Suurkunta hepreaa

Päijät-Hämeeseen "uusikuntaa" käskystä puuhaava Osmo soininvaara alkaa olla valmis nostamaan kädet pystyyn kuntajaon edessä - 12 kuntaa ei missään nimessä yhdy - tuskin edes kymmenen kuntaa, joita nyt pehmitetty iltakouluissa kuntatilaisuuksissa.
Vastaanotto maaseudulla ollut kyllä kolkko. "Rikas Lahti" ei tarvi köyhiä kuntia on hoettu Lahden puolelta. Tosiasia on se, että maalaiskunnat sekä heinola ja Orimattilan kaupungit (asukkaat) ovat hyvin tietoisia Lahden kurjista terveys-ja sairaalaoloista. Ympäristön kunnissa kaikki pelaa vielä. Lahdessa ei mikään vaan kurjuus rehottaa. Tänään 24.2 tuli tilasto, että lahti käyttänyt vähiten rahaa terveyspalveluihin. Se ei ole mikään kunnia vaan häpeä, koska Lahti ei ole hoitanut ja järjestänyt terveyspalveluita, siksi ei kulu rahaakaan. Tämä "uutinen" seisoo vuodesta toiseen ESS:n sivuilla ilman selityksiä, koska lehti ajaa suurkuntaa Päijät-Hämeeseen, eikä halua hoitaa hommaansa kriittisenä mediana.
siis Helsinkikin käyttää Lahtea enemmän rahaa ja siellä sentään alhainen veroprossa, mutta silti hoitoon pääsee. Ympäristökuntien väki, älkää ihmeessä liittykö Lahteen, silloin häviävät omat terveysasemat ja hoidot. Täällähän (Lahdessa) kokoomuspoliitikot - Ilka Viljanen esimerkiksi - mainostaa, että pitää käyttää yksityispalveluja. Että silleen. Kaupungin sairaalan labrassa muuten istuu usein kuntapäättäjiä (ilmaisissa) kokeissa, toiset - tavalliset _ joutuu menee "Hemoon" ja Mehiläiseen kovalla rahalla. Lahti ei ole mikään rikas, vaikka mahtailee. Yhtä itkuvittä on kun viimeksi esim. kouluja uhattu sulkea. Koko ajan puhutaan, että väestö vanhenee ja ikärakenne vienoutuu. Mitäs se muutakaan tekee, kun joka iikka vanhenee - eikä suinkaan nuorru. Silloin tarvitaan terveydenhuoltoa ja - hoitoa. Kaupunginsairaala on nykyisin sumppu, johon ambulanssin on lahdessa pakko potilas viedä, vaikka olisi kuinka sairas. LKS pyrkii omimaan potilaan, ettei vaan Lahden tarvisi maksaa keskussairaalamaksua. Halutaan jättää potilas "seurattavaksi" seuraavaan aamuun. Kaup.sairaalassa kun pystytään ottamaan illalla vain verensokeri sormenpäästä. Sehän se ratkaisee ja kertoo potilaasta jo paljon - vaikkei edes epäilyä diabeteksestä.. Todella nykyaikaista tutkimusta ja potilasturvallista arviointia. Että tällaista "HOITOA"! Lahdessa on tarjolla. Metropolissa!!! he heheh.
Suurkunta on Lahden herrojen puuhastelua, mutta onneksi sen eväät ovat heikot ja lopussa. Ja nykyisistä puuha-ja napamieheistä ei ole ollut asian esittäjäksi, siksi tuli Soininvaara. Uskokaa pois Soininvaara nousee kohta Hgin Intercityyn ja painuu viisaana omiensa luo. Tietysti sillä varauksella jos tuo jumalainen oikorata ja junaliikenne ylipäätään toimii. Eh ehehehhehh!
5313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

valtuustothan sen päättää ja ne on miehitetty etupäässä puoluerunkkareilla, joten ei siihen Soininvaaraa tarvita.

Äänestä

Suurta ja mahtavaa Neuvostokuntaa juntatessaan Soinivaara esittelee mielellään tilastoja pylväikköineen.
Pylväitähän on mukava vedellä tulevaisuuteen kun ei ole välttämättä enää itsekään katselemassa mikä esimerkiksi huoltosuhde todellisuudessa on 20 vuoden kuluttua.
Mutta tarkastellaanpa nyt sitten tuota Osmon huoltosuhdepylväikköä.
Kyseisen kalvon mukaan esim. Kuhmoisten huoltosuhde jo nyt 2010 näyttäisi olevan 1½ kertaa raskaampi kuin Päijät- Hämeen keskiarvo. Kuitenkin Kuhmoisten kunnan taloudelliset tunnusluvut esimerkiksi Lahteen verrattuna ovat paremmat, vaikka molempien veroprosentti on sama 19.
Jos lasketaan sama suhdeluku Soininvaaran ”ennusteiden” perusteella vuodelle 2030 niin päädytään 1,7:ään.
Johtopäätöksenä voisi todeta että jos Kuhmoinen on menestyksellisesti selvinnyt nykyisessä tilanteessa koko Päijät-Hämeeseen verrattuna niin tuskin tuo 1,7 kertainenkaan huoltosuhde vaatii Kuhmoisten liittämistä esimerkiksi velkaisempaan Lahteen.
Huoltosuhteessahan on kuitenkin kyse vain väliaikaisesta ongelmasta eli suurten ikäluokkien viimeisistä elinvuosista. Sen jälkeenhän tilanne taas palautuu ennalleen.
Toki voidaan ajatella että suuremmissa yksiköissä saattaisi syntyä helpommin uusia käytäntöjä vanhusten määrän rajoittamiseksi. Tuntemattomaan kun on helpompi tunkea ylimääräisiä ruiskeitakin kuin naapurin mummoon.

Äänestä
  • Lahti järjestää ainoana kuntana terveyspalvelunsa itse. Muut ovat Oiva-kuntia, eli tekevät sen yhteistyössä, eivät omillaan ! Ympäryskuntien (yhden kunnan) asukasluku on lahteen verrattuna todella pieni. Kysymys kuuluukin, että olette kyllä valmiit käyttämään Lahtelaisten verovaroin tuottettuja palveluita, mm: juomavesi, energia, jätehuolto, kauppakeskukset, konsertit, teatterit ja suuret urheilutapahtumat. Sitten joku vasten todellista tietoa puhuu "Lahden köyhyydestä". Totuus on se että ilman Lahtea eläisitte kuin mustalaiset. Hollola esimerkiksi on täysi iilimato Lahden kainalossa.

    Äänestä

  • BCM kirjoitti:

    Lahti järjestää ainoana kuntana terveyspalvelunsa itse. Muut ovat Oiva-kuntia, eli tekevät sen yhteistyössä, eivät omillaan ! Ympäryskuntien (yhden kunnan) asukasluku on lahteen verrattuna todella pieni. Kysymys kuuluukin, että olette kyllä valmiit käyttämään Lahtelaisten verovaroin tuottettuja palveluita, mm: juomavesi, energia, jätehuolto, kauppakeskukset, konsertit, teatterit ja suuret urheilutapahtumat. Sitten joku vasten todellista tietoa puhuu "Lahden köyhyydestä". Totuus on se että ilman Lahtea eläisitte kuin mustalaiset. Hollola esimerkiksi on täysi iilimato Lahden kainalossa.

    ”Lahti järjestää ainoana kuntana terveyspalvelunsa itse. Muut ovat Oiva-kuntia, eli tekevät sen yhteistyössä, eivät omillaan !”
    Niin ja Pohjois-Korea järjestää vielä enemmän ”itse” palveluitaan, mutta eihän sillä ole paskankaan merkitystä kuka palvelun tuottaa, kunhan vaan saatu palvelu on riittävää ja kustannukset alhaisia.
    ”Ympäryskuntien (yhden kunnan) asukasluku on lahteen verrattuna todella pieni.” Eiköhän nuo terveyspalvelujen kokonaiskustannukset riipu palveluntarvitsijoiden määrästä, olennaista on se että palvelut tuotetaan tehokkaasti. Vallassaroikkujilla on aina ollut sellainen käsitys että palvelut ovat parhaimmillaan silloin kun ne tuotetaan jonkun NKP:n toimesta, mutta siitä leikistä kun nyt kuitenkin on selvää historiallista näyttöä niin on turha kirjoittaa Marxin teoksia uudestaan, kun siihen utopiaan ei kukaan usko.
    ”Kysymys kuuluukin, että olette kyllä valmiit käyttämään Lahtelaisten verovaroin tuottettuja palveluita, mm: juomavesi, energia, jätehuolto, kauppakeskukset, konsertit, teatterit ja suuret urheilutapahtumat.”
    Tuskin edes hourulasta löytyy niin imbesilliä yksilöä joka kuvittelisi, että juomaveden tuottaminen olisi Lahden veronmaksajille tappiollista touhua. Hollola antoi typeryyksissään kalliit investointinsa puoli-ilmaiseksi Lahdelle ja maksaa nyt vedestä sellaista hintaa että konserniin kuuluvan Aqua Verkonkin liikevoitto on hurjat 43 %. Lahti Energia puolestaan jakaa osinkona Lahdelle 15 miljoonaa euroa ja silti vielä omat voittovarat kasvoivat 25 miljoonaa. Jätehuolto on niin kiinnostava business että siitä suoraan sanoen tapellaan kuka sen saa hoitaakseen. Enkä ole kuullutkaan että Lahti omistaisi yhtäkään kauppakeskusta. Tosin Lahden poliitikot suhmuroivat mielellään tontteja ystävällismielisille tahoille pientä korvausta vastaan. Jos Lahti väenväkisin suuruudenhulluudessaan haluaa rakentaa konserttitaloja ym tai vaikka kuuaseman niin siitä vaan. Jos ei naapurikunnista tulevat vähäiset lipputulot kiinnosta ja eivät ole riittäviä kustantamaan noita hullutuksia niin nostakaa lippujen hinnat sille tasolle että tulee halvemmaksi mennä Helsinkiin, Lontooseen tai Hockenheimiin. Kyllä te sinne Lahteenne saatte vaikka Disneylandin jos vaan riittää tyhmiä äänestäjiä ja veronmaksukykyä.
    ”Sitten joku vasten todellista tietoa puhuu "Lahden köyhyydestä". Totuus on se että ilman Lahtea eläisitte kuin mustalaiset. Hollola esimerkiksi on täysi iilimato Lahden kainalossa.”
    ”Todellinen tieto” on kyllä kaikkien tiedossa, älä siitä ole huolissasi. Lisäksi olen sitä mieltä että juttusi tulee poistaa sen rasistisen sisällön vuoksi, mutta onhan se ymmärrettävää kun ei Oiva kuntia saada Lahden konkurssin pelastajaksi, on pakko sortua alatyyliin. Eikä tuo anatomiakaan taida olla ihan hallussa sillä kun karttaa katsot niin Lahti se on Hollolan kainalossa. "Todellista tietoa" on tuo 1, 8 miljardiakin.

    Äänestä

  • Soi niin vaara kirjoitti:

    ESS:n mielipidesivulla helkkarin selvää tekstiä 21.5 miten LKS:n lääkäripäivystys käytännössä toimii. Jos tämä kurjuus laajentuu Lahden ulkopuolellekin, niin hädässä ollaan. Tässä juuri näkyy tämä Lahden "autuus"! Lääkäriin ei pääse ja apua ei saa - kuin yksityiseltä. Esimerkiksi jopa pelastuslaitoksen lahden sairaankuljetuskin kerää potilaat yöaikana - keskussairaalan päivystysaikana - mielellään LKS:ään jonoon. Eli menkää vaikka ryömillä PHKS:ään - voitte saada avun - kun istumalla loputtomassa jonossa jotakin Ö-kiirellisyysluokassa. Ja jos pääsette/joudutte LKS:ään sisään - koettakaa pysyä hengissä.
    Pari pvää sitten hollolalainen yleisönosastokirjoittaja kyseli Lahden hoitokulttuurista - jos se uusikunta toteutuu. Ei ole kukaan vaivautunut vastaamaan. Eikä vaivaudu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Realisti... kirjoitti:

Päijät-Hämeeseen "uusikuntaa" käskystä puuhaava Osmo soininvaara alkaa olla valmis nostamaan kädet pystyyn kuntajaon edessä - 12 kuntaa ei missään nimessä yhdy - tuskin edes kymmenen kuntaa, joita nyt pehmitetty iltakouluissa kuntatilaisuuksissa.
Vastaanotto maaseudulla ollut kyllä kolkko. "Rikas Lahti" ei tarvi köyhiä kuntia on hoettu Lahden puolelta. Tosiasia on se, että maalaiskunnat sekä heinola ja Orimattilan kaupungit (asukkaat) ovat hyvin tietoisia Lahden kurjista terveys-ja sairaalaoloista. Ympäristön kunnissa kaikki pelaa vielä. Lahdessa ei mikään vaan kurjuus rehottaa. Tänään 24.2 tuli tilasto, että lahti käyttänyt vähiten rahaa terveyspalveluihin. Se ei ole mikään kunnia vaan häpeä, koska Lahti ei ole hoitanut ja järjestänyt terveyspalveluita, siksi ei kulu rahaakaan. Tämä "uutinen" seisoo vuodesta toiseen ESS:n sivuilla ilman selityksiä, koska lehti ajaa suurkuntaa Päijät-Hämeeseen, eikä halua hoitaa hommaansa kriittisenä mediana.
siis Helsinkikin käyttää Lahtea enemmän rahaa ja siellä sentään alhainen veroprossa, mutta silti hoitoon pääsee. Ympäristökuntien väki, älkää ihmeessä liittykö Lahteen, silloin häviävät omat terveysasemat ja hoidot. Täällähän (Lahdessa) kokoomuspoliitikot - Ilka Viljanen esimerkiksi - mainostaa, että pitää käyttää yksityispalveluja. Että silleen. Kaupungin sairaalan labrassa muuten istuu usein kuntapäättäjiä (ilmaisissa) kokeissa, toiset - tavalliset _ joutuu menee "Hemoon" ja Mehiläiseen kovalla rahalla. Lahti ei ole mikään rikas, vaikka mahtailee. Yhtä itkuvittä on kun viimeksi esim. kouluja uhattu sulkea. Koko ajan puhutaan, että väestö vanhenee ja ikärakenne vienoutuu. Mitäs se muutakaan tekee, kun joka iikka vanhenee - eikä suinkaan nuorru. Silloin tarvitaan terveydenhuoltoa ja - hoitoa. Kaupunginsairaala on nykyisin sumppu, johon ambulanssin on lahdessa pakko potilas viedä, vaikka olisi kuinka sairas. LKS pyrkii omimaan potilaan, ettei vaan Lahden tarvisi maksaa keskussairaalamaksua. Halutaan jättää potilas "seurattavaksi" seuraavaan aamuun. Kaup.sairaalassa kun pystytään ottamaan illalla vain verensokeri sormenpäästä. Sehän se ratkaisee ja kertoo potilaasta jo paljon - vaikkei edes epäilyä diabeteksestä.. Todella nykyaikaista tutkimusta ja potilasturvallista arviointia. Että tällaista "HOITOA"! Lahdessa on tarjolla. Metropolissa!!! he heheh.
Suurkunta on Lahden herrojen puuhastelua, mutta onneksi sen eväät ovat heikot ja lopussa. Ja nykyisistä puuha-ja napamieheistä ei ole ollut asian esittäjäksi, siksi tuli Soininvaara. Uskokaa pois Soininvaara nousee kohta Hgin Intercityyn ja painuu viisaana omiensa luo. Tietysti sillä varauksella jos tuo jumalainen oikorata ja junaliikenne ylipäätään toimii. Eh ehehehhehh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu