Milloin saadaan oikea, puolueeton ja kattava valtakunnallinen TUTKIMUS huostaanottojen syistä?
Nyt sellaista ei ole olemassakaan, on vain eri tahojen hölmöläisväitteitä siitä, että lastensuojelussa toimitaan kauniiden suunnitelmien mukaisesti.
Olisiko lasten oikeuksien kannalta mitenkään mahdollista, että edes yhteen tuollaiseen tutkimukseen kuultaisiin myös heitä ja ehkä myös heidän vanhempiaan todistajineen?
Viranomaisten mielipiteitä ja toimia kun ei tarvitse oikeudenmukaiseksi todistaa, niiden uskotaan olevan sitä ihan vain siksi, että niiden esittäjä on viranomainen. Darwin on ehkä tästä uuden ihmislajin synnystä kääntänyt haudassa monesti kylkeään, mutta mitä väliä yhdestä kuolleesta Darwinista kun ei ole aina niin väliä kaikista elävistä lapsistakaan.
Milloin kuntapoliitikot laitetaan vastuuseen lakien rikkomisestaan? Miksi eduskunta ei ole säätänyt lakia, että heidän kuntien lastensuojeluun myöntämät rahat käytetään lakien noudattamiseen ja esim. poistettujen perheiden tukijärjestelmien uudelleen luomiseen, eikä pelkästään sijaishuollon kasvattamiseen ja ylläpitoon? Poliitikko suojelee poliitikkoa, ei korppi korpin silmää noki, eikä lapsista niin väliä, kunhan vain Perhehoitoliitto aina vuosittain nostaa työnsä mannekiiniksi jonkun todella huonoista oloista tulleen lapsen ylistämään sijaishuollon ihanuutta. Mutta lastensuojelutoimista kärsimään joutuneiden lasten puheista ei välitetä, koska "he eivät ikätasonsa mukaan ymmärrä omaa etuaan" ja vielä vähemmän sitä tietysti ymmärtävät heidän vanhempansa. Ihanko totta?
Milloin saadaan VALVONTAA sijaishuoltoon? Esim. laitosten valvonta tapahtuu nyt niin, että lääninhallitukset tutkivat laitoksen henkilökunnan tekemien kirjausten perusteella, että lakia on noudatettu. Sehän on helppo saada paperilla näyttämään sille, mutta mikä on todellisuus?
Huonojen laitosten rahanahneet omistajat vähättelevät lasten pöyristyttäviä kuvauksia kohtelustaan toteamalla, että "meille tulee paljon nuoria, joilla on taipumusta valehteluun". Siinä taas yksi esimerkki, miten lasten kaltoinkohtelu painetaan villaisella. Sitä ei ole, syy on niissä lapsissa, joita laitoksissa väärin kohdellaan.
Eli viesti lapsille ja nuorille on tässäkin "Lyö lyötyä, tee mitä tahansa kunhan et vain jää siitä kiinni. Valehtele, huijaa, polje heikot jalkoihisi, oma etu menee kaikkien muiden edun edelle. Tällaiseksi sinunkin on kasvettava, että olet vahva ja pärjäät tässä yhteiskunnassa."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeaa tutkimusta, lakien noudattamista ja valvontaa, niillä päästäisiin nykytilanteesta jo pitkälle.
Tuo pitäisi syöttää jokaiselle, joka vähättelee sosiaalihuollon vammauttamien lasten kärsimyksiä. Miten lastenSUOJELUprosessi voi tarjota lapselle tällaista mallia::
"Eli viesti lapsille ja nuorille on tässäkin "Lyö lyötyä, tee mitä tahansa kunhan et vain jää siitä kiinni. Valehtele, huijaa, polje heikot jalkoihisi, oma etu menee kaikkien muiden edun edelle. Tällaiseksi sinunkin on kasvettava, että olet vahva ja pärjäät tässä yhteiskunnassa." "
Tällaisten kokemusten tarjoaminenko ihan oikeasti on lastensuojelun tarkoitus?
Stakesin suunnittelijoiden pöydältä taitaa olla liian pitkä ja kivinen tie lastensuojelun käytännön toteuttamiseen. Kuka ne suurimmat kivet sinne on asettanut?
Se, että lapsia pahoinpidellään sijaishuollossa on jotain niin törkeää, että kenenkään vastuuntuntoisen aikuisen ei pitäisi sitä ohittaa.
Kupla sijaishuollon auvoisesta huomasta on puhkaistava tai sitten on romutettava laajemmin koko järjestelmä. Mitä ihmeen hyötyä lasta on pompottaa mihinkään, jos hänen olonsa eivät sillä parane, jopa huononevat monessa tapauksessa! Järjetöntä tilannetta ei mitenkään puolustele se, että osa huostaanotoista on jopa onnistuneita.