Eilen tullut

Tulin eilen Funchalista. Suuri osa keskustastakin on ihan ilman vaurioita. Torstaina (25.2.) istuskelin kaupunginaukion kahvilassa ja kävin ravintolakadulla syömässä.Ei mitään ongelmia. Tv antaa tilanteesta liioitellun kuvan, aivan kuin koko kaupunki olisi ollut mudassa ja veden valassa. Lidon alueella ei ole mitään vaurioita. Erinomaisesti paikalliset viranomaiset tiedottivat tilanteesta jatkuvasti: mitkä tiet auki, mitä korjataan, ovatko koulut auki jne. Suru ja järkytys tietysti ovat ihmisten mielissä, mutta elämä jatkuu.
1737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä asuin kilometrin päässä keskustasta. Turma-aamuna satoi ja tuuli kovasti. Näin ikkunasta, että allot olivat tosi komeita. Lähdin ulos rantaan Lidon puolelle niitä katsomaan, mies jäi hotelliin. Puskin läpi tuulen ja ihmettelin, kun Estrada Monumentalilla ei kulkenut kuin pari autoa. No, menin rantaan ja sellaisia tyrskyjä en olekaan ennen nähnyt. Vain pari muuta ihmistä oli liikkeellä. Palasin hotelliin noin tunnin kuluttua ja vasta silloin selvisi, mitä oli tapahtunut. Lidossa moni kuuli asiasta vasta seuraavana päivänä. Kävimme katsomassa keskustan tilannetta Santa Catarinan puiston kulmalta. Vettä valui vielä pitkin Infantea ja rantakatu oli mudan ja kivien peitossa. Pahimmat vauriot olivat kuitenkin kaupungin toisella reunalla, vanhan kaupungin kanavan lähistöllä. Kaupungin keskusta-alueesta suuri osa säilyi kuivana.

Puhdistus- ja korjaustyöt käynnistyivät heti ja etenivät ällistyttävää vauhtia. Kauppiaat ja ravintoloiden väki uurastivat, samoin palomiehet ja vastaavat. Solidaarisuus on vahva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Madeira OK kirjoitti:

Tulin eilen Funchalista. Suuri osa keskustastakin on ihan ilman vaurioita. Torstaina (25.2.) istuskelin kaupunginaukion kahvilassa ja kävin ravintolakadulla syömässä.Ei mitään ongelmia. Tv antaa tilanteesta liioitellun kuvan, aivan kuin koko kaupunki olisi ollut mudassa ja veden valassa. Lidon alueella ei ole mitään vaurioita. Erinomaisesti paikalliset viranomaiset tiedottivat tilanteesta jatkuvasti: mitkä tiet auki, mitä korjataan, ovatko koulut auki jne. Suru ja järkytys tietysti ovat ihmisten mielissä, mutta elämä jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu