Eipä ole ei

matkanjärjestäjien matkoja Kanarialle juurikaan jäljellä tälle talvikaudelle.
Kaukomatkoja on saatavilla pilvin pimein, Thaimaahan, Meksikoon, USA:n ym. Mistäköhän tämä kertoo? Kanarian suursesta suosiosta vai matkojen vähentämisestä? Vai kummastakin?
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Alkutalvesta alettiin vähentää lentoja, paikkoihin jonne oli 2 lentoa viikossa otettiin yksi pois. näin kävi meille, jouduimme vaihtamaan matkapäivää, koskee Helsinki-Vantaata

Äänestä

Jaa-a, vaikea sanoa. Monet harrastavat mieluummin monia lyhyempiä matkoja vuodessa kuin harvoin yhdelle pitkälle matkalle. Minä ainakin käyn ulkomailla noin 3 kertaa vuodessa ja se onnistuu vain kun matkaan lähelle. Lokakuussa olin Sisiliassa, huhtikuussa pariksi viikoksi Kanarialle lasten ehdoilla ja heinäkuussa Dolomiiteille omalle vaellusreissulle. Minua ei kiinnosta minne kaikki muut matkaavat vaan suunnittelen reissuja lähinnä seuran mukaan. Lasten kanssa lyhyet lennot, aurinkoa, rantaa. Miehen kanssa romanttisille kaupunkilomille. Ystävien kanssa vaeltamaan tms.
Jaksan arkea paremmin kun on mitä odottaa, mielellään ei liian pitkää aikaa.
Hauskoja matkoja kaikille! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmetys ja kumma kirjoitti:

matkanjärjestäjien matkoja Kanarialle juurikaan jäljellä tälle talvikaudelle.
Kaukomatkoja on saatavilla pilvin pimein, Thaimaahan, Meksikoon, USA:n ym. Mistäköhän tämä kertoo? Kanarian suursesta suosiosta vai matkojen vähentämisestä? Vai kummastakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu