Japaninpystykorva.. Hmm?

Minulla on yhdeksän vuotias japsinarttu. Se ei ole ollenkaan itsepäinen vaan oikein miellyttämishaluinen ja yhteistyökykyinen, erittäin älykäs koira, oppii helposti ja haluaa aktiivista toimintaa. Lähtee mielellään parille pitkälle lenkille päivässä ja muuten käy happihyppelyllä omalla aidatulla pihalla. Sillä on vahtiverissä ja on haukkaherkkä niinkuin pystykorvat ovat. Ei ole vieraita näykkinyt, mutta on arka suhteessa juokseviin ja kiljuviin lapsiin ja pelkää myös isoja koiria. Erittäin hellä, herkkä ja rakastava yhdenihmisen koira mielestäni.

Tunnen kaksi japsi poikaa omani ja kaverini, molemmat ovat vähän arkoja vieraita kohtaan sekä karttelevat kiljuvia lapsia. Haukku herkkiä myös. Mutta agressiivisuutta taikka näykintää ei kummallakaan ole. Tuntemani japsit eivät viihdy sylissä joten jos syliin on otettu väkisin niin silloin voi kyllä esiintyä näykkimistä ym. Japsi on hyvin kiintyvä omaan perheeseensä. Ja varsinkin siihen isäntään taikka emäntään. Ne haluavat olla perheensä mukana joka paikassa ja eivät viihdy yksin. Jos ne päästää pihallekkin tulevat uukkarina takaisin jos ei mene mukaan:) On aina ihana mennä kotiin kun siellä odottaa pieni valkoinen ystävä aina yhtä innoissaan ja välillä ihan itkutkin pääsee kun on niin mukaa kun mamma tulee kotiin:) Japsista saa kyllä ihan parhaan ystävän, kun antaa sille rakkautta saa sitä tuhatkertaisen takaisin.

Mulla on 7 kk ikäinen japsipoika. Se on ensimmäinen koirani ja ainakin tähän asti kaikki on mennyt ihan hyvin sen kanssa (täytyy koputtaa puuta :) ). Tuo on hyvin hiljainen eikä juurikaan hauku. Se on yleensä reipas ja rohkea, mutta vähän varovainen ja pidättyväinen uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, mikä mielestäni on pelkästään hyvä asia, koska koira ei kuitenkaan ole arka. Vieraita ihmisiä kohtaan se on ystävällinen ja antaa silitellä ja käsitellä, mutta ei sellainen "rakastan kaikkia" -tyyppinen niin kuin vaikka noutajat yleensä ovat. Lapsista se pitää kovasti ja haluaisi leikkiä niiden kanssa. Haukkuvia ja yliriehakkaita koiria se vähän pelkää, se haluaisi ensin rauhassa haistella vieraita koiria ja pelästyy, jos joku suoraan hyppää sen niskaan kiinni, mutta aggressiivinen se ei ole kenellekään ollut.

Tapakasvatuksen japsi kyllä vaatii. Ne on niin sööttejä, että varsinkin pentuna joku voi helposti ajatella, että ei siltä voi kieltää mitään kun toinen on niin herttainen ja pieni, ja silloin japsi voi yrittää ottaa vallan perheessä. Oma japsini on välillä aika itsepäinen eikä sille kyllä oikein mikään ole kerralla mennyt perille, mutta ei se mitenkään vaikeasti koulutettavakaan ole ollut. Se tottelee kyllä varsinkin, jos se itse hyötyy siitä tottelemisesta, mutta ei se jatkuvasti napita minua silmiin ja odota, että pyytäisin sitä tekemään jotain. Ja jos sillä on jotain parempaa tekemistä, niin huudot kaikuvat usein kuuroille korville... Eristys ja yksinjättäminen toimivat tuolla hyvin, sillä se haluaa olla omistajansa lähellä. Ulkona sitä voi hyvin pitää irti, sillä se ei lähde kauas, vaan seuraa aina, missä minä kuljen, tosin joskus sitä on ollut vaikea saada kiinni, kun se ei olekaan vielä halunnut tulla sisälle. Tosin tuo nyt on pentu vasta enkä itse ole kokenut kouluttaja.

Turkki on helppohoitoinen ainakin siihen nähden, että se on valkoinen ja pitkäkarvainen. Harjaus pari kertaa kuussa yleensä riittää, pesu tarvittaessa. Toki korvantaustat ja kainalot saattavat takkuuntua helpommin kuin muu turkki. Oikeanlainen japsiturkki on ns. likaahylkivä ja kevyt suihkutus tai pyyhkeellä kuivaaminen riittää useimmiten lenkin jälkeen.

Japsini on reipas ja innokas lenkkeilijä, mutta jos jonain päivänä lenkit ja aktivointi jää vähemmälle, niin ei se tuota tunnu haittaavan. Parin päivän päästä virtaa sitten kyllä riittää, joten ei se ihan sohvaperunalle sovi kaveriksi.