Palasin maanpinnalle kun tämä kutsumatta huoneeseeni hiipinyt vieras yllättäen kiepautti minut käsivarsilleen ja nosti sängystä ilmaan. Toivuin hölmistyksestäni ja kiersin käteni hänen niskansa ympäri, nauttien absoluuttisesta voimasta jota hän säteili näin helposti kanniskellessaan minua. Hän kuitenkin laski minut alas, jaloilleni sängyn viereen, ja epäröimättä veti t-paitani pääni yli. Virnistäen yllättyneisyydelleni, hän suuteli minua jälleen, tällä kertaa vaativan intohimoisesti, kiertäen lihaksikkaat käsivartensa ympärilleni. Omat käteni löysivät hänen niskansa matalalle sitaistun poninhännän alla. Irtauduin kuitenkin suudelmasta riisuakseni häneltä paidan, minkä hän antoikin minun tehdä, mutta otti sitten jälleen komennon kääntäen minut ympäri kuin tanssiparin ja liimaten seinää vasten, suudellen yhä kiihkeämmin. Hänen ei tarvinnut edes juurikaan tauota suutelemisesta riisuakseen rintaliivinsä ja verryttelyhousunsa, jolloin olimme molemmat yhtä vähissä pukeissa. Hänen kätensä vaelsivat vartalollani, ja vihdoin pitkään siveltyään ja kiusoiteltuaan hän riisui yltäni viimeisenkin vaatekappaleen, alushousuni. Hän tarttui ranteisiini ja nosti käteni seinää vasten pääni yläpuolelle, ja olin vaarassa ruveta kehräämään tämän vahvan nuoren naisen käsittelyssä. Hän kumartui aivan korvani viereen, ja tunsin hänen hengityksensä ihollani, kun hän kuiskasi:
”Aina välillä oli täysi työ keskittyä peliin, kun koko ajan olisin vain halunnut olla täällä, ja naida sulta aivot pihalle.”
Vedin terävästi henkeä, sillä hänen sanansa tuntuivat aivan fyysisenä kihelmöintinä alavatsan seudulla. Vaikka olisin keksinyt mitä vastata, olin varma etten saisi sanaa suustani. Ja kuitenkin, ennen kuin edes tajusin puhuvani, vastasin:
”Tee se nyt.”
Hän naurahti matalasti, ja jälleen alavatsassani tuntui hänen äänensä vaikutus.
”Voi kyllä,” hän lupasi matalalla äänellä, ja saman tien hän nosti minut uudelleen syliinsä ja pudotti takaisin sängylleni, tullen itse perässä. Tunsin hänen painonsa päälläni, ja hengitin hänen tuoksuaan, kun hän kiusoittelevasti näykkäisi korvanlehteäni.
Naisleijona, osa 4
86
0
1782
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501060
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703