Vanhukset automaatille

Jopel

Kari-Pekka Lohiluoma, Kuntaliiton toimitusjohtaja, on lehtitiedon mukaaan sanonut, että hoitopaikkojen vanhuksille voitaisiin laittaa sellaisia automaatteja, joista he hakisivat tarvittaessa ruokansa ja juomansa.

Hoitotestamentinkin jokainen joutuisi tekemään.
Minä oletaan siksi, että ketään ei voitaisi syyttää, jos vanhus nälkään kuolee.

Niin ja sitten osastoille voitaisiin laittaa valvontakamerat tietenkin. Ihan niin kuin nykyaikaisesa navetassa, jossa lehmät tulevat automaateille syömään ja juomaan ja automaatin lypsettäviksi.
Paitsi, että vanhukset on jo lypsetty rahoistaan ennakkoon.

Onkohan tuolla Kari-Pekalla karjatilallisen tausta, kun on noin hienon idean saanut aikaan.

Minä oletan, että ne valvontakamerat eivät ole kuitenkaan niiden vanhuksien takia, vaan niillä saataisiin kiinni ne osastoille saapuneet luontoaktivistit, jotka jostain kummasta syystä olisivat saaneet päähänsä, että mummeja ja ukkejakin pitäisi suojella.

Minä antaisin tässä ilmaisen vinkin K-P:lle.
Lisää siihen automaattiin piikkiautomaatti, josta elämään kyllästynyt vanhus saisi nopean avun nöyryytykseen.
Mikä säästö yhteiskunnalle.

5

194

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • h ö l k ä t e n

      Se onkin sitten hyvä mittari, Jos ei itse pääse ruoka-automaatille niin joutaa pois.

      • Ja siitä syystähän se kameravalvonta justiin on. Jos ei pääse automaatille, niin korjataan pois tilaa viemästä ja vähennetään yksi annos ruokinnasta.

        Isoveli valvoo.

    • vilosohvi

      Kuntaliitto on vahvasti Keskusta/Maalaisliiton ohjauksessa. Syykin on selvä. Suomen pirstoutunut kuntarakenne on Keskusta/Maalaisliiton vaalitaktinen etu.
      Ei siis lainkaan ihme, että Kuntaliiton johtoporras on vahvasti miehitetty ja naisitettu Kepuleilla.
      Kun nyt vanhusten hoitolaitoksille ehdotetaan navetasta mallia otettua ruokintasystemiä, joka perustuu itsepalveluun, niin ei pidä unohtaa, etttä automaattien läheisyydessä tarvitaan paljon rollaattoreille parkkipaikkoja.
      Tässä olisi ilmainen vihje Kuntaliiton johdolle. Muistakaa panna myös rollaattorien parkkipaikka maksulliseksi.
      Siitä kertyisi sievoinen summa jaettavaksi vaalirahana Kepun ehdokkaille, kuten Kaikkoselle.
      Jokin koira saattaa olla haudattuna Kuntaliiton ehdotuksessa, sillä ei pidä unohtaa milloinkaan, että KEPU PETTÄÄ AINA.

      • Kat..eija1

        Nehän pisnismiehet ovat aina häärineet terveydenhuollon ja sosiaalitoimen eli julkisten palvelusysteemien ympärillä. Sinne ollaan kaupattu jos jonkinmoista tarviketta, laitetta ja koulutusta (laadunvarmennus, realiteettiterapia, kehityskeskustelut, omahoitaja ym) Välillä oli niin paljon koulutusta, että osastolle jäi liian vähän väkeä poilashoitoon. Koulutuksesta tuli usein pakkopullaa, harvoin siitä oli hyötyä.
        Kylvettäjät irtisanottiin ja vanhusten vesipesu korvataan kivalta tuksuvalla voidepesulla. = kk.pesulappuun turautetaan voidetta ja sillä pyyhkäistään iho. Tuleehan sekin hintoihinsa, ei sellainen pieni muovipullo pitkälle riitä.
        Hoivahoidossa vanhukset pistetään vaippoihin, helppoa, ei tarvitse WC:hen kuljettaa. Yritetäänkö enää missään pitkittää vanhusten vuodepotilaaksi jäämistä. Vaikka aktivoiva humanitäärinen hoito on enemmän työtä vaativaa, mutta se on kuitenkin monin verroin antoisampaa sekä hoitajille että vanhuksille.
        Kuinka ennen ehdittiin pukea vanhukset ja auttaa istumaan, WC:hen ja ruokasaliin. Siinä ylläpidettiin vanhuksen kävelytaitoa ja ehkäistiin vuodemakuun haittoja, joita on todella paljon.
        Konsultit ovat aivopesseet johtoportaan ja kauppa on käynyt. Nyt ollaan siirtymässä suurempiin muutoksiin, palveluiden yksityistämiseen. Todistamalla todistetaan, että siinä kunta säästää. Näkis vaan. Vanhusten hoidosta tullut tuottavaa bisnestä.
        Automaattisesta tietojen käsittelystä hoitolaitoksissa on hyötynsä, mutta kokemukset osoittavat sen varastavan huomattavan osan perushoidosta. Tietokonefirmat lisäksi kauppaavat ohjelmiaan, jolloin sijaisiksi tuleville se on iso haitta.
        Uusia innovaatioita tulee voiton maksimoimiseksi hienoilla perusteluilla höystettynä. Robotit ja valvontakamerat vaikuttavat vitseiltä, mutta siitä näkee, että monenmoista on muhimassa, kuten tuo ruokinta-automaattikin.
        Tv:ssähän näimme ulkoiluautomaatin, jossa pyörätuolissa istuvat vanhukset kierrätettiin ympäri rataa. Systeemi oli tietysti aika arvokas laitokselle, joka sellaisen pihalleen hankkii.

      • +++---
        Kat..eija1 kirjoitti:

        semmotis pyärätoolin kanssa siihen automatille, jossa on se pesureikä, ja ämpäris mä siron kiin. Saa sitte tyhjentää sen ko se on täynnänsä. Siin mä sitten istusin yötä päivä ja turisisin ja ehrottaisin mitä nappii kannatta painaa. Säästys ne kalliit vaipatkin nääs.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1013
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      960
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      491
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe