Pojat

Mitä mieltä olette inttitytöistä?
4414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tietysti jokaisella oma mielipiteensä, mutta minä sanon ei inttitytöille. En ole mikään ns. sotahullu enkä näe inttiä itsekään järkevänä tai kiinnostavana asiana, en tietysti vastusta tällaisia tyttöjä ja tietty niillä on omat mielipiteensä, mutta jos esim joku inttityttö pyytäisi treffeille tms, niin luonnostani sanoisin kyllä ei.

Äänestä
  • Tunnen kaksi inttityttöä ja kumpikin on ihan saakelin juntteja. Mukavia siis kavereina, mutta en voisi seurustella.

    Aika neutraalia, sinänsä kunnioitan isänmaallisia tyttöjä. Omien kokemuksien pohjalta ne on aika poikamaisia. Mutta en tunne kuin nuo kaksi.

    Äänestä

ainakin annan inttitytöille

Äänestä

Inttitytöt on vaan kauhean ylimielisiä ja luulevat olevansa jotain, kun menevät vuodeksi leikkimään kaunista jätkien sekaan. Ei kunnon poika inttitytöistä kiinnostu. Inttityttöjen perään kuolaavat ainostaan varusmiehet, jotka ovat palveluksensa aikana puutteessa, joten niinpä jokainen varusmies käy tai ainakin yrittää käydä vuorollaan panemassa inttityttöjä. Kasarmillahan on hellyydenosoitukset luonnollisesti kiellettyjä, seksistä nyt puhumattakaan, mutta todellisuudessa noita sääntöjä rikotaan enemmän, kuin moni luuleekaan. Metsäleireilläkin inttitytöt majoitetaan samoihin telttohin miespuolisten palvelustovereidensa kanssa ja siellä teltassa voi tapahtua mitä tahansa, tilaa kun ei juuri ole yhtä henkilöä kohden kovinkaan paljon, joten aika kylki kyljessä siellä joutuu nukkumaan. Tässä muutama vuosi sitten eräs rouva alikersantti oli useamman sotamiehen kanssa harrastanut seksiä teltassa leirin aikana.

Eivät inttitytötkään suurimmaksi osaksi pojista kiinnostu. Niistä huomattava osa on lesboja. Omana palvelusaikanani omassa perusyksikössäni oli kaiken kaikkiaan 4 inttityttöä joista ainakin 2 oli varmuudella lesboja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö kysyy kirjoitti:

Mitä mieltä olette inttitytöistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu