200 megabittiä

"Tällaisissa nopeuksissa alkaa korostua myös tietokoneen suorituskyky, kuten prosessori ja muistimäärä. Muita mahdollisia pullonkauloja on Welhon mukaan esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmä."

http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2010/02/26/welhon-200-megabittia-saapuu-maaliskuussa/20102937/7?rss=8

Näinkö linux käyttäjät tippuvat kelkasta ja windows kolkuttelee ovella, hahhaa

Windows koneilla mennään kohta tuhatta ja sataa.

Näin perjantaina minäkin menen tuhatta ja sattaa, kohta ravintolaan piiskaryypyn saattelemana
kalliille lounaalle, siitäpä on hyvä siirtyä hurmaamaan helsingin naiset, repikää siitä, LUUUSERIT

kippis

-USA voittoon-
10209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

welho eivät ikinä ole kuulleetkaan gigasista verkkokorteista. Aina ajastaan jäljessä kuten käyttöjärjestelmänsä.

Äänestä
  • Pentistä en tiedä mutta Welho (ent. HTV) on aina ollut edelläkävijä, euroopan ensimmäinen maksu-tv-kanava jo 70-luvulla ja euroopan ensimmäinen satelliittikanavia välittävä yhtiä 80-luvun alussa jne.

    IT-viikon ja muiden netti "uutis" sivustojen jutut ovat lähinnä alustuksia joista itse uutinen puuttuu. Tiukka tiivistys tuo asiavirheitä. Mutta kyllä noilla nopeuksilla rauta voi tulla vastaan, monilla on koneita joissa ei ole 1Gb/s verkkokorttia. Tuskin niin vanhoja käyttiksiä kenelläkään on joka ei handlaa 200Mb/s liikennettä.

    Netti on jo muutenkin ruuhkainen joten liekö 200 megasta mitään hyötyä, jos liikenne seisoo niin ihan sama onko mopolla vai formulalla matkassa.

    Äänestä

käyttisten kanssa??? Ei linuxit kelkasta tipu, se on windows joka tippuu ennemmin.

Sitäpaits, selitäppäs miksi aikoinaan windowsissa joutui säätämään MTU- ym. arvoja sen mukaan käyttikö modeemiyhteyttä vai lähiverkkoyyhteyttä nettiin??? Nuo arvot nimittäin vaikuttaa myös nopeuteen.

Eikö windows muka itse osannut automaattisesti säätää noita arvoja? Linux ainakin on osannut alusta asti!

Mitä niistä naisista vielä niin ne huumaantuu pikemmin siihen paskan ja omakehun hajuun mikä susta lähtee, siis toisinsanoen PYÖRTYVÄT SUN HAJUISTA JA KAUHUSTA kun sä meet niiden lähelle! Että siitäs saat, LUUSERI!

Who's the biggest looser in the country? YOU, PENA!

SUOMI VOITTOON!

Äänestä
  • Looser=löysemmin
    Loser= häviäjä

    mitä tarkoitit?

    Hei opettele inglish juu nou, hahhaa

    Kippis ja USA voittoon, mikkis ja jenkki liput salkoon

    Äänestä

  • Pentti Nelonen kirjoitti:

    Looser=löysemmin
    Loser= häviäjä

    mitä tarkoitit?

    Hei opettele inglish juu nou, hahhaa

    Kippis ja USA voittoon, mikkis ja jenkki liput salkoon

    mua ei kiinnosta pienet kirjoitusvirheet, niitä tulee ihan suomeksikin. Sensijaan kiinnostunut olen tukkimaan lopullisesti sun RÄÄVÄTURPAS!

    Äänestä

  • > mitä tekemistä Welhon nopeuksilla on
    > käyttisten kanssa??? Ei linuxit kelkasta tipu, se on windows joka tippuu ennemmin.

    Windows tippuu, vaikka asialla ei mielestäsi ollut mitään tekemistä käyttisten kanssa?? Jussi-pojulla näyttää olevan pää tänäänkin sekaisin.

    Äänestä

  • täh???? kirjoitti:

    > mitä tekemistä Welhon nopeuksilla on

    Siitä ei päästä mihinkään että Windows-trollaus verkkonopeuksista herättää hilpeyttä. ;)

    Äänestä

  • täh???? kirjoitti:

    > mitä tekemistä Welhon nopeuksilla on
    > käyttisten kanssa??? Ei linuxit kelkasta tipu, se on windows joka tippuu ennemmin.

    Windows tippuu, vaikka asialla ei mielestäsi ollut mitään tekemistä käyttisten kanssa?? Jussi-pojulla näyttää olevan pää tänäänkin sekaisin.

    tai siis kuka on Jussi?? Sano nyt kun kerran tunnut niihin Jusseihin törmäävän joka käänteessä. Onko jussi joku sun mielikuvitusystäväsi vai kuka?

    Äänestä

...uudelleenasentaa sen Windows Vistansa koneeseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pentti Nelonen kirjoitti:

"Tällaisissa nopeuksissa alkaa korostua myös tietokoneen suorituskyky, kuten prosessori ja muistimäärä. Muita mahdollisia pullonkauloja on Welhon mukaan esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmä."

http://www.itviikko.fi/ratkaisut/2010/02/26/welhon-200-megabittia-saapuu-maaliskuussa/20102937/7?rss=8

Näinkö linux käyttäjät tippuvat kelkasta ja windows kolkuttelee ovella, hahhaa

Windows koneilla mennään kohta tuhatta ja sataa.

Näin perjantaina minäkin menen tuhatta ja sattaa, kohta ravintolaan piiskaryypyn saattelemana
kalliille lounaalle, siitäpä on hyvä siirtyä hurmaamaan helsingin naiset, repikää siitä, LUUUSERIT

kippis

-USA voittoon-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu