Olen 20 vuotias isä ja poikani on nyt 3kk. Olemme eronneet jonkin aikaa sitten monien vaikeuksien ja traumaattisten kokemuksien takia, mutta kummallakin halu olla vanhemapana on ollut todella vahva. Lapsemme oli yllätys joka aluksi shokki mut synnyttyään rakastunut häneen silmittömästi.
Olen ollut isänä aika paljon mukana lapsen elämässä tähän asti myös synnytyksessä, mutta meidän vanhempien välit ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että lapsen äiti haikilisi kotikonnuillee noin 300 km päähän lapsen kanssa enkä häntä siitä syytä tai estä, mutta suuri huoli on pojastani. Miten väleillemme käy kun näen häntä vain silloin tällöin esim. joka toinen vk loppu, joka nyt olisi mielestäni edes jotenkin tyydyttävä, mutta jos se menisi vähemmäksi niin en kestäisi edes koko ajatusta :(
Voinko olla enää lapsen elämässä mitenkään mukana? Millainen ihminen olisin hänelle silloin? Ymmärtäisikö hän minut isäkseen ollenkaan?
En kaipaa haukkuja, niitä on kyllä jo kuultu. Haluaisin olla lapselle vain hyvä isä, mutta voinko sitä enää edes olla :(
Olen ollut isänä aika paljon mukana lapsen elämässä tähän asti myös synnytyksessä, mutta meidän vanhempien välit ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että lapsen äiti haikilisi kotikonnuillee noin 300 km päähän lapsen kanssa enkä häntä siitä syytä tai estä, mutta suuri huoli on pojastani. Miten väleillemme käy kun näen häntä vain silloin tällöin esim. joka toinen vk loppu, joka nyt olisi mielestäni edes jotenkin tyydyttävä, mutta jos se menisi vähemmäksi niin en kestäisi edes koko ajatusta :(
Voinko olla enää lapsen elämässä mitenkään mukana? Millainen ihminen olisin hänelle silloin? Ymmärtäisikö hän minut isäkseen ollenkaan?
En kaipaa haukkuja, niitä on kyllä jo kuultu. Haluaisin olla lapselle vain hyvä isä, mutta voinko sitä enää edes olla :(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.