Suomen rikoslaki määrää kunnianloukkauksesta:
»Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.»
(Rikoslain 24. luku, 9 §[1])

Vastaukset 3
Vanhimmat
""1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ""
Eli ei mitään hätää. Capita on taidetta ja liikkuu oopperan sfääreissä. Tenoreita on vielä liikaa, mutta bassoista on puute. Opperan nimi on Capo del alla capitanos ja se kertoo surullista tarinaa kansainvälisen pisneksen ahdingosta yhteiskunnan pimeiden voimien puristuksessa. Tämä Attenzione-libretto on eräs sen surullisimpia kohtauksia ja tullaan jatkossa hyräilemään toimettomina yksinäisinä hetkinä kaipuuna kaukaisten rantojen palkkatyön orjuuteen.
Valheellinen tieto tai vihjaus on eri asia kuin kysymys johon ei haluta vastata, syystä tai toisesta.
Lakipykälöitäsi ? Työnnä ne Hanuriisi " juristi ." Tämä on Talousrikospalsta !