Anna Jansson: Vaitelias jumala

alvari.raappavaara

Hieman sekavassa järjestyksessä olen näitä Janssoneita lueskellut. Vaitelias asettuu aikajanalle ennen poliisi Wernin Gotlantiin muuttoa. Murhaajan aivoitustenkin aikamaailma sijoittuu muinaismenneisyyteen. Tarujen ja saagojen aikaan, Odinin, Skuldin, Verdandin, Urdin ja kumppaneiden huuruiseen mytologiaan josta logiikka löytyy turmien tekijän sairaalle mielelle. Janssonin kerronta on eloisaa, henkilöt uskottavia eikä kotimurheita kanneta lukijan märehdittäväksi kohtuuttomasti. Toki mainio anoppi huseeraa taustalla ja Wernin ukko töppäilee toisaalla. Milloin vaihtaen Volvon täytettyyn hiirihaukkaan tai ryypäten tolkuttomasti. Ihan kuvallista kerrontaa, taittuisi elokuvaksi paremmin kuin jotkut väkisin väännetyt Beckin nimellä ratsastavat pätkät, joilla teevee meitä on mennäsyksynä piinannut. Jotkut kirjoittajan visiot saattavat toki olla liikaa herkkämieliselle lukijalle tai katsojalle. Kuten isukin pään kaivoon säilöminen, mutta reaalimaailmassahan on likimain kaikki nähty jos on silmät auki mediaa seurattu.
Rohkenen suositella, erityisesti muinaisaikojen harrastajille.

0

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

        Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
        Kalajoki
        89
        3784
      2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

        Oliko mökkiläinen taas?
        Hyrynsalmi
        25
        2136
      3. Mitä sinä mietit

        Mies?
        Ikävä
        200
        2062
      4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        87
        1604
      5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

        Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
        Maailman menoa
        350
        1516
      6. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

        Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
        Perussuomalaiset
        90
        1181
      7. Varoitus kyläläisille Suomussalmella

        Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo
        Suomussalmi
        16
        1163
      8. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        93
        1120
      9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

        Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
        Tunteet
        32
        995
      10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

        Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
        Ikävä
        72
        926
      Aihe