Etäisyys?

Olen 20 vuotias isä ja poikani on nyt 3kk. Olemme eronneet jonkin aikaa sitten monien vaikeuksien ja traumaattisten kokemuksien takia, mutta kummallakin halu olla vanhemapana on ollut todella vahva. Lapsemme oli yllätys joka aluksi shokki mut synnyttyään rakastunut häneen silmittömästi.

Olen ollut isänä aika paljon mukana lapsen elämässä tähän asti myös synnytyksessä, mutta meidän vanhempien välit ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että lapsen äiti haikilisi kotikonnuillee noin 300 km päähän lapsen kanssa enkä häntä siitä syytä tai estä, mutta suuri huoli on pojastani. Miten väleillemme käy kun näen häntä vain silloin tällöin esim. joka toinen vk loppu, joka nyt olisi mielestäni edes jotenkin tyydyttävä, mutta jos se menisi vähemmäksi niin en kestäisi edes koko ajatusta :(
Voinko olla enää lapsen elämässä mitenkään mukana? Millainen ihminen olisin hänelle silloin? Ymmärtäisikö hän minut isäkseen ollenkaan?

En kaipaa haukkuja, niitä on kyllä jo kuultu. Haluaisin olla lapselle vain hyvä isä, mutta voinko sitä enää edes olla :(
0170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ahdistunut20v kirjoitti:

Olen 20 vuotias isä ja poikani on nyt 3kk. Olemme eronneet jonkin aikaa sitten monien vaikeuksien ja traumaattisten kokemuksien takia, mutta kummallakin halu olla vanhemapana on ollut todella vahva. Lapsemme oli yllätys joka aluksi shokki mut synnyttyään rakastunut häneen silmittömästi.

Olen ollut isänä aika paljon mukana lapsen elämässä tähän asti myös synnytyksessä, mutta meidän vanhempien välit ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että lapsen äiti haikilisi kotikonnuillee noin 300 km päähän lapsen kanssa enkä häntä siitä syytä tai estä, mutta suuri huoli on pojastani. Miten väleillemme käy kun näen häntä vain silloin tällöin esim. joka toinen vk loppu, joka nyt olisi mielestäni edes jotenkin tyydyttävä, mutta jos se menisi vähemmäksi niin en kestäisi edes koko ajatusta :(
Voinko olla enää lapsen elämässä mitenkään mukana? Millainen ihminen olisin hänelle silloin? Ymmärtäisikö hän minut isäkseen ollenkaan?

En kaipaa haukkuja, niitä on kyllä jo kuultu. Haluaisin olla lapselle vain hyvä isä, mutta voinko sitä enää edes olla :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu