Lapsen etuko?

Lastensuojelussa saa siis poliitikkojen ja viranomaisten mielestä tapahtuneen olemattomaksi ihan vain toteamalla, että ei sellaista ole, koska se olisi laitonta.

Poliitikkojen lapsille tarjoama kasvatusmalli on lyödä lyötyä, kunhan et vain jää kiinni siitä. Lait ovat rikkomista varten, oman edun tavoittelu ja rahanahneus ajavat lakien edelle. Tee mitä tahansa, kunhan vain osaat sujuvasti valehdella ja peitellä jälkesi. Jos meinaat jäädä kiinni rikoksesta, oikea vastaus on, että "Enhän minä sellaista ole voinut tehdä, koska se on laitonta".

Millainen oikeustaju lapselle kehittyy kun hänen hyviä vanhempiaan syyllistetään huonosta vanhemmuudesta tai vailla mitään valvontaa toimivassa laitoksessa lasta pahoinpidellään? Jo hyvinkin pieni lapsi ymmärtää kyllä, ovatko vanhemmat toimineet oikein ja siksi on niin hirvittävän epäoikeudenmukaista lapsia kohtaan mitätöidä heidän kärsimyksensä sillä, että vedotaan heidän väärään lojaalisuuteensa huonoja vanhempia kohtaan, kun "eivät raukat paremmasta tiedä".

Uskon huonoista oloista tulevien lasten kuitenkin suht nopeasti sopeutuvan ja arvostavan uusia parempia oloja, JOS heillä on onni mukanaan, että sellaisiin sattuvat pääsemään. Joka lapsen kohdalla ei niin käy, eikä edes joka lapsen huostaanotto ole millään tavalla oikeutettu. Mutta on törkeän väärin mitätöidä niiden lasten kärsimystä, jotka aiheettomasti erotetaan rakkaistaan, puhumalla aina vain huonoista vanhemmista ja huonoista kotioloista.

"Tärkeämmät" ihmiset arvostavat kuitenkin enemmän rahaa kuin lapsen etua ja oikeuksia.
Siksi lapsiin kohdistuvat ihmisoikeusrikokset mitätöidään ihan vain toteamalla, että niitä ei ole.

Lasten oikeuksia lastensuojelussa puolustavat vanhemmat leimataan "kyvyttömiksi ja haluttomiksi myöntämään omia virheitään" ja "vanhempien on usein vaikea ymmärtää lastensuojelutoimien merkitystä ja lapsen etua". Vai niin. Siis vanhempien pitäisi suu kiinni vierestä katsella oman lapsensa kaltoinkohtelua?

Yleensä vanhempi ei siihen alistu ja niin lapsi saa seurata, miten häntä puolustava taho jää "tärkeämpien" ihmisten voiman edessä kakkoseksi. Vahvempi voittaa aina, keinoista ei väliä, eikä siitä mitä sillä heikoimmalle eli lapselle aiheutetaan.
0108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vahvemman valtaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu