Meillä ei käy kukaan

missä syy

Asumme noin sadan km:n päässä sukulaisistani, mutta käymme heillä aina toisinaan viikonloppuisin, ja matkaamme yleensä mielellämme katsomaan vanhempia mökillensä 400 km:n päähän. Mutta nyt kun rahasta tekee tiukkaa, joudumme oikein miettimään mitä bensa maksaa ja kuinka paljon sitä matkaan kuluu. Ja että onko meillä ylipäätään varaa lähteä mihinkään. Samalla myös heräsimme ajattelemaan, että kukaan perheestäni ei ole halukas koskaan matkaamaan meidän luoksemme. Eikä kyse ole siitä, että kävisimme muiden luona liian usein. Viimeksi näimme veljeni kanssa jouluna kun menimme heille. Siis taas me liikuimme. Omat vanhempani ovat käyneet viimeksi kesällä ja veljeni perheineen 1,5 vuotta sitten. En ollut uskoa kun laskin aikaa taaksepäin.

Soittelemme viikottain (siis vuorottelevasti) ja heiltä sataa koko ajan lupauksia siitä että tulevat käymään, mutta mitään ei koskaan tapahdu. Seuraa vain kyselyjä, että koskahan nähdään, ette te tulisi tänne. Heillä on allaan uudet autot, me ajamme autolla, jonka käyntiin lähtemisestä ei ole aina takuita. He ovat kovatuloisia ja muutenkin liikkuvaista sorttia, joten bensaraha tuskin ongelmana. Liikkuminen vaan tapahtuu aina johonkin muuhun kuin meidän suuntaamme. Meillä kaikki matkat mihin on varaa suuntaavat aina perheeni luo. Miksi.

Mikä ihme yhtälö tämä on? Tulee helposti se tunne, ettei heitä vaan kiinnosta tarpeeksi. Silti soittelevat usein ja haluavat pitää yhteyttä. Oma yhteydenpitoni alkaa olla jo viittä vaille loppumaisillaan siihen, että ei vaan jaksa olla enää hyväksikäytettynä heittopussina, kun ketään ei oikeasti edes tunnu kiinnostavan.

89

12268

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peggy Blue

      Voi, ihanaa kuulla, (tai siis oikeastaan tietysti ei) että jollakin on samanlainen tilanne suvun kanssa kuin meillä! Meillä on vielä suuri porukka roudattavana sinne mummulaan tai tätilään, eikä heillä ole edes tiloja ison lapsiperheen levittäytyä. Siinä sitten istutaan sohvalla kuin sillit suolassa - tai enhän minä ja vanhemmat lapset tietenkään istu, tulee siinä sivussa autettua ruoan laitossa, kattamisessa, tiskattua, ripustettua pyykit ja pyyhkäistyä pölyt tms. Pienimpiä näissä kyläpaikoissa täytyy pitää kovasti silmällä, koska on niin monta asiaa, johon ei saa koskea, ettei vain jokin mene rikki... Mutta että meille ajettaisiin niillä paremmilla autoilla ja paremmalla ajallakin, ei käy, kun on niin liukasta ja juuri silloin tai tällöin ei ole aikaa. Ei meille tarvitse aikoja varailla, muuten meillä kyllä ramppaa vieraita, lähes joka päivä joku piipahtaa kahvilla. Lapsuudenperheelleni ei vain käy. Eikä käy sekään, että joku isoista lapsista jäisi vaikka pesemään pyykkiä kotiin siksi aikaa, kun muut tekevät sen pakkopullaksi muuttuneen vierailun - siitähän vasta loukkaannutaan ja osataan mököttää kuin uhmaikäiset, että mikäs sitä vaivaa, kun ei se tullut.

      • mutta myötäilee...

        Täytyy sanoa lapsuudenperheesi puolustukseksi, että harva viitsii lähteä ylisuuren lapsiperheen keskelle, etenkin jos itsellä ei niitä vielä ole. Se voi olla...hmm...hiukan rasittavaa. Meidänkin täytyy mieheni kanssa prepata itseämme käymään hänen veljensä luonaan, koska vierailu on vaan niin täynnä desipelejä, roikkumista ja riekkumista. Sinne tänne vetämistä ja ylipäätään niitä lasten juttuja enemmän kuin aikuisten. Toisaalta taas oman veljeni perheessä lapset ei ole pääosassa ja tilaa jää aikuistenkin jutuille, niinpä siellä vierailee jo ihan mielellään.

        Mutta se, miksi sitten teillä mököttävät kun ette ilmaannu koko komeudessa paikalle on melko itsekästä, jos kerran itse eivät osaa liikkua kyläilemään vastavuoroisesti..

      • TuijaTee
        mutta myötäilee... kirjoitti:

        Täytyy sanoa lapsuudenperheesi puolustukseksi, että harva viitsii lähteä ylisuuren lapsiperheen keskelle, etenkin jos itsellä ei niitä vielä ole. Se voi olla...hmm...hiukan rasittavaa. Meidänkin täytyy mieheni kanssa prepata itseämme käymään hänen veljensä luonaan, koska vierailu on vaan niin täynnä desipelejä, roikkumista ja riekkumista. Sinne tänne vetämistä ja ylipäätään niitä lasten juttuja enemmän kuin aikuisten. Toisaalta taas oman veljeni perheessä lapset ei ole pääosassa ja tilaa jää aikuistenkin jutuille, niinpä siellä vierailee jo ihan mielellään.

        Mutta se, miksi sitten teillä mököttävät kun ette ilmaannu koko komeudessa paikalle on melko itsekästä, jos kerran itse eivät osaa liikkua kyläilemään vastavuoroisesti..

        Minä kuulun niihin, jotka mieluummin kutsuvat meille vieraat kuin menen itse kylään.
        Syitä:
        - meillä on paljon tilaa ja kunnon petit jokaiselle, jopa omat huoneet perhekunnille
        - itse nukun huonosti kylässä ja viikolla on oltava skarppina
        - meillä saa kunnon pöperöt, koska tuotan ne suoraan isoinakin erinä ammatti-ihmiseltä
        - olen huono autokuski
        - jos perheessä on paljon kiljukauloja ja vähän tilaa, hermostun

      • Peggy Blue
        mutta myötäilee... kirjoitti:

        Täytyy sanoa lapsuudenperheesi puolustukseksi, että harva viitsii lähteä ylisuuren lapsiperheen keskelle, etenkin jos itsellä ei niitä vielä ole. Se voi olla...hmm...hiukan rasittavaa. Meidänkin täytyy mieheni kanssa prepata itseämme käymään hänen veljensä luonaan, koska vierailu on vaan niin täynnä desipelejä, roikkumista ja riekkumista. Sinne tänne vetämistä ja ylipäätään niitä lasten juttuja enemmän kuin aikuisten. Toisaalta taas oman veljeni perheessä lapset ei ole pääosassa ja tilaa jää aikuistenkin jutuille, niinpä siellä vierailee jo ihan mielellään.

        Mutta se, miksi sitten teillä mököttävät kun ette ilmaannu koko komeudessa paikalle on melko itsekästä, jos kerran itse eivät osaa liikkua kyläilemään vastavuoroisesti..

        Joo, lapset ovat ihan normi hyvin käyttäytyvät, kunnolla kasvatetut lapset. Ehkä jopa hiukan tavallista paremmin, kun pyytämättä tarjoutuvat ja osallistuvat taloustöihin kyläpaikassa. Melua ei synny, koskapa en itsekään sitä jaksaisi kuunnella. Yhdellä on adhd, mutta hänenkin kanssaan selvitään. Ongelma on se, että lapsettomassa taloudessa ei ole välttämättä nostettu sitä ihanaa kukkavaasia pois yksivuotiaan ulotuskorkeudelta, jolloin joudun käytännössä pitämään häntä sylissä lähes koko ajan yms. pientä.

        Meillä tosiaan olisi sitä tilaa paljon enemmän - eivätkä minun lapseni "rieku" tai "roiku" missään, eivät keskeytä aikuisia, enkä minäkään ole erikoistunut puhumaan vain lasten asioista. Korvatulehdus ja koliikki eivät ole mielenkiintoisia keskustelunaiheita. Lapset todellakin istuvat rivissä sohvalla ja pitkästyvät kuoliaiksi sukulaisilla, jotka eivät ole millään tavalla huomioineet lapsia.

        Eli ehkäpä sinäkin saattaisit meillä jopa viihtyä - luulen, että kysymyksessä on noilla minun sukulaisillani lähinnä jonkin lajin laiskuudesta, ei viitsitä lähteä ajamaan, kun voi kotonakin röhnöttää.

      • ihans aamaa mulla

        mulla kans samanlainen sukulaiset serkku ja täti ei ole kymeneen vuoteen käynny mun luona kummatkin asuu melko lähellä,käyvät vaan mun vanhempien luona,serkkukaan ei kysele mun kuulumisii,olen koetellu kysellä miksi eiväät käy eivät vastaa ollenkaan,ja silloin vaan lahjat käyvät hakemassa,ym muuta ja mulla kaks kummilasta,mun pitää aina laitella viesti että kiittäksi vanhempii ja mummii ku laittavat synttäri rahaa eivät muista laitellaa ees menee viikko ennen ku muistavaat,noh siinpä saavat rauhassa olla en maha heitä häiritä ollenkaan ihanaa taas olla rauhassa eivät sotke paikkoja ym muuta hyvää kevättä kaikilleee

    • Pieni suku

      Samanlaista on meilläkin ollut. Jopa puhelutkin tai muut vastaavat yhteydenotot on useimmiten tehty meidän taholta. Sama koskee myös ystäväperheitä. Yökylässä olemme käyneet lähinnä vain mummoloissa, joten emme ole niinkään muita vaivanneet. Sisarusten perheiden vierailusta meillä on vuosia. Koska kaikki yhteydenotot tapahtuvat meidän taholta, en oikein uskalla enää kuin kerran vuodessa ehdottaa, että tulisimme tapaamaan.
      Surullinen ja hylätty olo tällaisesta tulee, mutta minkäs teet. Syyt tällaiseen käytökseen eivät ole minulle koskaan selvinneet.

      • Ystävien_kamu

        Minun lähimmät sukulaiset asuu vain muutamien kymmenien kilometrien päässä mutta eipä täällä kylässä näy aina pyydetään heille ja heillä pitää käydä. Minä lopetin minulla todella on ystäviä joiden kanssa kyläillään puolin ja toisin sukulaiset painukoon sinne minne ei aurinko paista... Heittäkää hyvästit niille "hienohelma ylivelkasille" sukulaisille ja liittoutukaa ystävien kesken :) Minä vastaan kyllä jos minulle soittavat ja kutsuin meille me ruvetaan kyläilemään vasta kun ne on kyläillyt näiden 15-vuoden edestä mitä me ollaan saatu kyläillä ja ajella romuillammme kun ei sitä velallista pirssiä olla hankittu...

    • kyllästynyt sukuun

      oli aikanaan kunnes sitten opin ettei sinne kylään tarvitse minunkaan mennä jos eivät kerran kylään koskaan tule. Ilmeisestikään ei kovin paljoa haitannut kun minua ei näkynyt ei ole kukaan koskaan kysynytkään perään että miksen enä käy. Ilmeisesti eivät sitten sen kummemmin välittäneetkään kävinkö vaiko en.

      Tähänkin tottuu että ei kukaan käy muuta kuin jotkut satunnaiset kaverit joskun, en niitä vieraita enää kaipaakaan. Aikanaan pyytelin kyläilemään mutten enää, eivät koskaan tulleet. Olivat varmaan keskenään sopineet sukulaiset etteivät tule, en tiedä. Ihan sama enää ei tartte tulla en ole kotona.

    • revi tästä

      Tuttua, niin tuttua. Vanhempani ovat viimeksi poikenneet luonani vuonna 1996. Veljeni on poikennut luonani sentäs 2006 ja siskoni oli yön luonani jopa 2008! Minä olen käynyt tuon jälkeen heidän kaikkien luona. Sisko ja veli vielä käyvät kyllä kaikkialla muualla Suomessa, ystävien ja sukulaisten luona ja muuten vain hotelli- ja kylpylälomilla. Vanhempani harvoin missään käyvät, mutta ovat käyneet monta kertaa veljeni luona (sisko asuu samassa kaupungissa heidän kanssaan joten siellä käyvät usein), vaikka mun luokse on lyhyempi matka.
      Enkä ole riidoissa kenenkään kanssa, mutta emme hirvittävän tiiviisti soittele muuten kuin siskon kanssa.

    • rinik

      On todella hieno asia, että sinä perheesi kanssa välität läheisistäsi ihan aidosti. Rohkaisisin sinua ja miestäsi jatkamaan samaa latua, tietenkin ottaen huomioon resurssinne polttaa bensaa. Tämä kaikki saa elämässänne aikaan sen, että oma esimerkkinne lapsillenne tulee olemaan korvaamaton. Muistakaa kuitenkin, ettei mikään katkeruuden juuri saa vallata sydäntänne ja varokaa päivittelemästä tilannetta lastenne kuullen. Yksi asia mistä iloitsen myös, että et kerro missään kohdin, ettette olisi tervetulleita sukulaisiinne.
      Kun ihmisillä menee oikein hyvin, rahallisesti ym. niin se saa aikaan paljon herkemmin itsekeskeisyyttä ja välinpitämättömyyttä, kuin niukkuudessa eläminen. On harvassa ne ihmiset, jotka osaavat kääntää oman vaurautensa lähmmäisilleen siunaukseksi. Siitä ilmeisesti on kysymys teidän tapauksessanne.

      • järjestelyt uusiksi

        Oletpas onnellisessa asemassa. Mikään ei voita kodin rauhaa. Meillä meinasi välillä olla sellainen hulabaloo, ettei paremmasta väliä. En kaipaa viittä tai sitsemää penskaa nurkkiini juoksemaan, tai jotain typerää sukulaista ölisemään tyhmiä kommenttejaan. Suku on pahin, mutta seuransa voi onneksi valita. Tuo vierailu toisten luona, siinäkin on syytä noudattaa hienotunteisuutta. Minä en mielelläni mene esim. koiraperheisiin, kissa saa minut aivastelemaan, ja pitkää aikaa en pienten lasten kanssa viihdy.

      • gasga
        järjestelyt uusiksi kirjoitti:

        Oletpas onnellisessa asemassa. Mikään ei voita kodin rauhaa. Meillä meinasi välillä olla sellainen hulabaloo, ettei paremmasta väliä. En kaipaa viittä tai sitsemää penskaa nurkkiini juoksemaan, tai jotain typerää sukulaista ölisemään tyhmiä kommenttejaan. Suku on pahin, mutta seuransa voi onneksi valita. Tuo vierailu toisten luona, siinäkin on syytä noudattaa hienotunteisuutta. Minä en mielelläni mene esim. koiraperheisiin, kissa saa minut aivastelemaan, ja pitkää aikaa en pienten lasten kanssa viihdy.

        minä jätin käymättä enkä oikeastaan ole edes ikävöinytkään. parempi näin.

      • sukurakas tai ei?
        järjestelyt uusiksi kirjoitti:

        Oletpas onnellisessa asemassa. Mikään ei voita kodin rauhaa. Meillä meinasi välillä olla sellainen hulabaloo, ettei paremmasta väliä. En kaipaa viittä tai sitsemää penskaa nurkkiini juoksemaan, tai jotain typerää sukulaista ölisemään tyhmiä kommenttejaan. Suku on pahin, mutta seuransa voi onneksi valita. Tuo vierailu toisten luona, siinäkin on syytä noudattaa hienotunteisuutta. Minä en mielelläni mene esim. koiraperheisiin, kissa saa minut aivastelemaan, ja pitkää aikaa en pienten lasten kanssa viihdy.

        Olen jo eläkeläinen ja ennen kaikki kyläilyt oli tavallisia yöpymisineen: oli suuri suku ja suuret perheet sekä myöskin tilaa majoittaa ainakin maaseudulla. Ihan lomakin saatettiin suunnitella sukulaisten majoituksen mukaan ja toki autettiin myös talon töissä talkooväkenä. Sitten muutettiin opiskelemaan ja töihin kaupunkiin, asunnot oli pieniä. Kuitenkin olitiin vieraanvaraisia ainakin lähiomaisille. Aina oli sen verran tilaa vaikkei kenties käyttänytkään rexonaa. Molempien vanhempien käydessä töissä elämä perheen kanssa muuttui aika hektiseksi ja sukulaiskontaktit jäi minimiin. Lomilla matkustettiin kylpylään tai peräti ulkomaille mieluummin kuin sukulaisten riesaksi. - Nykyisin tuo tietoliikenne vielä hoitaa kylässä käymisen tehtävää: voi soitella, meilailla, lähettää sähköpostia ja nykykotikin on vain omaan perheen elämiseen mitoiteltu - ei vieraita varten. - On kuitenkin vielä ihanaa, kun joskus järjestetään sukujuhlia porukalla vaikka jossain Vpk:n kerhotiloissa - hauskaa nähdä sukua ja tavata heitä. Useimmat vielä majoittuvat hotellimajoitukseen, joten voi juhlatilanteissa keskittyä pelkästään juhlaan.

      • aa
        järjestelyt uusiksi kirjoitti:

        Oletpas onnellisessa asemassa. Mikään ei voita kodin rauhaa. Meillä meinasi välillä olla sellainen hulabaloo, ettei paremmasta väliä. En kaipaa viittä tai sitsemää penskaa nurkkiini juoksemaan, tai jotain typerää sukulaista ölisemään tyhmiä kommenttejaan. Suku on pahin, mutta seuransa voi onneksi valita. Tuo vierailu toisten luona, siinäkin on syytä noudattaa hienotunteisuutta. Minä en mielelläni mene esim. koiraperheisiin, kissa saa minut aivastelemaan, ja pitkää aikaa en pienten lasten kanssa viihdy.

        Minulla taas on niin päin, että menisin ja olen mennytkin, mutta koskaan ei ole kutsuttu. Tosin harmittelevat, ettei heillä käy ketään, mutta ei kovin usein uskalla mennä, kun ei kuule mitään siihen viittaavaa, milloin vois mennä.
        Sanoisivat edes joskus, että "tervetuloa" niin olis jotenkin turvallisempi mennä.

      • AP

        "On harvassa ne ihmiset, jotka osaavat kääntää oman vaurautensa lähmmäisilleen siunaukseksi. Siitä ilmeisesti on kysymys teidän tapauksessanne."

        Olet oikeassa, jos vauraudella tarkoitetaan sitä, että osaa ajatella myös joskus muita kuin itseään. Se kai on sitä tärkeintä, eli mielen vaurautta. Mutta sitäkään ei jaksa harjoittaa kauan ilman vastakaikua. Kuuluuhan jokaiseen hyvään kaverisuhteeseenkin vastavuoroisuus ja tasapaino. Miksei sitten perhesuhteisiin.

        Katkeruus....siihen sortuu helposti, kun huomaa että vain itse saa ponnistella läheisten ihmissuhteiden eteen. Ja lapsillekin voi tokaista, että olisimme varmasti nähneet useammin ja olleet läheisempiä, jos vanhempianne olisi sellainen suhde myös kiinnostanut. Se siitä. Elämä jatkuu ja kaikesta vierottuu ajallaan. Ihmissuhteita on onneksi muitakin kuin lapsuusperheen keskeisiä :)

      • Vastavierailu
        aa kirjoitti:

        Minulla taas on niin päin, että menisin ja olen mennytkin, mutta koskaan ei ole kutsuttu. Tosin harmittelevat, ettei heillä käy ketään, mutta ei kovin usein uskalla mennä, kun ei kuule mitään siihen viittaavaa, milloin vois mennä.
        Sanoisivat edes joskus, että "tervetuloa" niin olis jotenkin turvallisempi mennä.

        Kutsumme joka kerta vastavierailulle meille, kun käymme kyläilemässä. Tosin nykyisin olen kutsun toistamisen jo monesti jättänyt, koska kukaan ei siitä huolimatta kuitenkaan tule ja ajattelen, että aiemmin esitetyt ovat edelleen voimassa. Useimmiten vierailuni kohteet luettelevatkin jo kutsua esitettäessä monia syitä, miksi eivät pääse tulemaan vaikkapa pariksi tunniksi edes yhtä kertaa vuodessa tai kahdessa.

        Jos emme olisi pitäneet yhteyttä sukulaisiin, olisi hyvin todennäköistä, että lapset eivät tuntisi edes setiään, tätejään, serkkujaan tai muitakaan sukulaisiaan, joita on aika vähän. Tästä aiheesta onkin hyvä kirjoitus Anoppi ja appi -palstalla.

      • Vastavierailu
        Vastavierailu kirjoitti:

        Kutsumme joka kerta vastavierailulle meille, kun käymme kyläilemässä. Tosin nykyisin olen kutsun toistamisen jo monesti jättänyt, koska kukaan ei siitä huolimatta kuitenkaan tule ja ajattelen, että aiemmin esitetyt ovat edelleen voimassa. Useimmiten vierailuni kohteet luettelevatkin jo kutsua esitettäessä monia syitä, miksi eivät pääse tulemaan vaikkapa pariksi tunniksi edes yhtä kertaa vuodessa tai kahdessa.

        Jos emme olisi pitäneet yhteyttä sukulaisiin, olisi hyvin todennäköistä, että lapset eivät tuntisi edes setiään, tätejään, serkkujaan tai muitakaan sukulaisiaan, joita on aika vähän. Tästä aiheesta onkin hyvä kirjoitus Anoppi ja appi -palstalla.

        Keskustelu onkin tällä palstalla.

    • sama homma

      Anoppi (asuu 100km päässä) soittelee vähän väliä, että milloin tullaan käymään ja vähintään kerran kuukaudessa siellä sitten käydään, vaikka meillä on rahallisesti todella tiukkaa. Tätä ei tietenkään heille kerrota, koska alkavat sitten murehtimaan turhia. Haluavat usein meidän tytön sinne hoitoon ja tällöin meidän tulee aina viedä sinne ja hakea se takaisin parin päivän päästä. Ihan hulluna ajamista meille. Käyvät varmaan 2 kertaa vuodessa meillä.

      Minun mummoni (asuu 130km päässä) käy vain silloin, kun tytöllämme on synttärit. Muulloin hän soittelee koko ajan, että milloin tulette käymään, että hän saa tutustua tyttöömme. Eli käytännössä hän sitten syyttää minua ja miestäni, jos tyttö ja mummo eivät tunne toisiaan ja tyttö vierastaa häntä, kun sinne mennään. Silti mummoni miehensä kanssa matkustelee vähän väliä esim. ruotsiin, pääkaupunkiseudulle 500km päähän yms. Hän pääsee myös junalla ilmaiseksi liikkumaan, mutta silti ei vain tule käymään useista pyynnöistä huolimatta. Paras kuitenkin oli se, että lapsemme oli anoppini luona yökylässä ja anopin piti käydä viemässä tyttömme mummolleni, kun mummoni ei suostunut sitä itse hakemaan 30 kilsan päästä, vaikka itse vaati tyttöämme yökylään! Nyt sitten tein päätöksen, että ensi kerralla, kun haluaa tyttömme yökylään niin saa tulla itse sen hakeen täältä 130 kilsan päästä. En ymmärrä tuollaista käytöstä, mutta meillä ei enää mummon halun mukaan hypitä.

      • mummoo kaipaava

        oo sä paska onnellinen, että sulla edes on mummo.....mulla on 5 mukulaa ja muorit ja vaarit kuollu ennen lasten syntymää....ihmeellistä kitinää tälläkin sivulla!

      • Zeppoliini
        mummoo kaipaava kirjoitti:

        oo sä paska onnellinen, että sulla edes on mummo.....mulla on 5 mukulaa ja muorit ja vaarit kuollu ennen lasten syntymää....ihmeellistä kitinää tälläkin sivulla!

        No siinäpä taas pitkälle asioita ajatteleva yksilö.

        Se, että vuorovaikutus sukulaisten kanssa ei toimi on täysin eri asia kuin, että sukulaisia ei ole elossa. Jos sukulaisia on erossa niin silloin tietenkin pyritään tilanteeseen, jossa sukulaisten seurasta voidaan mahdollisuuksien mukaan nauttia sen sijaan, että tyydytään tilanteeseen, jossa sukulaisuus olisi rasite.

        Se, että sukulainen on elossa ei tarkoita, että välit kyseisiin henkilöihin ovat hyvin tai parhain päin. Tilanteen vertaaminen kuolleisiin on kokolailla absurdia.

        Jos ei ajatus luista niin ehkä seuraava analogia avaa silmiäsi:

        Miten rikkinäinen tv on parempi kuin, että ei ole tv:tä ollenkaan? Rikkinäisen voi korjata ja siihen tässä nämä ihmiset pyrkivät. Se, että omistaa rikkinäisen tv:n ei siis tarkoita, että tilanteeseen tulisi olla tyytyväinen tai että tilanne on hyvä. Yhtälailla sukulaisten kanssa jos on sukulaisia ja välit ovat huonot niin silloin kannattaa pyrkiä parantamaan välejä.

        No et sinä varmaan kuitenkaan ymmärrä joten hukkaan menee analogiat. Voit kommentoida jotain älykästä sitten tähänkin, kuten muutenkin elämässäsi ;)

    • kukin omillaan

      Jospa kukaan ei oikeasti halua tulla teille mutta ei ilkeä sanoa sitä. Kylässäolo on kuitenkin aina rasittavaa ja omista rutiineista poikkeamista.
      Itse en ole sukuun juurikaan yhteydessä. Sisareni soitti muutama viikko sitten kun oli asiaa. Sattui olemaan syntymäpäiväni mutta ei hän sitä muistanut. Edellisestä soitosta on varmaan vuosi. Samassa kaupungissa olemme asuneet 15 vuotta mutta kylässä ei käydä. Muutaman kerran on ollut jotain asiaa ja olen piipahtanut ja kerran piruuttani muuten mutta huomasin ettei vierailuni ole toivottu joten läksin pois. Toinen sisareni ei soita koskaan kuin asiasta jota on erittäin harvoin. Mitään ihmeellisempiä riitoja meillä ei ole. Meillä ei ole kai tarvetta tavata toisiamme kun kesämökkien valutalkoitakaan ei enää ole.

      • AP

        Hyvä. Näin minäkin ajattelen. Kaikista on tullut niin vanhoja, snobeja ja mukavauudenhaluisia, ettei edes perheen kesken siskonpedit kelpaa. Se on sitä ylivaurastumista ja turhantärkeää diivailua, että sitä oikein miettii haluaako edes olla niin turhamaisten ihmisten kanssa, vaikka omaa perhettä onkin.

        Lapsuuskoti myytiin ja vanhemmat osti kerrostalokolmion. Ainut huoli veljellä oli, että mihin sitä nyt mahdutaan yöksi kun ei enää olekaan viittä huonetta. Olin hiljaa....

      • että sattuu

        meillä juuri samanlainen tilanne. Mä voin pahoin ja sain selville suvustani todella raskaan salaisuuden. Nostin ns "kissan pöydälle" ja vaadin sisaruksiani ja vanhempiani tunnustamaan salaisuus. Mitään hyvää ei seurannut. Ei tunnustusta ja välit katkesivat kait lopullisesti?
        Muut sisarukset asuvat eri kaupungissa ja pitävät keskenään yhteyttä, mutta mua ei kutsuta koskaan mukaan?
        Olen lisäksi sinkku ja todella juhlapyhinä yksin ja surullinen.

        Jos ehdotan itse että tulisin heille käväsemään, niin aina sama laulu. "ei mahdu nukkumaan, on kiire töissä, pitää mennä johonkin hiton matsiin yms."
        En enää kysele, mutta kyllä tuntuu pahalta ettei totuuden kanssa voi elää sovussa?? Mä en TAAS jaksa elää valheessa! Kipeinkin totuus on aina valhetta parempi ja siitä voisi rakentaa hyvän sovun jos toinen osapuoli olisi valmis.
        En ymmärrä tällaista. Joskus olen ajatellut `vuokrata` jostain itselleni uuden perheen, koska parisuhteeseen en pysty. Antakaa neuvoja jos teillä on??

      • Pingotus

        "Kylässäolo on kuitenkin aina rasittavaa" - osuit naulankantaan. Siis mua ei juuri saa kirveelläkään nykyään enää minnekään kylään. Kylässä ei saa harrastaa omia juttujaan, ei katsoa lempiohjelmiaan, ei kaivaa nenää, ei nostaa jalkoja pöydälle, ei syöpötellä mitä tykkää, ei murustella, ei karjua kun raivostuttaa, ei mököttää kun ei huvita puhua, ei haukkua televisiossa näkyviä tai ohikulkevia hevon sinne, ei nukkua kun nukuttaa eikä valvoa kun valvotuttaa, siis kylässä ollessa ei ole elämää. Mä en ainakaan haluu uhrata kallisarvoista viikonloppuhuilimista johonkin pingottamiseen.

    • antonius1

      Pidä vähän taukoa soitteluissa ja käynneissä. Sekä ota suoraan puheeksi asia, tiukka linja.

    • seppo__325867

      Kurjaltahan tuo kuulostaa, että sukulaisesi ovat niin tsekkäitä, etteivät jaksa käydä teidän luonanne kylässä. Oletko kokeillut kysyä heiltä suoraan, mistä kiikastaa? Tunteeko veljesi itsensä ja perheensä niin paljon "hienommiksi" ihmisiksi, etteivät viitsi vaivautua?

    • Radgoll'

      Yhtä asiaa minä en oikein ymmärrä, jos on kysymys omista vanhemmistasi ja veljestäsi, niin miksi asiasta ei voi keskustella enemmänkin, jos asia vaivaa sinua noin paljon ja kiinnostus sinunkin puoleltasi alkaa jo lopahtaa. Jos ei lähimpiensä kanssa pysty "kissaa nostamaan pöydälle", niin ei sitten vastaisuudessa kyllä muidenkaan kanssa eikä muistakaan asioista.

    • Moodi

      No kuule, kannattaisi varmaan jutustella asiasta vanhempiesi kanssa. On munkin appivanhempien käynnit meillä tosi harvassa, keskimäärin joka neljäs kuukausi piipahtavat tai me heillä, enempään ei oo tarvetta. Miehen veli ei käy olleskaan eikä kutsu kylään vaikka asuu appivanhempien vieressä, heillä on muka niin kiire - joopa joo. Omien vanhempien kaa ollaan tekemisissä viikottain, kun asuvat muutaman kilometrin päässä. Eipä juuri muita sukulaisia näy kuin tosi harvakseltaan about pari kertaa 10 vuodessa.

      • Mikä suku.

        Kylläpä on suuret harmit. En edes tunne kaikkia serkkujani ja yhtää ei ole
        ikävä. Mukavaa vietellä itseksee aikaa, kun kuunnella turhia jorinoita.

      • ei hyppyytetä

        niistä vaietuista asioista.Minulla on samankaltaisia kokemuksia mutta ne ovat sisarteni
        kanssa.Avioliiton alkuajoista asti vuosia jopa pari kymmentä,meidän perhe piti yhteyttä
        sisareni perheeseen,sitä ei silloin oikein edes huomannut.Mutta vasta kun nyt on välit
        sellaiset yhden kanssa,että en minäkään tai mekään emme käy,heräsin kunnolla
        miettimään mikä siinä on kiikastanut,yhden ainoan kerran ovat kuulemma yrittäneet,mutta emme
        olleet kotona,siis noin parinkymmenen vuoden aikana,kun me taas silloin hoidimme sen kyläpuolen,
        ei meillä mitään valittamista niissä reissuissa ollut,suht mukavaahan se.Mutta kun olen jälkeen päin
        asiaa miettinyt olen havainnut tietyistä jutuista jonkinsorttista kateutta hänen taholtaan.
        Ihmettelen vaan mistä minua voi kadehtia,olemme aina eläneet pienillä tuloilla,nytkin asumme
        vuokralla,vanha auto,ei hienoa ammattia,saati koulutusta.On sairautta jne.Olen tullut siihen
        johtopäätökseen,että tuo mahdollinen kateus voi olla jäänne ihan lapsuudesta,olen vanhin ja sisko on
        nuorin,ja yleensä tässä asetelmassa se kuopus alkaa kadehtia muita sisaruksia jos vanhemmat alkavat lelliä tätä.Kuopus kokee jonkinlaista uhkaa isosiskon ja isoveljen taholta.Ja alkaa sitten vaatia sairaalloisesti
        vanhempien huomiota.Ja jos vanhemmat eivät tiedosta tätä ja antavat nuorimman alkaa hallita tilanteita
        esim.itkemällä,sääliä hakemalla,jne.Ja yksi tekijä tässä kans on,jos vanhemmat kokevat epäonnistuneensa kasvatuksessa muiden kohdalla tätä nuorintä käsitellään sitten silkkihanskoin.
        Tässä pieni väläys siit'ä mistä tämäntapainen käytös voi johtua,aikuisenakaan ei ymmärretä,että
        en ole enään se sisarusparven "pikkulellivauva".Vaan kun tämä on edelleen juuri sellainen,aikuisenakin.
        Ikävä kyllä en ole saanut tältä sisarukselta sitä todellista sisarrakkautta koskaan,joskus on halattu ja
        itkuakin on tullut kiperissä paikoissa mutta ei se ole ollut aitoa,monet asiat todistavat sen todella.
        Kun itse lopetin yhteyden pidon,se loppui sitten kokonaan.
        En minä tiedä tänäkään päivänä miksi se on mennyt näin,yksi syy on löytynyt,siitä aikaisemmin
        jotain mainitsin.
        Kärsin tästä aika lailla ja olen ajatellut voisiko hän olla ns.luonnehäiriöinen,eli narsisti.
        Helpompi tosin on olla kun olen antanut anteeksi,koska anteeksiantamattomuus kuluttaa
        vain omaa itseä,toinen ei siitä "tiedä mitään".
        Muutenkin on hyvä laittaa tallaiset asiat pois mielestä,antaa anteeksi,muuten ne sairastuttavat,
        Eka kirjoittajalle sanoisin,tee radikaali pääätös,lopeta kylässä hyppääminen,katso mitä
        se saa aikaan,siinä on se hyvä puoli,että ne todelliset syyt saattavat paljastua.
        Vihoihin ei tartte alkaa,se ei tiedä hyvää,mutta lujana kannattaa olla.
        Olisi hyvä päästä selville onko todellista välittämistä ja rakkautta,jos ei ole,
        miksi ei ole.

    • .e..e

      Kuullostaa aivan meidän suvulta. Aina pyydellään ja lupaillaan mennä suuntaan jos toiseen mutta hyvin harvoin minnekään mennään. Kyse ei ole siitä ettei ketään kiinnostaisi vaan vain siitä että joidenkin ihmisten on vaikea lähteä pois kotoaan. Ei siihen välttämättä ole mitään syytä, se on vaan saamattomuutta. Kyse tuskin on siitä ettei heitä kiinnostaisi sinun/ perheesi elämä, varsinkin kun soittelette puolin jos toisin. Jotkin eivät vaan saa aikaiseksi lähteä ja siitä tulee tapa että pyydelään ja luvataan.

      Ole huoleti ja koita jaksaa :)

      • riitualiina

        En myöskään ole sukulaisteni kanssa pahemmin tekemisissä; siskoni olen nähnyt viimeksi vuonna 2003 ja pikkuveljeni 1998. En ole kiinnostunut menemään kuuntelemaan lasten kiljumista ja toisen kehumista miten hänen lapsensa sitä tätä ja tuota.

      • misantrooppi
        riitualiina kirjoitti:

        En myöskään ole sukulaisteni kanssa pahemmin tekemisissä; siskoni olen nähnyt viimeksi vuonna 2003 ja pikkuveljeni 1998. En ole kiinnostunut menemään kuuntelemaan lasten kiljumista ja toisen kehumista miten hänen lapsensa sitä tätä ja tuota.

        Tuo on vain sellaista tekopyhaa peruspulinaa mita monilta sukulaisilta kuulee : "Voi kun ei olla nahty aikoihin, toivottavasti taas nahtaisiin pian", "Olisi niin mukava nahda" jne jne. Ovat olevinaan niin suruissaan kun menee pitkiakin aikoja, ettei nahda ja sitten muka niin iloisia kun tavataan. Silti eivat ole valmiita itse tekemaan asioiden eteen mitaan.
        Itse asun ulkomailla ja Suomessa tulee kaytya kaksi kertaa vuodessa. Kaikista hauskinta on kuinka nama ihmiset niin kovasti haluavat tavata ja on niin hirvea ikava, mutta silti vain tietyt ajat kayvat, kun heidan luokseen voisi tulla kylaan. Ja mina sentaan olen vain muutaman viikon vuodessa Suomessa, kun taas heilla koko elama!
        Olen paatynyt tallaisten ihmisten suhteen yhteen ja parhaaseen ratkaisuun; en edes yrita nahda mitaan paineita tai velvollisuutta heidan tapaamisestaan, jos tosiaan sita haluavat niin vaivaa voi nahda toinenkin osapuoli, uhrata vahan omaa aikaa ja jopa matkustaa hieman kauemmaksikin.
        Suosittelen, etta annatte tallaisten ihmisten maistaa omaa laakettaan. Voi toki olla, etta lopputulos on se etteivat he tosiaan valita. Mutta miksi turhaan vain velvollisuudentunnon ja tekopyhyyden takia olla valeissa ihmisten kanssa, joita ei tosiaan kiinnosta?!

      • M
        misantrooppi kirjoitti:

        Tuo on vain sellaista tekopyhaa peruspulinaa mita monilta sukulaisilta kuulee : "Voi kun ei olla nahty aikoihin, toivottavasti taas nahtaisiin pian", "Olisi niin mukava nahda" jne jne. Ovat olevinaan niin suruissaan kun menee pitkiakin aikoja, ettei nahda ja sitten muka niin iloisia kun tavataan. Silti eivat ole valmiita itse tekemaan asioiden eteen mitaan.
        Itse asun ulkomailla ja Suomessa tulee kaytya kaksi kertaa vuodessa. Kaikista hauskinta on kuinka nama ihmiset niin kovasti haluavat tavata ja on niin hirvea ikava, mutta silti vain tietyt ajat kayvat, kun heidan luokseen voisi tulla kylaan. Ja mina sentaan olen vain muutaman viikon vuodessa Suomessa, kun taas heilla koko elama!
        Olen paatynyt tallaisten ihmisten suhteen yhteen ja parhaaseen ratkaisuun; en edes yrita nahda mitaan paineita tai velvollisuutta heidan tapaamisestaan, jos tosiaan sita haluavat niin vaivaa voi nahda toinenkin osapuoli, uhrata vahan omaa aikaa ja jopa matkustaa hieman kauemmaksikin.
        Suosittelen, etta annatte tallaisten ihmisten maistaa omaa laakettaan. Voi toki olla, etta lopputulos on se etteivat he tosiaan valita. Mutta miksi turhaan vain velvollisuudentunnon ja tekopyhyyden takia olla valeissa ihmisten kanssa, joita ei tosiaan kiinnosta?!

        Meilläkin on samantyylinen tilanne kuin täällä kirjoitelleilla. Koen, että olemme aika eristäytynyt perhe vaikka periaatteessa sukulaisia onkin jopa paljon. Olisipa hienoa kun osaisikin luoda kontakteja muihin ihmisiin puuttuvien sukulaiskontaktien "korvikkeeksi". Itse olen yrittänyt tietoisesti ehdotella ihmisille erilaisia yhteisiä juttuja ym., mutta tosi vähän ne kantavat.

      • Strutsiemo
        riitualiina kirjoitti:

        En myöskään ole sukulaisteni kanssa pahemmin tekemisissä; siskoni olen nähnyt viimeksi vuonna 2003 ja pikkuveljeni 1998. En ole kiinnostunut menemään kuuntelemaan lasten kiljumista ja toisen kehumista miten hänen lapsensa sitä tätä ja tuota.

        Nii-i, eikö ookin tosi ärsyttävää tuo omien kakaroiden ylistys eikö se riitä, että ihailee niitä omissa oloissaan ja ylistää niitä niin maasta taivaisiin, että niistä kasvaa arvatenkin kuspäitä. Mullakin on kakaroita, mutta oon sen verra älykäs, että ymmärrän, ettei kaikkia kiinnosta mun lapset pätkän vertaa. Kerron kyllä, jos kysytään kuulumiset.

      • pahaasukua
        misantrooppi kirjoitti:

        Tuo on vain sellaista tekopyhaa peruspulinaa mita monilta sukulaisilta kuulee : "Voi kun ei olla nahty aikoihin, toivottavasti taas nahtaisiin pian", "Olisi niin mukava nahda" jne jne. Ovat olevinaan niin suruissaan kun menee pitkiakin aikoja, ettei nahda ja sitten muka niin iloisia kun tavataan. Silti eivat ole valmiita itse tekemaan asioiden eteen mitaan.
        Itse asun ulkomailla ja Suomessa tulee kaytya kaksi kertaa vuodessa. Kaikista hauskinta on kuinka nama ihmiset niin kovasti haluavat tavata ja on niin hirvea ikava, mutta silti vain tietyt ajat kayvat, kun heidan luokseen voisi tulla kylaan. Ja mina sentaan olen vain muutaman viikon vuodessa Suomessa, kun taas heilla koko elama!
        Olen paatynyt tallaisten ihmisten suhteen yhteen ja parhaaseen ratkaisuun; en edes yrita nahda mitaan paineita tai velvollisuutta heidan tapaamisestaan, jos tosiaan sita haluavat niin vaivaa voi nahda toinenkin osapuoli, uhrata vahan omaa aikaa ja jopa matkustaa hieman kauemmaksikin.
        Suosittelen, etta annatte tallaisten ihmisten maistaa omaa laakettaan. Voi toki olla, etta lopputulos on se etteivat he tosiaan valita. Mutta miksi turhaan vain velvollisuudentunnon ja tekopyhyyden takia olla valeissa ihmisten kanssa, joita ei tosiaan kiinnosta?!

        En käy koskaan siskollani, viimeinenkerta oli 1994. Eikä he käy meillä. Eikä kyl enää edes äitiään katsomassa, kun lapsi jo niin iso ettei kaitsijaa tarvitse, edes lomamatkoilla. Siihen asti kyl käyttivät jopa koirankusettajana, vaikka muita sisaruksia vannotti ettei saa lapsia viedä mummolaan hoitoon, vaikka mummo itse pyytäisi. Lisäksi he ovat patologisia valehtelijoita, joista jäävät alituiseen kiinni, mut ei näy haittaavan. Huiputtaminenkin heille enemän kuin tuttua. Uskon että siskoni sai väärän käsityksen elämästä olleensa sisarusparven ainut tyttö, jolle suotiin oikeuus tuomita meitä veljeksiä, nyt kun se ei enää aikuisena onnistu, he ovat elämästä aivan ymmällä. Äitiäkään eivät enää käy katsomassa kun heillä on eläin, joten ei jää aikaa edes vanhaa äitiä käydä katsomassa. Kun heidän onnen kantamoisemsa oli pieni, niin mummo sai olla kaitsemassa jopa lomilla, jotta herrasväki pääsi bilettämään. Kun toisestakin vanhemmastamme aika jättää, heidän kohdallaan se tarkoittaa sitä että heillä ei oe sukulaisia käytännössä lainkaan. No ehkä se sitten kannatti.

      • on
        misantrooppi kirjoitti:

        Tuo on vain sellaista tekopyhaa peruspulinaa mita monilta sukulaisilta kuulee : "Voi kun ei olla nahty aikoihin, toivottavasti taas nahtaisiin pian", "Olisi niin mukava nahda" jne jne. Ovat olevinaan niin suruissaan kun menee pitkiakin aikoja, ettei nahda ja sitten muka niin iloisia kun tavataan. Silti eivat ole valmiita itse tekemaan asioiden eteen mitaan.
        Itse asun ulkomailla ja Suomessa tulee kaytya kaksi kertaa vuodessa. Kaikista hauskinta on kuinka nama ihmiset niin kovasti haluavat tavata ja on niin hirvea ikava, mutta silti vain tietyt ajat kayvat, kun heidan luokseen voisi tulla kylaan. Ja mina sentaan olen vain muutaman viikon vuodessa Suomessa, kun taas heilla koko elama!
        Olen paatynyt tallaisten ihmisten suhteen yhteen ja parhaaseen ratkaisuun; en edes yrita nahda mitaan paineita tai velvollisuutta heidan tapaamisestaan, jos tosiaan sita haluavat niin vaivaa voi nahda toinenkin osapuoli, uhrata vahan omaa aikaa ja jopa matkustaa hieman kauemmaksikin.
        Suosittelen, etta annatte tallaisten ihmisten maistaa omaa laakettaan. Voi toki olla, etta lopputulos on se etteivat he tosiaan valita. Mutta miksi turhaan vain velvollisuudentunnon ja tekopyhyyden takia olla valeissa ihmisten kanssa, joita ei tosiaan kiinnosta?!

        kuin ihminen sairastuisi vakavasti... kaikki voivottelee ja toivoo parasta, ei voi nähdä, vaikkei se ihminen ole muuttunut miksikään..... Eikös vaan ?

      • Ylistäjä..
        Strutsiemo kirjoitti:

        Nii-i, eikö ookin tosi ärsyttävää tuo omien kakaroiden ylistys eikö se riitä, että ihailee niitä omissa oloissaan ja ylistää niitä niin maasta taivaisiin, että niistä kasvaa arvatenkin kuspäitä. Mullakin on kakaroita, mutta oon sen verra älykäs, että ymmärrän, ettei kaikkia kiinnosta mun lapset pätkän vertaa. Kerron kyllä, jos kysytään kuulumiset.

        Ylistämällä ei lapsista kusipäitä kasva vaan Alistamalla/mollaamalla.. ja jos ei kusipäitä niin kuitenkin huonolla itsetunnolla varustettuja, mikä onkin Suomalaisten kansansairaus.

        Siis ylistystä ja kehua kaikille lapsille niin omille kuin vieraillekin, ja ihan joka käänteessä.

    • hankipanki

      ...voisin kertoa omia kokemuksiamme. Lapsemme asuu perheineen n, 200km päässä. He vierailevat luonamme aika usein. Ovat odotettuja siitä huolimatta,että heistä on aikamoinen VAIVA. Tulee pyykkiä ja ruoanlaittoa ja siivoamista ja meteliä. Se on luonnollista kun on lapsia. Nuoret kokevat lähtemisen paljon helpommaksi kuin me ikäihmiset. Meille lähteminen laittaa ajattelemaan,että meistä on vaivaa ja heillä ei oikein ole tilaakaan. Ei oikein tiedä,että pitäisikö viedä eväät mukana. Lakanat yleensä viemmekin.
      Toisille siis vieraileminen on vaikeaa. Pitäisi esittää kutsu ja päivämäärä,ehkä sitten onnistuisi paremmin.
      Me myös annamme joskus rahaa(bensarahaa) koska matka on pitkä.
      Lapsenlapsia on kumminkin niin mukava nähdä(ja tietysti eniten sitä omaa lasta)että kaikista vaivannäöistä huolimatta väliin ajamme päiväseltäänkin heitä katsomaan.

      • Paljoon kokenut

        On vielä isovanhempia jotka jaksa laittaa ja passata lastensa perheitä. Itse olen sen jättänyt, koska kukaan ei auttanut jos ruoka oli "tavallista" tuli kommentti; ei mummi ole nyt entisellään. Kukaan ei tuonut mitään tullessaan ei ruokaa ei edes liinavatteita. Sanottiin kyllähän mummilla on aikaa pestä ja siivota jäljet. Vanhan aja miehet eivät ole tottuneet auttamaan naisten töissä, joten kaikki jäi minun harteille. Passaamisen loputtua vierailut on jäänyt vähiin, eikä lasten puolelta ole kutsuja herunut.

        Kehoittaisin nuorenpia kysymään, että tarvitseeko mummi apua ja mitä me voisimme tuoda ruokatarpeiksi.
        Meidän vanhoje eläkkeet ovat aika pieniä ei voi aina säästää lasten kyläilyä varten, kun itsekin pitää syödä.

        Vanhana tietää mitä on olla nuorena, mutta nuori ei tiedä mitä on olla vanhana.

      • vain seuraksi

        Sehän se. Meillä ei ole ongelmaa lapsistakaan kun niitä ei ole. Ja vanhemmat otan aina iloiten vastaan, enkä halua vaivata heitä. Meillä äitini ei tarvitse tehdä koskaan ruokaa tai passata, vaan saa lomailla ja olla vaan, toisin kuin veljeni luona, jossa on taloudenhoitajana joka vierailu. Viimeksi (1,5 v sitten) kun kävi, kiersimme äidin kanssa kaikki museot ja käsityökaupat, vietimme vain aikaa toistemme seurassa. Silti, käynnit meillä ei tunnu kiinnostavan vaikka lähellä asuukin. Tiedän, että äitini nauttii myös vain olemisesta, eikä halua vaan puunata ja hössätä, joten tuskin meillä tuntee oloaan ihan toimettomaksikaan. Itse autan aina äitiäni kun veljeni on myös käymässä lapsikatraansa kanssa ja sälyttää vaimoinen taas kaiken pidon muille. En itse koskaan kehtaisi käyttää äitäni noin.

        Tuntuu kurjalta, kun syrjäytyy siksi ettei tee lastenlapsia vanhemmilleen...vaikka yrittää sentään olla ja elää toista kunnioittaen.

      • kyläilijä
        Paljoon kokenut kirjoitti:

        On vielä isovanhempia jotka jaksa laittaa ja passata lastensa perheitä. Itse olen sen jättänyt, koska kukaan ei auttanut jos ruoka oli "tavallista" tuli kommentti; ei mummi ole nyt entisellään. Kukaan ei tuonut mitään tullessaan ei ruokaa ei edes liinavatteita. Sanottiin kyllähän mummilla on aikaa pestä ja siivota jäljet. Vanhan aja miehet eivät ole tottuneet auttamaan naisten töissä, joten kaikki jäi minun harteille. Passaamisen loputtua vierailut on jäänyt vähiin, eikä lasten puolelta ole kutsuja herunut.

        Kehoittaisin nuorenpia kysymään, että tarvitseeko mummi apua ja mitä me voisimme tuoda ruokatarpeiksi.
        Meidän vanhoje eläkkeet ovat aika pieniä ei voi aina säästää lasten kyläilyä varten, kun itsekin pitää syödä.

        Vanhana tietää mitä on olla nuorena, mutta nuori ei tiedä mitä on olla vanhana.

        viisas kirjoitus ja niin totta! Mummuilla ja papoilla on koti, johon vieras (oma aikuinen lapsi) tulee ja itsestäänselvyys pitäisi olla joku tuliainen.
        Meillä toimii joulut niin että sovitaan mitä kukin vie varojensa mukaan.

        Autolliset ottavat lakanat tietty mukaan ja me bussilla tulevat nukumme mummun lakanoissa. Hyvin on toiminut ja toivon niin kirjoittajalle kuin omalle äidillenikin pitkää ikää ja terveyttä!!

      • VIELÄ LÖYTYY
        vain seuraksi kirjoitti:

        Sehän se. Meillä ei ole ongelmaa lapsistakaan kun niitä ei ole. Ja vanhemmat otan aina iloiten vastaan, enkä halua vaivata heitä. Meillä äitini ei tarvitse tehdä koskaan ruokaa tai passata, vaan saa lomailla ja olla vaan, toisin kuin veljeni luona, jossa on taloudenhoitajana joka vierailu. Viimeksi (1,5 v sitten) kun kävi, kiersimme äidin kanssa kaikki museot ja käsityökaupat, vietimme vain aikaa toistemme seurassa. Silti, käynnit meillä ei tunnu kiinnostavan vaikka lähellä asuukin. Tiedän, että äitini nauttii myös vain olemisesta, eikä halua vaan puunata ja hössätä, joten tuskin meillä tuntee oloaan ihan toimettomaksikaan. Itse autan aina äitiäni kun veljeni on myös käymässä lapsikatraansa kanssa ja sälyttää vaimoinen taas kaiken pidon muille. En itse koskaan kehtaisi käyttää äitäni noin.

        Tuntuu kurjalta, kun syrjäytyy siksi ettei tee lastenlapsia vanhemmilleen...vaikka yrittää sentään olla ja elää toista kunnioittaen.

        Kyllä viestisi kiinnosti. Olet tyttärenä kullan arvoinen vanhemmillesi. Niin kauan kun vanhemmat elää pitäis muistaa heitä. Vaikka me olemme joskus vaikeita silti te lapset olette meille RAKKAITA.
        Sanoisin Sinulle tytär, jatka samaan tahtiin älä anna veljesi peheen käytöksen vaikuttaa.

        Elämä antaa meille takaisin sen, minkä annamme toisillemme. Olen itse sen niin monta kertaa kokenut.

        Toivon Sinulle menestystä kaikessa mihin ryhdytkin!

    • normaalia

      Rauhoitu ihmeessä. Et sinä mikään heittopussi ole...

      Meillä on ihan samanlaista! Näen kolmea sisarustani perheineen vanhempieni luona useita kertoja vuodessa, mutta emme me toisillamme niin kovasti kyläile. Meillä on kaikilla välimatkaakin sen verran, että on kätevintä nähdä yhdessä paikassa. Siinä välissä on näppärä pitää yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla.

      Ja vaikka lapseton olenkin, niin ymmärrän perheellisten kiireet. Lapsilauman kanssa on hankala lähteä parin tunnin kyläilyn takia ajelemaan pitkin poikin. Arki täyttyy kaikenlaisista harrastuksista ja menoista töiden lisäksi. Jos meidän neljän sisaruksen pitäisi sen lisäksi vielä kyläillä toisillamme säännöllisesti, niin emme reissailun lisäksi muuta ehtisikään!

      Mummula (eli lapsuudenkotimme) on tässä elämäntilanteessa loistava paikka tavata, kun vanhemmat ovat vielä hyväkuntoisia, tykkäävät lastenlapsista ja ottavat meidät kaikki mielellään vastaan. Ei tapaamisten määrä mitään ratkaise, vaan se, että sitten joskus kun tavataan, niin on mukava tavata. :)

    • on

      niitäkin,jotka eivät pidä yhteyttä omiin sukulaisiinsa usein lainkaan säännöllisesti. Ja HEP... en oo varmasti ainoo... Ja sit,kun sattumalta nähdään/kuullaan, niin juttua riittää... muutakin kuin ne samat. Ei tarvii rikkoo päätänsä tollasilla kelauksilla... Pitäkääs taukoo,niin sit on kiva,kun ne tulee kylään.

    • zdgfjnfxgvhn

      Mutta ole parempi kuin he, älä lupaa.

    • yksinäinenkö??

      Meilläkään eivät käy sukulaiset ja eritoten isovanhemmat, joiden toivoisi käyvän edes oman lapsensa ja lastenlastensa luona. Mekin kuljimme aiemmin tiheään sukulaisten luona kylässä, mutta nyt ei enää viitsi, kun eivät nekään käy meillä. Vuosi/vierailu on ainakin appivanhemmilla kyläilytahti vaikka toisella lapsellaan kulkevat tämän tästä hoitamassa lapsenlapsiaan jne. Joten sama tahti sitten meillä.

      Itsekin olen miettinyt syytä em. käytökseen ( mitään eritystä ei pitäisi olla). Samoin olen enemmänkin miettinyt sitä, minkä verran ihmiset yleensä kyläilevät toistensa luona? Välillä tuntuu, että on niin kovin yksinäistä, läheisiä ystäväperheitä ei ole samalla paikkakunnalla ja kun nyt sukulaisetkin ovat mitä ovat. Meillä käy ehkä kuukaudessa vieraita kerran- pari, onko se paljon, vähän vai normaalisti? Itse kyläilemme suurinpiirtein saman verran, ehkä hiukan enemmän.

      • itku silmässä

        Kuulosti tosi tutulta tuo tilanne, että appivanhemmat käyvät kylässä muiden lastensa luona useammin. Jotenkin on masentavaa, kun miehen veli asuu meidän lähellä ja appivanhemmat käyvät heillä kylässä usein. Meidän luona ovat viimeksi käyneet kuukausia sitten.. Eivät voi ainakaan vedota siihen, että asuttaisiin liian kaukana... Miehen sisarukset pitävät tiiviisti yhteyttä keskenään, mutta miehelleni eivät vaivaudu soittamaan, vaikka olisi kyse jostain tärkeästäkin asiasta. On erittäin raskasta henkisesti joutua aina siihen tilanteeseen, että et tiedä yhtään mitään mistään, naureskellaan vaan, että eipä tainnut teille kukaan kertoa...
        En tiedä, miksi on ajauduttu tähän tilanteeseen. Tuntuu jotenkin, että kaikki johtuu minusta. Sen jälkeen, kun aloin olla yhdessä mieheni kanssa, ovat yhteydenotot hiipuneet ja pikkuhiljaa loppuneet kokonaan. Miehen toisen veljen vaimo ei ole käynyt meillä lähes vuoteen (vaikka siis asuu muutaman kilometrin päässä), toisen veljen vaimo ei edes tervehdi, jos kaupungilla tulee vastaan. Miehen sisko ei piittaa minusta, sillä hänelle mieheni ex-vaimo on läheinen ystävä. Miehen vanhemmat käyvät mieluummin miehen ex-vaimo luona ja kutsuvat tämän luokseen useammin kuin meidät. Listaa näistä tilanteista voisi jatkaa loputtomiin....
        Olen yrittänyt päästä yli tästä kaikesta. Mutta väkisinkin välillä on mieli niin maassa, että ei pysty enää näkemään mitään positiivista elämässä. Olisi todella kiva pitää yhteyttä ja viettää aikaa yhdessä, mutta hyvin pian siihen yksipuoliseen yhteydenpitoon kyllästyy. Ja varsinkin siihen, että yrityksistä huolimatta ei kukaan koskaan lähde kanssamme minnekään, vaikka muut sisarukset käyvät lomilla ja tapahtumissa yhdessä...
        Että tällaista....

    • ReijoT

      Tutulta tuo kuulostaa.
      Ei muuta kuin vierailuihin ja puheluihin tauko tai vähän rauhallisemmin kuitenkin.
      Ilmoittakaa, ettei auto ainakaan kestä matkantekoa.....>Onhan se tosi raskasta jäädä tien päälle.
      Muuten...web-kamerat ja Skypet on tosi jees nykyisessä yhteyksien ottamisessa.
      Mukava jutella ns.ilman, ei yhtään harmita ja ennenkaikkea näkee toiset livenä.

      Ystävät ja tutut.
      Monesti paremmin onnistuu kyläilyt ja yhteydenpidot ja lastenhoidotkin.
      Jos ette saa sanottua sukulaisillenne asian todellista tilaa, ovat varmaan aika
      varauksellisia teidän tapaamiset.

    • 28

      Kiva kun muillakin. Me muutimme 30 km ( lue VAIN 30 km ) päähän joitakin vuosia sitten. Siihen loppui vanhempieni vierailukin (muutaman kerran vuodessa käyvät.) He ovat eläkkeellä joten heillä todellakin hyvin aikaa käydä meillä, kun muutenkin me joudumme ajamaan tuonne 30 km päähän töihin ja vielä kumpikin omilla autoillaan työvuorojen takia. Samalla muuten loppui ystävienkin vierailut. Kaikki vain vetoavat siihen, että käyttehän te muutenkin täälläpäin niin käykää samalla meilläkin. Muttakun sitä aikaa ei ole käydä heilläkin, kun aina töiden jälkeen kiire kauppaan ja hakemaan lapset päiväkodista. Eikä todellakaan kiinnosta lähteä viikonloppuina samaa matkaa vierailulle näillä bensan hinnoilla. Ja haluaisi tehdä lastenkin kanssa kaikkea kivaa kotona ja siivottakin täytyy lomilla. Vaikka usein teemmekin niin, jotta näkisisimme tuttaviakin, kun meille on niin vaikea tulla.

      • joo..

        No mutta se on hyvä juttu että vanhempasi käyvät edes joskus kylässä. Minun vanhempani eivät ole käyneet kylässä yli kolmeen vuoteen. En ilmeisesti ole täyttänyt heidän odotuksiaan tässä elämässä, vaikka käyn töissä ja hoidan omat raha-asiani. Olen itse kyllä tarjonnut apuani ja käynyt silloin tällöin kylässä. Veljelleni kyllä soittelen, onhan hän ainoa sisareni ja vasta oman elämänsä alussa.
        Omat vanhempani ovat rikkoneet välinsä sukulaisiinsa, nyt onkin hankala monen vuoden jälkeen enää tutustua itse uudestaan isovanhempiinsa ja serkkuihin. Monien kanssa en ole missään tekemisissä!
        Ainoa pelkoni on että tämä samanlainen käyttäytyminen tarttuu veljeenikin, ettemme pitäisi enää yhteyttä.
        Aika näyttää!

      • Palle Pettersson
        joo.. kirjoitti:

        No mutta se on hyvä juttu että vanhempasi käyvät edes joskus kylässä. Minun vanhempani eivät ole käyneet kylässä yli kolmeen vuoteen. En ilmeisesti ole täyttänyt heidän odotuksiaan tässä elämässä, vaikka käyn töissä ja hoidan omat raha-asiani. Olen itse kyllä tarjonnut apuani ja käynyt silloin tällöin kylässä. Veljelleni kyllä soittelen, onhan hän ainoa sisareni ja vasta oman elämänsä alussa.
        Omat vanhempani ovat rikkoneet välinsä sukulaisiinsa, nyt onkin hankala monen vuoden jälkeen enää tutustua itse uudestaan isovanhempiinsa ja serkkuihin. Monien kanssa en ole missään tekemisissä!
        Ainoa pelkoni on että tämä samanlainen käyttäytyminen tarttuu veljeenikin, ettemme pitäisi enää yhteyttä.
        Aika näyttää!

        håmåt håh håh håh håh hååååh kyllä ruotsissa sukulaiset käy joka päivä viettämässä laatuaikaa minun kartanåssani håh håh håh håh håh håh

        PALLE PETTERSSON, ÖSTERSUND, SWEDEN

      • on.
        Palle Pettersson kirjoitti:

        håmåt håh håh håh håh hååååh kyllä ruotsissa sukulaiset käy joka päivä viettämässä laatuaikaa minun kartanåssani håh håh håh håh håh håh

        PALLE PETTERSSON, ÖSTERSUND, SWEDEN

        niin,että olette köyhiä ja sukulaisenne eivät siksi välitä teistä. Näin hienotunteisesti he näyttävät teille,että on parempi ettemme ole yhteyksissä.

      • 30 kilsan päähän

        Ei kai nyt käy kun siellä 30 km päässä ei ole mitään muuta kuin te, ja itse vieläpä sinne halusitte.
        Automaattinen alitajuntainen reaktio noissa kun muuttaa jostain pois, että haluavat olla omassa rauhassaan...
        Itsekin asuimme muutaman vuoden kauempana. Eipä käynyt kukaan ihan vaan huvikseen - kauhea kutsuminen aina. Muuttakaapa ulkomaille lämpimään niin voi olla tunkua...tai sitten ei.

      • haistakaa,,,
        Palle Pettersson kirjoitti:

        håmåt håh håh håh håh hååååh kyllä ruotsissa sukulaiset käy joka päivä viettämässä laatuaikaa minun kartanåssani håh håh håh håh håh håh

        PALLE PETTERSSON, ÖSTERSUND, SWEDEN

        te ottekin kaikki homoja

      • Ei yksin, mutta...
        30 kilsan päähän kirjoitti:

        Ei kai nyt käy kun siellä 30 km päässä ei ole mitään muuta kuin te, ja itse vieläpä sinne halusitte.
        Automaattinen alitajuntainen reaktio noissa kun muuttaa jostain pois, että haluavat olla omassa rauhassaan...
        Itsekin asuimme muutaman vuoden kauempana. Eipä käynyt kukaan ihan vaan huvikseen - kauhea kutsuminen aina. Muuttakaapa ulkomaille lämpimään niin voi olla tunkua...tai sitten ei.

        Tuossa muuttamisessa kotiseudultaan vain muutamien kilometrikymmenysten päähän on sukulaisystävävierailuiden kannalta aivan eri asia kuin muuttaminen esim. satojen kilometrien päähän lähtöpaikaltaan. Itsellänikin on kokemusta lapsuusperheeni puitteissa, että kun asuimme todellakin kaukana vanhempieni synnyinpaikkakunnalta, niin sukulaisia etenkin kävi meillä kylästämässä useimmin kuin mitä sitten heitä kävi, kunnes muutimme joidenkin kymmenien vuosien jälkeen melko likelle takaisin vanhempieni synnyinpaikkakuntaa. Vierailut ihme kyllä harvenivat eräältä suunnalta sukulaisiamme kuin mitä varmaankin vanhempani eivät olettaneet muutomme jälkeen tapahtuvan palatessamme takaisin lähelle vanhempiemme alkukotiseutuaan. Toisaalta joidenkin sukulaisten kanssa toinen toisillaan vieraillut alkoivat uudelleen pitkän ajan jälkeen, joita ei tapahtunut silloin, kun vielä asuimme siellä satojen kilometrien päässä vanhempieni synnyinpaikkakunnalta.
        Silloin kun vielä asuimme siellä kaukana täältä eteläisestä Suomesta, saattoi etenkin kesäaikaan käydä kylässä melko yllättäviäkin ihmisiä täältä vanhempiemme kotiseudulta, jopa vanhempiemme kotikylän naapureita ja joskus tuli isokin joukko jopa yöaikanakin jossain silloisen asuinpaikkamme läheisessä kaupungissa kävijöitä erinäisissä tapahtumissa mukana olleita, esim. maatalousnäyttelyssä kävijöitä tai koiranäyttelyissä tms. tilaisuuksissa. Jopa Yhdysvalloista Suomessa vierailulla olleita sukulaisia vieraili meillä yökylässä, ja samalla läheisen kaupungin kuuluisiin nähtävyyksiin tutustumassa.
        Nykyajan trendi näyttää olevan melkoisen itsenäistä olemista kukin omissa pikkupiireissään, mitkä ne sitten itse kullakin ovatkin. Itsekin hoitelen ihmissuhteitani jopa omien aikuisten lasteni kanssa näiden nykymedioiden kautta puhumattakaan ystävistäni ja sukulaisistani. Livekäynnit rajoittuvat melko pieneen joukkoon lähisukulaisiamme, niin minun kuin puolisonikin sukulaisten kesken. Kutsujuhlat ovat asia erikseen ja hautajaisiinhan sitten menemme riippuen vainajan suhteesta meidän perheeseen.
        Niin ja ajan saatossa vierailuita puolin ja toisin muuttavat myös suvusta kuolleiden jäsenten poistumat; ne vaikuttavat vierailukuvioihin, tottakai. Enkä tarkoita nyt tällä sitä, että jos yksin asuva sukulaisjäsen potkaisee tyhjää, vaan myös sukulaispariskuntien toisen osapuolikkaan kuoleminen vaikuttaa jo vierailutiheyteen jatkossa, senkin olen ollut havaitsevani esim. jo iäkkään äitini elämää seuranneena.

    • ttkk

      Naulakkoon paljon tilaa ja henkareita! Ja sitten vain ahkerasti kutsumaan vieraita käymään!

    • n--

      Olisin tosi helpottunut jos sukulaiset ei käy, omaa aikaa, lepoa ja tekemistä paljon. Kai tekin keskenänne harrastatte mielummin?

    • ....

      Meillä myös tulot sen verran pienet, että ei olisi aina varaa lähteä kyläilemään. Silti me olemme aina ne, jotka käyvät sukulaisten luona eivätkä he meillä. Ymmärrän toki, että esimerkiksi vanhusten on vaikea lähteä mihinkään, mutta eivät he niin huonokuntoisia mielestäni ole, etteivätkö voisi muutamaa kymmentä kilometriä matkustaa.

      Toinen ongelma miehen porukoiden luona on yöpyminen. Kovasti pyytelevät aina yöpymään, mutta meille ei edes ole kunnon nukkumapaikkaa. Nukun muutenkin huonosti ja meille yöpymispaikaksi on varattu pölyinen, kuuma ullakkotila, jossa nukkuvat monesti myös mieheni sisarukset. Mielestäni aikuisille ihmisille kuuluisi jonkinlainen oma rauha..Monesti olen keskellä yötä herännyt itku kurkussa, kun en vaan saa nukuttua pölyssä ja kuumuudessa. Siksi en enää jääkään yöksi sinne.

    • parempi kotona

      Minua vieraat,itse käyn harvoin sukulaisissa,omia lapsia tapaan 4-5 kertaa vuodessa,kun on 300km välimatka,yleensä jos on jotkut juhlat,hautajaiset tai syntymäpäivät,itsellä pieni asunto ei oikein voi kutsua yökylään,vaimoni taas haluaa luuhata joka kissan ristiäisissä...

    • klumi

      ei mun oletarvinnut olla siskojeni kanssa tekemisissä 15 vuoteen mutta ehkä se sitten on näin ettei ihmiselläsaa mennä liian hyvin...köyhä pitää olla...

    • Terve tuloa

      Kellään ei ole enään aikaa. Ollaan niin pirun kiireisiä ja valitetaan jos jostakin.

      Ei kyläilemään ole tarkoitus mennä asumaan vaan tapamaan ystäviä ja sukulaisia.

      Ystävien kanssa tavataan useimmin. Sukulaisten kanssa HAUTAJAISISSA. Silloin kaikki lupailevat poikkeilla

      mutta kun taas tapaatte hautajaisissa niin siinä vain voivotellaan kuinka on kiireitä, mutta

      taas luvataan tulemiset joka on vain paska puhetta.

      Itse en enään ole käynyt herran aikaan kenenkään luona jotka ei ole tullut käymään meillä.

      Soittelivat ja kyselivät miksen ole tullut käymään? Niin sitä samaa minäkin tässä olen ihmetellyt mutten ole

      saanut kysyttyä. Terve tuloa vain.

      Jos on tullut niin menen myös itsekkin heille piipahtamaan.

      Pyörät pyörii molempiin suuntiin

      • Ei yksin, mutta...

        Erittäin hyvin kuvasit jopa omaakin tilannetta ja melko monella kanssakulkijallamme on samanmoiset kuviot nykyaikana.
        Työ tuntuu olevan nykyajan mehut vievä osio ja nippu harrastuksia. Pienet lapset vievät myös lapsiperheillä oman osansa ajankulusta; ymmärränkin, ettei edes jää aikaa kylästellä kovin tiuhaan ystävillä ja sukulaisilla.
        Sitten toisaalta on kanssakulkijoissa työttömänäkin olevia, joilla ei välttämättä ole enää sitä rahaa rampata kaikenmaailman kissanristiäisissä sukulaisilla ja muutoinkaan kylästelemässä-syitä on monia.
        Telkkari ja nettiyhteys on myös ihmisten ajansyöppöjä, joka taasen on poissa livessä tapaamisilta ihmisten kesken.

    • maritte

      Ei käy meilläkään!

    • Katsa

      Hei, muutamia vuosia sitten liikuttiin paljonkin perheen kanssa sukuloimassa, minä itse äitinä pitkin hampain. Oli aina joku lapsista (tai oikeastaan kaikki, vaikka on suuret ikäerot) huolehdittavana ja mies seurusteli vapaasti tekemättä mitään muuta. Minulle nuo vierailut, varsinkin anoppilassa ja muissa miehen sukulaisissa oli todella rasittavia, ja päätin joka kerta sen loppuvan. Kuitenkin kilttinä ihmisenä lähdin mukisematta mukaan.
      Enää en suostu, kertakaikkiaan. Kotona on kiva olla ja aina on jotakin tähdellistä tekemistä. Mies onkin jo muutaman vuoden huolehtinut itse vierailuistaan ja soittelemisistaan sukulaisilleen.
      Oma äiti ja sisarukset ovat kuitenkin eri asia, heidät tuntee läpikotaisin ja voi ottaa rennosti, siellä käyn useinkin.
      Kotona on ihanaa, oman porukan kanssa. Sukujuhlia voi järjestää sitten erikseen.

      • on huolet

        aloittajalla.minäkään en käy missään,eikä meillä käy ketään,ja siitä olen pirun kiitollinen.
        vanhempieni luona kävin viimeksi juhannuksena -08.
        siskoni soitti viimeksi helmikuussa -09,kun onnitteli synttärini johdosta.

        en todellakaan kaipaa ketään käymään.

    • ---

      Koska tässä on nyt poissuljettu se, ettei vaan viitsi lähteä ajelemaan autolla, niin syitä, miksi teillä ei käydä, voi olla seuraavat:
      -Paha haju (itsehän ei ees huomaa jos oma koti haisee pahalle, koska siihen on tottunut)
      -Liian pienet tilat'
      -Ärsyttävät lemmikkieläimet (koirat jotka haukkuvat, kerjäävät ja pakkautuvat nuoleskelemaan)
      -Huono sisäilma (liian kuuma, liian kylmä, liian kosteaa, liian kuivaa...)
      -Teidän ärsyttävät tavat. Kotonaan ihminen saa olla vapaammin ja jos te olette isäntinä kauhean nipoja, tarjoatte liian vähän/liian pahaa ruokaa... niin vieraista voi tuntua epämiellyttävältä.
      -Sotkuisuus. Vituttaisi mennä törkyiseen huusholliin kylään, oli isäntäperhe kuinka mukava tahansa
      -He eivät osaa nukkua vieraassa paikassa.
      -He eivät yleensäkään tunne oloaan rennoksi jonkun luona kylässä ja kotona on mukavampi.
      -Jotkut ihmiset haluaisivat nähdä tuttujaan joka päivä, joillekin riittää vaikka vain kerran vuodessa tai kahdessa, eivätkä he edes huomaa että viime näkemisestä on niin kauan. Ihmiset ovat erilaisia. Veljesi voi ajatella, että vastahan siellä käytiin...
      -Veljesi puoliso ei pidä teistä
      -He soittavat sinulle ja pitävät siis sinusta, mutta ehkä he eivät pidä puolisostasi tai muusta perheestäsi.
      -Sukulaiset kestävät sinua ja perhettäsi juuri sen lyhyen puhelun ajan, mutta pidempi aika päivässä käy hermoille.
      -Vanhemmillesi lähtö on vaikeaa, ovathan he kuitenkin iäkkäämpiä kuin sinä.

      Ole hyvä.

      • Juttukaveria kaipaan

        Maailman meno on muuttunut niin, että perheet painuu autolla marketteihin, joissa sitten pyöritään
        koko päivä, välillä käydään pitsalla ja taas rampataan kaupan käytäviä edes takaisin.
        Itse olin nuori 1960-luvulla, silloin ei ollut marketteja, mutta sukulaiset, naapurit seurustelivat toistensa
        kanssa melkein päivittäin. Se oli sitä yhteisöllisyyttä. Nykyään tuijotetaan omaan napaan, kilpaillaan
        joka asiasta, työpaikat, lasten koulunkäynnit jne. Yhteiskunta rakenne on muuttunut täysin ja valitettavasti huonompaan suuntaan, enää ei kestetä edes sukulaisten naamoja saatikka sitten naapureiden. Ollaan tosiaan käymisissä vain häissä ja hautajaisissa, silloinkin vain pakollinen käsi-päivää
        rituaali ja väkinäistä seurustelua ja ovesta ulos. Itse en edes tiedä sukulaisteni osoitteita ja en ole
        kymmeniin vuosiin heidän kodeissaan käynyt. Monesti suren tätä kovaa ja kylmää maailman menoa...

      • Ei yksin, mutta...
        Juttukaveria kaipaan kirjoitti:

        Maailman meno on muuttunut niin, että perheet painuu autolla marketteihin, joissa sitten pyöritään
        koko päivä, välillä käydään pitsalla ja taas rampataan kaupan käytäviä edes takaisin.
        Itse olin nuori 1960-luvulla, silloin ei ollut marketteja, mutta sukulaiset, naapurit seurustelivat toistensa
        kanssa melkein päivittäin. Se oli sitä yhteisöllisyyttä. Nykyään tuijotetaan omaan napaan, kilpaillaan
        joka asiasta, työpaikat, lasten koulunkäynnit jne. Yhteiskunta rakenne on muuttunut täysin ja valitettavasti huonompaan suuntaan, enää ei kestetä edes sukulaisten naamoja saatikka sitten naapureiden. Ollaan tosiaan käymisissä vain häissä ja hautajaisissa, silloinkin vain pakollinen käsi-päivää
        rituaali ja väkinäistä seurustelua ja ovesta ulos. Itse en edes tiedä sukulaisteni osoitteita ja en ole
        kymmeniin vuosiin heidän kodeissaan käynyt. Monesti suren tätä kovaa ja kylmää maailman menoa...

        Tuo kuvauksesi nykymenosta etenkin nuoren sukupolven kohdalla on niin totta kuin olla voi. Kauppakeskukset pullistelevat viikonloppuisin lapsiperheitä shoppailemassa jne. ja mikä myös on tämän kaupallisen kultturellitavan myötä tullut mukaan kuvioihin on kaupoissa seurusteleminen: itsekkin olen vuosien varrella tavannut nimenomaan ostosreissuilla ollessani montakin sellaista ihmistä, joita en ole nähnyt kuin sitten joskus vuonna silloin ja silloin.

      • AP

        En itsekään pidä veljeni kiljukauloista liiemmin, mutta olen silti kiinnostunut näkemään heitä. En myöskään ymmärrä miksi heillä ei voi edes puhua ilta kahdeksan jälkeen, kun pienimmäiset menee nukkumaan. En siedä vaimonsa laittamia leipomuksia ja likaista keittiönsä pöytää, pestyjä, mutta vielä likaisia astioita jne. Lista on todella loputon jos lähden purkamaan asiaa näin.

        Mutta.....käyn veljeni luona koska hän on minulle rakas, ja tätä kautta myös vaimonsa ja lapsensa. Käyn heillä koska he ovat osa perhettäni, läheisiäni ja sitä ei mikään maallinen muuta. Jos heillä tilanne on todella joku kuvaamasi kaltainen syy, ei voi kun todeta että tunne ei sitten kanna kauemmas minusta/ meistä. Ja näinhän se varmasti on, kun ei kerran kiinnosta..... :(

      • 2
        AP kirjoitti:

        En itsekään pidä veljeni kiljukauloista liiemmin, mutta olen silti kiinnostunut näkemään heitä. En myöskään ymmärrä miksi heillä ei voi edes puhua ilta kahdeksan jälkeen, kun pienimmäiset menee nukkumaan. En siedä vaimonsa laittamia leipomuksia ja likaista keittiönsä pöytää, pestyjä, mutta vielä likaisia astioita jne. Lista on todella loputon jos lähden purkamaan asiaa näin.

        Mutta.....käyn veljeni luona koska hän on minulle rakas, ja tätä kautta myös vaimonsa ja lapsensa. Käyn heillä koska he ovat osa perhettäni, läheisiäni ja sitä ei mikään maallinen muuta. Jos heillä tilanne on todella joku kuvaamasi kaltainen syy, ei voi kun todeta että tunne ei sitten kanna kauemmas minusta/ meistä. Ja näinhän se varmasti on, kun ei kerran kiinnosta..... :(

        ne meillä tekiskään yhtä päätä ravaamassa?
        Onneks ne asuu kaukana ja telefuneeraus joskus riittää.

      • joo.

        Sinua en koskaan pyytäisi kotiini, olisit sitten kuka tahansa! Ole vaan itse hyvä.

    • gfd87564

      Niinhän se on että köyhissä ei ole kovin paljoa kiinnostavaa. Voit sanoa tietenkin puhelimessa, että ei ole varaa matkustaa koska rahat on tiukilla. Jos se muuttaisi tilannetta. Myös voit koittaa että tosiaan ette mene, odotatte että ne tulevat kuten ovat puhuneet ja katsot kauanko aikaa kuluu. Itse olen päässyt muutamasta "ystävästä" eroon kyseisellä konstilla.

      • zzzznukk

        Minulla on kolmisenkymmentä serkkua, enkä tiedä kuin yhden asuinpaikkakunnan. Muista ei ole tietoa. Sisarusteni kanssa emme soittele juuri koskaan, ainoastaan jos vanhemmillemme kuuluu jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Itse pyrin käymään pari kolme kertaa vuodessa lapsuudenkodissani, jossa vanha isäni vielä asuu, soittelen toki viikottain. Etäisyyttä ei ole kuin reilun tunnin ajomatka. Että hävettää. Kuitenkin isälleni on aina juhlahetki kun tulen käymään.
        Miksi?... On olevinaan aina muuta menoa, oma perhe, työasiat. Laiskuus se pentele on.
        Oli ilahduttavaa viikko sitten kun appi ja anoppi tulivat 400 km:n päästä viikonlopuksi meille asumaan. Ennen heidän tuloaan ärisin monta päivää vaimolleni että mitä helvettiä ne nyt tänne änkee. Olin pystynyt karttamaan heitä yli kaksi vuotta. Lopuksi kuitenkin oli ihan mukava viikonloppu.
        Pitäisköhän kutsua itsensä johonkin yökylään?

      • zzzznukk
        zzzznukk kirjoitti:

        Minulla on kolmisenkymmentä serkkua, enkä tiedä kuin yhden asuinpaikkakunnan. Muista ei ole tietoa. Sisarusteni kanssa emme soittele juuri koskaan, ainoastaan jos vanhemmillemme kuuluu jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Itse pyrin käymään pari kolme kertaa vuodessa lapsuudenkodissani, jossa vanha isäni vielä asuu, soittelen toki viikottain. Etäisyyttä ei ole kuin reilun tunnin ajomatka. Että hävettää. Kuitenkin isälleni on aina juhlahetki kun tulen käymään.
        Miksi?... On olevinaan aina muuta menoa, oma perhe, työasiat. Laiskuus se pentele on.
        Oli ilahduttavaa viikko sitten kun appi ja anoppi tulivat 400 km:n päästä viikonlopuksi meille asumaan. Ennen heidän tuloaan ärisin monta päivää vaimolleni että mitä helvettiä ne nyt tänne änkee. Olin pystynyt karttamaan heitä yli kaksi vuotta. Lopuksi kuitenkin oli ihan mukava viikonloppu.
        Pitäisköhän kutsua itsensä johonkin yökylään?

        Syy appivanhempien vierailuun selvisikin. Vaimon mukaan heillä oli rivitaloyhtiössään hallituksen kokous perjantai-iltana ja siellä jaettiin vastuutehtäviä. Ja minä raukka luulin että nuo olivat lähteneet minua tapaamaan.

    • siunattu.

      samalla asialla ja olen oikein tyytyväinen tilanteeseen.

    • näin meillä

      sukulaisten yhteydenpito siihen kun peräsin tasapuolisuutta erään toisen apua tarvitsevan sukulaisen asioista huolehtimisesta oman huonontuneen terveydentilani vuoksi. Parikymmentä vuotta itse kannoin päävastuun tämän lähisukulaisen hankalasta elämäntilanteesta. Sitten kun ilmoitin jääväni syrjään, koska oma sairauteni vei voimavarani niin sukulaiset lopettivat kaiken yhteydenpidon. Eivät ole vointiani kyselleet...

      • Ei yksin, mutta...

        Tuollaista se on, ettei kukaan kaukaisempi sukulainen halua alkaa kenenkään sukulaisensa omaishoitsuksi, ihan ilmaisavunantajaksikaan. En kylläkään itsekään olisi innostunut; sitä olettaa, että jos sukulaisellani ei ole läheisiä omaisia hoitelemassa, niin yhteiskunnan palkkaamat hoitsut hoitelee ihmisen siinä tapauksessa, eihän sukulaiset ole velvoitettukaan sairaanhoitoremmiläisiksi. Verovaroinhan nuo sairaanhoidolliset tapaukset pitääkin hoitaa.

      • yksin vastuussa
        Ei yksin, mutta... kirjoitti:

        Tuollaista se on, ettei kukaan kaukaisempi sukulainen halua alkaa kenenkään sukulaisensa omaishoitsuksi, ihan ilmaisavunantajaksikaan. En kylläkään itsekään olisi innostunut; sitä olettaa, että jos sukulaisellani ei ole läheisiä omaisia hoitelemassa, niin yhteiskunnan palkkaamat hoitsut hoitelee ihmisen siinä tapauksessa, eihän sukulaiset ole velvoitettukaan sairaanhoitoremmiläisiksi. Verovaroinhan nuo sairaanhoidolliset tapaukset pitääkin hoitaa.

        me kaikki asumme ihan lähellä tätä henkilöä, joka apua on kovasti elämässään tarvinnut. Välimatka ei ole ollut esteenä, kiinnostus muilta on vaan aina puuttunut kun oma elämä on ollut se tärkein. Paitsi silloin kun lainojen takaajakssi tms.on tämän hoidettavan nimeä tarvittu. Ja vaikka on olemassa yhteiskunnan palvelut, kuuluu jonkun omaisen kuitenkin olla edes yhteyshenkilöksi nimettynä asiakirjoihin, jotta voivat olla yhteydessä tarvittaessa.

    • Minijä

      Meillä on sellainen tilanne, että asutaan noin kolmen tunnin ajomatkan päässä miehen vanhemmilta. Vuoden aikana he eivät ole kertaakaan käyneet niin sanotusti vain viikonloppureissulla, ainoastaan yksissä juhlissa olivat päiväseltään ja kerran remontissa auttamassa kun pyydettiin. Kuukausi sitten ehdotin miehelleni, että kutsutaan heidät viikonlopuksi, koska heidän kanssaan on kiva istua iltaa ja jutella maailmanmenosta, samoin oltais voitu käydä vähän kaupungilla katselemassa ja vaikka ravintolassa. Sellaista mukavaa touhua, mitä he eivät siellä maalla koskaan tee (ovat kahdestaan päivät ja viikot). Kutsuimme heidät ja annoimme jopa päivämäärän valmiiksi, että tulisitteko tuolloin käymään. Ensin saatiin ympäripyöreä vastaus, ja parin päivän päästä ilmoittivat, että päätyivät siihen tulokseen etteivät tule mutta "palataan asiaan". Siis mitähän helkattia? En ymmärrä tällaista käytöstä lainkaan, varsinkin kun tosiaan ovat kahdestaan ja olen anopin puheista ymmärtänyt että päivät käyvät pitkäksi ja on aina ihana lähteä jonnekin reissuun ja muihin maisemiin. Nyt mieheni on todella harmistunut ja vihainen tästä, ei aio kuulemma enää kutsua heitä kylään elleivät itse ilmoita tulostaan.

      Ymmärtäisin tosiaan sen, että jutellaan ympäripyöreästi siitä, että voitais kyläillä tässä kevään aikana, mutta kun kutsu laitetaan päivämäärän kanssa niin mikä siinä on niin vaikea sitten lähteä. Olisivat edes ilmoittaneet, miksi kyseinen viikonloppu ei käy ja milloin heille sopisi paremmin.

    • Tuttu juttu

      On ihan pakko vastata tähän, perheelläni on ihan sama ongelma.
      Olen siitä monta kertaa jutellut miehelleni. Itselläni ei ole löhisukulaisia, miehelläni on.
      He eivät halua olla meihin yhteydessä kuin satunnaisesti, kun näkevät miehen äidillä.
      Olemme pyytäneet ja pyytäneet käymään, mikään ei auta. Mieskin on alkanut pyynnöstäni vuosien varrella soittelemaan enemmän heille, se ei auta. Onk tässä sitten ongelmana, että meidät on jostain syystä otettu siinä suvussa mustiksi lampaiksi. Jos sellaiseen olisi syytä, niin ei ole mitään sellaista aihetta moiseen käytökseen.
      Miehen äidillä käymme suhteellisen usein, joskin hän ei tunnu siitä itse perustavan lainkaan.
      Asumme myös pitkän matkan päässä itse, bensa on sentään kallista tänä päivänä.
      Onko oikeasti niin, että nykyään ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä edes lähisukuunsa.
      Tuntuu että työ ja harrasteet ovat paljon tärkeämpiä.
      Viimeksi kävimme hautajaisissa, kävi kyllä mielessä että onko siinäkään enää järkeä meidän osallistua.
      Olen kuitenkin sen verran vanhanaikainen että ei voinut muutakaan.
      Olemme tosiaan kuin heittopusseja siinä suhteessa, tulee aivan hyväksi käytetty olo, mitään vastavuoroisuutta ei löydy.

      • ESkopena

        No ei kukaan halua viettää aikaa teidän kanssa jos ootte vaan niin surkeeta seuraa. Ainakin mitä tuon tekstin perusteella pystyy sanomaan ett'ä ootte vaan surkeita elämässä epäonnistuneita ihmisiä ja kuka sellaisten seurassa haluaa viettää sekuntiakaan.

      • Miksi et vieraile

        Olisi kiva, jos joku, joka ei vieraile sukulaisissaan tunnistaisi itsensä kirjoituksestasi ja vastaisi, miksi ei. Toivottavasti vastauksissa ei myöskään kärjistettäisi tilannetta esim. pahoilla alkoholiongelmilla ja vastaavilla. Onko pari tuntia kerran vuodessa liikaa?

      • juttua

        juttua itsellekin,ettei sukulaiset ole innokkaita vierailijoita!
        Häissä ja hautajaisissa kyllä "siunaillaa" kuinka tuo aika on taas mennyt, mutta kyllä nyt ruvetaan pitämään yhteyttä! Niinpä. Mutta sama hiljaisuus jatkuu, kunnes tulee kutsu siunaustilaisuuteen. Heko,heko!

        Vasta eilen sanoin puolisolleni, että on se aika kumma miten kaksi näin ikävää ihmistä on sitten osunut aivan sattumalta yhteen (36vuotta naimisissa), kun kukaan ei vapaaehtoisesti ota meihin yhteyttä tullakseen vierailulle. Tarkoitan tuolla vapaaehtoisuudella sitä, että jos soitan ja pyydän jonkun niin useimmiten saan kyllä sovittua vierailuajan, mutta toisin päin sitä ei ole vielä tapahtunut koskaan.

        Mutta olemme asuneet samojen naapureiden ympäröimänä tämän ajan ja voin vain todeta, että tilanne näyttää olevan kaikilla sama, eli kenelläkään ei käy vieraita sen enempää! Tai sitten olemme pilanneet jo koko asuinalueen. Toivottavasti tämä ei vaan siinä tapauksessa tule ilmi!!!!

    • täälläkin päin

      Juu, nykyään on todella harvinaista, jos joku sukulaisista sattuu piipahtamaan.
      Suurin osa sukulaisita asuu alle 100 km päässä ja muutama alle 5 km päässä, mutta
      ei ole heitä ole enää pitkiin aikoihin näkynyt.
      Yli 15 vuotta sitten sukulaisia kävi enemmän, mutta sen jälkeen kyläilyt ovat harventuneet.
      Silloin sukuloitiin muutaman kerran kuukaudessa ja sitä aiemmin vielä useammin.
      Muutama sukulainen on sellainen, että viimeksi ovat meillä käyneet joskus yli 20 vuotta sitten
      ja eivät enää jälkeenpäin ollenkaan, vaikka olemme heidän luona käyneet useammin.
      Samat sukulaiset käyvät kylläkin yhdellä toisella sukulaisella, joka asuu meiltä alle 2 km päässä, mutta
      meille eivät ole vaivautuneet edes tervehtimään.
      Viimeksi meillä kävi sukulainen puoli vuotta sitten.
      Muutama sukulainen on sellainen, että silloin harvoin kun sattuvat meillä käymään, niin
      heillä on aina niin kiire, etteivät jouda tulla sisään, vaan ovelta käyvät tervehtimässä.
      Kuitenkin olemme heidän luonaan käyneen usein ja viipyneet aina muutaman tunnin.

      Harvoin enää sukulaiset soittavatkaan. Menee helposti viikko... kaksikin viikkoa, ettei kukaan
      sukulainen ole soittanut.
      Toisaalta onhan se helpompaa, kun kukaan ei tule kylään, niin ei tarvitse leipoa ja
      huolehtia siitä, että on kahvipöydässä jotain muutakin tarjottavaa kuin pelkkää kahvia.

      Eniten sukulaisia näkee sitten hautajaisissa.
      Turha siellä on jölkeenpäin sitten enää harmistella sitä, ettei tullut käytyä tämän ihmisen luona
      useammin, joka on nyt kuollut.

      • Riitta-Liisa45

        Siis mä henkilökohtaisesti inhosin sukulaisvierailuja lapsena puolin ja toisin. Siihen aikaan lasten piti olla tosi hiljaa tai mennä ulos leikkimään vieraiden tullessa. Lasten piti olla näkymättömiä!! Se oli karmeinta kun piti viihdyttää serkkuja, joita näki enintään kaksi kertaa vuodessa. Ujostutti tietysti ja sitten itse tyttönä en osannut sanoa mitään poikaserkuilleni, eivätkä he olleet tippaakaan kiinnostuneita mun Barbeista jne. Korkeintaan sytkärillä sulattivat hiuksia tms. Kun sukua oli silti paljon, vieraita oli varsinkin kesällä lähes joka viikko, jokin kummin kaima.

        Usein sukulaisvieraat eivät juurikaan ilmoitelleet tulostaan. Ei ollut kännyköitä. Siinä sitten siirettiin omia menoja ja käytiin äkkiä lähikaupasta hakemassa pullapitko ja keksipaketti, kun äitee keitteli sillä aikaa kahvia. Jos mä yhtään muistan niin ei mun vanhemmatkaan oikein tykänneet näistä sukulaisvierailuista. Joskus kun olivat jo kolmannet sillä viikolle tulossa. Esitettiin, ettei olla kotona!! Se oli noloa. Se oli semmosta ihme esitystä koko juttu. Eivät aikuiset mitenkään rennosti jutelleet. Siinä noudatettiin jotain ihme muodollista kaavaa. Miehet siirtyivät olkkariin heti kahvituksen jälkeen puhumaan miesten juttuja ja naiset jäivät keittiöön suoraan sanoen juoruilemaan. Kantsi hiippailla keittiön pöydän alle kuullostelemaan mehevimmät jutut!!

        Siitä mä olen aina ollut iloinen, että joulu meillä on aina vietetty kotona oman perheen kesken. Se on minulle tärkeä juhla. Uusi Vuosi otettiin aina vastaan yhden sukulaisperheen kanssa ja sekin oli niin, niin tylsää. Tädillä oli ihmeellisiä juttuja, johon koko muu perhe taipui. Me lapset ei saatu katsoa mm. raketteja!! Paitsi me kuitenkin karattiin katsomaan ja houkuteltiin serkutkin tuhmiksi!!

        Itse en kaipaa sukulaisvieraita tai vieraita muutenkaan. Mulle koti on niin ykstyinen paikka. Enkä tykkää käydä vieraisilla vielä nykyisinkään. Kai oon loppuiäksi kyllästetty noina lapsuuden vuosina.

      • ilman vieraita
        Riitta-Liisa45 kirjoitti:

        Siis mä henkilökohtaisesti inhosin sukulaisvierailuja lapsena puolin ja toisin. Siihen aikaan lasten piti olla tosi hiljaa tai mennä ulos leikkimään vieraiden tullessa. Lasten piti olla näkymättömiä!! Se oli karmeinta kun piti viihdyttää serkkuja, joita näki enintään kaksi kertaa vuodessa. Ujostutti tietysti ja sitten itse tyttönä en osannut sanoa mitään poikaserkuilleni, eivätkä he olleet tippaakaan kiinnostuneita mun Barbeista jne. Korkeintaan sytkärillä sulattivat hiuksia tms. Kun sukua oli silti paljon, vieraita oli varsinkin kesällä lähes joka viikko, jokin kummin kaima.

        Usein sukulaisvieraat eivät juurikaan ilmoitelleet tulostaan. Ei ollut kännyköitä. Siinä sitten siirettiin omia menoja ja käytiin äkkiä lähikaupasta hakemassa pullapitko ja keksipaketti, kun äitee keitteli sillä aikaa kahvia. Jos mä yhtään muistan niin ei mun vanhemmatkaan oikein tykänneet näistä sukulaisvierailuista. Joskus kun olivat jo kolmannet sillä viikolle tulossa. Esitettiin, ettei olla kotona!! Se oli noloa. Se oli semmosta ihme esitystä koko juttu. Eivät aikuiset mitenkään rennosti jutelleet. Siinä noudatettiin jotain ihme muodollista kaavaa. Miehet siirtyivät olkkariin heti kahvituksen jälkeen puhumaan miesten juttuja ja naiset jäivät keittiöön suoraan sanoen juoruilemaan. Kantsi hiippailla keittiön pöydän alle kuullostelemaan mehevimmät jutut!!

        Siitä mä olen aina ollut iloinen, että joulu meillä on aina vietetty kotona oman perheen kesken. Se on minulle tärkeä juhla. Uusi Vuosi otettiin aina vastaan yhden sukulaisperheen kanssa ja sekin oli niin, niin tylsää. Tädillä oli ihmeellisiä juttuja, johon koko muu perhe taipui. Me lapset ei saatu katsoa mm. raketteja!! Paitsi me kuitenkin karattiin katsomaan ja houkuteltiin serkutkin tuhmiksi!!

        Itse en kaipaa sukulaisvieraita tai vieraita muutenkaan. Mulle koti on niin ykstyinen paikka. Enkä tykkää käydä vieraisilla vielä nykyisinkään. Kai oon loppuiäksi kyllästetty noina lapsuuden vuosina.

        Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi jotkut eivät saa vieraita ollenkaan odottamiltaan tahoilta, vaikka nämä henkilöt vierailevatkin muualla, kuten aiemmissa viesteissä on kuvattu. Vierailla siis jaksetaan, mutta joku jätetään tai jää ulkopuolelle.

        Jos vieraita ei käy ollenkaan ja muukin yhteydenpito on vähäistä, niin kuinka käy sitten, kun sairastuu tai ikääntyy, eikä pääse itse enää kodin ulkopuolelle?

    • snobeja golffaajia

      Ei ehditä, ei viitsitä ajaa sen kehän ulkopuolelle. Oma etu menee kaiken edelle. Ei voi mennä kylään kun siellä ei saa kunnon kahvia, eikä siellä ole perheelle omaa huonetta, ei saunaa tai pihagrilliä, vaan huono kuva töllössä ja asuntokin jossain spurkualueella.

      En tiedä onko muut laittaneet merkille miten yleväksi elintaso vielä tänä päivänäkin jotkut tekee, oli sitten kyseessä perhe tai ei. Aatteellisista maallikoistakin kehkeytyy muutaman vuoden cityelämän jälkeen täysiä snobeja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3623

    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459

    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2304

    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067

    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572

    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1539

    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1342

    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302

    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1285

    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt