monella tavalla. Tänään menin muistoissa lapsuuteen. Kouluun oli 2,5 km ja siitä peltoaukeaa 1,5 km. Talvella hiihdettiin kouluun ja ladun paikka merkittiin risuin. Aukealla tuuli useimmiten, joten latu oli tukossa. Tämä nykyinen asuinpaikkani muistuttaa lapsuuskodin ympäristöä siinä, että eteläpuolella on peltoaukea, jolla olen yrittänyt pitää jonkinlaista latua. Eiliset jäljet olivat menneet tukkoon, mutta pieniä merkkejä oli, joten en kovin usein vajonnut väylän viereen puolta metriä. Lisäksi töyräällä tuli lapsuuden aikaiset keinot käyttöön, kun piti nousta paksussa lumessa ylöspäin- hitaasti, mutta varmasti. Selvisin ja nuorruin.
Nuortua voi
1943
32317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ladulle tänään. Pihassa oli riittävästi kolaamista. Tosin puoliso hoiti sen.
Nuo lapsuusmuistot ovat ihania, voimaannuttavia tosissaan. Minulla on se onni, että lapsuudenkotini on vielä meistä kolmen sisaruksen hallussa ja siellä muistot ovat läsnä joka hetki. Nekin sisarukset, jotka on ostettu pesästä ulos, vierailevat mielellään "kotona".
on meidän sisarusten omistuksessa, mutta käyn siellä melko harvoin, vaikka matkaa on noin 60 km. Minulla on niin monta paikkaa, minne on asiaa. Esimerkiksi toinen lapsista Turussa, toinen Helsingissä. Auringossa tuo vanha latu-ura näkyy selvemmin ja haaveilen kohti aurinkoa hiihtämisestä. Viikonlopuksi on luvattu suojaa, mahtaakohan muodostua kunnon korppu hangelle.
ole valmiita latuja, vain tuossa järven jäällä kalastajien kelkkaurat, niillä on hyvä luistella. Täälläkin tuiskuttaa ja luulisin että kelkkauratkin ovat osin piilossa, eikä sinne tosin uskalla tuikulla mennäkään, pian eksyy ulapalle, saaretkin häviää ..
Lumen tulo on kyllä nyt mahotonta, miun pitäsi tai meijjän saada katot lapioitua puhtaaksi, niillä alkaa olla jo puolimetriset kinokset..pitäsi saaha palkattua joku töihin sinne..
P.s. taisin poiketa aiheesta, tuosta lapsuuden muistoista, sorry..
palomiehet ovat tehneet lumenpudotusta katoilta ja meidän omakotiyhdistys vuokraa valjaita nille, jotka tekevät työn itse, joten meillä on homma toiminut. Miten sitten tällaisenä talvena, kun kaikki on näin ylimitoitettua, en tiedä.
melko lähellä hoidettuja latuja, mutta periaatteessa en pane suksia autoon ja lähde hiihtämään. Jopa Helsingissä pääsin melkein kotiovelta hiihtämään. Vielä 70-luvulla siellä oli kunnon latuverkosto. Viimeksi asuin lähellä Kaivopuistoa, missä oli latu. Nämä muut asuinpaikkani ovt olleet/ovat maaseudulla.
lumisia kattoja on vaikka kuinka paljon. Sortukoon vaan, sitten on hyvä syy purkaa vanha rakennus. Kunnon lumivallit ainakin muodostuvat räystäiden alle kun suojasää tulee.
valjaitten kanssa kai uskaltaisin itekin tuonne katoille; tässä mökissä on aika "jyrkkä" katto, tai mikä nyt on jyrkkä 1:2 vaan, mutta jos lumilape lähtee äkkiä irti äkkiä mummokin mukana :)) ja kuka miut sitten kaivaa sieltä lumikasan alta...:/
maan pinnalla, vaikka alusta olisikin pehmeä. Eikä yksin parane olla lainkaan noissa puuhissa.
Pian kuukausi sitten tyhjensin katoilta lumet. Oli jotain 70 cm josta puolet tosi kovaa ja taas on 20 cm tullut uutta.
Naapuri ei ikkunoista näe kuin palan taivasta lumivallin takaa. Minulla onneksi toisenmallinen talo.
Ei ole valjaita eikä paikkaa, minne kiinni saisi vaikka olisikin. Henkensä kaupalla ne työt tehdään, toinen vaihtoehto on se toinen. Naapurista meni jo kuukausi sitten 2 vuotta vanhasta teollisuushallista katto sisään.
Niin, ja niitä suksia ei sitten ole. Pienenä tyhmyyttäni katkaisin ja sitten sain olla ilman. Nyt kun olisi rahaa ostaa, niin ei kiinnosta enää. Ja kuntoilua tulee lumikolan kanssa liiaksi asti. Viimeksi eilen klo 20 - 22.30. Nyt pitääkin lähteä putsaamaan yön saalista - lumikolalla... Ja silti viisaammat yllyttää lenkkeilemään!
hupeni tämä kaunis aurinkoinen talvipäivä. Hohtavia hankia riittää. Yhtä asiaa ihmettelen, miksi lumilinkoa käytetään niin vähän? Lunta on niin paljon, että väylät kapenevat ja vallit kasvavat korkeutta. Kyllä itsestäni välitän sen verran, että valitsisin sen toisenlaisen vaihtoehdon. Pikkaisen on alkanut mietityttää tuo isoihin halleihin meneminen, kun siellä täällä rojahtelee kattoja. Näkyy minullakin olevan huomiseksi kolattavaa ja auto uinailee kymmensenttisen lumikerroksen suojassa.
Kävimme juuri kuopuksen kanssa mökillä. Olin suorastaan kateellinen sille nuoruuden voimalle kun poika juoksi ja potki umpihankeen polun pirttiin. Voi kun vielä saisi jostain tuon valtavan voiman ja energian.
Kun lähdimme pois surkuttelin kuinka kiva olisi tulla joku viikonloppu saunomaan, mutta se työn määrä kun pitää polut lapiolla tehdä, puut kantaa pirttiin lämpiämään etukäteen, mökki, sauna ja takkahuone lämmittää. Vedet hilata järvestä saunaan. Miten sitä vielä muutama vuosi sitten jaksoi. Poika lupasi tosin tehdä kaikki raskaat työt ja naapurin voisin pyytää auraamaan raktorilla autopaikan mökin pihaan jos vaikka innostuisi joku viikonloppu mökillä saunomaan. Ehkä ensikuun puolella kun päiväkin pitenee.
kun oli niin hyvat hankikantoset,etta ajelin poikasena hankia aamulla polkupyoralla pitkin metsia..ja potkukelkalla myos.
ja isot 'pojat' ajoi autolla pitkin peltoja[rattikatto-sitikka]..ja hyvin kesti.. taisi olla 50 luvun loppua
lumitöitä pihalla. Aurinko paistoi eikä pakkanen enää ollut niin pureva kuin aamulla - oli kivaa olla ulkona. Sisälle tultuani keitin makkarasoppaa ja paistoin lettuja jälkiruoaksi, samaa ruokaa mitä äiti laittoi meille kun lapsina vietimme iltapäivää koulun jälkeen hankia hiihdellen. Muistoissani palasin lapsuuden maisemiin, muistelin äitiä ja sisaruksiani. Haikeat muistot nostatti kyyneleen poskelle, heitä tuli ikävä. Keskiviikkoiltaisin lapsena saimme radiosta kuunnella dekkarikuunnelmasarjaa Baskervillen koira, huikean jännittävä ja odotettu juttu. Muistatko kuunnelleesi?
en ole mökillä käynyt, vaikka matkaa on vain 2 km. Eikös siellä kaikki hohka kylmää, vilustuu vielä? Tänä talvena olen kyllä lapioinut ja kolannut paljon lunta. Se on onneksi ollut kevyttä höytälunta. Tuon mökkeilyn jätän suosiolla kesäiseksi nautinnoksi. Mieheni nautti mökillä saunomisesta kylmäänkin vuodenaikaan. Minä olen mukavuudenhaluinen ja nautin sähkösaunasta täällä kotona.
parhaiten 1970- ja 1980-lukujen hienot hankikannot. Hiihtelin kymmeniä kilometriä kevätauringossa. Esikoista odottaessani hiihtelin kuukautta ennen syntymää, oli hienot hanget ja aurinko paistoi. Kerran esikoinen keksi lähteä hankikantoa pitkin päivähoitajansa luo. Odotin kuopusta, hanki ei kantanut minua. Ei auttanut muu kuin ottaa sukset jalkaan ja ottaa karkulainen kiinni.
en muista muita radio-ohjelmia kuin lastentunnin ja kirkonmenot. Äitini kuunteli aina kirkonmenot ja piti olla hiljaa. Hän kuoli 28 vuotta sitten enkä enää ikävöi, mieheni kuolemasta on viisi vuotta. Haikeat muistot tulevat silloin tällöin mieleen, mutta elämä kulkee eteenpäin. Täällä ei aurinko ole näyttäytynyt tänään, eilen kuitenkin.
oletko ihan varma,etta tuo oli keskiviikko ilta---- Keskiviikkoiltaisin lapsena saimme radiosta kuunnella dekkarikuunnelmasarjaa Baskervillen koira,----
mina muistan tuon tulleen aina torstaisin----voin olla pielessakin,,tai sitten ei...
jopa minullakin, kerrostaloasujalla. Viime lauantaina kaivoin autoni esille lumen kätköistä ja siirsin auton ympäriltä kuutiokaupalla lunta toiselle puolelle pihaa.
Nyt pitäisi lähteä katsastamaan auto joka on taas paksun lumikerroksen peitossa. On tämä lumen paljous niin harvinaista täällä, että aion mennä ottamaan valokuvia mm. lapsenlasten päiväkodin ja koulun sekä kotitalon tienovilta. Hieno aurinkoinen päivä, saan varmaan hyviä kuvia, joita sitten joskus saavat ihmetellä. Mistä sen tietää, näkevätkö tällaista lumimäärää täälläpäin moneen kymmeneen vuoteen.
Torstaina se lastentunti tuli.
Kerran sinne kirjoitti joku 31 1/2 vuotias tyttö. Markus-setä lupasi ottaa polvelle ja kertoa mukavia satuja...
Joskus tuli muistaakseni puolenpäivän maissa Kallekustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja aina 5 minuuttia päivässä. Vai oliko 10 minuuttia? Siinä se kyttääminen olikin... Sontatunkioltakin piti tulla kesken kaiken kuuntelemaan...
Milloinkas muuten sitä vanhaa tanssimusiikkia alettiin esittämään radiossa? Kuka tietää?
Minusta jo reilusti alle kouluikäisenä tuntui niin tutulta, että kuin olisin ennenkin kuullut ne kaikki. Enkä taatusti ollut kuullut, lestatialaisessa kodissa ei sellaisia kuunneltu. Eikä aina ollut radiotakaan.
kuunneltiin lastentunti, uutiset, kirkonmenot ja aamu- ja iltahartaus. Äitini ei hyväksynyt tanssimusiikkia.
Linja-autossa keskustelimme siitä, että voimia ja taitoa on talven kuluessa tullut lisää, kun yhä korkeammalle on pitänyt lumi viedä. Pitää kolaa sillai mukavasti vipsauttaa, jotta pääsee vallin päälle.
Kävipäs kivasti,ei yleensä tule lapsuusmuistoja kovin usein mieleen.Lauantaina saunassa ollesamme kysyin mieheltäni ,hänen lapsuus sauna reissuja.
Itse tunnen vieläkin kirpakan pakkasen kintuissani, pihanpoikki saunaan mennessä ja pois tullessa,haalean pukuhuoneen höyryn ,kiuasmakkaran tuoksun ,raikkaan kotimehun maun.
Niin yksinkertaisen kivoja muistoja.
kantoi meidät huovan sisällä saunasta pirttiin. Lapsilleni kerroin saunatontusta kertomuksia, kuuntelivat mielellään. Meillä oli kiuas, jossa aukaistiin luukku. Sitten heitettiin mustaan aukkoon vettä, oli lapsista jännittävää. Lapsuuskodissa oli valtavan iso tiilistä tehty kiuas.
Koulumatkat metsän läpi hiihtäen eivät rassanneet.
Haja-asutusalueen 300m:n tieura senkin edestä.
Tuiskuaamuina potutti kun jo alle 10-vuotisena revittiin lämpimästä sängystä aamulla 5:n tienoissa avaamaan tieuraa vanhan autonromun ajettavaksi. Ei silloin talvirenkaista ollut tietoakaan.
Pikkupentuna minun käytössäni oli pienempi lumilapio.
Eihän sillä paljon jälkeä tullut mutta työstä ei lintsattu.
Toinen paskamaisuus oli aamuöinen tinkimaidon haku.
Matkaa reilu kilometri. Polku oli tallaantunut lumeen jolla ei myöhemmin keväällä tahtonut pimeässä pysyä.
Pihan lumityöt ja halkokuurihommat olivat leikin tekoa.
Talvisin hiihtelin kilpaakin ja tietenkin talviharrastukset kuuluivat asiaan, muiden puutteessa, mutta ylipäätään olen inhonnut tuota valkoista höhhöä joka kuitenkin juhannukseen mennssä sulaa pois joten sen siirtelykin on älytöntä mutta joissakin rajoissa välttämätöntä.
Penskojen lähdön jälkeen asuimme ok:ssa muutaman vuoden mutta sitten vaihdoimme keskustan inanaan kerrostaloon.
Ei lumi- eikä pihatöitä ja helppo lähteä pitemmäksikin ajaksi.
hevonen ja oikein huonolla ilmalla isä lähti meitä kyytiin. Autonromua ei ollut eikä sillä olisi mitään tehnytkään, kun teitä ei aurattu. Ja maito saatiin omasta navetasta. Melko nuorena jouduin itsekin lypsämään lehmät ennen kouluun menoa, jos äiti oli sairas. Monta tarinaa syntyisi tämänkin palstan osalistujien muisteloita.
Eikä aurattua tietä.
Siksi juuri tuo 300m:n metsään raivattu ura täytyi pitää auki käsipelissä 1938:n mallin Reo kuorma-autolle.
nuorruin n. tokaluokkalaiseksi - olin hammaslääkärissä..tulipa elävästi mieleen ne silloiset hammaslääkäri reissut, ei annettu mitään kuoletusta, ja se pora oli kai lainattu Outokummun kaivostyömaalta..:)
suositeltiin vuositarkastuksen sijaan hammashoitajaa ja olinkin toissapäivänä peruspuhdistuksessa. Oikein hyvä asia, en tarvinnut hammaslääkäriä. Siinä tuolissa istuessani muistelin myös ensimmäisiä hammaslääkärikäyntejäni. Piuhoja oli sinne sun tänne. Mieleen tuli ajatus, että katossa voisi olla näyttöruutu sellaisia varten, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Itse tuijottelin katossa ollutta pistorasiaa ja mietin, mitä sillä tehdään.
Mun koulumatkani oli 5 km, josta 4 km oli metsää ja osa suota. Siihen aikaan kotieläimet laiduntivat metsässä vapaina. Ja meidän koulumatkalla oli Oton äkänen hevonen ja äkäiset pässit sekä sonninmurrikat. Herra varjele, jos ne sattuivat meidän koulutielle samaan aikaan, siinä sai mukulat jalkoja mahan alle ja viekkelään puuhun. Muistan eräänkin kerran odottaneeni tosi pitkään puussa, että äkänen pässi lähti tiehensä. Samoin äkänen hevonen ja sonnit. Sydän pamppaillen aivan hervottomana juoksin henkeni edestä lopun koulumatkan, etteivät elukat enää palaisi polulle. Siihen aikaan ei ollut muuta tietä, kuin kinttupolku metsän ja suon läpi.
Ja siten mun flaneliset pöksyt. Opettaja pakotti maito- tai piimapullon ottamaan evääksi kouluun. Normioloissa en junut kumpaakaan. Siihen aikaan en osannut yhdistää mielettömiä mahakipuja jaripulointia maitoon ja piimään, vaan luontainen vaisto hylki tuotteita. Kotioloissa ei ollut mahakipuja eikä ripulia.
Opettajat vielä tarkastivat reput, että eväät takulla oli syöty ja juotu, ja niinpä minulla oli ainainen huono oksettava mahkipuinen olo loppupäivän, ja kun koulusta päästiin, oksensin oitsi tienvarteen.
Ja sitten se hemmetin ripuloiminen koko kotimatkan. Siihen aikaan ei ollut vessapapereita, ja usein ne vesiripulit meni myös pöksyyn. Piilottelin niitä pöksyjä sitten pienten kuusien juurelle, ajatuksena, että otan ne sieltä sitten, kun kuljen yksin. Mutta mutta, ikinä niitä pöksyjä ei ollut enää siellä. Ja äidin kanssa ommeltiin flanelista lisää ja ihmeteltiin, minne pöksyt katoavat.
Koko lapsuuden mietin, minne ne pöksyt oikein aina katosivat sieltä pikkunäreiden juurilta, jonne ne laitoin piiloon odottamaan että saan ne yksin kulkiessani sieltä ottaa, mutta nyt aikuisena vasta olen hoksannut, että Kettu-Repolainenhan se on ne tietty pennuilleen käynyt sieltä hajun perusteella hakemassa. Heh. "Pennuille pöksyt jalkaan!"
Alituiseen siellä kyllä Kettu-Replaisia nähtiin käyskentelevän, vaan silloin ei hoksattu, että nehän hääräsi koulumatkamme varrella, löytääkseen meidän jätöksiä, paskapöksyjä, eväitä, joita silloin tällöin joku heitti polun varteen.
Kaupungissa asuttiin ennen kouluikää. Sitten muutettiin saareen, vanhemmat ostivat vaarin talon.
Kouluun oli matkaa n.300m. Kavereitten kanssa talvisin luisteltiin, tehtiin lumilinnoja, hiihdettiin kansanhiihtoreittejä ja juotiin kuumaa mehua, lumisota nuoskakelillä pakollinen ja rättimärkinä kotiin,
jos "mulittiin" jäillä. Ja aina oli jalat muutenkin märät.
koulutielläni ei repolaisia näkynyt. Enpä muista edes paljon jäniksen jälkiä näkyneen lumessa. Nykyään on paljon enemmän. Yksi Raija-niminen vanhempi tyttö asui lähistöllä ja osui joskus samaan aikaan koulumatkalle. Metsätaipaleella hän kertoi kummitusjuttuja ja sen jälkeen juoksin aina pimeässä ja hämärässä tuon pätkän, koska pelkäsin.
melko ahdasta lapsuuskodissani, joten ulkona oltiin paljon. Märkiä oltiin varmaan usein, mitenkähän vaatteet saatiin kuiviksi, kun ei niin montaa vaatekertaa ollut?