Hölmöläisten touhua

Touhua peitellään läpinäkyvillä valheilla, kuten Stakesin VARPU-professori Arnkillin totemuksessa, että laittomia huostaanottoja ei voi olla olemassa, koska ne ovat laittomia.

Lapsen etua ja ihmisoikeuksia saa rikkoa siis miten törkeästi tahansa, kunhan vain muistaa aina välillä mitätöidä sellaisen olemassa olon... Entä ne lapset, jotka joutuvat tämän kaiken keskellä elämään!

On hyvä, jos lapselle kehittyy tiettyä auktoriteettien kunnioitusta, että hän kykenee lakien mukaan tässä maassa elämään. Mutta miten tuon kunnioituksen mahtaa käydä, kun hän itse tietää, miten huonosti häntä on viranomaisten taholta kohdeltu, eikä hän saa mitään oikeutta itselleen, että ei vain TÄRKEÄMPIEN ihmisten kunniaa ja arvoa jotenkin loukattaisi. Yhteiskunnan suora viesti lapselle on siis, että hän ei ole tärkeä.

Kun vielä noin 7 v sitten uskoin asuvani oikeusvaltiossa, on kaikki näkemäni mullistanut tuon käsityksen päälaelleen.

Ei lastensuojelutyötä tee kokonaisutena hyväksi se, että se on osin onnistunutta, joidenkin perheiden kohdalla päästään hyviin tai tyydyttäviin tuloksiin. Eikä ole oikein joillain hyvillä tuloksilla peittää kaikkea sitä pahaa, mitä lastensuojelun nimissä lapsille tapahtuu.

Vanha sanonta kuuluu, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Miettikääpä jokainen, miten esimiehesi reagoisi kun tekemättömille töille selitykseksi tarjoaiaisit tuota sanontaa. Tai olet tehnyt suuria virheitä, mutta väität että niitä ei ole olemassakaan, koska hyvissä suunnitelmissa sellaisia ei ollut.

Lastensuojelussa menetellään noin. Virheitä ei voi olla, koska niiden olemassa oloa ei ole mainittu suunnitelmissa. Toteutuksestakin on suunnitelmia, ne on osin turvattu laeilla, eikä lakien rikkomista voi olla olemassa, koska niistä ei mainita suunnitelmissa. Voi itkujen kevät, mitä politiikkaa!

Hölmöläiset kantoivat valoa säkeissä ja jos joku olisi arvostellut työn järjettömyyttä, olisi hänet leimattu vähintään oudoksi ja ymmärtämättömäksi. Lukemattomat huostaanottovanhemmat saavat vierestä seurata, että suunnittelijoiden pöydältä lähtenyt "valo" ei tavoita käytännön toimia, mutta heidät on leimattu huonoiksi ja epäonnistuneiksi, jotka eivät edes omista virheistään mitään ymmärrä, niin miten he voisivat toisten hölmöläistouhuista mitään ymmärtää.

Kaikki, jotka vähättelevät ja mitätöivät lastensuojelun pieleen menoa, kovettavat samalla itsensä niiltä lasten kärsimyksiltä, joita heidän välinpitämättömyytensä lapsille aiheuttaa. On helppo ottaa pieni vastuu esim. Haitissa orvoiksi jääneistä lapsista, se tapahtuu muutamala näppäimen klikkauksella, eikä oma pankkitili hupene paljoakaan. Mutta paljon lähempänä tapahtuvalta lasten hädältä suljetaan silmät osittain silloin, jos halutaan nähdä vain lasten omien vanhempien heille aiheuttama kärsimys. Viranomaisuskovaisuus saa paljon tuhoa aikaan lasten elämässä, samoin poliitikkojen välinpitämättömyys, epärehellisyys, oma vallan halu ja rahanahneus.

Vanhempien ihmisoikeuksista ei tarvitse välittää, heitä voi syyttää huonosta vanhemmuudesta virallisesti silloinkin, kun eivät ole siihen syyllistyneet. Kuka on se vahva ja rehellinen poliitikko, jolla on ensimmäisenä selkärankaa myös oman puolueensa sisällä uskaltaa huomioida myös ne lapset, joiden ihmisoikeuksia törkeästi lastensuojelussa rikotaan? Unohtakaa hetkeksi meidät vanhemmat, jos se helpottaa tilanteen ymmärtämistä. Moni vanhempi on varmaan valmis luopumaan osin omista ihmisoikeuksistaan, jos se vaikuttaa yhtään siihen, että hänen lapsensa ihmisoikeudet tässä yhteiskunnassa toteutuisivat.

Kun Stakesin VARPU-professori väittää, että lakien rikkomista ei tapahdu, koska se olisi laitonta, niin olisiko suunnittelijoiden aika suunnitella myös se, miten yhteiskunnan taholta tuleva lapsen kaltoinkohtelu lapsille selitetään ilman, että heidän terveytensä lisävalheista enää mitenkään vaarantuu? Hänenhän on yritettävä terveenä selvitä pelkästään jo siitä kaltoinkohtelustakin... Ja koska tekijänä ei ole oma vanhempi, hän näkee myös vanhempiensa väärän kohtelun siinä kaiken muun lisäksi.

Hölmöläisvertaus on kuvaava, mutta lastensuojelun suhteen huono siinä mielessä, että hölmöläistoimien kärsijöinä ovat elävät lapset, eikä kyse ole sadusta, vaan lastensuojelun todellisuudesta. Tällä kertaa tarkoitan niitä lapsia, joita oman vanhemmat ovat hoitaneet hyvin, mutta jotka ovat lastensuojelussamme vammautuneet. Yleensä he eivät saa sen jälkeen mitään korvauksia ja tukea, sillä miten sellaiseen kaltoinkohteluun voi saada apua, jota ei virallisesti ole tapahtunutkaan. Oma lapseni on ilmeisesti hieman "etuoikeutetussa" asemassa, että hänen laittoman huostaanottonsa traumoja paikkaillaan nyt jo kolmatta vuotta KELAn kustantamana. Sitaatit siksi, että viranomaismielivallan kohteeksi joutuminen ei ole oikeus kenellekään, vähiten lapselle, jota aikuisten olisi kaikin tavoin suojeltava. Lasta ei päästä koskaan suojelamaan lastensuojelun väkivallalta, jos lasten oikeudet eivät mene poliitikkojen ahneuden ja omanvoiton pyyteiden edelle.

Virheitä ei voi korjata ikinä, jos niiden olemassa oloa ei myönnetä. Siksi lastensuojelun pimeyteen olisi valoa saatava pikemmiten, mutta mistä löytyvät ne rohkeat vastuuhenkilöt, jotka laittavat lasten edun ykköseksi, jopa osittaisen oman maineen mustumisen kustannuksellakin? Itse arvostan aina sitä ihmistä, joka suoraselkäisesti myöntää virheensä, koska se on lähtökohta muutokselle parempaan suuntaan. Mutta ei vanhempien tarvitse silloin kaivella omia virheitään, kun ovat vastuun lapsistaan kantaneet moitteettomasti. Pelkkä ikuinen vanhempien syyttäminen on pahimmillaan raukkamaista oman vastuun pakoilua yhteiskunnan väärinkäytöksistä, mutta sen myöntämiseen sitä ilmeisesti vasta rohkeutta tarvittaisiinkin.