En tiedä ottaako ketään muuta päähän tämä jatkuva autojen parkkeeraus Kalevankadulla paloaseman yläpuolella?Kieltoahan siinä ei ole mutta mielestäni olis aihetta sille,sillä pahimmillaan siinä on jonossa 5-7 autoa.Joten ylämäkeen ajaessa joutuu ajamaan koko ajan vasentakaistaa ja toivoa vain parasta ,että just nyt ei satu sitä kaahaajaa tulemaan vastaan.Hurjin tilannehan siinä on että myös toiselle puolelle on joku lukutaidoton parkkeerannut sen aartteensa samaan aikaan vaikka sillä puolella on kielto osoitettu liikennemerkillä.Tälläkin hetkellä siinä on yksi auto miltein lumeen hautautuneena,siis siinä oikella puolella.Kuka tietäis keneen tässä pitäisi ottaa yhteyttä,että tähän ongelmaan sais järkevän ratkaisun.Alueella on myös pieniä lapsia jotka kulkevat siinä.Pitääkö todella sattua joku turma tässä ennenkuin havahdutaan .
VALVOOKO KUKAAN
kiukustunut
9670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
soita poliisit, apina.
Vaikka Himmille, hän osaa ainakin neuvoa henkilön, joka voi tutkia asiaa. Noin me saimme kadunpätkälle pys.kieltomerkin. En muista enää, kuka näistä vastaava henkilö on, mutta tuo tiemestari sen tietää.
Vaikeisiin tilanteisiin voi nykypäivän ihminen joutua. Jestas!
Kiitos asiallisesta vastauksesta Sinulle.Yritetään sieltä vaikka sitten saada apua,yhteisestä hyvästä asiastahan tässä on kyse mielestäni.Taitaa vaan olla niin että moni ei sitä ymmärrä,Sopii tulla koettelemaan "onneaan"ajamalla tuota ylämäkeä vasenta kaistaa koko matkan!!
se sinun autosi sitten MAHINA siellä aurauslumen keskellä kun noin kirjuuttelet...Jestas,jestas.Ongelmaa taitaa olla sullakin.
Eiku mahinan auto taitaa olla hautautunut siihen kerrostalon viereiseen epävirallisen hiekkaparkin kasaan. Siellä on meinaan auto keskellä koko talven aurauslumia. Saa oottaa toukokuuhun, että pois sen sieltä saa, on lumikasa kohta talon korkuinen. Että tosiaan voi nykypäivän ihminen joutua vaikeisiin tilanteisiin :D
on tapana sättiä toinen, vaikka kuinka itse kärsisi samasta asiasta. Tuo on todella inhottavaa, kun pysäköidään kadun täydeltä, varsinkin ylämäkeen. Meillä oli myös sallittu pysäköinti kapealle kadulle ja ylämäkeen. Jos isompi auto oli menossa/tulossa mäenpäälle, niin eipä mahtunut, kesälläkään kunnolla.
Nyt on hyvä, kun kielto alkaa mäen alla mutkasta, niin saa kunnolla vauhtia liukkaitten aikaankin mäkeen.
Aina siihen joku nokkela jättää auton, mutta muutama soitto poliiseille, kyllä se sakkolappu opettaa pysäköimään oikein.
Eiköhän se asia korjaannu siellä teilläkin.
Kiitos myös sinulle asiallisesta vastauksesta.On mukava huomata,että on vielä ihmisiä jotka kykenevät asiallisiin kannanottoihin myös vastausten merkeissä, eikä heti kättelyssä tule vit....lua yms.Huomauttaisin näille pahan mielen purkajille,että hankkisivat vaikka nyrkkeilysäkin ja tulisivat vasta sitten palstoille takaisin kun on pahemmat höyryt päästelleet!
ihmettelen itsekkin tuota parkkeerausta...joku roti siihen pitäisi saada! Vai pitääkö jotain sattua että jotain tapahtuu....Huvittaa kyllä tuo auto mikä on hautautunut lumikasan alle :D