Palovaroitin

Buz***

Heippa,
nyt kävi näin: viime lauantaina iltapäivällä alkoi asunnon palovaroitin huutaa ihan putkeen ilman mitään syytä. Hälytin paikalla naapurin "papparaisen", johon taloyhtiön ohjeiden mukaan pitää aina ensin ottaa yhteyttä - ei siis kiinteistönhuoltoon. No, pappa poisti hälyttimestä pariston ja sanoi, että ovat suunnitelleet koko taloyhtiön kattavaa palovaroittimien uusimista ja käski ottaa yhteyttä vuokranantajaan. No, minä lähetin LandLordille viestin, että varoitin on rikki/poikki ja uusi tarvitaan. Hän käski olla tekemättä mitään toistaiseksi. Nyt ihmettelen, että mitäs jos sattuisi palovahinko eikä ole palovaroitinta? Sähköpostiviestit on tallessa, mutta onko ne pitäviä todisteita?
Itse en ala tuonne 2,5 m korkeaan kattoon asentamaan mitään laitteita. Olivat toiminnassa kun muutin sisään ja mielestäni kuuluvat vuokranantajan kustannuksiin niiden uusimiset. Paristot laitteisiin vaihdettiin juuri noin kuukausi sitten taloyhtiön toimesta. Tarttisko tehdä jotain?

13

1997

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pip-piip

      itse hankkisin palovaroittimen johonkin hyllynreunalle. Toimii se siinäkin. Eikä maksa montaa euroa jossain marketissa. Ei kannata aina odottaa, että joku toinen toimii, varsinkin kun on omasta hengestä kysymys. Tällä palstalla on jo monta kertaa todettu, että palovaroitin kuuluu vuokralaisen hankkia ja vaihtaa patterit säännöllisesti.

      • varoitinmies

        "itse hankkisin palovaroittimen johonkin hyllynreunalle. Toimii se siinäkin."

        EIKÄ TOIMI.

        Savu menee ylös. Jos varoitin on 50-100 cm katon alapuolella, pitää savua olla katossa kuutiometrikaupalla ennen kuin varoitin reagoi! Varoitin asennetaan vain ja ainoastaan kattoon, riittävän etäälle seinistä ja valaisimista. Ohje neuvoo kyllä. Se taitaa olla 50 senttiä se minimietäisyys seinistä ja valaisimista.

        ALOITTAJA: hommaa toimiva varoitin nyt ihan heti! Pulinat ja selitykset pois, ja hommaa se varoitin. Lain mukaan yksi riittää alle 60-neliöiseen kämppään, mutta suositus on jokaiseen makuuhuoneeseen myös. Käytä aivojasi ja toimi! Ilman varoitinta vaarannat koko kerrostalon asukkaiden paloturvallisuuden.

      • kaikki ei toimi
        varoitinmies kirjoitti:

        palovaroitin ja toimi siinäkin. Piippasi aina kun hellasta tuprahti savua. Ja syy, miksi varoitin ei ollut katossa, oli vanhuksien kyvyttömyys nousta tuolille ja saada korvia vihlova piippaus loppumaan.Varoitin kun piippaili usein hellaa sytytettäessa. Tultiin siihen tuloksen, että parempi varoitin hyllyssä kuin että sitä ei olisi ollenkaan. Tai että kiipeilevät vanhukset katkaisevat jalkansa tai poistavat piippailevasta laitteesta patterit. Joku viisas voisi kehitellä vanhuksille ja vammaisille oman palovaroittimen. Joku hissisysteemi, että varoittimen saisi käteen kiipeilemättä.

      • hankkinut
        kaikki ei toimi kirjoitti:

        Sellainen vanhuksille sopiva varoitinmalli on olemassa. Kysy jostain sähköliikkeestä (en muista, millaisesta paikasta aikanaan ostimme). Vanhuksille sopiva varoitin on johdollinen malli, jolloin varoittimen saa laitettua asianmukaisesti kattoon ja johdon päässä olevan patteriyksikön voi laittaa vanhuksen ulottuville seinälle. Maksoi ainakin silloin hiukan enemmän kuin tavallinen kattomalli, mutta eipä näillä asioilla oikein voi leikkiä eikä vanhuksen elämän arvoa väheksyä muutaman lisäeuron takia.

        Se oikeaoppinen kattovaroitin kannattaa hankkia. Savua nimittäin ehtii kertyä reilusti ennen kuin hyllylle viritelty sanoo mitään, ja silloin on ehkä liian myöhäistä yrittää tehdä mitään. Hätääntyvä vanhus ei ehkä pääse edes asunnosta ulos, koska savu ottaa tosi herkästi henkeen nuoremmalla ja vetreämmälläkin.

      • mainostakaa noita
        hankkinut kirjoitti:

        Omat vanhukset eivät enää palovaroittimia tarvitse, mutta joku muu ehkä. Noista pitäisi vaan tiedottaa enemmän, että muitakin malleja löytyy kuin näitä joihin pitää tikapuiden kanssa pattereita vaihtaa. Monella huonojalkaisella taitaa olla vanhentuneet patterit.

      • varoitinmies
        kaikki ei toimi kirjoitti:

        palovaroitin ja toimi siinäkin. Piippasi aina kun hellasta tuprahti savua. Ja syy, miksi varoitin ei ollut katossa, oli vanhuksien kyvyttömyys nousta tuolille ja saada korvia vihlova piippaus loppumaan.Varoitin kun piippaili usein hellaa sytytettäessa. Tultiin siihen tuloksen, että parempi varoitin hyllyssä kuin että sitä ei olisi ollenkaan. Tai että kiipeilevät vanhukset katkaisevat jalkansa tai poistavat piippailevasta laitteesta patterit. Joku viisas voisi kehitellä vanhuksille ja vammaisille oman palovaroittimen. Joku hissisysteemi, että varoittimen saisi käteen kiipeilemättä.

        Jotkin vanhat tai vanhentuneet (käyttöikä 10 vuotta) saattavat olla hyvin herkkiä hälyttämään. Juttelin erään palosammutinhuollon myyjän kanssa, ja hän kertoi, että uudemmat eivät ole aivan yhtä herkkiä, koska jos tupakka aiheuttaisi jatkuvia hälytyksiä, seurauksena olisi todennäköisesti se, että varoittimesta otetaan patteri pois. Siksi nykyvaroittimet sietävät piippaamatta hieman enemmän savua kuin joskus ennen.

        Kannattaa tietää ja muistaa, että 3-4 minuuttia palon alkamisesta riittää siihen, että huoneessa on helvetti irti ja savua melkein lattiaan asti. Silloin suorassa pystyasennossa ei voi eikä saa kävellä, koska savu vie tajun nopeasti. 3-4:n minuutin kohdalla alkusammutus on myöhäistä ja vähintään se palava huone tuhoutuu täysin. Siksi jokainen sekunti on tärkeä.

        Siksi varoitin KATTOON ja kaupasta alkusammutusvälineitä ostamaan. Ne ovat halpoja, koska niitä saa rahalla. Voin suositella 9 litran kalvovaahtosammutinta, mutta 6-litrainenkin on aivan käyttökelpoinen.
        Sammutuskykyyn kannattaa kiinnittää huomiota. 13A kuusilitraisessa on eilispäivää. Pitää olla 27A. Ja B-paloluokitus kannattaa olla 183B. Siis 6-litraisessa sammuttimessa "27A 183B". Yhdeksänlitraisessa "34A 233B". Eli Presto S6 S ja Presto S9 S.
        http://www.paloco.com/tuotteet/sammuttimet.php#VAAHTOSAMMUTTIMET
        (Minulla ei ole sidoksia mainittuihin tuotemerkkeihin tai myyntipaikkaan)

    • tyyppitapaus

      suomalaisesta.
      Kun jotain "tarttis tehrä" odotetaan aina että
      tulee se kuuluisa "Joku Muu"-niminen kaveri
      ja tekee.

    • 43444343

      Asia nyt on on Tiedätkö että. Sinä Vastaat palovaroittimesta.

      Se lukee laissa ihan selvästi. Ihme, että kukaan ei vielä asiaa ole täällä kirjoittanut sinulle.

      Mutta Et voi olettaa, että vuokranantaja tulee sinulle varoitinta tuomaan tai puhumattakaan sitä asentamaan.
      Sinun pitää se laittaa ja maksaa itse. Jos et pysty itse asentamaan sitä kattoon määräysten mukaisesti. Niin maksat ja tilaat jonkun sen asentamaan.
      Lain mukaan se on löydyttävä joka huoneistosta. Ja jos on enemmänkuin 60m2 niin varoittimia on vähintään oltava kaksi kappeltta huoneistossa.

      JOTEN pidähän vain suusi Kiinni, mistään viesteistä jotka ovat tallessa.

      • Otz***

        Heips, ostin varoittimen ja asensin parhaan kykyni mukaan niin korkealle kuin sain. Ja testasin, että toimii.
        Oma henkihän tässä on kuitenkin se tärkein!

        Ihan vain tiedoksi joillekin "ärhentelijöille": tässä talossa varoittimet on tosiaankin hankittu yhtiön puolesta ja huoltoyhtiö käy säännöllisesti vuoden välein vaihtamassa niihin paristot ja tsekkaamassa, että ovat toimintakuntoisia. Viime kuussa oli paristojen vaihto viimeksi.

        Kiitos vastauksista.

        alkuperäinen

      • tapaus...
        Otz*** kirjoitti:

        Yhtiö on voinut ottaa varoittimet hoidettavakseen, se ei ole kovin yleistä että yhtiö hoitaa sille kuulumattomia asioita. Eikä se ei muuta sitä tosiasiaa että huoneiston haltia eli asukas vastaa siitä että huoneistossa on palovaroitin.

    • ygtvbhuopjkiölänm

      Palovaroittimet ovat asunnossa asuvan asia. Eli vuokralainen vastaa asunnon palohälyttimistä. Jos yhtiö on hankkimassa paloilmaisinjärjestelmää, niin se on upeaa, mutta kunkin asunnon haltija vastaa toimivista paloilmaisimista. Eli kipaiset kauppaan ja hankit toimivan palovaroittimen, jos tämä nykyinen ei toimi, ja asennat sen kattoon. Tai tilaat omalla kustannuksellasi jonkun asentamaan.

    • santtu1975

      on sinulle vastannut, palohälyyttimen hankinnasta ja kunnossapidosta huolehtii asunnon HALTIJA, eli vuokra-asunnon kyseessä ollessa niin asunnon vuokralainen. Eli nämä yhtiön puolelta tulevat tarkistukset yms. ovat vain plussaa, vastuu hälyyttimestä on yksiselitteisesti vuokralaisella, koska pelastuslaki sanoo näin, ja koska laki on aina yhtiön toimintaa ylempi "taho", niin lainmukaan silti tulee menetellä. Eli jos sinä hoidat varoittimen kuntoon, ellei nyt sitten yhtiö ystävällisesti sitä jostainsyystä pyynnöstäsi suorita.

      Ja sitten vielä ote sisäasianministeriön pelastustoimen sivuilta:
      "vuokra-asunnoissa hankintavelvoite (palohälyyttimen) on asunnon vuokralaisella, ei asunnon omistajalla".

    • ghjhgjhgjh

      palovaroitin, vittu mikä idioottimainenh keksintö. teen ruokaa, palovaroitin alkaa piippamaan. Mitä vitun hyötyä siitä on? Alkaa palamaan? Soitan palokunnalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe