Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tehdas 5

Katan kanssa käydyn session jälkeen työskentelin kolme päivää aamusta iltaan oppiakseni uuteen työhöni liittyvät prosessit. Minulla ei ollut aikaa ajatella mitään huveja. Toisena päivä Pertti tuli luokseni ja kiitti hyvästä työstä. Tehtaassa kuulemma työkuri oli parantunut ja työnjohtaja oli kehunut tyttöjen tottelevaisuutta. Mitä oikein teit Katalle ja Marialle? Vastasin, että suhtaudun työhöni hyvin vakavasti ja tulokset puhuvat puolestaan. Pertti sanoi, että työskentelen kovaa ja pyysi muistuttamaan että minun on syytä myös rentoutua ja vinkkasi taas silmää.

Perjantai-iltapäivällä kahden maissa ajattelin, että piipahdan pakkaamossa. Tulin pakkaamoon ja huomasin, että tunnelma virittyi heti saavuttuani. Tytöt lisäsivät vauhtia ja työnjohtaja kiiruhti luokseni. Kävimme hänen työhuoneessaan, josta oli näkyvyys pakkaamon työtilaan, läpi pakkaamon lukuja ja työtilannetta. Lasiseinän ohi kulki upea, pitkä vaaleaverikkö. Lopuksi kysyin hänen nimeään ja työnjohtaja vastasi Masha. Pyysin, että hän välittäisi Mashalle viestin tulla huoneistooni kello kuudeksi.

Työt kestivät ja tulin huoneistooni puoli seitsemältä. Masha oli juuri syömässä Olgan tarjoamaan ruokaa. Sanoin Olgalle että kiiruhdan kylpyyn ja käskin Mashaa ruokailun jälkeen menemään makuuhuoneeseen.

Kylpy rentoutti mukavasti kovan työviikon jälkeen. Kuivasin itseni ja huomasin veitikkani virkoilevan kun ajattelin Mashan odottavan makuuhuoneessa. Siirryin sinne kylpytakissa. Masha odotti istumassa, mutta harmikseni hän ei ollut ottanut vielä vaatteita pois. Kysyin, miksi et ole riisuuntunut, jolloin Masha välittömästi rupesi ottamaan vaatteita pois. Niiden alta kuoriutui käsittämättömän upea naisvartalo: upeat, pystyt, pyöreät C-kuppi rinnat, joissa oli pitkä, paksut nännit. Siirsin katsettani alaspäin. Vatsa oli tiukka ja uuma hoikka. Se kaartui pieneen, kauniiseen peppuun. Masha oli siististi ajellut karvoitustaan, joka oli vaalea sänki. Hän siis oli aito blondi loppuun saakka.

Siirryin hänen luokseen ja aloin hieroa nännejä. Ne kovettuivat. Vein sormiani alaspäin ja työnsin niitä kohti pillua. Leikittelin Mashan häpyhuulilla, vetelin niistä, mistä hän ei ilmiselvästi pitänyt. Puikkasin sormeani hieman syvemmälle vittuun. Havaitsin sen olevan tosi tiukka, mikä värisytti pikkuveitikkaani. Jatkoin tutkimusmatkaani Mashan pepulle ja puristelin sitä. Palasin etupuolelle ja kosketin Mashan klitorista. Pelkkä kosketus sai hänet värähtämään, josta sainkin aatteen.

Käskin Mashan selälleen vuoteelle ja levittämään jalkansa. Mashan jalkoväli aukeni paljastaen kauniit häpyhuulet. Menin laatikolle ja oton sieltä esiin osin dildon ja vibraattorin. Masha katsoi hermostuneella ilmeellä mitä olin tekemässä. Rasvasin hieromasauvan hänen kasvojensa edessä. Näin syrjäsilmällä, että Masha liikehti hermostuneesti. Otin vihdoin sauvan juuresta kiinni ja vein sen pään lemmentunnelin huulille, joita samalla availin toisella kädellä. Masha alkoi sopertaa,: ”ei, ei, se ei varmaan mahdu”. Tästä välittömättä työnsin dildon pään huulien väliin. Soperrus ja vaikerrus jatkuivat. Nappasin Mashan nänninnipukan sormieni väliin ja puristin. Mashan kiljaistessa kivusta kysyin, että haluaako hän saman koulutuksen kuin Kata ja Maria. Masha selvästi pelästyi ja sopersi: ”ei, ei”. Jatkoin sauvan työntämistä lemmentunneliin. Ymmärsin nyt mistä kiikasti. Mashan käytävä oli kapea ja lyhyt ja iso hieromasauva kiristi sen äärimmilleen. Katsoin Mashaa silmiin ja kiersin dildoa vitussa ja nautin kun hän vaikersi kivusta. Kuiskasin hänen korvaansa, että olemme päässet hyvin koeajon alkuun, minkä seurauksena hänen silmänsä rävähtivät auki pelosta.....
02396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Osastopäällikkö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu