Avauksessa 'Tehonmääritys' käsiteltiin mm. kiukaiden lämmitystehoja ja vastaavaa. Valmistajien antamien tietojen perusteella ei kuitenkaan voi todeta mikä kiukaan todellinen lämmityskyky on? Kuluttajana en ymmärrä mitä tarkoitetaan hyötysuhteella? Poiminkin erään keskusteluun osallistuneen kommentin kokonaisuudessaan (matikkasoppaa 21.02.2010-13:20). Siinä käsitellään asioita joita toivoisin kiukaan tyyppikilvestä löytyvän päästömääräysten yms. pakollisten tietojen lisäksi. Omasta mielestäni "tavikselle" tärkeitä ja oleellisia asioita kiukaan ostoa harkitessa. En tarkoita rakenteellisia asioita tällä kertaa kuten materiaalivahvuudet ja toteutustavat.
Suora lainaus mainitusta kommentista.
Kivien lämpötila Y saavutettuna määrällä X polttoainetta suhteutettuna kivimääriin Z kertoo kiukaan hyötysuhteen W.
Y= Tietty lämpötila joka on määritelty sopivaksi kivien lämpötilaksi.
Z= Kivimäärät kiuaskohtaisesti.
X= Käytetty puumäärä lämpötilan Y saavuttamiseksi.
Tuosta kun joku tekee laskentakaavan, saadaan aikaiseksi hyötysuhteen mittaustapa joka kertoo millä puumäärällä kiuas kykenee lämmittämään kivet haluttuun lämpötilaan. Kulunutta aikaa ei voi todeta kuin valvotussa koetilanteessa?
Käytännössä mittaustulokset tietenkin heittelee suuntaan jos toiseen riippuen saunasta, siinä käytetyistä materiaaleista, polttopuun kuivusasteesta jne. jne.
Mitä muuta tarvitaan tietää? Päästömääräykset jne. hoitakoon säännökset joita oitakoon säännökset joita noudattaa jokainen kiuasvalmistaja. Mulle riittää tieto kauanko menee kun esim. 100 kg kiviä lämpenee saunomiskuntoon ja millä puumäärällä? Tosin puumenekki ei ole niin oleellinen asia vaan hyvät löylyt ja ne saa riittävästä määrästä KUUMISTA kivistä.
(Tieto teoreettisesti mahd. ajasta missä kiuas kykenee saavuttamaan saunomisolosuhteet ja millä puumäärällä. Tämän tiedon ymmärtäisin myös hyötysuhteena.)
Tyyppikilpi
40
494
Vastaukset
- Unohdin:
EI sydän-kiuas mainoksia kiitos!
Eikä ole tarvetta mainita muutenkaan ensimmäistäkään muutakaan kiuasmerkkiä.- ...
Kirjoitusvirhe/korjaus.
Mitä muuta tarvitaan tietää? Päästömääräykset jne. hoitakoon säännökset joita jokainen kiuasvalmistaja noudattaa. Mulle riittää tieto kauanko menee kun esim. 100 kg lämpeää saunomiskuntoon ja millä puumäärällä? - Miksi Ei 500 kg ??
... kirjoitti:
Kirjoitusvirhe/korjaus.
Mitä muuta tarvitaan tietää? Päästömääräykset jne. hoitakoon säännökset joita jokainen kiuasvalmistaja noudattaa. Mulle riittää tieto kauanko menee kun esim. 100 kg lämpeää saunomiskuntoon ja millä puumäärällä?Tuo oli hyvä " poitti " palamisen tulee täyttää " päästömääräykset ". Täytyykö kaikissa kiukaissa olla 100 kg kiviä ??
- EiiNäSe
Miksi Ei 500 kg ?? kirjoitti:
Tuo oli hyvä " poitti " palamisen tulee täyttää " päästömääräykset ". Täytyykö kaikissa kiukaissa olla 100 kg kiviä ??
Mielestäni kiukaassa tulee olla se kivimäärä jonka valmista suosittelee tuohon kiukaaseen. Tämän jälkeen on H- suhteen määritys : kokolailla helppo .
Mitä korkeepi CO2 sitä parempi.
Mitä alhaisempi savukaasujen lämpö sitä parempi .
Koska kaikki läpö jää saunaan .
Mitatataan vaan häviöt = poistuu piipusta - 50-200kg
Miksi Ei 500 kg ?? kirjoitti:
Tuo oli hyvä " poitti " palamisen tulee täyttää " päästömääräykset ". Täytyykö kaikissa kiukaissa olla 100 kg kiviä ??
100 kg oli esimerkki. Kivimäärät jokainen valitkoon vastaamaan saunan mitoituksia ja omia mieltymyksiä löylyn suhteen.
- ...
EiiNäSe kirjoitti:
Mielestäni kiukaassa tulee olla se kivimäärä jonka valmista suosittelee tuohon kiukaaseen. Tämän jälkeen on H- suhteen määritys : kokolailla helppo .
Mitä korkeepi CO2 sitä parempi.
Mitä alhaisempi savukaasujen lämpö sitä parempi .
Koska kaikki läpö jää saunaan .
Mitatataan vaan häviöt = poistuu piipustaEt nyt oikein ymmärtänyt mitä haettiin takaa? Päästöarvot ja lämpötilat mainitsin jo kuuluviksi asiaan.
Kyse oli siitä kuinka kiuas jossa on esim. 100kg kiviä, kykenee lämmittämään kivet ennalta määrättyyn lämpötilaan. Missä ajassa ja millä puumäärällä? Tämän tiedon haluaisin löytyvän joka kiukaasta päästöarvojen tms. lisäksi. Eli, kauppatilanteessa kaipaisin tietoa missä ajassa ja millä puumäärällä kiuas lämmittää kivet saunomiskuntoon? Painotan, päästöarvojen tms. lisäksi. Ostopäätöstä tehdessä aika oleellinen tieto. Hyötysuhteella joka ilmaisee kuinka tehokkaasti tulisija kykenee käyttämään polttoaineen, en henk. koht. tasolla tee kovinkaan paljoa. Se kun ei vielä kerro kiukaan lämpeämisestä hevon kukkasta. Kovasti yksipuolinen suhtautumistapa tuijotella pelkästään päästöarvoja?
- jjjss
ketä tää nyt oikeesti kiinnostaa helkkari sentään
aivan sekaisin joku nyt- ...
Jos aihepiiri ei sinua kiinnosta, miksi vaivaudut vastaamaan? Jos ei ole mielenkiintoa eikä varsinkaan sitä mielipidettä asiasta, miksi osallistua keskusteluun?
Kyllä minua kiinnostaa tieto kiukaita tutkiessani ennen ostopäätöstä, missä ajassa ja millä puumäärällä kiuas kykenee kivet lämmittämään oli niitä sitten 50-200kg. Nyt esitetään mitä ihmeellisempiä päästöarvoja yms. mikä ei tällaiselle tav.tallaajalle kerro vielä riittävästi kiukaan ominaisuuksista. Toki tehokas puunpoltto prosentti on hyvä asia mutta se ei riitä tyydyttämään minun mielenkiintoa kiukaan ominaisuuksista.
Jos perusteluita täytyy avaukselle esittää niin kysymykset heräsi tutkiessani TM:n testiä. Samat kivimäärät kaikissa verrokkikiukaissa mutta lämmitysajoissa todella suuret erot. Tämän takia haluaisin tietää ENNEN ostopäätöstä miten kiuas kykenee kivet lämmittämään ja missä ajassa.
Riittikö perusteluiksi? Ehkä sinulle epäoleellinen asia mutta ei minulle. Siksi avaus. - ;)
... kirjoitti:
Jos aihepiiri ei sinua kiinnosta, miksi vaivaudut vastaamaan? Jos ei ole mielenkiintoa eikä varsinkaan sitä mielipidettä asiasta, miksi osallistua keskusteluun?
Kyllä minua kiinnostaa tieto kiukaita tutkiessani ennen ostopäätöstä, missä ajassa ja millä puumäärällä kiuas kykenee kivet lämmittämään oli niitä sitten 50-200kg. Nyt esitetään mitä ihmeellisempiä päästöarvoja yms. mikä ei tällaiselle tav.tallaajalle kerro vielä riittävästi kiukaan ominaisuuksista. Toki tehokas puunpoltto prosentti on hyvä asia mutta se ei riitä tyydyttämään minun mielenkiintoa kiukaan ominaisuuksista.
Jos perusteluita täytyy avaukselle esittää niin kysymykset heräsi tutkiessani TM:n testiä. Samat kivimäärät kaikissa verrokkikiukaissa mutta lämmitysajoissa todella suuret erot. Tämän takia haluaisin tietää ENNEN ostopäätöstä miten kiuas kykenee kivet lämmittämään ja missä ajassa.
Riittikö perusteluiksi? Ehkä sinulle epäoleellinen asia mutta ei minulle. Siksi avaus.Et nyt oikein ymmärrä. Hornalämpötila on saunomisessa kaiken A ja O. Mitä sitä nyt kiviä kiukaaseen laittamaan, rumiakin ovat. Itsellä oma tekele missä 17 metriä pitkä savukanava. Lähtee tulipesästä ja kiertää seinien ympäri kaksi kertaa ennen hornaliitosta. Hyötysuhde 740%. Kaikki läpö mikä jää saunaan on läpöä. Kaikki mikä menee hornaan on hukkaa.
Uusin teknologian ihme on vielä viimeistelyä vailla. Kiukaan koko on 2,5x2,0x2.1metriä ja sivussa on ovi josta pääsee kiukaan sisään saunomaan. Hyötysuhdetta en ole vielä laskenut. Kaikki läpö mikä menee saunaan on hukkaa. En rakenna uuden kiukaan kiukaan ympärille saunaa ollenkaan. Ei mene puuta niin paljoa ja luonto kiitää. - ei pelleistä!
;) kirjoitti:
Et nyt oikein ymmärrä. Hornalämpötila on saunomisessa kaiken A ja O. Mitä sitä nyt kiviä kiukaaseen laittamaan, rumiakin ovat. Itsellä oma tekele missä 17 metriä pitkä savukanava. Lähtee tulipesästä ja kiertää seinien ympäri kaksi kertaa ennen hornaliitosta. Hyötysuhde 740%. Kaikki läpö mikä jää saunaan on läpöä. Kaikki mikä menee hornaan on hukkaa.
Uusin teknologian ihme on vielä viimeistelyä vailla. Kiukaan koko on 2,5x2,0x2.1metriä ja sivussa on ovi josta pääsee kiukaan sisään saunomaan. Hyötysuhdetta en ole vielä laskenut. Kaikki läpö mikä menee saunaan on hukkaa. En rakenna uuden kiukaan kiukaan ympärille saunaa ollenkaan. Ei mene puuta niin paljoa ja luonto kiitää.Mulla kait kiuas on kytketty hormiin suoralla putkella. Hormi lämpeää erittäin kuumaksi mutta..kaikki lämpö mikä jää saunaan on lämpöä. Paremmat löylyt kuumasta hormista saa kuin kuumista pelleistä.
Seuraavaan saunaan muuraan hormin kiuaskivistä ja tulipesä tulee hormin sisään. Ei tarvitse ostaa kiuasta ollenkaan. Kivien vaihtaminen vielä hiukan mietityttää? Verkkohormikiuas!
Jokatapauksessa, hormilämpötilat mittaan vasta piipun nokasta. Piippu on neljä metriä korkea joten päästöjä ei ole.
(Telttasauna yksi parhaista saunoista missä on tullut käytyä eikä savusaunakaan outo ole. Kiukaan co-kakkoset saa tunkea minun puolesta hevon perseeseen! Kyse on kiukaasta, thats it!) - ...
ei pelleistä! kirjoitti:
Mulla kait kiuas on kytketty hormiin suoralla putkella. Hormi lämpeää erittäin kuumaksi mutta..kaikki lämpö mikä jää saunaan on lämpöä. Paremmat löylyt kuumasta hormista saa kuin kuumista pelleistä.
Seuraavaan saunaan muuraan hormin kiuaskivistä ja tulipesä tulee hormin sisään. Ei tarvitse ostaa kiuasta ollenkaan. Kivien vaihtaminen vielä hiukan mietityttää? Verkkohormikiuas!
Jokatapauksessa, hormilämpötilat mittaan vasta piipun nokasta. Piippu on neljä metriä korkea joten päästöjä ei ole.
(Telttasauna yksi parhaista saunoista missä on tullut käytyä eikä savusaunakaan outo ole. Kiukaan co-kakkoset saa tunkea minun puolesta hevon perseeseen! Kyse on kiukaasta, thats it!)Jos aihepiiri ei kiinnosta, miksi vaivautua vastaamaan jne?
- siksi
... kirjoitti:
Jos aihepiiri ei kiinnosta, miksi vaivautua vastaamaan jne?
Koska kyse on kiukaasta, co-kakkoset saa tunkea hevon kakkoseen. Relaa.
Taitaakin olla nämä hormi-ukot kaikki "kakkosen" puolelle kallellaan? - PIIMÄÄ!
siksi kirjoitti:
Koska kyse on kiukaasta, co-kakkoset saa tunkea hevon kakkoseen. Relaa.
Taitaakin olla nämä hormi-ukot kaikki "kakkosen" puolelle kallellaan?Kallellaan tai "kallellaan" mutta ei auta, nuppi lionnu liian kauan hormissa niin mikään ei vörki suuntauksesta huolimatta.
Mä luulen että hormitohtorit saa kiksit pelkästään hormista? Oooh, mikä hormi! Ou peipi gimme some hormilämpötilaa. Oh mama i'm coming hooOOORMILÄÄÄMPÖTILAAAAAAAaaaaahh! - ...
PIIMÄÄ! kirjoitti:
Kallellaan tai "kallellaan" mutta ei auta, nuppi lionnu liian kauan hormissa niin mikään ei vörki suuntauksesta huolimatta.
Mä luulen että hormitohtorit saa kiksit pelkästään hormista? Oooh, mikä hormi! Ou peipi gimme some hormilämpötilaa. Oh mama i'm coming hooOOORMILÄÄÄMPÖTILAAAAAAAaaaaahh!Jos ei kiinnosta, miksi vaivautua jne?
Saunoista ja esim. kiukaiden ominaisuuksista keskusteleminen vaikuttaa epäoleelliselta koko palstalla?
Seuraavaksi alkaa tietenkin kiuasmerkkitaisteleminen? - mhatsthepoint
... kirjoitti:
Jos ei kiinnosta, miksi vaivautua jne?
Saunoista ja esim. kiukaiden ominaisuuksista keskusteleminen vaikuttaa epäoleelliselta koko palstalla?
Seuraavaksi alkaa tietenkin kiuasmerkkitaisteleminen?Tietenkin! Eihän millään muulla ole merkitystä kuin kiuasmerkillä?
Kaikki muu on murhaa. Siis turhaa.
Ei kun jokainen avaus asiasisällöstä huolimatta muuttuu hormilämpötilaksi. Hormista olet sinä tullut ja hormilämpötilaksi olet sinä jälleen tuleva. Asiasisällöstä huolimatta "asia" muuttuu vitsiksi. Turha täällä on edes yrittää aikaan saada mistään asiallista keskustelua. AINA tulee ####mainokset ja hornalämpötilat joka keskusteluun. Lycka till jos saat asiallisia vastauksia. Tai saavutus on jo se, jos saat aiheeseen liittyviä vastauksia. Itsellä jonkin sortin turhautuminen on kääntänyt vastaukset välillä komiikan puolelle. Ei tää oo niin vakavaa.. - ...
mhatsthepoint kirjoitti:
Tietenkin! Eihän millään muulla ole merkitystä kuin kiuasmerkillä?
Kaikki muu on murhaa. Siis turhaa.
Ei kun jokainen avaus asiasisällöstä huolimatta muuttuu hormilämpötilaksi. Hormista olet sinä tullut ja hormilämpötilaksi olet sinä jälleen tuleva. Asiasisällöstä huolimatta "asia" muuttuu vitsiksi. Turha täällä on edes yrittää aikaan saada mistään asiallista keskustelua. AINA tulee ####mainokset ja hornalämpötilat joka keskusteluun. Lycka till jos saat asiallisia vastauksia. Tai saavutus on jo se, jos saat aiheeseen liittyviä vastauksia. Itsellä jonkin sortin turhautuminen on kääntänyt vastaukset välillä komiikan puolelle. Ei tää oo niin vakavaa..Onko niin että kiukaissa ilmoitetaan vain kuutiomäärät mihin kiuas soveltuu? (jos sivutetaan päästöjutut kaikessa laajuudessaan.) Minä etsin käsiini tuon tm:n testin ja ilmoitetut kuutiomäärät oli aika lailla samat kaikissa kiukaissa. Kuitenkin kivien lämpötiloissa oli eroja ja vaikka tuossa jo mainittiin, lämmitysajoissa erot oli tod. suuret vaikka kivimäärät oli samat. Kyllä minä olisin ollut tyytyväinen jos edellä mainitut tiedot tulisi selville ennen kiukaan ostamista. Siksi avaus. Ei hirveesti naurattas lämmittää lähes kaksi tuntia kiuasta jos toinen samankokoinen kiuas suoriutuu samasta tehtävästä lähes kaksi kertaa lyhyemmässä ajassa.
Eli, saman kokoiset kiukaat ja siitä huolimatta isot erot eikä mahd. ostaja tiedä siitä mitään hankinta hetkellä koska kiukaasta ilmoitetaan "vain" päästö- yms. juttuja kuutiotilavuuksien lisäksi? Väittäisin että verrokkikiukaiden ostajat ovat huomioineet vain kuutiotilavuudet ymmärtäen niiden toimivan samalla tavalla koska juuri kuutiotilavuudet oli samat. No hinnat tietenkin mutta asia lienee tuli ymmärrettävästi selitettyä?
Kiukaan soveltuvuus minkäkin kokoiseen saunaan ja päästöjutut ei mielestäni kerro kiukaasta riittävästi. Toistamisen puolelle menee mutta lisäksi tulisi kiuasvalmistajan ilmoittaa: Missä ajassa ja millä puumäärällä kiuas kykenee lämmittämään kivet saunomiskuntoon? Kivien lämpötila pitäisi olla vakio mittaustuloksien tasapuolista vertailua varten. Tietenkin kivimäärät vaihtelee kiuaskohtaisesti mutta jokainen tehköön valintansa omien mieltymyksien mukaan. Isot kivimäärät luonnollisesti vaatii pidemmän lämmitysajan. Eihän jatkuvalämmitteisen kiukaan lämmitysaika "saa" olla kuin tunnin molemmilla puolilla. 45-75min. minun mielestäni sopivat lämmitysajat. - ripsuvarvas
... kirjoitti:
Onko niin että kiukaissa ilmoitetaan vain kuutiomäärät mihin kiuas soveltuu? (jos sivutetaan päästöjutut kaikessa laajuudessaan.) Minä etsin käsiini tuon tm:n testin ja ilmoitetut kuutiomäärät oli aika lailla samat kaikissa kiukaissa. Kuitenkin kivien lämpötiloissa oli eroja ja vaikka tuossa jo mainittiin, lämmitysajoissa erot oli tod. suuret vaikka kivimäärät oli samat. Kyllä minä olisin ollut tyytyväinen jos edellä mainitut tiedot tulisi selville ennen kiukaan ostamista. Siksi avaus. Ei hirveesti naurattas lämmittää lähes kaksi tuntia kiuasta jos toinen samankokoinen kiuas suoriutuu samasta tehtävästä lähes kaksi kertaa lyhyemmässä ajassa.
Eli, saman kokoiset kiukaat ja siitä huolimatta isot erot eikä mahd. ostaja tiedä siitä mitään hankinta hetkellä koska kiukaasta ilmoitetaan "vain" päästö- yms. juttuja kuutiotilavuuksien lisäksi? Väittäisin että verrokkikiukaiden ostajat ovat huomioineet vain kuutiotilavuudet ymmärtäen niiden toimivan samalla tavalla koska juuri kuutiotilavuudet oli samat. No hinnat tietenkin mutta asia lienee tuli ymmärrettävästi selitettyä?
Kiukaan soveltuvuus minkäkin kokoiseen saunaan ja päästöjutut ei mielestäni kerro kiukaasta riittävästi. Toistamisen puolelle menee mutta lisäksi tulisi kiuasvalmistajan ilmoittaa: Missä ajassa ja millä puumäärällä kiuas kykenee lämmittämään kivet saunomiskuntoon? Kivien lämpötila pitäisi olla vakio mittaustuloksien tasapuolista vertailua varten. Tietenkin kivimäärät vaihtelee kiuaskohtaisesti mutta jokainen tehköön valintansa omien mieltymyksien mukaan. Isot kivimäärät luonnollisesti vaatii pidemmän lämmitysajan. Eihän jatkuvalämmitteisen kiukaan lämmitysaika "saa" olla kuin tunnin molemmilla puolilla. 45-75min. minun mielestäni sopivat lämmitysajat.Kiukaan tuottama lämpöenergia, joka siirtyy kiviin ja saunahuoneeseen =hyötysuhde.
Hyötysuhteessa on suuria eroja joka määrää puun kulutuksen.
Meinaan kun saunahuoneen keskilämpötila astetta ja kivien n. astetta tasolla samanaikaisesti, niin sauna on balanssissa (Matti meikäläiselle).
Jatkuvalämmitteisen kiukaan teho ja kivimäärä ovat sopivit silloin, kun löylyvesi ehtii höyrystyä kivistä ennen teräspintoja. (Erikseen ovat porisevat kiukaat.
Jatkuvalämmitteisen kiukaan ylimääräinen lämmitetty kivimassa saunomisominaisuuksia ajatellen on makuasia.
Mikäli jatkuvalämmitteisellä kiukaalla hehkuttaa 200 kg kiviä 400 - 500 asteeseen saunan kuivatusta varten on liikaa. - öppnade intte
ripsuvarvas kirjoitti:
Kiukaan tuottama lämpöenergia, joka siirtyy kiviin ja saunahuoneeseen =hyötysuhde.
Hyötysuhteessa on suuria eroja joka määrää puun kulutuksen.
Meinaan kun saunahuoneen keskilämpötila astetta ja kivien n. astetta tasolla samanaikaisesti, niin sauna on balanssissa (Matti meikäläiselle).
Jatkuvalämmitteisen kiukaan teho ja kivimäärä ovat sopivit silloin, kun löylyvesi ehtii höyrystyä kivistä ennen teräspintoja. (Erikseen ovat porisevat kiukaat.
Jatkuvalämmitteisen kiukaan ylimääräinen lämmitetty kivimassa saunomisominaisuuksia ajatellen on makuasia.
Mikäli jatkuvalämmitteisellä kiukaalla hehkuttaa 200 kg kiviä 400 - 500 asteeseen saunan kuivatusta varten on liikaa.Eiköhän ne Matti Meikäläiset "hehkuta ne 200kg kiviä 400-500 asteeseen löylyjen toivossa?
Oli kiviä 20 tai 200kg, jälkikuivattamista varten on ihan suositeltavaa jos viimeinen saunoja lisää pari halkoa tulipesään.
Makuasioista olemme samaa mieltä. Makuasiat ovat makuasioita ja jokainen valitkoon kiukaansa edellisen perusteella. - Bigsmail!(sieghail?)
öppnade intte kirjoitti:
Eiköhän ne Matti Meikäläiset "hehkuta ne 200kg kiviä 400-500 asteeseen löylyjen toivossa?
Oli kiviä 20 tai 200kg, jälkikuivattamista varten on ihan suositeltavaa jos viimeinen saunoja lisää pari halkoa tulipesään.
Makuasioista olemme samaa mieltä. Makuasiat ovat makuasioita ja jokainen valitkoon kiukaansa edellisen perusteella.Häätys asettaa sellainen sääntö ja asetus ettei kiuasvalmistajat saisi asentaa kiukaisiinsa omaa merkkiään. Tai se pitäisi olla kivitilan puolella piilossa tai ensimmäisen lämmityksen yhteydessä se palaisi pois. Maailma olisi paljon parempi paikka. Jengin "mielipiteet" loppuu kun ei ole merkistä tietoa. Ei ole mitä haukkua tai kehua kun merkkiä ei olisi.
Tosin monelta palstan vakiopöntöistä elämä loppuisi siihen. Mistä he sitten tietävät kenen pihalle ristinmallista iltanuotiota pystyttää alkioden paistamista varten? Vähä sama tilanne kun kerran itselle sattui kun eräs muatalon isäntä ei osannut päättää mitä mieltä minusta on kun ei tiennyt mitä puoluetta kannatan?? - tiedetään
Bigsmail!(sieghail?) kirjoitti:
Häätys asettaa sellainen sääntö ja asetus ettei kiuasvalmistajat saisi asentaa kiukaisiinsa omaa merkkiään. Tai se pitäisi olla kivitilan puolella piilossa tai ensimmäisen lämmityksen yhteydessä se palaisi pois. Maailma olisi paljon parempi paikka. Jengin "mielipiteet" loppuu kun ei ole merkistä tietoa. Ei ole mitä haukkua tai kehua kun merkkiä ei olisi.
Tosin monelta palstan vakiopöntöistä elämä loppuisi siihen. Mistä he sitten tietävät kenen pihalle ristinmallista iltanuotiota pystyttää alkioden paistamista varten? Vähä sama tilanne kun kerran itselle sattui kun eräs muatalon isäntä ei osannut päättää mitä mieltä minusta on kun ei tiennyt mitä puoluetta kannatan??Mekittömiä tai merkillisiä kiukaita, niin balanssin saunoja ei ole muita kuin S- saunat. Ainakkaan virallisten mittausten mukaan.
- ?sytädevsionetim
tiedetään kirjoitti:
Mekittömiä tai merkillisiä kiukaita, niin balanssin saunoja ei ole muita kuin S- saunat. Ainakkaan virallisten mittausten mukaan.
Virallisten mittauksien perusteella S-kiukaan myynti on heikoin kaikista kiuasvalmistajista. Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa.
- ryhmätyönä
?sytädevsionetim kirjoitti:
Virallisten mittauksien perusteella S-kiukaan myynti on heikoin kaikista kiuasvalmistajista. Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa.
Kirjoitat väittämällä
"1.3.2010 18:55 Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa."
Ensimmäiset merkit yritysten taloudellisista ongelmista huomataan ylensä maksujen viiveinä.
Esitä meille todisteeksi edes yksi esimerkki, lasku taikka joku muu tosite, josta selviää kenelle Sydän-kiuas / Warmheart Oy on jättänyt laskunsa maksamatta, ennen eräpäivää, verottaja taikka joku muu?
Luottotiedoista Warmheart Oy:n nimellä en löytynyt yhtään merkintää.
Koska herjaat julkisesti ja virallisesti heidän olevan taloudellisissa ongelmissa perustele.
Muussa tapauksessa saatat joutua vastaamaan hyvin vakavaan syytteeseen.
ISOT POJAT! Kiukaitanne teillä on oikeus ylistää mielinmäärin, mutta kilpailijasta ihan kaikkea loan heittoa ei lukioiden taholta voida hyväksyä. - niihekätsytädevattuu
ryhmätyönä kirjoitti:
Kirjoitat väittämällä
"1.3.2010 18:55 Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa."
Ensimmäiset merkit yritysten taloudellisista ongelmista huomataan ylensä maksujen viiveinä.
Esitä meille todisteeksi edes yksi esimerkki, lasku taikka joku muu tosite, josta selviää kenelle Sydän-kiuas / Warmheart Oy on jättänyt laskunsa maksamatta, ennen eräpäivää, verottaja taikka joku muu?
Luottotiedoista Warmheart Oy:n nimellä en löytynyt yhtään merkintää.
Koska herjaat julkisesti ja virallisesti heidän olevan taloudellisissa ongelmissa perustele.
Muussa tapauksessa saatat joutua vastaamaan hyvin vakavaan syytteeseen.
ISOT POJAT! Kiukaitanne teillä on oikeus ylistää mielinmäärin, mutta kilpailijasta ihan kaikkea loan heittoa ei lukioiden taholta voida hyväksyä.(Ensimmäiset merkit yritysten taloudellisista ongelmista huomataan ylensä maksujen viiveinä.)
Montako vuotta sydäriä on kaupattu? Mónenako vuotena liikevaihto on ollut plussan puolella? Ei koskaan.
Kauanko tappiollinen toiminta voi jatkua? Ei kauan.
Miten sydärin markkinointi on hoidettu? Keskustelupalstalla missä se ei ole edes sallittua.
Mitä se kertoo yrityksen taloudellisesta tilanteesta? Tilanne on todella heikko koska yrityksellä ei ole varoja edes tuotteensa mainostamiseen eikä markkinointiin.
Miten laajan markkinaraon on sydän itselleen vallannut? Sydäri on poistettu jälleenmyyjien valikoimista eli poistettu kaupoista. Myynti ja markkinointi painottuu täysipainoisesti keskustelupalstalle varojen puuttuessa.
Mitä edellisten tietojen perusteella voi päätellä sydärin tulevaisuudesta? Tulevaisuus hyvin epävarmaa.
Mikä edellisistä tiedoista on virheellinen tai perätön? Ei mikään.
(Koska herjaat julkisesti ja virallisesti..perustele. Muussa tapauksessa saatat joutua vastaamaan hyvin vakavaan syytteeseen..ihan kaikkea loanheittoa ei lukijoiden taholta voida hyväksyä.)
Reijo hyvä. (Sydän-kiuas/Warmheart)
Se että palstan suurin loanheittäjä yleensä kehtaa muita syyttää vastaavasta toiminnasta, on lähinnä huvittavaa. (IKI POLTTAA TALOSI, OSTA SYDÄN-KIUAS jne. jne.) Lista on loputon mutta valitettavaa sinun kohdallasi on se, että kaikki lausumasi muista kiuasvalmistajista on arkistoituneena.
Mikäli kuitenkin katsot aiheelliseksi turvautua uhkailemiseen, esitän seuraavanlaisen kysymyksen:
Mille viranomaiselle ja kuinka ajattelit syytteet asettaa keskustelupalstan tuotemainostuksen häirinnälle?
Kysymys nro2: Onko sinulla vara arvostella muita tavasta jota olet harjoittanut vuosia lähes päivittäin?
Kysymys nro3: Onko sinulla koskaan käynyt mielessä että muut kiuasvalmistajat joita olet haukkunut tällä palstalla, voi asettaa sinut syytteeseen maineen pilaamisesta tai tuotemyynnin häiritsemisestä? Todistusaineistoa sinua vastaan on vuosien ajalta. Toimintatapasi ja ala-arvoinen tyylisi on hyvin tunnettua kiitos vain ja ainoastaan sinun. Sinun onneksesi muita kiuasvalmistajia ei täällä ole.
Keskustelupalstalla mainostaminen on kiellettyä. Sinun mainoskampanjaan on aina kuulunut kilpailevien kiuasvalmistajien mustamaalaaminen jolla yrität edistää omaa myyntiäsi. Nyt sinä sitten uhkailet kun tuotteeseesi kohdistuu sinun käyttämiäsi keinoja? On sinulla otsaa? Palstan vakiotrolli uhkailee syytteillä kun tuotemainostusta häiritään keskustelupalstalla??
Kun sinä lopetat tuotemainostuksesi ja varsinkin muiden haukkumisen, provoilu ja kettuilu loppuu. Ymmärrätkö? En usko.. - Viittaus:
niihekätsytädevattuu kirjoitti:
(Ensimmäiset merkit yritysten taloudellisista ongelmista huomataan ylensä maksujen viiveinä.)
Montako vuotta sydäriä on kaupattu? Mónenako vuotena liikevaihto on ollut plussan puolella? Ei koskaan.
Kauanko tappiollinen toiminta voi jatkua? Ei kauan.
Miten sydärin markkinointi on hoidettu? Keskustelupalstalla missä se ei ole edes sallittua.
Mitä se kertoo yrityksen taloudellisesta tilanteesta? Tilanne on todella heikko koska yrityksellä ei ole varoja edes tuotteensa mainostamiseen eikä markkinointiin.
Miten laajan markkinaraon on sydän itselleen vallannut? Sydäri on poistettu jälleenmyyjien valikoimista eli poistettu kaupoista. Myynti ja markkinointi painottuu täysipainoisesti keskustelupalstalle varojen puuttuessa.
Mitä edellisten tietojen perusteella voi päätellä sydärin tulevaisuudesta? Tulevaisuus hyvin epävarmaa.
Mikä edellisistä tiedoista on virheellinen tai perätön? Ei mikään.
(Koska herjaat julkisesti ja virallisesti..perustele. Muussa tapauksessa saatat joutua vastaamaan hyvin vakavaan syytteeseen..ihan kaikkea loanheittoa ei lukijoiden taholta voida hyväksyä.)
Reijo hyvä. (Sydän-kiuas/Warmheart)
Se että palstan suurin loanheittäjä yleensä kehtaa muita syyttää vastaavasta toiminnasta, on lähinnä huvittavaa. (IKI POLTTAA TALOSI, OSTA SYDÄN-KIUAS jne. jne.) Lista on loputon mutta valitettavaa sinun kohdallasi on se, että kaikki lausumasi muista kiuasvalmistajista on arkistoituneena.
Mikäli kuitenkin katsot aiheelliseksi turvautua uhkailemiseen, esitän seuraavanlaisen kysymyksen:
Mille viranomaiselle ja kuinka ajattelit syytteet asettaa keskustelupalstan tuotemainostuksen häirinnälle?
Kysymys nro2: Onko sinulla vara arvostella muita tavasta jota olet harjoittanut vuosia lähes päivittäin?
Kysymys nro3: Onko sinulla koskaan käynyt mielessä että muut kiuasvalmistajat joita olet haukkunut tällä palstalla, voi asettaa sinut syytteeseen maineen pilaamisesta tai tuotemyynnin häiritsemisestä? Todistusaineistoa sinua vastaan on vuosien ajalta. Toimintatapasi ja ala-arvoinen tyylisi on hyvin tunnettua kiitos vain ja ainoastaan sinun. Sinun onneksesi muita kiuasvalmistajia ei täällä ole.
Keskustelupalstalla mainostaminen on kiellettyä. Sinun mainoskampanjaan on aina kuulunut kilpailevien kiuasvalmistajien mustamaalaaminen jolla yrität edistää omaa myyntiäsi. Nyt sinä sitten uhkailet kun tuotteeseesi kohdistuu sinun käyttämiäsi keinoja? On sinulla otsaa? Palstan vakiotrolli uhkailee syytteillä kun tuotemainostusta häiritään keskustelupalstalla??
Kun sinä lopetat tuotemainostuksesi ja varsinkin muiden haukkumisen, provoilu ja kettuilu loppuu. Ymmärrätkö? En usko..Mitä avaaja erikseen toivoi keskusteluavauksessa? Ei sydän-kiuas mainoksia.
Kuinka toivomukseen vastattiin? Sydän kiukaan valmistaja jälleen kerran nosti tuotteensa keskusteluun mukaan.
Minkä perusteella luulet joutuvasi aina arvostelun kohteeksi? Vastaukset löydät edellä mainituista kysymyksistä ja niiden vastauksista.
Jokaiseen avaukseen tulee sydän-kiuas mainokset aiheesta riippumatta. Mainoksiin kuuluu oleellisesti muiden kiuasvalmistajien arvosteleminen.
Voisitko jatkossa toteuttaa HENKILÖKOHTAISESTI ESITTÄMÄÄSI PYYNTÖÄ eli ihan kaikkea loan heittoa ei lukijoiden taholta voida hyväksyä? Kiitos. - Ryhmätyönä?
Viittaus: kirjoitti:
Mitä avaaja erikseen toivoi keskusteluavauksessa? Ei sydän-kiuas mainoksia.
Kuinka toivomukseen vastattiin? Sydän kiukaan valmistaja jälleen kerran nosti tuotteensa keskusteluun mukaan.
Minkä perusteella luulet joutuvasi aina arvostelun kohteeksi? Vastaukset löydät edellä mainituista kysymyksistä ja niiden vastauksista.
Jokaiseen avaukseen tulee sydän-kiuas mainokset aiheesta riippumatta. Mainoksiin kuuluu oleellisesti muiden kiuasvalmistajien arvosteleminen.
Voisitko jatkossa toteuttaa HENKILÖKOHTAISESTI ESITTÄMÄÄSI PYYNTÖÄ eli ihan kaikkea loan heittoa ei lukijoiden taholta voida hyväksyä? Kiitos.Luulitko saavasi reiskalta vastauksia? Ei kuulu tapoihin. Latutakuulla ei vastaa kysymyksiin mutta haukkuu senkin edestä.
- Julkinen herja?
Ryhmätyönä? kirjoitti:
Luulitko saavasi reiskalta vastauksia? Ei kuulu tapoihin. Latutakuulla ei vastaa kysymyksiin mutta haukkuu senkin edestä.
Sitäpaitsi reiskan iki polttaa talosi, osta syrän ei ole haukkumista vaan vertailua. Ettäs tiedät. Kaikki muu on isojen poikien sotaa sytäriä vastaan tms.
- syrän-palsta
Julkinen herja? kirjoitti:
Sitäpaitsi reiskan iki polttaa talosi, osta syrän ei ole haukkumista vaan vertailua. Ettäs tiedät. Kaikki muu on isojen poikien sotaa sytäriä vastaan tms.
Niin ja ota reiska kontraan yhteys jos mainontaas häiritään keskustelupalstalla! Jospa se seriffi auttaa sinua saamaan oikeutta niin ei tarvitse uhkailla?
- :) no1
syrän-palsta kirjoitti:
Niin ja ota reiska kontraan yhteys jos mainontaas häiritään keskustelupalstalla! Jospa se seriffi auttaa sinua saamaan oikeutta niin ei tarvitse uhkailla?
Mites kävi ikille käräjillä jossa käsiteltiin hiukan vakavampaa asiaa kuin trollille v..ttuileminen keskustelupalstalla?
Huonosti. Ikiläiset joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut. Oliko harvian ISOT POJAT jotka harkitsivat vielä syytteen nostamisella koska ikiläiset syytti heitä verkkokiuasmallin kopioimisesta? Maineen pilaamisesta tai jotain vastaavaa?
Kumma juttu kun eivät nostaneet syytettä tm:n testin jälkeen? Iki teki kopioista vitsin.
Osta sydän-kiuas tai älä osta. Siinä reiskalle ilmainen mainos jälleen kerran. Oleppa hyvä vai tuleeko tuostakin uhkavaatimus?
Tasapuolisuuden nimessä osta iki tai älä osta. Ketä kiinnostaa? - Vastaus ja todiste
:) no1 kirjoitti:
Mites kävi ikille käräjillä jossa käsiteltiin hiukan vakavampaa asiaa kuin trollille v..ttuileminen keskustelupalstalla?
Huonosti. Ikiläiset joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut. Oliko harvian ISOT POJAT jotka harkitsivat vielä syytteen nostamisella koska ikiläiset syytti heitä verkkokiuasmallin kopioimisesta? Maineen pilaamisesta tai jotain vastaavaa?
Kumma juttu kun eivät nostaneet syytettä tm:n testin jälkeen? Iki teki kopioista vitsin.
Osta sydän-kiuas tai älä osta. Siinä reiskalle ilmainen mainos jälleen kerran. Oleppa hyvä vai tuleeko tuostakin uhkavaatimus?
Tasapuolisuuden nimessä osta iki tai älä osta. Ketä kiinnostaa?HEI ! ISOT POJAT vastaukseksi kelpaavat viralliset asiakirjat "1.3.2010 18:55 Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa."
"sitä meille todisteeksi edes yksi esimerkki, lasku taikka joku muu tosite, josta selviää kenelle Sydän-kiuas / Warmheart Oy on jättänyt laskunsa maksamatta, ennen eräpäivää, verottaja taikka joku muu? "
ISOT POJAT, olkaa selkärankaisia älkääkä käärmeitä ja todistakaa väittämänne oikeaksi.
Onko kokemuksia, a Onko kokemuksia ISOJEN POIKIEN kiukaisat? - Janssonin kiukaisat
Vastaus ja todiste kirjoitti:
HEI ! ISOT POJAT vastaukseksi kelpaavat viralliset asiakirjat "1.3.2010 18:55 Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa."
"sitä meille todisteeksi edes yksi esimerkki, lasku taikka joku muu tosite, josta selviää kenelle Sydän-kiuas / Warmheart Oy on jättänyt laskunsa maksamatta, ennen eräpäivää, verottaja taikka joku muu? "
ISOT POJAT, olkaa selkärankaisia älkääkä käärmeitä ja todistakaa väittämänne oikeaksi.
Onko kokemuksia, a Onko kokemuksia ISOJEN POIKIEN kiukaisat?Kaivelkaa nyt p..kele joku sydärin virallinen liikevaihto vaikka koko historian ajalta aloituksesta tähän päivään kun se näyttää olevan itse yrittäjälle niin h..tin suuri kysymys mikä hänen puljunsa taloudellinen tilanne on??
- ota kärmesmyrkyä
Vastaus ja todiste kirjoitti:
HEI ! ISOT POJAT vastaukseksi kelpaavat viralliset asiakirjat "1.3.2010 18:55 Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa."
"sitä meille todisteeksi edes yksi esimerkki, lasku taikka joku muu tosite, josta selviää kenelle Sydän-kiuas / Warmheart Oy on jättänyt laskunsa maksamatta, ennen eräpäivää, verottaja taikka joku muu? "
ISOT POJAT, olkaa selkärankaisia älkääkä käärmeitä ja todistakaa väittämänne oikeaksi.
Onko kokemuksia, a Onko kokemuksia ISOJEN POIKIEN kiukaisat?Kuule reiska, käärmeellä ON selkäranka.
- en ole reiska
ota kärmesmyrkyä kirjoitti:
Kuule reiska, käärmeellä ON selkäranka.
Käärme kuuluu mateilijoihin ja ISOJEN POIKIEN kanssa selkäragattomiin.
Selkäragattomat ei pysty vastaamaan tekosistaa.
Teiltä näyttö Warmheart Oy:n maksuhäiriöstä puuttuu edelleen ja kieriskelette aivan muualla. - Typerää touhua
en ole reiska kirjoitti:
Käärme kuuluu mateilijoihin ja ISOJEN POIKIEN kanssa selkäragattomiin.
Selkäragattomat ei pysty vastaamaan tekosistaa.
Teiltä näyttö Warmheart Oy:n maksuhäiriöstä puuttuu edelleen ja kieriskelette aivan muualla.No niin. Olisiko erotuomarin aika viheltää peli poikki?
Käy reiska, rieska mikä nyt oletkaan lukemassa nimimerkkiosion kirjoitukset oikealta vasemmalle. Etkö ymmärrä että sinua vedätetään tarkoituksenhakuisesti koska olet siihen hyvin otollinen kohde? Kakarat sai taas nauraakseen jälleen kerran kustannuksellasi. Hyvin erikoista miten se on mahdollista koska provot tuovat aikeensa esille monesti jo otsikoissa? Lisäksi ovat maininneet siitä usein ja ihan suoraan.
Poiminnat pelkästään tästä avauksesta:
01.03.2010/18:55 ?sytädevsionetim=mitenoisvedätys?=miten ois vedätys?
02.03.2010/10.49 autavedätyksenuhreja=auta vedätyksen uhreja
niihekätsytädevattuu=uuttavedätystäkehiin=uutta vedätystä kehiin
Edellä mainittuja "vihjeitä" on näkynyt aikaisemminkin muissa avauksissa. Ole jatkossa hiukan tarkkaavaisempi. - Ruoto nenässä nyt om
Typerää touhua kirjoitti:
No niin. Olisiko erotuomarin aika viheltää peli poikki?
Käy reiska, rieska mikä nyt oletkaan lukemassa nimimerkkiosion kirjoitukset oikealta vasemmalle. Etkö ymmärrä että sinua vedätetään tarkoituksenhakuisesti koska olet siihen hyvin otollinen kohde? Kakarat sai taas nauraakseen jälleen kerran kustannuksellasi. Hyvin erikoista miten se on mahdollista koska provot tuovat aikeensa esille monesti jo otsikoissa? Lisäksi ovat maininneet siitä usein ja ihan suoraan.
Poiminnat pelkästään tästä avauksesta:
01.03.2010/18:55 ?sytädevsionetim=mitenoisvedätys?=miten ois vedätys?
02.03.2010/10.49 autavedätyksenuhreja=auta vedätyksen uhreja
niihekätsytädevattuu=uuttavedätystäkehiin=uutta vedätystä kehiin
Edellä mainittuja "vihjeitä" on näkynyt aikaisemminkin muissa avauksissa. Ole jatkossa hiukan tarkkaavaisempi.Sennii ruototon mulukku minkä tehit?
Kenen kaa myö jatkossa leikimmä ääshole!? - Biologia ainakin
Vastaus ja todiste kirjoitti:
HEI ! ISOT POJAT vastaukseksi kelpaavat viralliset asiakirjat "1.3.2010 18:55 Virallisesti ainoa kiuasvalmistaja joka on suurissa taloudellisissa ongelmissa."
"sitä meille todisteeksi edes yksi esimerkki, lasku taikka joku muu tosite, josta selviää kenelle Sydän-kiuas / Warmheart Oy on jättänyt laskunsa maksamatta, ennen eräpäivää, verottaja taikka joku muu? "
ISOT POJAT, olkaa selkärankaisia älkääkä käärmeitä ja todistakaa väittämänne oikeaksi.
Onko kokemuksia, a Onko kokemuksia ISOJEN POIKIEN kiukaisat?hakusessa, eikä taida fysiikka olla paljon parempi:
I"SOT POJAT, olkaa selkärankaisia älkääkä käärmeitä ja todistakaa väittämänne oikeaksi."
Sydänystäväni, käärme on selkärankainen, toisin kuin mato. Mieti kumpi olet. - IIK POLTTAA TALOSI
Biologia ainakin kirjoitti:
hakusessa, eikä taida fysiikka olla paljon parempi:
I"SOT POJAT, olkaa selkärankaisia älkääkä käärmeitä ja todistakaa väittämänne oikeaksi."
Sydänystäväni, käärme on selkärankainen, toisin kuin mato. Mieti kumpi olet.Njet kärmes, njet liuru. Helmahenkilö, kädetön idioootti.
Nytkö sillä käärmeellä on sittenkin selkäranka? Otsikkona biologia?
Olet VIRALLISESTI vedätyksen kohde. Mikä ei mene jakeluun? Biologia ja fysiikka takeltelee. Maalaisjärkeä ei ollenkaan. - isän kädestä
IIK POLTTAA TALOSI kirjoitti:
Njet kärmes, njet liuru. Helmahenkilö, kädetön idioootti.
Nytkö sillä käärmeellä on sittenkin selkäranka? Otsikkona biologia?
Olet VIRALLISESTI vedätyksen kohde. Mikä ei mene jakeluun? Biologia ja fysiikka takeltelee. Maalaisjärkeä ei ollenkaan.Ja V...u eikö kuittia löydy sytärin veloista.
Onko aiheesta jatkuva syöttö ollut sittenkin isokenkäisten lokaa? - omaan käteen
isän kädestä kirjoitti:
Ja V...u eikö kuittia löydy sytärin veloista.
Onko aiheesta jatkuva syöttö ollut sittenkin isokenkäisten lokaa?veloista en tiedä, mutta tilinpäätöstietojen mukaan toiminta on ollut tähän mennessä tappiollista...
- ---
omaan käteen kirjoitti:
veloista en tiedä, mutta tilinpäätöstietojen mukaan toiminta on ollut tähän mennessä tappiollista...
Onko pitkä aika vai elämän sisältö hakusessa? Erikoista monologia??
- evp.
--- kirjoitti:
Onko pitkä aika vai elämän sisältö hakusessa? Erikoista monologia??
Tähän mennessä? No mikähän mahtaa olla muutos kun kamina poistettiin jälleenmyyjien valikoimista? Myynti harvemmin kasvaa jos tuote vedetään kaupoista pois. Eiköhän tuo nyt ole kaikille selvää miten sytärille käy?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain3159681Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112892Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2762219Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1212052SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,911598- 1441497
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1341477Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U321234Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin491211Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931036