Tulin huoneistooni lähempänä klo 8 illalla. Kata odotti minua olohuoneessa ruokapöydän ääressä. Panin merkille tyhjän lautasen ja lausuin, että taloudenhoitajani lienee tarjonnut jo illallista. Kata vastasi, että kaikki on hyvin. Panin merkille Katan asusteen: polviin ulottuvan sukkahameen, joka korosti hänen takamuksensa kaarta. Pusero oli tiukahko, eikä jättänyt arvailuiden varaan rintojen muotoa tai kokoa. Kata oli selvästi hermostunut. Katsoin häntä suoraan silmiin ja kysyin oliko Marian viesti tavoittanut hänet. Kata vastasi tuskin kuuluvasti: "Kyllä".
Pyysin taloudenhoitajani, nimeltään Olga, paikalle ja pyysin häntä valmistamaan illallisen ja laitamaan kylvyn valmiiksi. Hän lähti suorittamaan tehtäväänsä. Katan käskin käydä suihkussa ja mennä makuuhuoneeseen. Söin nopeasti illallisen. Kylvyssä minua alkoivat päivän ponnistelut väsyttää. Saapuessani makuuhuoneeseen olin jo puoliunessa. Näin Katan upean hahmon makaavan alastomana vuoteella. Tarkastelin Katan rintoja, jossa piiskan jäljet näkyivät jo himmeämpinä. Rojahdin vuoteelle ja vaivuin välittömästi uneen.
Aikaisin aamulla valonsäde herätti minut. Olin hetken kuin muissa maailmoissa kunnes huomasin Katan nukkuvan vierelläni. Hänen näkemisensä palauttivat eilisen päivän muistot mieleen. Samassa myös Kata alkoi heräillä. Sattuipa hyvin, ajattelin. Kata hymyili ja oli odottavalla kannalla. Vein käteni hänen vaolleen ja aloin tunkea sormeani sisään lemmentunneliin, joka tuntui ahtaan turpealta. Näin Katan värähtävän kivusta; hänen häpynsä oli vielä arka eilisestä koeajosta.
Pyöritin hiljalleen klitoriksen nuppua. Katalla oli suurehko klitoris, jota oli helppo pyörittää ja olisipa siihen ollut helppo tarttua kiinnikin. Lemmentunneli alkoi kostua, jolloin tungin siihen toisen sormen, joka juuri ja juuri mahtui sisään. Kata äännähti kivusta ja vittu istui tiukasti sormien ympärillä, kun aloin työstää yhä kosteampaa vakoa. Työnsin sormeni ihan pohjaan. Katan kasvot vääntyivät tuskanilmeeseen, mutta huohotus ja sormieni kostuminen viestivät kiihotuksesta, samoin kovana sojottavat nännit. Jatkoin klitoriksen nupun kiihottamista. Kata hengitti yhä raskaammin.
Työnsin kaksi sormea lisää vittuun, jolloin sen tunneli venyi äärimmilleen Katan kiljaistessa kivusta. Kiihdytin klitoriksella vauhtia ja Kata valui jo nesteitään valtoimenaan. Hengitys oli yhä katkonaisempaa; hän oli aivan orgasmin reunalla. Sormeni pyöritti klitoriksen nuppua; Katan huulilta purkautui tukahtunut huudahdus orgasmin päästessä valloilleen. Samalla runttasin sormeni rajusti lemmentunnelin pohjaan ja orgastiseen ulinaan sekoittui kivun siivittämä kirkaisu. Pumppasin raa'asti Katan vittua ja pyöritin lemmennuppua. Kata huusi nautinnosta ja kivusta. Hän rukoili minun lopettamaan, mutta jatkoin hänen kiihottamistaan ja rääkkäämistään kunnes kivun ja orgastisen nautinnon yhdistelmä hiipui vain korahteluksi. Vedin sormeni pois vitusta.
Katselin Kataa kalu kovana. Hän huohotti selällään. Nännit sojottivat kovina. Odotin hengityksen tasaantumista ja sitten vedin hänen nännistään. Kata kiljaisi, kun sanoin, että nosta jalkasi ylös, haluan koeajaa toisenkin reiän. Hän teki työtä käskettyä ja pian hän oli sängyllä jalat levällään, peppu hyvin esillä. Katselin Katan vittua, jonka huulet törröttivät edellisestä sessiosta punehtuneina ja turpeina. Sen alla oli ryppyreikä. Rasvasin sojottavan kaluni toisella kädellä, toisen painaessa tiukasti kullini juuresta rauhoittaen kiihotusta. Kata katsoi minua pelonsekaisesti ja odotti mitä tuleman pitää.
Vedin esinahan taakse ja aloin tunkea terskaani pieneen sievään ryppyreikään. Sain tuskin tungetuksi pään sulkijalihaksesta sisään, kun tunsin kuinka Katan koko vartalo värähti kivusta. Hän pyysi, että lopettaisin ja lupasi tehdä mitä vain haluaisin. Siitä välittämättä jatkoin kaluni tunkemista aukkoon, joka oli Mariankin reikää tiukempi. Kata ulisi kivusta, mikä vain lisäsi kiihotustani.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.