Noniin, kun sitten alkaa jotain tapatumaan, niin epäillään että minun takana olisi joukko isokenkäisiä.
Se olisikin ihan hyvä juttu, niin hommat sujuisivat paremmin. Näköjään kismittää, kun ihan oikeasti yksi ja kaksikin ihmistä voi saada Suomessa jotakin aikaiseksi.
Minulle sanottiin jo yli 5 vuotta sitten, että on ihan turha edes yrittää et voi pärjätä niille. Olen aina ollut vähän jääräpää ja jos katson, että joku asia on mahdollista, niin se tehdään.
Kyllä minusta rosvot voidaan ottaa kiinni, kun on hyvä todistusaineisto ja sen teen. On sitten rosvo viranomainen tai siviili.
Toisaalta kansalaiset tarvitsevat toimivan riippumattoman ja puolueettoman oikeusjärjestelmän. Meidän kaikkien etu on se. Tai roistojen etu se ei ole.
Kyllä meidän Suomalaisten pitää vaatia oikeuksiamme ja on ihan turha nöyristellä tai pelätä viranomaisia.
He ovat meitä kaikkia varten. Jotkut viranomaiset vain luulevat kansan olevan heitä varten.
Me maksamme heille palkan ja olemme heidän työnantajiaan, jolloin meillä on oikeus puuttua viranomaisten toimintaa.
Salon käräjäoikeuden laamanni Tuomaala totesi ettei minulle kuulu asianajajaliiton mainos käräjäoikeuden seinällä. Silloin kun se rikkoo lakia, niin aivan varmasti kuuluu. Tuomaala rikkoo lakia antaessaan sen mainoksen olla.
Onko Salon käräjäoikeuden tuomareita lahjottu, kun siellä saa olla se mainos?
Onko niin että ainostaan asianajien ammattiliittoon kuuluvat saavat toimia Salossa?
Paljonko siitä mainospaikasta on maksettu?
Miksi minä en saa omaa mainosta sen viereen? Jos en saa, niin Salon käräjäoikeus rikkoo kilpailulakia.
eikö hyvänen aika käräjäoikeus tunne lainsäädäntöä. Ai niin käräjätuomari Ketunen muistaakseni joutui totemaan minun olleeni oikeassa yhden lain kohdan kun yhdessä tarkistettiin lakikirjasta. Joten lain tuntemus edes asiantuntijoilla ei välttämättä ole kovin hyvä. Sitten nämä ihmiset vielä päättävät toisten ihmisten kohtalosta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kohtahan tuohon tulee loppu kunhan se Jeesus nyt astuis siel taivaalta alas (toivottavasti muistavat laittaa sille portaat ettei tuu äkkipudotusta).
Kukas se sanoikaan että ihminen ei ole valtiota varten vaan valtio on ihmistä varten.
Kyllä silti fakta on niin että sä sekomake et tajua Suomen laista paskaakaan kun et tajua edes että sulla on vakava mielenterveydellinen ongelma...ja et voi edes sitä kiistää. Mietippäs miten paljon uskottavuutesi paranisi jos edes hankkisit lääkityksen tohon ongelmaas...toisaalta sulla ei sitten enää ois tarvetta sille uskottavuudelle koska voisit jopa tajuta että maailma onkin sun ulkopuolella....
Minun silmissäni sinun uskottavuutes kärsi juuri pahan kolauksen. Olen huomannut että psykiatrin palvojamainen käytös (haukkua toista about hulluks eli sairaaks) on pahempaa kun haukkua idiootiks. Sitä varoitetaan että joka haukkuu toista hulluks ansaitsee korkeimman oikeuden tuomion. Tiedän että itsevarmat tyypit vihaa tätä soimausta mutta minä olen kauhistunut siitä mitä he tulevat saamaan tulevaisuudessa niskaansa siitä että haukkuvat muita sairaiksi tuntematta tapausta henk.kohtaisesti. Vai onko se kiinni siitä kun haukkujalla on niin hemmetin loistava taloudellinen tilanne? On se helppo nyt haukkua ja remuta kun on rauhan aika mutta entäs kun tulee poikkeustila? Sitten haetaan apua vaikka mielisairaalasta - sieltä minne on toisia juuri kehoittanut menemään. Makessa ei ole muuta ihmeellistä kuin se että päästelee välillä sammakoita suustaan. Mutta arvelen että ehkä se on ollu kännissä tjsp.
Kansalaisilla on oikeus näihin kuulustelutaktiikoihin? Ei kai tämä yksin ole poliisirikollisten oikeus käyttää kyseistä aineistoa? Ei se ihme ole jos poliisirikollisia ei saada kiinni?
Poliisi saa valehdella kuulustelutehtävässään kaiken aikaa. Poliisi saa käyttää valehtelua omassa työssään. Poliisia ei siitä rangaista.Tämäkin ohje on lähetetty satoihin sähköposteihin. Lukekaa tarkasti.
Poliisin ei kannata kuulustella vaikutusvaltaisia ihmisiä. Siinä käy näin. He antavat kiusallista tietoa mutta laillista tietoa julkisuuteen. Tämäkin ohje on korkealta poliisi tasolta. Poliisi ei mielellään anna näitä ohjeita julkisuuteen, koska on vaarana että niistä hyötyvät ammattirikolliset.
Jokaisen pitäisi tämä lukea.
Kun sinua kuulustellaan, joudut antamaan nimesi, osoitteesi
ja henkilötunnuksesi.
Kuulusteluissa
poliisi haluaa sinun vastaavan sinua kohtaan esitettyihin
syytteisiin.
JOS POLIISILLA ON TARPEEKSI TODISTEITA SINUA VASTAAN,
HEIDÄN EI TARVITSE
KUULUSTELLA SINUA.
Jos poliisi haluaa kuulustella sinua, olet hyvässä
asemassa. Ainoa keino
säilyttää tämä asema on olla ryhtymättä keskusteluihin
poliisin kanssa ja
vastaamalla >> EN KOMMENTOI >> kaikkiin kysymyksiin.
JOS POLIISILLA ON TARPEEKSI TODISTEITA, LAUSUNTOSI
VOI VAIN LISÄTÄ
TODISTEITA SINUA VASTAAN.
Kun poliisi kuulustelee, he tekevät kaikkensa
hämmentääkseen sinua. Heidän
kysymyksensä eivät välttämättä liity rikokseen. He
yrittävät pehmittää sinua.
Älä vastaa mihinkään kysymyksiin. Poliisi yrittää vedota
heikkoihin kohtiisi
kuten perheeseen ja ystäviin, mutta älä lankea heidän
ansoihinsa, vaan vastaa
EN KOMMENTOI >>.
Älä hyväksy kuulustelua, jos avustaja ei ole paikalla ja
muista en kommentoi,
vaikka avustajasi käskisi sinua puhumaan. Hyvä avustaja ei
sitä tee. Poliisit
luottavat ihmisten hyväuskoisuuteen. Pysy tiukkana ja he
luovuttavat, sillä
on monia keinoja saada sinut puhumaan, joten sinun on
tärkeää tietää mitä
teet. Sinun täytyy olla valmistautunut.
1. Älä anna lausuntoja
2. Älä ajaudu muutenkaan keskusteluihin poliisin kanssa
3. Hanki avustaja
4. Pysy tyynenä ja rauhallisena
5. Jos sinua pahoinpidellään, mene lääkäriin ja hanki
kirjoitettu raportti
vammoistasi. Ota poliisien nimet ylös.
Kun et sano mitään poliisiasemalla, voit jälkeenpäin
miettiä omaa tarinaasi
eli alibiasi.
MUISTA ETTÄ AINOA KEINO SÄILYTTÄÄ HYVÄ ASEMA ON OLLA
AJAUTUMATTA KESKUSTELUIHIN
POLIISIN KANSSA JA VASTAAMALLA >> EN KOMMENTOI >> KAIKKIIN
KYSYMYKSIIN.
-
2. EN KOMMENTOI-
Kuka tahansa meistä voi joutua kuulusteluihin ja poliisin
epäillyksi jo
pelkästään siitä syystä, että toimii aktiivisesti jossain
kansalaisjärjestössä.
Yrittäessään painostaa ihmisiä kertomaan kaiken tietämänsä
poliisilla on
monenlaisia keinoja käytettävinään. Ainoa keino, millä
voimme taistella
poliisin mielivaltaa vastaan ja turvata yksityisyytemme on
tietää oikeutensa
ja myös vaatia niitä. Tiedon puute ja hyväuskoisuus ovat
poliisin vahvimmat
aseet.
-KUULUSTELUT-
1. On hyvin yleistä, ettei poliisi kerro sinulle kaikkia
oikeuksiasi. Vaadi
ennen kuulustelujen alkua saada nähdä oikeutesi paperilla.
Poliisi ei niitä
mielellään näytä, mutta sinulla on siihen oikeus. Pidä
myös huoli siitä, että
kaikkia sinun oikeuksiasi kunnioitetaan.
2. Älä koskaan mene kuulusteluihin yksin, ilman ystävää
tai (jos olet epäiltynä)
asianajajaa. Todistajaksi kuulusteluihin ei kuitenkaan
kelpaa sellainen, jota
voitaisiin myös kuulustella asiassa.
3. Vaadi saada tietää, oletko asiassa epäilty vai
todistaja.
4. Jos olet kuulusteluissa todistajan asemassa, sinulla on
velvollisuus vastata
niihin kysymyksiin, jotka liittyvät asiaan. Vaadi poliisia
perustelemaan
jokainen kysymyksensä. Asiaan liittymättömiin kysymyksiin
ei tarvitse, eikä
kannatakaan vastata.
5. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse todistaa itseään
vastaan. Mikäli olet
todistajana kuulusteluissa ja kysymyksiin vastaaminen on
sinusta
epämiellyttävää, voit ilmoittaa >>En voi vastata, koska
pelkään itse joutuvani
syytteeseen>>. Tällöin sinua todennäköisesti aloitetaan
kuulustelemaan
epäiltynä, mutta mikäli noudatat kaikkia tässä vihossa
annettuja ohjeita ei
sinulla ole mitään hätää.
6. Jos sinua kuulustellaan rikoksesta epäiltynä, sinun ei
tarvitse vastata
yhteenkään kysymykseen. Kaikkea, mitä kerrot, käytetään
sinua vastaan.
Vaikka olisitkin syytön >>EN KOMMENTOI>> on ehdottomasti
paras vastaus.
Poliisin pitää pystyä todistamaan sinut syylliseksi, sinun
ei tarvitse
todistaa syyttömyyttäsi.
7. Yrittäessään saada sinut puhumaan poliisi kyselee
mielellään kaikenlaisia
epäasiallisia kysymyksiä, esim. ulkonäöstäsi. Vaadi, että
kaikki sinulle
esitetyt epäasialliset kysymykset kirjataan
kuulustelupöytäkirjaan, vaikka
et vastaisikaan niihin.
10. Vaarattomia kysymyksiä ei ole. Poliisin tehtävänä on
saada joku ihminen
__todistettua syylliseksi__, kaikki, mitä he tekevät ja
sanovat on harkittua.
Vastaa lainauksen kanssa
Arvaas miten paljon sekomaken palvojan mielipide kenenkään uskottavuudesta heilauttaa!!!!HAHAHAHAHAHAHAHAHAH...niinpä.... Ja kysäses sekomakelta onko sillä mielenterveysongelma....niinpä....HAHAHAHAHAHAHAHAH... Siis todellakin Markku Ahdeoja on mielenterveyspotilas jonka harhaisuus on todella näkyvää... Siis ihan oikeasti...vai mitä Markku??? Oleppas nyt kerrankin mies ja kerro totuus...enkös olekin oikeassa???? Niinpä......
Älkää missään nimessä käyttäkö oikeuttanne kertoa omaa kantaanne tapahtuneeseen. Sehän voi vaikuttaa vaikka lyhentävästi tutkintavankeuteen:) Mitenkähän tyhmä pitää olla jos ei tajua että poliisilla on jo näyttöä koska syytä epäillä kynnys on ylittynyt.... Se kuulustelu vaan on valitettava velvollisuus jonka poliisin on suoritettava koska muuten kukkahattutädit itkee pikkupetterin oikeuksien polkemista:) Pitäkää tosiaankin vaan turpanne kiinni niin se poliisikin pääsee vähemmällä työllä ja te idiootit saatte nauttia hiljaisesta turvapaikasta pidempään....
Sä saat mainokses johonkin mielenterveys julkaisuun varoittavana esimerkkinä!!!! HAHAHAhAhAhAhAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH!!!!!