ANC:n markkinointi ja menestys on rakennettu lupaukselle rajoittamattomista ilmaisista puheluista kaikkiin ACN:n suomalaisiin numeroihin. Tilaajasopimuksessa oli kuitenkin pykälä, jonka mukaan asiakkaan verkkokäyttö ei saa ylittää sallittua yleistä käyttömäärää. Kuluttajavirasto vaati, että palveluoperaattori määrittelee tarkemmin yleisen käyttömäärän.
500 minuuttia on kahdeksan tuntia ja kaksikymmentä minuuttia puheaikaa kuukaudessa. Päivässä tämä tekee noin 18 minuuttia. Tämä ei vastaa ollenkaan sitä mielikuvaa, millä liittymää kaupataan. On täysin selvää, että ACN:n liittymää harkitsevat houkuttelevat ystäviäänkin ryhtymään ACN:n asiakkaiksi, jotta he voisivat viestiä ilmaiseksi aina kun mieli tekee.
Kuluttajaviraston mukaan ACN:n minuuteiksi pukema rajoitus on niin suuri muutos tilaajaehtoihin, ettei se mene läpi ainoastaan operaattorin yksipuolisella ilmoituksella asiakkaalle.
Markkinointia on jo muutettu
Markkinaoikeus kuulee kuluttajaviraston kannan asiasta, mutta Kuluttajavirasto ei aio nostaa omaa kannetta asiasta koska ACN on jo viilannut markkinointiviestiä omilla sivuilla ja monien sen edustajien sivuilla viestiä on myös muutettu tai sivut on suljettu kokonaan.
Helmikuussa ACN:n Viron asiakaspalvelu vakuutti kirkkain silmin, että ilmaispuhelut jatkuvat ilman takarajaa kaikille, jotka ottavat liittymän ennen kesäkuuta. Asiakaspalveluhenkilö vakuutti myös, ettei ilmaispuheluihin liity mitään rajoituksia.
ACN:llä on ollut ongelmia myös asiakaspalvelujen suhteen ja se onkin siirtänyt asiakaspalvelunsa päätoimipisteen Tampereelle. Nyt vain ylivuotopuhelut on tarkoitus ohjata Viroon.
Operaattorin menestys on selkeästi yllättänyt myös sen oman organisaation, joka ei ole pysynyt aina vauhdissa mukana. Myös numeronsiirto on tökkinyt ajoittain melko pahasti.
ACN ilmoitti maaliskuun 3. päivä päivätyssä tiedotteessaan, että se on saanut 212 000 suomalaista asiakasta marraskuun lanseerauksen jälkeen.
ACN:n sanoo tiedotteessaan, että hyväksyttävä puheajan käyttömäärä on käytössä vain pahojen väärinkäyttöjen tutkimista varten - ei siksi, että yritys haluaisi asettaa rajan veloituksettomille puheluille.
18 minuuttia puheaikaa päivää kohti tuskin on suomalaisen matkapuhelimen käyttäjän mielestä mikään kohtuullinen raha pahalle väärinkäytölle. On mahdollista, että laskennallisesti ACN:n asiakkaat eivät useinkaan ylitä 500 minuutin kuukausirajaa.
On myös mahdollista, että aikaleikkuri otetaan nopeasti käyttöön, jos raja ylittyy, joutuuhan ACN kuitenkin maksamaan jokaisesta ilmaisestakin minuutista korvauksia TeliaSoneralle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
...miksi ette jo usko sitä asiaa!!
virallinen tieto on tullut ja te vaan vielä jaksatte epäillä!!
teksti sitten on? piruko sen on kirjoittanu? mielestäni siinä acn sopimuksesa on jotenkin kyllä rajattu älytön käyttö jos operaattori sen niin katsoo liittymä irtisanotaan yksipuolisesti ja muutetaan siihen toiseen. En nyt viitsi kaivaa sitä paperia vai netistäköhän minä sen luin..Totesin, että parempi vanha kuin pussillinen uutta.
niin sanotaan...
mut eihän puhelinta ole ennenkään käytetty esim. itkuhälyttimenä ym ym...miksi sitten nyt kun meille on annettu mahdollisuus tiputtaa laskujamme!!
KÄYTTÄKÄÄ IHMISET OMAA JÄRKEÄ, JOTA TEILLÄ ON!!!
sen tiedän...
Lupailihan ACN korjata nuo toimitusehdot, vaan kun sivuilla on edelleen ne samat toimitusehdot, sama hinnasto ja sama selostus liittymätyypin hyväksyttävästä käytöstä. ACN ei ole lupauksistaan huolimatta uusia toimitusehtoja julkistanut, joten nuo ainoat jotka edelleen ovat saatavilla ovat voimassa. Eli ACN pidättää itsellään edelleen oikeuden tehdä ihan mitä huvittaa.
Oletko varmasti päivittänyt tietosi oikein,500 min rajaa ei ole eikä ole ollut kuin kuvitelmissa. Pitkä on juttusi asia vain ei ole ajantasalla eikä faktaa. Markkinointi on ollut todella tehokasta ja perustunut lupauksiin joista on pidetty kiinni vaikka väärinkäytöksiä käytössä on jatkuvasti ilmennyt.Ps nythän liittymiä onkin jo reilusti yli 300 000.
Missähän kerrotaa, että paljonkon ACN:llä on liittymiä? Voitko laittaa linkin?!?
"perustunut lupauksiin joista on pidetty kiinni vaikka väärinkäytöksiä käytössä on jatkuvasti ilmennyt."
Mikä on väärinkäytös? Ei mitään itkuhälytinselityksiä, vaan konkreettinen määritelmä kiitos?
Lupaksiin joista on jouduttu pitämään kiinni, kuuluu maksuttomien puheluiden rajattomuus. Tosin ACN lupaustensa vastaisesti yritti laittaa niille 500 minuutin rajan, mutta onneksi kuluttajaviranomainen esti ne aikeet. Mutta pitämättömiäkin lupauksia löytyy.
Maksuttomien puheluiden tarjouksen piti kestää toukokuun loppuun. Nyt näyttää entistäkin vahvemmin siltä, että lupauksesta livetään ja tarjous loppuu jo 16.4. Aiheesta lisää linkin takana.
http://www.matkapuhelininfo.com/forum/viewtopic.php?t=26843&start=20
Tammikuussa Kuningaskuluttaja-ohjelmassa ACN:n amerikkalainen edustaja lupasi, että sopimusehtojen kohta 3.8 poistetaan ehdoista helmikuun alkuun mennessä. Myös kuluttajaviranomaisen 18.3 päivätyssä tiedotteessa ACN on luvannut poistaa ehdon. Asialle ei lupauksista huolimatta ole tehty mitään.
http://www.acneuro.com/fi/mobile/pdfs/T&CMSAFinland.pdf
Nähtäväksi jää pitääkö ACN lupauksensa siitä, että mikäli se tekee liittymään olennaisia muutoksia tai tuo markkinoille kokonaan uuden tuotteen, se tiedottaa siitä asiakkailleen asianmukaisella tavalla. Tämäkin on kuluttaviraston tiedotteesta luettavissa.
Teron lailla minäkin kaipaan todisteita liittymäasiakkaiden määrästä. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan ACN-liittymän käyttäjiä oli 26.3 200000 kappaletta, ei 300000.
Mitä h...vettiä sä sellasilla todisteilla teet? Mitä sua ylipäätään kinnostaa paskan vertaa onko niitä liittymiä 100 000 tai 500 000? Taidat kuulua siihen turhien paskahousujen perheeseen joilla on liikaa aikaa ja sopivasti kieroutunut mieli, että jaksaa soittaa suutansa joka asiasta.
on että onko luvattua lihapullia ja perunamuusia vai pistetäänkö kaapin ovet kiinni ja saa vain kasvissoppaa. Edustajatkaan eivät tällä hetkellä uskalla tehdä mitään kun on niin epävarmaa puhetarjouksen suhteen -meneekö luottamus?