Hei skientologit!

dorkan

Kiinnostaisi vaan tietää teidän näkemyksenne tuosta koko maapallon puhdistamisesta tai siis siitä "clearing the planet" -hommasta. Teidän missionnehan tavallaan on koko maapallon "kirkastaminen", tai miksi sitä nyt sitten suomeksi kutsuisi?

Mietin vaan että miten te meinaatte siinä onnistua, kun ei tämä maailma esim. jeesuksen opetusten leviämisen myötä ole juurikaan paremmaksi mennyt. Näissä valtauskonnoissahan ei tarvitse muuta kuin lukea se raamattu tai koraani tai mikälie ja sitten vaan uskoa sen sanomaan ja koittaa elää sen mukaan. Teillä skientologeilla sen sijaan on tuota lukemista enemmänkin, ja sitten pitäisi vielä sitä e-mittariakin vahdata. Puhumattakaan sadoista Hubbardin luennoista, joita pitää kuunnella. Siis jos meinaa mihinkään sillä "sillalla kohti vapautta" päästä. Ja kaikki tuo materiaali maksaa. Auttaisi varmaan teidän aatetta paljoltikin, jos se olisi täysin ilmaiseksi saatavilla.

Sitten vielä hieman miehestä nimeltä Steven Fishman. Hän oli skientologi, joka auditiointisessiossa tuli tajunneeksi olleensa jeesuksen biologinen isä yhdessä aiemmassa elämässään. Hän olisi voinut puhdistaa PUOLI MAAPALLOA tällä tiedolla. Skientologia järkeili asian niin, että kun ihmiset saavat kuulla, että jeesuksella oli ihan "kuolevainen" isä, ja että kristinusko ja kaikki muut uskonnot ovat siten humpuukkia, he kääntyvät skientologian puoleen. Fishman oli siis todella tärkeä thetani. Valitettavasti hän teki rikoksia maksaakseen tarvitsemansa kurssit sun muut, ja joutui vankilaan. Tuon oikeudenkäynnin aikana hän luovutti oikeudelle tiedot kaikista OT tasoista sun muusta. Youtubesta löytyy hänen haastattelunsa tuolta ajalta. Skientologit katsokaa se koko haastattelu, okei?

11

694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qiquen

      "Skientologia järkeili asian niin, että kun ihmiset saavat kuulla, että jeesuksella oli ihan "kuolevainen" isä, ja että kristinusko ja kaikki muut uskonnot ovat siten humpuukkia, he kääntyvät skientologian puoleen."

      Pelkästään se, että jeesuksen isä on kuolevainen ei tee kovin montaa uskontoa humpuukiksi. Moniko kristitty ajattelisi uskontonsa humpuukiksi sen perusteella että Sokrates oli kuolevainen? Eiköhän nämä asiat ole hieman monimutkaisempia.

      • dorkan

        Niin, mutta skientologeille asiat ovat hyvin yksinkertaisia. Kaikki mitä Elron sanoi on totta, muu valhetta. Tässä Steven Fishmanin tapauksessa(kin) on kovin surkuhupaisaa tuo skientologian toiminta. Jos katsoo sen haastattelun, niin Fishman -parkahan on pelottavan syvällä tuossa uskossaan, mutta on tätä nykyä päässyt vapaaksi siitä aivopesusta. Eli tosi hard core -skienoillekin on toivoa, rankimmastakin ohjelmoinnista on mahdollista päästä eroon.

      • dorkan
        dorkan kirjoitti:

        56 ihmistä käynyt tätä "keskustelua" kyttäämässä, mutta yhtäkään skientologia ei ole saatu osallistumaan. Ei tosin mikään ihme, kun saivat aika hyvin turpaansa noissa aiemmissa keskusteluissa. Ja kun ei saa puolustautua, pitäisi vaan hyökätä, mutta mitenkäs hyökkäät faktoja vastaan. Tai ehkei minun postaukseni oikein johda mihinkään. Skientologia on rahaa nyhtäävä kultti, ei mikään maailman pelastus ja sillä siisti.

        Tosin, kaipa voisi jotain positiivistakin sanoa. Vaikka nuo kaikenmaailman OT-tasot sun muut ovat pelkkää p***aa, niin ehkä auditiointi saattaa olla ihan terapeuttista. Ainakin jotkut entiset skienot pitävät joitain Lronin juttuja ihan toimivina. Mutta paha mennä varmuudella sanomaan, kun skienot ei anna tutkituttaa prosessejaan millään ulkopuolisella taholla. Ota ja tiedä sitten.

    • se vanha tuttu

      "Teidän missionnehan tavallaan on koko maapallon "kirkastaminen", tai miksi sitä nyt sitten suomeksi kutsuisi?"
      "Mietin vaan että miten te meinaatte siinä onnistua, kun ei tämä maailma esim. jeesuksen opetusten leviämisen myötä ole juurikaan paremmaksi mennyt"

      Scientologian missio on maailma ilman sotaa, rikollisuutta ja sairautta.

      Scientologien mielestä ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta alitajuntaan (reaktiiviseen mieleen) jääneet jäänteet kipeistä tiedottomuuden tiloista voivat aiheuttaa "virheitä ja viruksia ohjelmissa". Väärinkäsityksistä voi alkaa hallitsematon lumipalloeffekti, eikä ihminen kykene sitä enää hallitsemaan. Kun ihmisryhmillä on tämä sama ongelma, niin tulos on se mikä se on.

      Näihin pureudutaan scientologian teknologiassa ja eihän se aina helppoa ole. Jeesuksella oli paljon hyviä neuvoja, mutta scientologeille ne eivät aina riitä. Tietoisuutta on lisättävä ja siihen tarvitaan kaikki aistit. Siksi tietoisuuden laskeminen huumeiden, alkoholin tai lääkkeiden voimalla ei ole koskaan hyvä ratkaisu ongelmiin. Yksinkertaista, mutta ei lainkaan helppoa.

      "Siis jos meinaa mihinkään sillä "sillalla kohti vapautta" päästä. Ja kaikki tuo materiaali maksaa. Auttaisi varmaan teidän aatetta paljoltikin, jos se olisi täysin ilmaiseksi saatavilla."

      Ilmaisia lounaita ei ole. Se on hyvä muistaa. Sitäpaitsi, jos kaikki olisi ollut ilmaista, eivät miljoonat ihmiset olisi saaneet tietää siitä mitään.

      "Valitettavasti hän teki rikoksia maksaakseen tarvitsemansa kurssit sun muut, ja joutui vankilaan. "

      Anteeksi, mutta minulle tuo lause kertoo jo kaiken. Scientologia on henkinen tie, joka pyrkii totuuteen. Jos joku uskoo, että puhdistautuminen henkisesti tekemällä rikoksia on mahdollinen, ovat väärinkäsitykset valtavia. Eivätkä auditointituloksetkaan ole siksi aivan luotettavia. En ole kuitenkaan hänen tapauksenvalvojansa enkä tiedä hänestä muuta kuin mitä olen täältä lukenut. Traaginen tapaushan tuo on, kuten monet muutkin. Mutta ennemmin tai myöhemmin nekin selviävät.

      • dorkan

        Huu, oletko sinä ihan oikea skientologi? Jos olet, niin kiitos että vastasit, ja toivottavasti vastaat jatkossakin. Sitten asiaan, eikö uutiset maailmalta horjuta uskoasi kirkkosi johtoon tai sen toimintatapoihin?

        "Ilmaisia lounaita ei ole. Se on hyvä muistaa. Sitäpaitsi, jos kaikki olisi ollut ilmaista, eivät miljoonat ihmiset olisi saaneet tietää siitä mitään."

        Anteeksi, mutta minulle tuo lause on täysin käsittämätön. Kyseessä on kuitenkin, skientologien mukaan, ainoa tie totaaliseen vapauteen. Miten jostain noin arvokkaasta ja ihmiskunnan kannalta tärkeästä asiasta voi vaatia maksua? Miten niin ihmiset eivät olisi saaneet tietää skientologiasta, jos se olisi ilmaista? Eivätkö maailman suurimmat uskonnot levinneet juuri siksi, etteivät ne vaatineet muuta kuin tekstien sisäistämisen ja niiden mukaan elämisen? En usko että kukaan muistaisi esim. Jeesusta tai Buddhaa, jos he olisivat vaatineet maksua saarnoistaan.

        Haha, ilmeisesti MetroGM:n uutisointi ajoi "sen vanhan tutun" pois täältä, kun ei häntä tässä keskustelussa enää ole näkynyt. Sääli sinänsä.

        "Huu, oletko sinä ihan oikea skientologi?"

        Huu, oletko sinä ihan oikea "raw meat"? :P

        "Eivätkö maailman suurimmat uskonnot levinneet juuri siksi, etteivät ne vaatineet muuta kuin tekstien sisäistämisen ja niiden mukaan elämisen?"

        Scientologialta meni kolmekymmentä vuotta maapallolla leviämiseen. Kristinuskolta meni huomattavasti pitempään. Eikä senkään historia saati nykypäivä täysin puhdas ole (tarkoitan lähinnä uskonsotia, noitavainoja ja pedofiiliskandaaleja). Maailma on muuttunut kahdessatuhannessa vuodessa. Nykyisin tarvitaan rahaa ja sen alkuperä on tärkeää.

        Vaikka scientologia on uskonto, koska se uskoo jumalaan ja henkisyyteen, pelkkä usko ja tekstien lukeminen ei riitä. Scientologia on elämään sovellettua teknologiaa kunkin tajunnan lisäämiseksi. Se työ on kunkin tehtävä ihan itse, vaikka kaverit ja auditoijat voivatkin auttaa prosessissa. Olen tavannut itsekin joitain varakkaita henkilöitä, jotka ovat menneet rahatukun kanssa organisaatioon, lysähtäneet tuoliin ja sanoneet, että tehkää minusta nyt clear. Oma panostus on jäänyt vähiin ja sitten itketään. Se itku johtuu väärinkäsityksestä. Varmasti monet reggaajat ovat syyllistyneet siihen, että eivät ole painottaneet juuri näille varakkaille henkilöille (ja myös niille, jotka ottivat liikaa velkaa) sitä tosiasiaa, että se raha ei heitä cleariksi tee vaan se työ, jonka he jaksavat itsensä kanssa tehdä.

      • se vanha tuttu
        dorkan kirjoitti:

        Haha, ilmeisesti MetroGM:n uutisointi ajoi "sen vanhan tutun" pois täältä, kun ei häntä tässä keskustelussa enää ole näkynyt. Sääli sinänsä.

        Provosi toimi:)

      • dorkan
        se vanha tuttu kirjoitti:

        "Huu, oletko sinä ihan oikea skientologi?"

        Huu, oletko sinä ihan oikea "raw meat"? :P

        "Eivätkö maailman suurimmat uskonnot levinneet juuri siksi, etteivät ne vaatineet muuta kuin tekstien sisäistämisen ja niiden mukaan elämisen?"

        Scientologialta meni kolmekymmentä vuotta maapallolla leviämiseen. Kristinuskolta meni huomattavasti pitempään. Eikä senkään historia saati nykypäivä täysin puhdas ole (tarkoitan lähinnä uskonsotia, noitavainoja ja pedofiiliskandaaleja). Maailma on muuttunut kahdessatuhannessa vuodessa. Nykyisin tarvitaan rahaa ja sen alkuperä on tärkeää.

        Vaikka scientologia on uskonto, koska se uskoo jumalaan ja henkisyyteen, pelkkä usko ja tekstien lukeminen ei riitä. Scientologia on elämään sovellettua teknologiaa kunkin tajunnan lisäämiseksi. Se työ on kunkin tehtävä ihan itse, vaikka kaverit ja auditoijat voivatkin auttaa prosessissa. Olen tavannut itsekin joitain varakkaita henkilöitä, jotka ovat menneet rahatukun kanssa organisaatioon, lysähtäneet tuoliin ja sanoneet, että tehkää minusta nyt clear. Oma panostus on jäänyt vähiin ja sitten itketään. Se itku johtuu väärinkäsityksestä. Varmasti monet reggaajat ovat syyllistyneet siihen, että eivät ole painottaneet juuri näille varakkaille henkilöille (ja myös niille, jotka ottivat liikaa velkaa) sitä tosiasiaa, että se raha ei heitä cleariksi tee vaan se työ, jonka he jaksavat itsensä kanssa tehdä.

        Hei! Kiva että palasit, sitä ei joka päivä skientologia näe. :D
        Mutta nyt en kyllä vieläkään ymmärrä miksi skientologia maksaa. Tietääkseni nykyisin ei tarvitse rahaa ryhtyäkseen harjoittamaan buddhismia, islamia tai mtään muutakaan uskontoa. Esim. papin puheille käsittääkseni pääsee ihan ilmaiseksi? Mutta annas olla jos haluaisit vaikkapa auditointia, ei ilman lompakkoa kotoa voi lähteä.
        Miksi se maksaa? Eikö skientologien auditorien pitäisi olla niin eettisiä ja epäitsekkäitä, että ilmaiseksi ihmisiä auttaisivat? Siis jos tämä "teknologia", joka on kuitenkin "uskonto", on paras lääke ihmiskunnan ongelmiin, miksei sitä voi ilmaiseksi jakaa? Rahahan on maailmassa kaiken pahan alku ja juuri, ainakin omasta mielestäni.

        "Miksi se maksaa? Eikö skientologien auditorien pitäisi olla niin eettisiä ja epäitsekkäitä, että ilmaiseksi ihmisiä auttaisivat? Siis jos tämä "teknologia", joka on kuitenkin "uskonto", on paras lääke ihmiskunnan ongelmiin"

        Nykyiset säännöt kieltävät yksittäisten auditoijien toiminnan vapaasti tosta vain ja kenen kanssa tahansa. Koulutuksen tulee olla äskettäin päivitetty ja se maksaa. Lisäksi auditoija saisi kaikki puoskarienmetsästäjät peräänsä. Se ei ole kivaa. Kyllä siinä nopeasti epäitsekkyys karisee.

        Miksi siis maksaa? Oisko se maailmanvalloitus ja ne jumalattoman ihanat ja mahtavat (tyhjät) kirkot ympäri maailmaa suurkaupunkien keskustoissa? xD

        Pitäisikö sinun mielestäsi skientologian olla ilmaista? Olen havaitsevinani jonkinlaista sarkasmia viestissäsi. Nuo jenkkilän skienot tuntuvat elävän jossain toisessa todellisuudessa, missä skientologeja on vähintääkin viisi miljoonaa. Mutta todellisuudessahan nuo kirkot kumisevat tyhjyyttään, kuten sanoit. Joutuisit varmaan vaikeuksiin kommenteistasi, jos jenkkilässä olisit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe