Mörköjä

Meillä on alettu puhua möröistä ja pelätä niitä, poika nyt 3,5v. Useita kertoja viikossa tulee viereen ja sanoo että huoneessa on mörkö tai pelottaa, viime yönä kaksi kertaa ja toisella kerralla oli pissat tullu sänkyyn (jota ei ole tapahtunut aikoihin, viimeksi kun kuivaksi opeteltiin). Vaikutusta voi olla että meillä on kuukauden ikäinen vauva, stressaa tieten sitäkin. Mutta tätä heräilyä ja pelkäämistä on ollut noin syksystä asti.

Nyt kysyisinkin neuvoja, mikä olisi paras tapa keskustella lapsen kanssa peloista ja möröistä. Mikä on paras keino selittää lapselle ettei ole pelättävää eikä mörköjä ole olemassa? Eilen illalla nukkumaan mennessä istui vain sängyssä hiljaa ja katseli huonettaan, hänellä on aina yövalo päällä ja yleensä aina haluaa oven kiinni (ettei möröt pääse huoneeseen), joskus haluaa että ovi on auki. Parissa muussakin huoneessa on öisin valo jos lapsi käy potalla tai juomassa. Olen kysynyt mikä pelottaa ja joskus hän näyttää huoneestaan esineitä ym. jotka pelottavat silloin laitetaan valot päälle ja huomataan ettei se ollutkaan mitään pelottavaa.

Toki ymmärrän että lapset pelkäävät aina jotain, olenhan itsekin ollut lapsi ja edelleenkin pelkään pimeää. Mutta mikä olisi järkevin tapa suhtautua näihin pelkoihin ettei lapsi tunne että häntä vähätellään tms.

Kiitos.
4505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaa-a.. oman pojan kohdalla auttoi seuraava..poika pelkäsi vaatehuoneessa tai sängyn alla piileskelevää mörköä, joka pomppaisi pimeässä kimppuun. Minä kerroin, ettei mörkö uskaltaisi tulla, koska minä isona aikuisena tulisin ja ja tuuppaisin sitä nenään ja möröt eivät siitä tykkää. Sanoin, että möröt pelkäävät aikuisia ja varsinkin isiä ja äitejä ja jos jompikumpi aina nukkumaanmennessä sanoisi, ettei möröillä ole mitään asiaa pikkumiehen huoneeseen tai tulee nokkapokka ja ihme kyllä tämä tepsi. Pojalla oli kova luottamus vanhempaansa, että tämä suojelisi varmasti kaikilta pahiksilta ja selvisimme mörkövaiheesta nopeasti yli.En edes yrittänyt selittää, ettei mörköjä ole, koska ne kuitenkin ovat pikkulapsille hyvinkin todellisia.

Äänestä
  • Tuo kuulostaa hyvältä :). Äidin käyttämä T-paita vielä turvapaidaksi kainaloon :). Kyllä ne möröt äidin hajua kammoksuvat. Sitten voi kertoa lapselle, että möröt ovat semmoisia mielikuvitusolentoja. Siksi äiti ei näe niitä. Voi myös pyytää lasta piirtämään näkemänsä mörön juuri sen vuoksi että äidin on hankala niitä nähdä. Kannattaa pitää realiteetit kuitenkin näkösällä, vaikkei lapsi niitä vielä ymmärrä.

    Äänestä

Hei!

Minusta tuo mörön piirtäminen kuulostaa aika mukavalta idealta. Siinä samalla pääsee juttelemaankin siitä, minkälaisia ne möröt ovat ja millaiset asiat ylipäänsä lapsesta tuntuvat pelottavilta. Pelkoja voi olla, mutta niistä voi myös selviytyä -ensin yhdessä aikuisen kanssa, ja lopulta ehkä ihan itsekin. Miettimällä yhdessä keinoja häätää möröt olet mukana antamassa lapsellesi työkaluja selviytyä hankalista tunteistaan.

Ensiarvoisen tärkeää lapsellesi on tietenkin tietää, ettei häntä jätetä pelon kanssa yksin ja että aikuiset ottavat tunteen tosissaan. Kohde voi olla järjetön -oma kolmevuotiaani pelkää vesirokon hyökkäävän hänen kimppuunsa- mutta tunne on totista totta eikä sitä pidä vähätellä.

Voisit ehkä kurkistaa, MLL:n sivuilla vanhempainnetissä on aika kiva työkirja pelkojen käsittelyyn, pelonkesytyssuunnitelma ja pelkomittari.

Äänestä
  • Hei!

    Pelkotilan voi laukaista myös jokin satu tai katsottu ohjelma. Niissö voi olla jokin hahmo mikä sit alkaa pelottamaan. Nykyään kun katsotaan paljon lastenohjelmia, mielestäni tulee ihan sairaan paljon ohjelmia missä on taistelua ja pahiksia ja niitä näytetään aivan liian paljon ja liian nuorille.
    En siis tarkoita että teillä näin, ajattelin vain että oli sopiva paikka heittää ajatusta ilmoille kun aloitus teksti sopii hyvin pelon lähteestä puhumiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


26 kirjoitti:

Meillä on alettu puhua möröistä ja pelätä niitä, poika nyt 3,5v. Useita kertoja viikossa tulee viereen ja sanoo että huoneessa on mörkö tai pelottaa, viime yönä kaksi kertaa ja toisella kerralla oli pissat tullu sänkyyn (jota ei ole tapahtunut aikoihin, viimeksi kun kuivaksi opeteltiin). Vaikutusta voi olla että meillä on kuukauden ikäinen vauva, stressaa tieten sitäkin. Mutta tätä heräilyä ja pelkäämistä on ollut noin syksystä asti.

Nyt kysyisinkin neuvoja, mikä olisi paras tapa keskustella lapsen kanssa peloista ja möröistä. Mikä on paras keino selittää lapselle ettei ole pelättävää eikä mörköjä ole olemassa? Eilen illalla nukkumaan mennessä istui vain sängyssä hiljaa ja katseli huonettaan, hänellä on aina yövalo päällä ja yleensä aina haluaa oven kiinni (ettei möröt pääse huoneeseen), joskus haluaa että ovi on auki. Parissa muussakin huoneessa on öisin valo jos lapsi käy potalla tai juomassa. Olen kysynyt mikä pelottaa ja joskus hän näyttää huoneestaan esineitä ym. jotka pelottavat silloin laitetaan valot päälle ja huomataan ettei se ollutkaan mitään pelottavaa.

Toki ymmärrän että lapset pelkäävät aina jotain, olenhan itsekin ollut lapsi ja edelleenkin pelkään pimeää. Mutta mikä olisi järkevin tapa suhtautua näihin pelkoihin ettei lapsi tunne että häntä vähätellään tms.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu