Home

Meille on käynyt niin kuin monelle muullekin. Myimme vanhan talon ja nyt on tullut kaikenlaista lippua ja lappua, kaupan purkuvaatimusta, uhkailua poliisitutkinnalla yms.

Myyjällä on vastuunsa, totta kai, ja olisimmekin valmiita maksamaan hinnanalennusta (kohta jo vaikka minkä verran) että päästään röyhkeistä ostajista eroon. Olemme jo tarjonneet varsin huomattavaa summaa. Meidän kannaltamme kyse on täysin salaisesta virheestä, laho/kosteusvauriosta, jota ei ole voinut huomata rakenteita purkamatta.

Hinnanalennus ei tietenkään kelpaa ostajalle, vaan hän haluaa väkisellä viedä asiaa käräjille, koska emme suostu ostamaan taloa takaisin paljon kalliimmalla kuin mitä se on myyty, kuten ostajan ehdottama ”sopu”ratkaisu oli. Kuitenkaan asuntovelkainen lapsiperhe ei voi tuosta vaan ostaa taloa takaisin ja maksaa lisäksi sitä sun tätä mitä ostajalla mieleen juolahtaa.

Saapa nähdä, mitä tässä on edessä… todella ahdistavaa joka tapauksessa. Yleensä näillä palstoilla voivotellaan ostajan asemaa, mutta kyllä myyjä on näissä tapauksissa heikommilla, varsinkin kun sattuu röyhkeä ostaja, joka haluaa tehdä tilanteella bisnestä. Kaikenlaisia roistoja maailmaan mahtuukin, pakko vaan pitää omista oikeuksista huoli ja luottaa oikeuslaitokseen, että huomaavat tilanteessa olevan jotakin muuta kuin sopu tavoitteena. Täydellinen koston ja rahastuksen maku tässä nyt ainakin on. Vertaistukea ei oikein löydy kun aina vaan säälitellään ostajia. Asiallista keskustelua lie turha toivoa täälläkään… vai onko?
18622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Anna mennä käräjille. äläkä enää suostu minkäännäköisiin hinnan alennuksiin, voitat jutun helposti. piilovika mikä piilovika. Vanha on vanhaa.

Äänestä
  • Nimenomaan piilovioistahan myyjä on vastuussa. Ei myyjä ole tietenkään vastuussa sellaisista vioista, jotka ostaja tietää kaupantekohetkellä.

    Äänestä

Jos te olette toimineet vilpittömästi, niin ei teidän tarvitse maksaa ylimääräisiä kuluja (vahingonkorvauksia). Kauppahinnan palautus on yleensä riittävä. Kaupan purun jälkeen voitte myydä talon sen oikeaan hintaan nyt, kun sen virheetkin ovat tiedossa. Ehkä voitte neuvotella ostajan kanssa maksuajasta.

Asunnon myyjienkin olisi tärkeätä ymmärtää, kuinka tärkeä kunnollinen kuntotutkimus on ennen kaupan tekoa. Rakenteita ei tarvitse purkaa. Asiantunteva homeongelmiin perehtynyt tutkija voi melko luotettavasti selvittää ongelmat. Näytteitä voi huomaamattomasti ottaa eristetiloista, rakennuksen alta jne.. Endoskoopilla näkee myös rakenteiden sisään. Oleellista on myös ennen kauppaa selvittää myös salaojien toimivuus, kattorakenteiden kunto jne.. Kaikki virheet tulee kirjata ylös ja antaa tiedoksi ostajalle. Pintapuoliset asuntokaupan kuntotarkastukset (eli kuntoarvaukset) aiheuttavat vain ongelmia asuntokaupassa.

Jos kunnollista kuntotutkimusta ei halua tehdä, niin silloin on varauduttava siihen, että ostaja ehkä tekee sen jossain vaiheessa.

Jos haluat asiallista keskustelua, niin muista toki sekin, että kuuntelemalla vain toisen osapuolen näkemystä asiasta, ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Yhtä hyvin on mahdollista, että ostajasi tuntee itsensä huijatuksi ja perustelee sen yhtä hyvin, mutta eri näkökulmasta. Asiat ovat harvoin täysin mustavalkoisia.

Äänestä

Anna mennä käräjille vaan. Jos kerran olette jonkin summan halunneet maksaa hinnasta takaisin. Aivan varmasti käräjillä lakimiehet sopivat ja suostulee ostajan ottamaan sen summan jonka olette suostuneet maksamaan. Kaupan purkuun ei kannata suostua eikä ostaja sitä tule saamaan vanhaan taloon vaikka siellä olisi minkälaisia virheitä kun kyseessä ei ole petos. Summan jonka palauttatte ei tarvi maksaa kerralla kunhan tehdään maksusuunnitelma. Ostaja ei voi vaatia myyjän ottamaan lainaa. Rauhallisuutta vain, olette oikeudessa vahvoilla kun ostaja yrittää kiristää kaupanpurulla kovemmalla summalla kuin olette kaupasta saanut. Näin minä tekisin.

Äänestä
  • ettei kyseessä ole petos? Jos ostaja on puhunut poliisitutkinnasta, niin jotain kai senkin takana täytyy olla.

    Äänestä

Tiedän ettei ole kivaa maksaa talosta jossa ei pysty asumaan kun on lapsiakin. Itse olet myynyt paskaa ja toivottavasti kaupan purku toteutuu korkoineen.

Äänestä
  • Se siitä asiallisesta keskustelusta. Kysymys on mielestäni siitä, että ei se home/kosteusvaurio voi olla kenellekään lottovoitto. Ei sillä pitäisi alkaa rahastamaan eikä kostaa kenellekään. Yhtälailla se on inhimillinen tragedia sekä ostajalle että myyjälle. Sopuratkaisu, jossa molemmat tulisivat puolitiehen vastaan olisi paras, mutta kun vängätään kaikkea epäasiallista kuten edellinen kommentti osoittaa, on todella vaikea neuvotella mistään.

    Äänestä

  • Home Sweet kirjoitti:

    Se siitä asiallisesta keskustelusta. Kysymys on mielestäni siitä, että ei se home/kosteusvaurio voi olla kenellekään lottovoitto. Ei sillä pitäisi alkaa rahastamaan eikä kostaa kenellekään. Yhtälailla se on inhimillinen tragedia sekä ostajalle että myyjälle. Sopuratkaisu, jossa molemmat tulisivat puolitiehen vastaan olisi paras, mutta kun vängätään kaikkea epäasiallista kuten edellinen kommentti osoittaa, on todella vaikea neuvotella mistään.

    Aloitusviestissäsi puhuit lahovauriosta. Se on aivan jotain muuta kuin home/kosteusvaurio. Lahovaurio on se viimeinen vaihe. Ensin tulee kosteusvaurio. Siitä seuraa homevaurio. Kun homevaurio on muhinut riittävän pitkään, astuvat myös sädesienet (aktinobakteerit) kuvaan. Jos kosteutta tulee edelleen rakenteeseen, niin siitä vasta seuraa vähitellen lahovaurio vuosien, vuosien kuluttua.

    Onko siis uskottavaa, että ette olisi missään vaiheessa huomanneet mitään ongelmiin viittaavaa? Homeenhajua tai viimeistään sädesienien voimakasta maakellarimaista tai tunkkaista hajua?

    Jos haluat asiallista keskustelua, niin sinun pitää miettiä myös sitä, että oletteko laiminlyöneet kiinteistön huollon ja panneet vahingon kiertämään. Ilmeisesti ainakin perusteellisen kuntotutkimuksen te olette laiminlyöneet. Tarkoituksellako?

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    No täytynee myöntää,että maallikolla menee välillä käsitteet sekaisin. Hajua ei sisäilmassa tuntunut emmekä oireilleet asuessamme. Vanha talo kun oli niin hatara, että taisi sisäilma vaihtua aika tehokkaasti (maallikon arvio).

    Turha lienee sanoakaan, että kyllä siitä talosta raportti oli, mutta ei siitä mitään hyötyä ole tässä tilanteessa. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että sen olisi pitänyt olla perusteellisempi. Tämä tilanne lienee aivan tavallinen.

    Mutta mutta.... miksi ihmeessä aletaan heti epäillä ja vihjailla tahallisuudesta ja tarkoituksellisuudesta? Se ei nimenomaan ole asiallista eikä edistä sopua. Vertaapa tilanetta siihen, että yhtälailla myyjä voisi syyttää ostajaa tahallisuudesta: onhan se hyvä bisnes, kun ostaa vanhan talon ja etsii siitä kaiken mahdollisen, mistä voi alkaa reklamoimaan. Kun sitten löytyikin hometta niin sehän on vielä parempi tilanne, äkkiä vaan kaikki paikat auki mitä kuvitella saattaa ja vaatimuksia vaatimusten perään. Kaiken huippu oli mielestäni se uhkailu rikosilmoituksen terkemisestä. Onneksi itse tietää toimineensa vilpittömästi, että voi jättää tuollaiset omaan arvoonsa, mutta helppoa se ei ole. Ei.

    Äänestä

Mikä on ostajan peruste ostohintaa korkeammalle kaupanpurkuhinnalle?

Äänestä
  • hieman samantyyppisestä jutusta ja homma on menossa käräjille. Itse en maksa penniäkään ennen oikeuden päätöstä, ja sekin saattaa vielä johtaa hovioikeuteen. Vanha talo on vanha, siitä on turha alkaa ostajan kitiseen oikeudessa. Piilovika on piilovika...ei edes välttämättä oikeuta korvauksiin jos korjauskustannukset jää pieniksi. Hommaa alaan perehtynyt asianajaja. Se on tärkeää että on alaan perehtynyt, ei mikään tusinataapero. Googleta.

    Jos olet tehnyt jo kirjallisen sovitteluvaatimuksen niin se on jo kovaa valuuttaa oikeudessa.

    En usko että sulla on mitään hätää raastuvassa. Säilytä' kaikki materiaali mitä olet saanut käsiisi ostalta. Hommaa puhelinyhtiöltä rekisteri yhteydenpidosta ostajaan. Tallenna kaikki. Niille voi tulla käyttöä.

    Ostaja kuseen...sellainen mullakin on meininki. Kaikenlaisia rahastajija ja kädettömiä nössöjä on nykyjään ostelemassa vanhoja taloja ja sitten vaaditaan myyjää laittamaan rakennus uuden veroiseksi.

    Äänestä

  • pullshitsanonminä kirjoitti:

    hieman samantyyppisestä jutusta ja homma on menossa käräjille. Itse en maksa penniäkään ennen oikeuden päätöstä, ja sekin saattaa vielä johtaa hovioikeuteen. Vanha talo on vanha, siitä on turha alkaa ostajan kitiseen oikeudessa. Piilovika on piilovika...ei edes välttämättä oikeuta korvauksiin jos korjauskustannukset jää pieniksi. Hommaa alaan perehtynyt asianajaja. Se on tärkeää että on alaan perehtynyt, ei mikään tusinataapero. Googleta.

    Itse meinaan seuraavan kerran kun vanhan talon myyn niin videoida koko myyntitapahtuman jossa kerron mitä asunnosta tiedän ja mitä en tiedä....ja ehkä vielä kaupankirjoitushetkellä toistan samat asiat jos niitä ei saa kauppakirjaan mahtunmaan....eipähän tartte viittä vuotta miettiä että milloinkahan tuo valittaa ja mistä....on mennyt ihan älyttömäksi tämä asuntojen kauppa....ihan uskomattomia juttuja kuulee ja lukee täältä...että kehtaavat vanhoista asunnon rämistä valittaa ja haastaa oikeuteen myyjiä...joku roti sentään pitää olla...

    Mutta niitä teletunnistetietoja et kyllä saa, ei saanut onnettomuustutkintalautakunta kuolemaan johtaneen lento-onettumuuden tutkinnassakaan...

    http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/88ehjdx4qbdubfq_1.pdf (kohta 1.9)

    Edellämainitussa onnettomuudessa tiedolla oli merkitystä, eli veikö puhelinkeskustelu huomion oleellisesta toiminnasta.

    "Tutkintalautakunta yritti saada puhelinoperaattorilta tietoja ko. aamupäivältä ohjaajan
    matkapuhelimeen tulleiden puhelujen ajankohdista ja kestoista ilman vastapuolen tunnistetietoja.
    Nämä tiedot ovat sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) määrittelemiä
    tunnistetietoja, jotka ovat luottamuksellisia. Sähköisen viestinnän tietosuojalain
    mukaan vain laissa mainituilla viranomaisilla on oikeus tietojen saantiin. Ohjaajan matkapuhelimestakaan,
    mikäli se olisi löytynyt, tietoja ei olisi ollut mahdollista saada edellä
    mainitun lain perusteella."

    Äänestä

  • ergfaWEFR kirjoitti:

    Itse meinaan seuraavan kerran kun vanhan talon myyn niin videoida koko myyntitapahtuman jossa kerron mitä asunnosta tiedän ja mitä en tiedä....ja ehkä vielä kaupankirjoitushetkellä toistan samat asiat jos niitä ei saa kauppakirjaan mahtunmaan....eipähän tartte viittä vuotta miettiä että milloinkahan tuo valittaa ja mistä....on mennyt ihan älyttömäksi tämä asuntojen kauppa....ihan uskomattomia juttuja kuulee ja lukee täältä...että kehtaavat vanhoista asunnon rämistä valittaa ja haastaa oikeuteen myyjiä...joku roti sentään pitää olla...

    Vielä välittäjänä toimiessani tekemistämi 10 viimeisestä kiinteistökaupasta, on kolme päätynyt oikeuteen, ja jokaisessa oli asiat tehty oikein.... :(

    Äänestä

  • pullshitsanonminä kirjoitti:

    hieman samantyyppisestä jutusta ja homma on menossa käräjille. Itse en maksa penniäkään ennen oikeuden päätöstä, ja sekin saattaa vielä johtaa hovioikeuteen. Vanha talo on vanha, siitä on turha alkaa ostajan kitiseen oikeudessa. Piilovika on piilovika...ei edes välttämättä oikeuta korvauksiin jos korjauskustannukset jää pieniksi. Hommaa alaan perehtynyt asianajaja. Se on tärkeää että on alaan perehtynyt, ei mikään tusinataapero. Googleta.

    Jos olet tehnyt jo kirjallisen sovitteluvaatimuksen niin se on jo kovaa valuuttaa oikeudessa.

    En usko että sulla on mitään hätää raastuvassa. Säilytä' kaikki materiaali mitä olet saanut käsiisi ostalta. Hommaa puhelinyhtiöltä rekisteri yhteydenpidosta ostajaan. Tallenna kaikki. Niille voi tulla käyttöä.

    Ostaja kuseen...sellainen mullakin on meininki. Kaikenlaisia rahastajija ja kädettömiä nössöjä on nykyjään ostelemassa vanhoja taloja ja sitten vaaditaan myyjää laittamaan rakennus uuden veroiseksi.

    Ilmiselvästi sinulla ei ole mitään kokemusta näistä oikeudenkäynneistä. Ei niissä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka on oikeassa tai väärässä tai mitä tahansa. Ainoa ratkaiseva asia on käräjäoikeuden tai hovioikeuden tuomareiden asenne. Varmakin tapaus voi muuttua karvaaksi tappioksi kuten myös päinvastoin. Älä myöskään unohda, että hävinnyt osapuoli voi joutua maksamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi myös vastapuolen oikeudenkäynti- ja tutkimuskulut. Ne ovat aina vähintäänkin useita kymmeniä tuhansia euroja.

    Molempien osapuolien on aina järkevintä pyrkiä vapaaehtoiseen sovintoon kaikin keinoin.

    Äänestä

Siis te olette tarjonneet jopa kaupanpurkua, mutta ostaja haluaa "kaupanpurussa" korkeamman hinnan kuin ostohetkellä? Ei se ole kaupanpurkua vaan ostamista ja myymistä. Millä perusteella ostaja vaatii korvausta, oletko ollut paikalla kun tutkimuksia taloon on tehty, mihin laskelmaan esitettyt vaatimukset perustuvat - ja mikä olennaisinta; onko sinulle asianajaja?
Jos päädytään kaupanpurkuun, on ostajan tuolloin maksettava myyjälle palautetun kauppahinnan lisäksi asumisesta saatua hyötyä, eli tavallaan vuokraan rinnastettava summa.

Äänestä

Onko myymänne talo teidän itse rakentama/rakennuttama vai oletteko ostaneet sen edelliseltä myyjältä?

Äänestä

anna niiden vaan mussuttaa. Pahin mitä voi tapahtua on että haet velkajärjestelyä ja maksat jonku satkun/kk. ...ja karavaani kulkee:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sweet home kirjoitti:

Meille on käynyt niin kuin monelle muullekin. Myimme vanhan talon ja nyt on tullut kaikenlaista lippua ja lappua, kaupan purkuvaatimusta, uhkailua poliisitutkinnalla yms.

Myyjällä on vastuunsa, totta kai, ja olisimmekin valmiita maksamaan hinnanalennusta (kohta jo vaikka minkä verran) että päästään röyhkeistä ostajista eroon. Olemme jo tarjonneet varsin huomattavaa summaa. Meidän kannaltamme kyse on täysin salaisesta virheestä, laho/kosteusvauriosta, jota ei ole voinut huomata rakenteita purkamatta.

Hinnanalennus ei tietenkään kelpaa ostajalle, vaan hän haluaa väkisellä viedä asiaa käräjille, koska emme suostu ostamaan taloa takaisin paljon kalliimmalla kuin mitä se on myyty, kuten ostajan ehdottama ”sopu”ratkaisu oli. Kuitenkaan asuntovelkainen lapsiperhe ei voi tuosta vaan ostaa taloa takaisin ja maksaa lisäksi sitä sun tätä mitä ostajalla mieleen juolahtaa.

Saapa nähdä, mitä tässä on edessä… todella ahdistavaa joka tapauksessa. Yleensä näillä palstoilla voivotellaan ostajan asemaa, mutta kyllä myyjä on näissä tapauksissa heikommilla, varsinkin kun sattuu röyhkeä ostaja, joka haluaa tehdä tilanteella bisnestä. Kaikenlaisia roistoja maailmaan mahtuukin, pakko vaan pitää omista oikeuksista huoli ja luottaa oikeuslaitokseen, että huomaavat tilanteessa olevan jotakin muuta kuin sopu tavoitteena. Täydellinen koston ja rahastuksen maku tässä nyt ainakin on. Vertaistukea ei oikein löydy kun aina vaan säälitellään ostajia. Asiallista keskustelua lie turha toivoa täälläkään… vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu