Kiitoksia

Olen tänne palstalle kirjoittanut hyvin paljon aikaisemmin, mutta en viitsi nyt käyttää rekisteröityä nikkiäni.

Kyllästyin täällä tappeluihin ja siihen, että Tapsan fanit eivät arvosta mitään muuta kuin Tapsaa Häntä puolustellaan aina vaikka hän tekisi mitä vaan. Tälläisistä pattitilanteista ei tullut kuin riitaa enkä todellakaan halua tuhlata tälläiseen aikaa- minulla on muutakin elämää.
Olisi hyvä, että määrätyt nimeltä mainitsemattomat kirjoittajat joko lähtisivät täältä tai perustaisivat oman suljetun yhteisön. Silloin saattaisin minäkin taas tulla takaisin ja keskustella rakentavasti ja myös muiden mielipiteitä arvostaen.

Tottakai joukkoon mahtuu myös häiriköitäkin, mutta eihän niihin tarvitse reagoida vaan jättää heidät omaan arvoonsa. Kiitos että joku muistaa minutkin ja arvostaa ja kirjoittaa sen täällä julkisesti. Niin minäkin muistan arvostavasti monia kirjoittajia ja keskusteluja vaikka emme aina olleet samaa mieltä.
0140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ex-kirjoittaja kirjoitti:

Olen tänne palstalle kirjoittanut hyvin paljon aikaisemmin, mutta en viitsi nyt käyttää rekisteröityä nikkiäni.

Kyllästyin täällä tappeluihin ja siihen, että Tapsan fanit eivät arvosta mitään muuta kuin Tapsaa Häntä puolustellaan aina vaikka hän tekisi mitä vaan. Tälläisistä pattitilanteista ei tullut kuin riitaa enkä todellakaan halua tuhlata tälläiseen aikaa- minulla on muutakin elämää.
Olisi hyvä, että määrätyt nimeltä mainitsemattomat kirjoittajat joko lähtisivät täältä tai perustaisivat oman suljetun yhteisön. Silloin saattaisin minäkin taas tulla takaisin ja keskustella rakentavasti ja myös muiden mielipiteitä arvostaen.

Tottakai joukkoon mahtuu myös häiriköitäkin, mutta eihän niihin tarvitse reagoida vaan jättää heidät omaan arvoonsa. Kiitos että joku muistaa minutkin ja arvostaa ja kirjoittaa sen täällä julkisesti. Niin minäkin muistan arvostavasti monia kirjoittajia ja keskusteluja vaikka emme aina olleet samaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu