Lapsi yksin

tee.

Hallikäytävässä hän seisoi,
näyttäen hylätyltä,
lapsi nenä räässä.

Mieleni teki kysyä,
mikset mene kotiin,
mutten tohtinut.

Ahdistelusta olisi epäilty,
pedofiiliksi todettu.
Annoin olla, katsoin vain.

Silti hän jäi vaivaamaan.
Miksi vielä ulkona,
yksin tähän aikaan.

Elintaso on niin tärkeä
tai jokin muu,
että lapsi unohtuu.

Köyhinä aikoina
kotona oli joku.
Enää ei ole varaa.

Kaikki tekevät uraa,
isä ja äitikin.
Vain lapsi unohtuu.

Hallin käytävässä,
nenä on räässä,
mutta siellä on ihmisiä.

2

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väkisinkin miettii,
      miksi vanhemmat unohtavat pienokaisensa
      kaiken kiireen ja elintasokilpailun keskellä.
      En mitenkään voi hyväksyä sellaista, itselleni
      ainakin oma lapsi ja hänen myötään myös lap-
      senlapsi ovat minulle merkityksellisiä tässä
      elämässä ja heidän hyvinvointinsa.

      En olisi varmaan sijassasi pystynyt ohittamaan tätä
      pientä lasta, olisin pysähtynyt kysymään mikä hänellä
      on ja tietääkö hän edes missä koti on. Pyyhkinyt nenän
      ja ottanut syliin.

      Liikuttava runo, jota ei vain voinut ohittaa.

      • tee.

        Se, milloin vieras ihminen uskaltaa edes puhutella lasta, on mennyt hysterian puolelle. Kuten osoittaa tämä tutkimus siitä, kuinka usein opettaja on koskettanut lasta. Ikäänkuin se, lohduttava taputus tai vastaava olisi sukupuolista häirintää.
        Vasta sitten, kun pikkuvauva on ollut yksin autossa kolme - neljä tuntia, uskalletaan mennä katsomaan ja ehkä soittaa poliisille. - Tositapaus tältä talvelta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6276
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      25
      3797
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      171
      2913
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2830
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1724
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1583
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1298
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1232
    Aihe