttaa lasten ja isän tapaamista. Ei kukaan lapsi sellaista hyväksy, muttei voimitään kun ei uskalla ilmaista tunteitaan, koska silloin voi olla ettei lapsi enää isää näkisi.
vaan vastatko tälle.
Antaa Lissun tukehtua omaan pahaan oloonsa.
on ex-puoliso, joka haluaa tuhota ex-puolisonsa onnen katkerana ja kateellisena.
Siinä sodassa ei paina edes lapsen hyvinvointi, kunhan saadaan oma kosto suoritettua.
Kun äiti alkaa vihata lastensa isää ja mustamaalaa, haukkuu, mitätöi häntä lapsille, kiristää vielä kaupan päälle "että jos tykkäätte isästä enemmän kuin minusta, niin hylkään teidät heti", kyllä siinä menee pienen ihmisen psyyke ihan sekaisin.
Joten suurinta tuohoa tekee se lapsen lähin, ei iskän uusi onni.
tarvittaisiin lisää tutkittua tietoa. Tuskinpa sinunkaan esittämäsi näkemys perustuu muuhun kuin yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiin kokemuksiin. Jokainen kokemus on sinänsä arvokas lisä tutkimukseen, mutta yhden kokemuksen varaan ei voi laajempia toimenpiteitä perustaa.
kantilta, että vika on aina muissa, ei sussa. Se auttaa sua hyväksymään itsesi ja omat vireheet, kun et niitä tunnusta. Normaali ihminen kestää kritiikin ja korjaa omat virheet, mutta jos niitä ei tunnusta, ei niitä voi korjata, ja katkeruus jatkuu jatkuu jatkuu jatkuu....
vaikkakin meidän lasten isä ei ole välittänyt lapsistaan tuon taivaallista, siitä lähtien kun löytyi illan viihdyke, niin kuitenkin toivon ettö joskus hän muistaa että on kolme ihanaa lasta olemassa. Meillä uusi viihdyke vei lasten isän ihan kirjaimellisesti. Mies muuttui kamalaksi ihmiseksi kun viimeksi soitin noin 5 v sitten, ei muuta kun kirosi ja huusi mulle ja lapsille, mitä hän ei ole koskaan aiemmin tehnyt.
Mitä väliä minusta, mutta lapset kärsivät kun oma isä on totaalisesti jättänyt, ja vielä vain toisen akan tähden. Akka oli tärkeempi kuin omat lapset,.
näet?
Vika on toisessa (uudessa) ei sinussa (vanhassa).
Minä olen hyväksynyt itseni, tiedän omat vahvuuteni ja tiedän omat heikkouteni.
Tiedän myös mistä puhun, olen sivusta saanut katsoa tällaista äidin sotaa isää vastaan,
ja onhan täällä ihan ikioma esimerkkikin (Lissu) tästä lasten uhkailusta ja kiristämisestä.
Ja mitä sillä on aikaan saatu? Isä totaalisen erotetuksi lapsistaan.
Minä en ole kiristänyt ketään lapsilla, enkä lastentapaamisilla, enkä muullakaan.
Enkä ole katkera, vaan se lapsilla uhkaileva ex-puoliso on katkera, välit omaan exääni ja tämän avovaimoon ovat kunnossa. Hetki sitten tapasin kummankin, kun lapsia "vaihdoimme".
Joten hoida oma katkeruutesi ja oma mielesi kuntoon, ehkä sitten osaat katsoa asioita laajemmasta perspektiivistä.
uusiossa.
Lapsi on omat tapansa oppinut omassa perheessä, ei niitä uusiot ala kyseenalaistamaan ja määräileen uusia juttuja. Lapsi tarvii samat asiat isän luona kuin on ollut isän ja äidin luona. Ei niitä alaeta muuttelemaan mielin määrin.
Vanhemmat päättää, et sinä.
Jos sitä et hyväksy, et ole oikea ihminen olemaan lapsen isä kanssa.
Mikset sinä vaihda totuttuja tapojasi lapsen ja hänen isän tapoihin, ei lapen tarvi niitä muuttaa.
Huomaat ettei se ole helppoa ei varsinkaan lapsesta. Aikuinen omaksuu helpommin uudet ja paremmat tavat, kuin lapsi omaksuu uudet ja huonot tavat.
mummo mörökölli!
Onhan isän koti myös lapsen koti, ja se koti jossa isä asuu puolisonsa kanssa on uuden puolison koti.
Lapsi ei tarvitse kaikkia samoja asioita isän kodissa kuin mitä oli aikaisemmin, lapsi tarvitsee perusturvallisuutta (ruokaa, lämpöä, vaatteita, puhtauta, unta, harrastuksia) ja rakkautta ja rajoja.
Minä olen juuri oikea ihminen olemaan mieheni vaimo, oman lapseni äiti ja mieheni lapsille aikuinen vastuunkantaja.
Minun asemaani ei horjuta ex-vaimon vikinät mitenkään, antaa hänen uikuttaa, onneksi on oman paikkansa meidän dynamiikassa tajunnut aika hyvin ja osaa olla hiljaa.
Minä olen meidän perheesssä toinen vanhemmista ja päätän asioista yhdessä mieheni kanssa, meillä ei mieheni ex (tai minun ex, hän on kyllä fiksu ihminen) päätä yhtään mitään.
Exät eivät vaikuta meidän perheeseemme mitenkään, joskus mieheni ex kyllä yrittää näkemyksiään tuputtaa, mutta hänelle on asiasta sanottu suoraan kuinka meillä ollaan.--->> Esim. nuoret olivat tulossa meille perjantai illasta, laittoivat viestin isälleen että tulevat vasta puolilta öin, koska äiti oli antanut luvan olla myöhempään. Tämä ei meille käynyt, koska kaikilla lapsilla kotiin tuloaika on klo 22.00 viikonloppuna. Isä soitti lapsilleen että kymmeneksi kotiin, lapset tulivat ja äiti soitti seuraavana päivänä ja kiukutteli minulle, kun olin "kävellyt hänen ylitseen".
Kumma kyllä lapset ovat meillä kuitenkin paljon, ovat iloisia, toimeliaita ja touhukkaita nuoria. Nauttivat elämästään ja tulevat toimeen (siis minun ja mieheni lapset) keskenään.
Näköjään et tiedä lapsista mitään, sillä nimenomaan lapset ovat parhaita sopeutumaan ja omaksumaan uusia asioita, eivät vanhemmat ihmiset.
Olisi kiva kun joskus kirjoittaisit jotain missä olisi järkeäkin?
miehen lapset eivät kuulu muuhun perheeseen kuin omaan, siihenm issä asuvat vaikituisesti. Äiti on heille aina olemassa se tärkein, vakka isän luona käy vierailulla, silti he eivät kuulu siihen kommuuniin. Uusioiden on tieysti vaikee sulattaa sitä, että miehellä on tosi tosi tärkeitä ihmisiä olemssa, ja se tietysti rassaa ja pelottaa.
Mutta sanoisin, että turhaa on pelätä, että exä ottaa takasin miestänsä enää, kyllä se mies on jo nähty.
lapsen OMAA perhettä, sitä ei sinun mielipiteesi miksikään muuta.
Miehellä on tärkeitä ihmisiä, lapset, elämänkumppani, tutut, ystävät ja sukulaiset.
Sinulla nyt vain on omat henkilökohtaiset vihat, kaunat ja kateudet ex-miehesi uutta perhettä kohtaan.
Ja sinä et tunnu ikinä niistä yli pääsevän, et siis osaa kasvaa ihmisenä ja jatkaa elämässä eteenpäin.
Ja pakkomielteinen tarve nostaa itsesi (ex) kuulumaan ex-miehesi elämään jonain tärkeänä tekijänä. Minäkin olen ex-puoliso, mutta en kuvittele olevani ex-miehelleni mitään muuta kuin entinen ja hänen lapsensa äiti.
Heitä jo viimeinkin tuo naurettava ajatus mielestäsi, et ikinä ole muuta kuin se ex ja äiti teidän yhteisille lapsille. Jos niitä lapsia ei olisi, exäsi ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä.
Sinulle tuo nautintoa VAIN ja AINOASTAAN uuden onnen silmitön vihaaminen, mitätöiminen, mollaaminen ja inhoaminen. Oli asia mikä tahansa, sinä näet siihen syypäänä vain exäsi (ja sitä kautta kaikki muutkin uudet onnet) uuden kumppanin. Koskaan et tule sanomaan että jossakin muussa voisi olla myös syytä ja aihetta, ei se on vain uusissa kumppaneissa ja nimenomaan uussissa naiskumppaneissa.
Varmaan tämä lakkokin on uusien kummpaneiden vika??
Kukaan täysjärkinen ihminen ei onneksi noin ajattele, vain sinä ( ja seitsemän sivupersoonaasi täällä).
Onneksi meitä terveitä on loput, ja osaamme nähdä asiat oikeassa valossa.
Oletko ajatellut hakea apua tuohon vihaasi, sehän myrkyttää kaiken ympärilläsi ja on jo hallitsematonta?
Jotain terapiaa ja lääkitystä varmaan löytyy, rohkeasti vaan hakemaan apua.
mieltä että ISÄ on lapsen perhettä, ei vieraat isännaiset sun muut naisen lapset, he eivät ole LAPSEN PERHETTÄ!
Mun miehelläin ei oo uutta perhettä, on vain niitä naisia siellä sun täällä. Jos joku nainen rikkoo perheen, ei sellaisella miehellä tee mitään. Ei kelpaa meille.
kirjoitit näin
"miehen lapset eivät kuulu muuhun perheeseen kuin omaan, siihenm issä asuvat vakituisesti"
Mites ne nyt sitten kuuluvatkin isän perheeseen, vaikka isä asuu muualla?
Takkisi pyörii kuin väyrysellä.....
näin: "en kuvittele olevani ex-miehelleni mitään muuta kuin entinen ja hänen lapsensa äiti.
Heitä jo viimeinkin tuo naurettava ajatus mielestäsi, et ikinä ole muuta kuin se ex ja äiti teidän yhteisille lapsille. Jos niitä lapsia ei olisi, exäsi ei pitäisi sinuun mitään yhteyttä."
Mitäpä enempää kukaan nainen voi kenellekään miehelle olla kuin hänen lastensa äiti? Aikojen loppuun asti heidän kahden nimet ovat rinnakkain tulevien sukupolvien esivanhempien puussa, ja heidän yhtynyt verensä virtaa vielä syntymättömien ihmisten suonissa.
Eikä mies - erikä nainen - unohda milloinkaan niitä hetkiä, jolloin yhteiset lapset siitettiin, jolloin ne syntyivät, jolloin niitä hoidettiin yhdessä. Ne olivat hänen elämänsä parhaita hetkiä. Sitten maailma vieroitti, mutta muistot säilyvät ja kultautuvat.
kun jaksat tätä soopaa jauhaa. Lasten siittäminen on kyllä kaikkien mielestä kivaa puuhaa mutta jos yhteiselo ei miehesi kanssa onnistunut ja joutui onnen hakemaan muualta niin aika tavalla haavemaailmassa elät jos elättelet tuollaisia kuvitelmia mielessäsi. Täytyi olla miehesi aikamoinen sankari kun et osaa jo irrottautua ja jos on löytänyt uuden "onnen" niin heikko itsetuntosi kokee asetelman kilpailuksi vaikka ex-mies uusikkoineen viis veisaa "Lissun" kuvitelmista.
puheen ollen, sinun viestisi on pelkkiä kuvitelmia, oletuksia ja kauhuskenaarioitasi.
Mieheni loikoilee parhaillaan tuolla sohvalla kaukosäädin kourassaan eikä ole koskaan kuullutkaan Lissun kuvitelmista. Kerronko terveisiä?
Miksi te vastaatte tän hörhön kirjoituksiin.
Se ei ikinä poistu täältä, jos se saa yhdenkin reagoimaan ja vastaamaan näihin paskajuttuihin.
Antakaa hyvät ihmiset paskan tukehtua omaan pahaan oloonsa.
Ja sinä notkut S24 uusperhepalstalla puhumassa paskaa.....
Hyvin on homma hanskassa teidän parisuhteessa.
sinä nyt noin kimpaannuit, että piti ruveta puhumaan rumia?
Sinun ei tarvitse kantaa huolta minun parisuhteestani, ennen kuin tulen tänne tai muualle neuvoja kyselemään.
kysyin juuri mieheltäni muistaako hän koska siitti lapsensa.
Eipä tuo muistanuta.
Ei muista ex-puolisosta ja vanhasta liitosta kuin ikuisen tappelun, nalkutuksen, syytökset
ja pihtaamisen.
sitten varmaan niin usein asialla, ettei joka kertaa muista. Ja silti olisi halunnut vielä useammin, koska kerran syyttää entistä vaimoaan pihtaamisesta.
Mutta tekotavan muistaa varmasti.
Seksi välillämme on niin taivaallista etten uskokkaan että hän olisi sitä oppinut kirjoista.
Tosin tän tason seksiin tarvitaan kemiaa, ja sitä että molemmat tietävät mitä tekevät.
Onhan seksielämämme kuulemma parasta mitä hän on koskaan kokenut.
Ollut kaikki nämä kuusi vuotta.
Jos kuvittelet herättäväsi jotain negatiivisia tunteita noilla kirjoituksillasi lyöt kirveesi kiveen.
Jokainen aikuinen ihminen ymmärtää että jos parisuhdetta rakennetaan lähes nelikymppisenä
on toisella ollut elämää sitä ennen.
Pääasia on, että nykyinen elämä on parempaa kuin entinen.
Sikalle ei helmiä.
Tais totuus sattua.
Tukehdu siihen !
Mä sen sijaan lähden nyt kainaloon ja ehkä nirvanaan....
neuvojen jalkeleminenkin, sun kirjoituksesi on keksittyjä ja ukkos taitaa olla toisen sohvalla.
Kukaan ydinperheellinen ei oikeasti käy UUSPERHE-PALSTALLA. Joten sulla ei ole ukkoa, eikä perhettä, sulla on vilkas mielikuvitus ainoastaan.
kateushan se sieltä tekstisi takaa taitaa pilkahtaa.
Väitteesi siitä, ettei kukaan ydinperheellinen käy palstalla, ei pidä paikkaansa. Myöskään se väitteesi, ettei minulla ole ukkoa eikä perhettä, ei pidä paikkaansa.
Kirjoita asioista, jotka tiedät ja tunnet, ja jätä perättömät väitteet esittämättä.
Mitä neuvoja minä muuten olen täällä jaellut? Kerropa, ole hyvä.
Mee hoitoon !!!
noin tolkuttomia neuvoja minulle sentään jakele.
Hoitoon ei mennä ihan noin vain - tai riippuu ehkä henkilöstä. Minua ei ole ainakaan koskaan hoitoon ohjattu. Jos onnistuisinkin menemään hoitoon, veisin verorahoilla kustannetun hoitopaikan joltakin sitä kipeämmin tarvitsevalta, ja lisäksi yhteiskunta menettäisi hoitojakson ajaksi työpanokseni ja verokertymäni.
Uskon, että kaikille - sinullekin - on parasta, että minä sinnittelen edelleen työelämässä ja osaltani makselen verorahoillani myös perhepinnareitten lasten elatusta.
miten ihmeessä kukaan täysipäinen voisi olla kateellinen kaukosäädin kädessä sohvalla makaavasta ukosta?
muuta virka.
No se että tuollaisesta joku olisi kade on yhtä epätodennäköistä kuin se, että
onnellisessa ydinperheessä elävä kirjoittelee uusperhepalstalle.
näen, kuinka Nürkki-Küllikin mies siellä sohvalla yrittää tiirikoida käsirautojaan auki, kun jeesusteippi kaukosäädinkädessä kutittaa niin maan perusteellisesti.
Mitäs meni töissä ihastumaan kollegaansa, siihen mitättömään harmaavarpuseen, joka ei koskaan ole Küllikin veroinen.
osa suomalaisista miehistä makaa silloin tällöin - jotkut useinkin - sohvalla kaukosäädin kädessään. Jotkut tietysti roikkuvat vastaavasti netissä, jotkut istuvat baarissa tms.
En tiedä, onko kukaan täysipäinen heistä kateellinen, mutta monille he kuitenkin kelpaavat. Joillekuille näyttää kelpaavan mies kuin mies, joillekuille jopa varattu perheenisä. Tsuida Tuidan täysipäisyydestä minulla ei ole tietoa, mutta kirjoituksen sävy oli sellainen, että yleisinhimillisen kokemuksen perusteella veikkaisin sen pontimena olleen kateus. Voihan se tietysti olla silkka pahansisuisuuskin.
Vietiinkö sulta mies, kun noin hyvin asian tiedät...No ihmekkös tuo
Olet keksinyt uuden käyttötavan ja jopa kirjoitusasun vanhalle kunnon Nyrkki-Kyllikille!
Mukava huomata, että tekstini stimuloi lukijansa aivotoimintaa!
ainakaan tähän aamuun mennessä viety. Olethan sinä voinut käydä päivän mittaan hänet tietysti töistä kaappaamassa.
Tiedän kelpaamisasian muun muassa tämän palstan kirjoitusten perusteella. Enkä osaa lakata ihmettelemästä.
Vielä kun kävisi toisinkin päin!
Jos ukko on niin tyhmä että viitsii tuollaista akkaa katsella niin mä en siihen koskisi pitkällä tikullakaan.
Ja noh, toisaalta oma aviomies on niin priima että mitä mä tekisin jollain sohvaperunalla.
sitä sappea!
Kertoisit nyt, mikä sinua noin kovasti kismittää. Vaivaako ehkä puutostauti, kun olet noin kiukkuinen?
opetella kirjoittamaan kyllin innostavasti, niin eiköhän se siitä.
Jos luonnonlahjasi eivät riitä, niin voithan mennä vaikka jollekin kurssille.
jopa sinulta, Liss... Küllikki!
Käypä nyt pyytämässä Pertiltä anteeksi ja päästä vähän jaloittelemaan. Sehän on jo vanha mies ja maksanut kalliin hinnan niinkin pienestä erheestä. Tuskin sormella koski ja vaikka olisi hiplannut enemmänkin niin mitä sitten.
Sinun kaltaisesi lojaali ja sydämellinen ihminen pystyy kyllä antamaan anteeksi. Tämähän on vain elämää ja pojat aina poikia ja kaiken pehmeän perään.
Mua ei sapeta kuin tyhmyys.
Eikä vaivaa puutostauti, ei toki. Eilen illalla sain juuri
sellaista kyytiä että oksat pois.
kirjoittajalla on tainnut katketa kaikki yhteydet; mieheen, lapsiin, sukulaisiin, kylän miehiin, ja korvien välissäkin taitaapi yhteys olla poikki.
Taitaapi vielä "matkavatkaimenkin" patterit olla lopussa ja siksikin ahdistus nousee pintaan...
ihan lemmenoksakin siinä rytäkässä?
en tiedä varmuudella, hän taitaa tosiaan olla jo ansaitulla eläkkeellä.
Oma ukkoni ei tähän aikaan päivästä pysty ulkoilemaan kuten en minäkään - etkä ilmeisesti sinäkään - mutta nämä sormiharjoitukset sentään välistä onnistuvat.
Jos tarkoituksesi oli pyytää minulta anteeksi, niin annetaan. Yrität niin kovasti.
on niin kuin tuuleen huutais kun tän kans väännätte.
Antakaa nyt hyvät ihmiset jo paskan olla.
Sehän vaan nauttii kun reagoitte sen kirjoitukseen.
Sairasta, tiedän, mutta kun ei raukka muusta enää pysty nauttimaan.
miehistä, jos kuvittelee näiden panevan merkille lapsensa siittämishetken. Voihan sitä nainen aina toivoa miehen olevan tällainen, mutta totuus taitaa olla toinen. Mielellään mies panee, muttei kovin usein merkille.
Toisaalta tämä kyllä selittäisi, miksi tämä onneton ydinperheen äiti purkaa pahaa oloaan uusperhepalstalla. Ja ehkä isäkään ei enää mielellään pane, merkille.
kuten naisiakin, on moneksi. Jotkut kuulemma panevat humalapäissäänkin, jopa lapsia alulle.
Mutta kyllä jokaiselle vähänkin normaalille miehelle samoin kuin naiselle oman lapsen sikiäminen ja syntyminen ovat elämän ehdottomia tähtihetkiä. Ne ovat tapahtumia, joiden merkitys säilyy sitten kun muut unohtuvat, sukupolvienkin päähän. Toivottavasti sinunkin miehesi, jos sinulla on mies ollut, on tai sellaisen joskus saat, osaa arvostaa näitä elämänsä kruunaavia kokemuksia paremmin kuin sinä kuvittelet.
Sinun ei tarvitse kantaa huolta voinnistani. Voin oikein hyvin. En pura tällä palstalla mitään, vähiten pahaa oloani.
Mutta jos haluat tietää, miksi kirjoitan tänne, niin vastaus kuuluu: ihan vain huvikseni. Niinkuin luultavasti sinäkin.
Mutta nyt lähden toisenlaisten huvitusten pariin!
onglemat ovat sillä uudella naisella, joka tuo one ovat ongelmat miehen lasten syyksi. Minusta tuohon pitä puuttua vakavasti,ja jos mies ei kykene, se on lasten äidin tehtävä ja tarkastella miten lapsia kohdellaan isän luona.
Minusta eron jälkeen lapset kärsii eniten, ja en käsitä miksi miehen pitää löytää uusi nainen niin pian, ennekuin paranee erosta. Varmaan juuri sen tädhen että on joku joka huolehtii hänestä ja toimeentulosta, siivouksesta ym jakaa kulut.
Kyse on naisten ongelmista ei lasten, sillä kun lapsilla ei ole ollut ongelmia ydinperheessä, niin miksi niitä tulisi siten myöhemminkään, ellei joku niitä sysää heidän niskaan.
Meillä lapset eivät ole koskaan kärsineet isän möhläyksistä, koska mies jätti lapset samantien kun lähti, se oli meidän onni, ei ole tarvinnut riidellä miehen kanssa, joka ei pysty olemaan isä.
******************************************************************
Totuus tästäkin asiasta on se, että järkyttävän monet ihmiset ovat erotilanteessa kuin uutta teini-ikäänsä elävät 15-vuotiaat. Lasten etu tulee jossakin kaukana jäljessä kun isi ja äityli lähtevät etsimään uutta onnea ja varsinkin siinä vaiheessa, kun se uusi ikuinen onni on löytynyt, on järki jossakin kaukana metsän takana piilossa.
Kun joku eroaa, hän on ehdottomasti sitä mieltä että kaikki muutkin eroavat ja kaikilla ydinperheissä olevilla on valtavat määrät pulmia. Eron kokeneelle ei tule usein mieleenkään se, että merkit ongelmista ovat usein havaittavissa jo hyvissä ajoin, jopa ennen sitä varsinaista perheen perustamista. Useat iihmiset haluavat vain kaikki ongelmat autuaasti unohtaa ja varsuinkin monilla naisilla on suuret kuvitelmat siitä, että vaikkapa se uskoton tai patalaiska mies yhtäkkiä muuttuukin toiseksi, kun lapsia tulee. Ihminen voikin olla uskomattoman naivi.
Vielä naivimpia ovat kuitenkin monet siinä vaiheessa, kun lähdetään ns. "toiselle kierrokselle". Tosin se kierros voi olla jopa kolmaskin. Siinä vaiheess koko se entinen elämä edellisen puolison kanssa halutaan unohtaa ja kaikki on uuden parisuhteen myötä niin paljon paremmin kuin ennen oli. Mustakin muuttuu valkoiseksi ja jos joitakin pulmia nyt vaikkapa lapsilla onkin, ne johtuvat luonnollisesti tyystin entisestä onnettomasta parisuhteesta ja vielä todennäköisemmin entisestä puolisosta, jonka kanssa ei ikinä ollutkaan kivaa. Toista on sen nykyisen IHANAN ja TÄYDELLISEN kumppanin kanssa.
Kaikkein hupoaisimpia ovat ajatukset siitä, että se entinen perhe tuosta vain lonkalta katoaa, kun ero tulee. Ei niin voi käydä tai sitten se uusi ihana kumppanisi on töydellinen surkimus. Kun iihminen nyt jonkun kanssa vaikka lapsia saa, side säilyy aina ainakin jossakin muodossa. Niin kauan kuin lapset ovat alaikäisiä, yhteistyötä TÄYTYY tehdä.
Täällä tällaisten asioiden kirjoittaminen on kuitenkin lähes murhaan verrattava rikos. Kukaan sivullinen ei nimittäin uusperheen onnea saa arvioida eikä siihen kukaan kykenekään kuin uusperheelliset itse. Jos jotakin pulmia on, ne ovat tilapäisiä ja johtuvat siis edellisistä puolisoista ja heidän pahuudestaan. JOS sattuu käymään niin, että uusperheessä jokin murhe on ja niistä jopa tänne kirjoitetaan, on kyseessä vain tilapäinen asiaintila. Oikeasti pulmia nimittäin ei IKINÄ ole.
Varsinkaan uusperheen lapsilla mitään vaikeuksia ei VARMASTI MILLOINKAAN ole! Jos konflikteja vaikkapa koulussa on, ne johtuvat ydinperheiden onnettomista lapsista, joiden vanhemmat muuttuvat onnellisiksi vasta erottuaan vähintään kerran, mieluummin kaksi.
ei helmiä sioille.....