sunnuntaina meillä kävi pari pikku virpojaa ja luulin että kissani mörri leikkisi vitsoilla jotka lapset antoivat.sekun näki ne se meni ihan paniikkiin ja nosti karvat pystyyn ja sillä valu kuola suusta.en ole ennen nähnyt tälläistä ja että se pelkää jotain noin paljon.sängyn alla se oli jonku aikaa piilossa ja tuli ku kutuin sitä mutta sitten se taas huomasi vitsat ja juoksi piiloon.pistin ne kokonaan pois ettei sen tarvitse omassa kodissaan pelätä.mikähän niissä oli niin pelottavaa?
mikskähän?
anna
2178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan selvästi noissa vitsoissa on joku sellainen haju, jota kissasi pelkää. Saattaa olla myös pajujen koristelu minkä kissa yhdistää aiempaan pelottavaan kokemukseensa ja joutuu pakokauhun valtaan. Kuvaamasi reaktio on kissalle luontaista puolustautumista (usein myös sähinän kera) sen kohdatessa pelottavan asian kuten vaikkapa koiran.
Voisimme vielä pohdiskella onko kyseessä pajujen luontainen haju tai joku virpojien kodista tarttunut vaikkapa koiran tai toisen kissan haju, mikä tässä on vaikuttimena, mutta se ei liene oleellista.
no mulla on koira että ei se varmaan sen takia.no onneksi niitä noitia ei enää tullu sinä päivänä...